Aisopoksen tarina heinäsirkasta ja muurahaisesta elää ajassamme monissa muodoissa. Me kaikki tunnemme jonkun, joka huolettomuuttaan, ylimielisyyttään tai laiskuuttaan ajaa itsensä toistuvasti vaikeuksiin. Niistä hän odottaa jonkun hyväsydämisen hänet pelastavan ja sellainen myös useimmiten löytyy. Kuvio toistuu.

Tämä ei koske vain yksilöitä, vaan myös ihmiskunnan sukupolvia tai kansoja ja valtioita, mutta – siltä näyttää – myös kaupunkeja ja muita kuntia. Keskityn nyt yhteen mikroskooppisen pieneen osaan maailmasta: Tuusulaan ja tämän sirpaleen olemattomaan osaan, pormestariutta halajavaan kuntalaiseen. En mainitse nimiä, menee intimiteettisuojan puolelle.

Voitko kuvitella heinäsirkalle sopivampaa hommaa kuin pienen kunnan pormestari?

Jo titteli sinänsä – pormestari – on jotain muuta kuin arkinen kunnanjohtaja. Palkka juoksee piittaamatta vähästä työmäärästä, vastuusta ja aikaansaannoksista. Roiskii helppoa ja rasvaista rahaa. Virkamiestä kuormittava ikävä lainsäädäntö, kiellot ja velvollisuudet eivät luottamushenkilöä rasita. Luottamushenkilön avuksi voidaan saada vielä pari kollegaa, tuon kokouksissa ja kahvitteluissa istuskelevan tärkeilijän apulaisiksi tekemään tuota ei mitään. Arvonantoa tulee roppakaupalla muurahaisväestön taholta ja edustustehtäviä piisaa.

Olet ehkä huomannut, etten ole Tuusulan pormestarimallin kannattaja.

Nähdäkseni nykyisillä luottamushenkilöillä on kaikki mahdollisuudet ohjata virkamieskuntaa – kunnanjohtajasta lähtien – täsmälleen yhtä reippaasti kuin kuviteltu tehokas ja toimelias pormestari. Valtuuston ei tarvitsisi tehdä muuta kuin ottaa haltuunsa se valta ja ne velvollisuudet, jotka sille todellisuudessa kuuluvat. Valtuuston tulisi määritellä kunnan kehittämisen yleiset linjat, vaatia virkamiehiä seuraamaan niitä, puuttua räväkästi laiminlyönteihin ja laiskotteluun, mahdolliseen sooloiluun ja vetkutteluun sekä irtisanoa tarvittaessa niskuroijat. Se edellyttäisi valtuustolta vain kanttia. Sitä ei tähän mennessä ole ollut. Pohtikaapa tällaista vaihtoehtoa.

Silloin ei kuntalaisia rasitettaisi tuolla rasvaisella rahalla.

Maisteri Seppo Noro kertoo tunnoistaan lukijakirjoituksessaan 19.5. Näitä tuntemuksia oli herättänyt hänessä kolumnini Keski-Uusimaassa 16.5. Hän naamioi kertomansa juttuni vastineeksi.

Noro on tuohtunut siitä, että pidän pinnallisina ihmisiä, jotka kutsuvat ”monikulttuuriksi” sitä tehosekoittunutta mössöä, joka massamuuttojen mukana leviää kaikkialle maailmaan. Ei saisi olla niin tuhma.

Noro on myös tuohtunut siitä, että pidän valheellisina ihmisiä, jotka käyttävät sanaa ”ihmisoikeus” puolustaessaan niitä, jotka pakenevat vastuutaan, jättävät lähimmäisensä ja hakeutuvat leppoisiin oloihin. Ei saisi olla suorapuheinen.

Ilmoitan Norolle ja muillekin, jotka havaitsevat itsestään höpönassun tai juntin, etten muuta jatkossa vähääkään kielenkäyttöäni heidän tuohtumuksensa tähden. Kehotan heitä kuitenkin – edes hetkittäin – harjoittamaan itsekritiikiksi kutsuttua toimintaa.

Tuusulakin on nyt sitten päättämässä siitä paljon puhutusta turvapaikkojen sijoittamisen määrästä. Naapurit Kerava ja Järvenpää ovat omat kantansa ilmaisseet. Sata ihmistä sinne tai tänne ei ole ongelma, josta kannattaisi metelöidä. Mutta se on heikko signaali siitä, mitä on tulossa jatkossa, miten laajasti asioita mietitään ja miten syvällistä porukkaa kukin kunta valitsee valtuustoonsa.

On ilmeistä, että Tuusulankin valtuustossa on niitä, jotka eivät kavahda suuria tulijavirtoja. Olkoot he puolestani kehitykseen tyytyväisiä, mutta minua ällöttävät heidän valheelliset argumenttinsa. En soisi niitä tulevassa keskustelussa kuulevani. Ne kiteytyvät sanoihin ”monikulttuurisuus” ja ”ihmisoikeudet”.

Miten rikas mosaiikki olikaan maailma ennen löytöretkiä, ennen eurooppalaisten valloittajien tunkemista kaikkiin maanosiin! Massamuutot maasta toiseen tuhoavat maailman todellisen monikulttuurin. Vain kapea-alaiselle juntille McDonalds Euroopassa tai pizzeria muualla kuin Italian kadunkulmassa on monikulttuuria. Todellisuudessa se on maailman kulttuurisen rikkauden tehokasta latistamista. Massamuutot lisäävät sitä mössöä, jolla ei ole identiteettiä.

Ihmisoikeuksista puhuttaessa on pohdittava lähtömaihin jääneitä, tulevia sukupolvia ja massamuuttojen vaikutusta kaikkien niiden vaikutuspiirissä olevien elämänlaatuun. Vain yksisilmäinen höpönassu takertuu tilanteeseen ”tässä ja nyt” ja pakoilee laajempia, pitkän tähtäimen kokonaisuuksia. Ne kuitenkin ovat juuri massamuuton ydinkysymys. Ratkaisu voi parantaa lyhyellä aikavälillä pienen, meitä lähestyvän joukon elämän laatua, mutta aiheuttaa samalla paljon suurempia haittoja välillisesti muualla ja tulevina aikoina. Siitä ei piitata, koska se on poissa silmistä.

Joten pikku toive suvakeille: avatkaa puolestani sylinne kaikille tulijoille, mutta kertokaa kerrankin rehelliset syynne siihen. Sanokaa vaikka: ”tulkaatte kaikki minun tyköni, te väritätte harmaan arkeni – saan teistä osakseni tuulahduksen kansainvälisyyttä ja saan tuntea itseni hyväksi ihmiseksi, joka ei jätä edes ulkomaalaista koskaan auttamatta”. Lopettakaa se jeesustelu.

ARV. LUKIJANI: Menisitkö myös sivulle http://unite-the-armies.org ja allekirjoittaisit/puhuisit kavereillesi siellä olevasta kampanjasta? EP

Ja he nauroivat niin, että meinasivat tuoleiltaan pudota.

Puhunko varmasti totta? Koskeeko se myös terveitä, nuoria miehiä? Miten sellainen yleensä hyväksytään? Mitä järkeä siinä muka on?

Olin Caracasissa, Venezuelassa vuonna 2002. Elettiin sosialisti Hugo Chavezin aikaa. Pidin pienelle, mutta valveutuneelle porukalle lyhyttä alustusta Suomen yhteiskunnallisista oloista. Olin juuri kertonut, että sosiaalitukemme ovat niin korkeat, että monien ei kannata mennä töihin lainkaan, koska heidän ansiotasonsa putoaisi tai säilyisi osapuilleen ennallaan. Voi että se nauratti.

He kysyivät, keskustellaanko edes tästä asiasta. Sanoin, että ihmetellään, pitäisikö puhua perustulosta, negatiivisesta tuloverosta vai kansalaispalkasta. Termiä pohditaan kovasti. Jälkihuomio: sosiaali-intoilijat ovat luopuneet viimeisestä termistä, sehän viittaa kansalaisuuteen.

Itse puutuin tuohon asiaan ensimmäisen kerran kirjassani Suomi-mahdollinen maa (1981) ja sen jälkeen olen ottanut asian esiin ehkä kymmenkunta kertaa. Eräs kerta on jäänyt erityisesti mieleeni. Kymmenen vuotta myöhemmin olin eduskunnassa ja paneuduin asiaan hieman perusteellisemmin. Huomasin, että asiat olivat vielä huonommin kuin olin aavistanutkaan. Juttu oli yllätys myös silloiselle sosiaali- ja terveysministeri Tarja Haloselle, joka tosin ei ollut huolissaan itse mätäpaiseesta. Häntä huolestutti, että asia tulisi kaikkien tietoon.

Onneksi meillä on nyt ministeri Jari Lindström, joka ei kavahda totuutta. Mutta hänkin on joutunut seinää vasten, älyttömien lakiemme vuoksi. Eihän ihmistä saa pakottaa ottamaan alempipalkkaista työtä kuin työttömänä saa tukea! Mikä vaikertajien kuoro on noussut metelöimään tämän ihmisoikeuksien rikkeen tähden! Laiskoja ei saa syrjiä!

Pitäisi ymmärtää, että tukia on liian helppo saada ja ne ovat terveille työkykyisille liian korkeita. Kukaan täyspäinen työnantaja ei maksa korkeampaa palkkaa kuin työntekijä panoksellaan tuottaa firmalle. Suomen tukiviidakko on liian kallis. Se on luotu niille, jotka siinä ympäristössä viihtyvät. Lopetettaisiinko valehtelu tästä asiasta?

Arkkipiispa Kari Mäkinen sanoi Tv:n Ykkösaamun haastattelussa 9.4.16: ”Meillä täällä on enemmän kuin meille kohtuullisesti kuuluu”. Arkkipiispa tarkoitti tällä Eurooppaa ja tulijoiden oikeutta tulla tänne. Mäkinen toivoo keskustelua asiasta. Repostellaanpa siis edellistä lausetta hieman.

Jos Mäkinen olisi puhunut ihmiskunnasta ja maailman väkiluvusta, kannattaisin häntä kovasti. Se on ongelmiemme perussyy. Syntyvyys ei saisi lisätä maapallon väkilukua. Meitä on moninkertaisesti liikaa. Kun verrataan ihmisyksilöiden lukumäärää esimerkiksi vuorigorillojen lukumäärään, jokaista gorillaa kohti on 10 miljoonaa ihmisyksilöä. Gorillat ovat lähisukulaisiamme, 98 % geeneistä on samoja. Ne ovat tuntevia, perheellisiä olentoja. Sammuuko eettinen vastuu eliölajien väliin? Miksi kirkko ei pukahda väestömassoista mitään? Meillä on enemmän lajitovereita kuin meille kohtuullisesti kuuluu.

Jos Mäkinen olisi viitannut Suomeen ja meidän hyvinvointiimme – kuten usein ymmärretään – rypistelisin otsaani. Mieleeni tulevat sodissa haavoittuneet ja kaatuneet, heidän omaisensa, lapsensa ja vanhempansa sekä Karjalan evakot, jotka joutuivat alkamaan alusta. Samoin eloon jääneet omat vanhempamme, jotka rakensivat kylmään ilmastoon uudet, siedettävät olot. He ahersivat mielessään Mäkisen sukupolvi, joka näin saa elää rauhassa ja jutustella televisiossa. Jos Mäkinen kohdistaisi huomautuksensa kohtuuttomuudesta noihin sotilaisiin ja rakentajiin, en osoittaisi suosiota.

Mutta Mäkinen puhui Euroopasta ja päätteli, että Euroopan on otettava ihmisiä muualta, koska eurooppalaisilla on liikaa ansaitsematonta mammonaa. Hyväksyn tähän saakka. Silti itse toteutustapa ei ole syvästi eettinen, koska a) on tehokkaampaa auttaa tulijoita lähtömaassa, b) Eurooppa on muutenkin ylikansoitettu maanosa, c) lähtijöitä tarvittaisiin kotimaassaan enemmän kuin täällä ja d) eurooppalaisten on opittava tekemään ikävätkin työt itse. Tulevaisuutta on ennakoitava.

Ehkä arkkipiispa ei ole pohtinut asiaa kovin perusteellisesti. Se on nuoren miehen ajattelemattomuutta, kaikenlaista tulee sanotuksi. Annetaan anteeksi.

Amerikkaa kutsutaan kansojen sulatusuuniksi, mutta se ei ole sitä. Se on eri kansojen rämäpäisten, ennakkoluulottomien, aloitekykyisten ja hiukan aggressiivisten lähtijöiden sulatusuuni. Sellaiset muuttavat loppuelämäkseen valtameren yli. Amerikkalaisten geeniperilliset ovat erityisellä tavalla valikoitunut eurooppalainen joukko. Tästä ei kannata peistä taittaa.    

Mutta miten tämä vaikuttaa siihen maanosaan, joista tuo erityinen joukko on lähtenyt? Suurin muuttovirta USA:han, Kanadaan ja Latinalaiseen Amerikkaankin on tullut Euroopasta.

Mitä vaikuttaisi jonkun maanosan väestöön, että pituudeltaan kaikki yli 180 cm ihmiset muuttaisivat sieltä tiehensä? Oikein. Jäljelle jäävän väen keskipituus putoaisi entisestä, koska – näin se on – pitkät saavat pitempiä lapsia kuin lyhemmät. Pituudella ei ole mitään tekemistä esimerkiksi musikaalisuuden kanssa, joten tästä ei pidä tehdä yhtään laajempia johtopäätöksiä. Puhukaamme siis yhdestä ominaisuudesta, jota kutsun tässä rämäpäisyydeksi ja sen vastakohtaa viisaaksi varovaisuudeksi. Ensimmäinen on nuoren miehen meininkiä, jälkimmäinen iäkkäämmän naishenkilön. Ei kiinnitetä näihin arvoja.  

Mikäli edellinen, geeniperintöön viittaava olettamus on oikea, sen pitäisi näkyä Euroopan ja USA:n kehityksessä kahden viime vuosisadan aikana. Se olisi nähtävissä yhteiskunnallisissa valinnoissa, arvomaailmassa, lainsäädännössä, arkipäivän käytännöissä ja erilaisina saavutuksina. Onko amerikkalainen politiikka rämäpäistä ja eurooppalainen viisaan varovaista?

Kummalta puolelta Atlanttia löytyy enemmän hurjia keksintöjä, rohkeata liiketoimintaa ja ennakkoluulottomia ideoita? Entä kummalla puolella on enemmän lain rikkomuksia, aseita makuuhuoneen laatikossa ja väkivaltaa? Kummalla puolen Atlanttia pohditaan asioita perusteellisemmin, varotaan kuolemakseen virheitä, jahkaillaan ja jaaritellaan, ei pystytä tekemään nopeita ja räväköitä päätöksiä. Kummalla puolen eletään menneitten sukupolvien ansioilla?

Jos teidän pitäisi arvata, kumman vahva johtajaehdokas on Donald Trump ja kumman suosikki on  Angela Merkel, mitä veikkaisitte?         

Huomiotalous on vain eräs huomiomaailman osa. Edellistä on kovasti määritelty, jälkimmäistä ei. Otan siksi vapauden iskeä avoimeen markkinarakoon: ”huomiomaailma” on sellainen paikka, missä sanotun asian merkitys katoaa sen taakse, kuka sanoo ja missä sanotaan. Oscar gaala oli nyt ”se paikka”, Leonardo di Caprio ja Lady Gaga olivat sanojat. Puutun sanomisista vain tärkeämpään, edelliseen.  

Parhaan miespääosan voittaja käytti tilaisuutta hyväkseen ja sanoi, että ”kiireellisin ongelmistamme on ilmastonmuutos”. Ehkä miljoona ihmistä on sanonut tämän ennen häntä julkisesti, mutta sillähän ei ole väliä, kun sanojat ovat vain tiedemiehiä, filosofeja, taviksia, toimittajia tai poliitikkoja. En siis moiti sanojaa. Sanomisen painoarvo on kuulijan korvassa. Asiasta olen samaa mieltä, lisäksi sanottu oli tärkeää ja kunnioitan sanojaa siitä, että hän käytti tilaisuutta oikean asian eikä jonkun typeryyden puolustamiseen.       

Kiinnitän nyt huomion siihen, mitä näyttelijä ei voinut sanoa, poliittisen korrektiuden vuoksi. Jos hän olisi päästänyt sen syvemmän totuuden suustaan, hänet olisi lynkattu raivokkailla buuauksilla, mitään ei olisi voitettu ja media olisi grillannut miesparkaa siitä, että hänen suhteellisuustajunsa on vakavasti vialla. Kun sanoo jotain sellaista, jonka arvelee uppoavan kuulijakuntaan, ei tätä vaaraa ole.

Mitä jäi sanomatta?    

Jäi toteamatta, että ilmastonmuutos on vain yksi seuraus ihmiskunnan toivottomasta typeryydestä. Unohdettiin, että kaikki muutkin ympäristöongelmat ovat saman syyllisen tekosia. Jäi mainitsematta, että ympäristöongelmien rinnalla maailman sosiaalisetkin ongelmat ovat ihmisen oma vika, koska väestönräjähdys yhdistettynä tavaramäärän ihailuun ja energian tuhlaukseen tuhoavat planeettamme vuosisadan kuluessa. Ja loppulauseena olisi voinut pamauttaa, että jaarittelun pitää loppua, tarvitaan isoja tekoja ja Oscar gaalan tapaiset tilaisuudet ovat tämän rappiotilan näkyvimpiä signaaleja.

Olisiko yleisö puhjennut raikuviin suosionosoituksiin? Olisiko juontaja sanonut jotain sukkelaa? Olisiko media hehkuttanut reippaasti?  

HS julkaisi 24.1. kahdeksan ”taloustieteilijän” vastaukset neljään kiinnostavaan kysymykseen. Vastaajat olivat miehiä, mutta heitä ei kutsuttu tiedemiehiksi, ei myöskään tiedehenkilöiksi. Paavo Teittinen lopetti sitten hämmentyneen kainalojuttunsa kirjoittamalla, ettei halua uskoa ”taloustieteilijän” ideologian värittävän tämän kannanottoja.

Niinpä niin. Kaikkihan me haluaisimme uskoa hyvään: rehellisyyteen, rohkeuteen, ahkeruuteen ja sen sellaiseen. Mutta maailma ei seuraile uskonhalujamme, eikä muutu halusta uskoa.

Teittisen viimeinen lohduttava lause on: ”jonkun on pakko olla oikeassa”. Miten ihmeessä joku voi niin kirjoittaa? Todennäköisintä on, että kaikki kahdeksan ovat hieman väärässä ja hieman oikeassa. Mutta syy tähän sotkuun on tarkastelun väärtti.

Tieteen pitää perustua tosiasioihin eikä kiihottaa uskoon. Kuvitelkaapa jos jokin luonnontiede vähät välittäisi tosiasioista, mutta keskittyisi uskomusten pönkittämiseen. Luonnontieteistä taloustiedettä lähinnä on ehkä meteorologia. Molemmat perustuvat massiivisiin ja lukuisiin, mutta erillisiin aikaisempiin havaintoihin, tekevät niistä yleistyksiä, pyrkivät seikkaperäisesti toteamaan nykytilanteen ja ennustavat sitten tulevaa. Meteorologin ennuste on päivien mittainen, taloustieteilijä kurkottaa kuukausiin.

Mitä arvelisitte meteorologista, joka aina julistaisi lomailijalle auringonpaistetta ja aavikon asujalle sadetta? Jos taloustieteilijällä on tippaakaan tuollaista verta suonissaan, häntä ei pidä kutsua tutkijaksi vaan valetutkijaksi. Eikä sellaista toimintaa pidä nimittää tieteeksi. Se on poliitikkojen hännystelyä. Sellaisen harjoittajat eivät ole tiedemiehiä vaan hännystelymiehiä. Mutta poliitikko, joka valitsee sekamelskasta sopivimman haukkapalan, on vain tavallinen poliitikko.

Lopuksi ehdotus taloustieteilijöille: käyttäkää enemmän sanaa ”todennäköinen”. Perustakaa kantanne vain faktoihin, mutta kaikkiin havaittuihin faktoihin. Ottakaa nollatoleranssi tuohon tuttuun asenteeseen: ”jos tosiseikat ja mielipiteeni ovat ristiriidassa, sen pahempi tosiseikoille”.