Eero Paloheimo (s. 14.6.1936 Helsinki) on suomalainen tekniikan tohtori, joka on työskennellyt suunnittelijana, kansanedustajana ja korkeakoulun professorina.

Eero Paloheimo tuli ylioppilaaksi Helsingin Normaalilyseosta vuonna 1954. Hän suoritti asepalveluksen vuosina 1954–1955, kävi RUK:n kurssin 86 ja hänet ylennettiin reservin vänrikiksi asevelvollisuusajan päättyessä. Hän aloitti opiskelun Teknillisen Korkeakoulun rakennustekniikan osastolla armeijan jälkeen, valmistuen diplomi-insinööriksi 23-vuotiaana, toukokuussa 1959.

Hän oli ensin suunnittelijana firmassa Paul Hammers AG Hampurissa, sitten tutkijana CBI-Institutet AB:llä Tukholmassa ja tämän jälkeen siltasuunnittelijana maailmankuulussa firmassa Dyckerhoff & Widmann AG Münchenissä.

Paloheimo palasi Suomeen vuonna 1962 ja perusti Insinööritoimisto Eero Paloheimo & Matti Ollilan vuonna 1965. Toimisto keskittyi vaativiin insinöörirakenteisiin ja Paloheimo jätti toimiston vuonna 1994 tultuaan valituksi eduskuntaan vuonna 1987. Hän oli eduskunnassa kaksi kautta ja jätti politiikan vuonna 1995 saatuaan kutsun puurakentamisen professoriksi Teknilliseen Korkeakouluun, josta virasta hän siirtyi eläkkeelle vuonna 2000.

Paloheimolla on kaksi tohtorintutkintoa: tri-ins (Technische Universität München) ja TkT (Teknillinen Korkeakoulu, Helsinki). Väitöskirja Münchenin Teknillisessä Yliopistossa oli Das Problem der Sicherheit besonders der durch Biegung beanspruchten Spannbetonbrücken ja Teknillisessä Korkeakoulussa On the Reliability of Structures and Structural Elements.

Hän vaikutti ratkaisevasti suomalaisen Vihreän Puolueen syntyyn [1]  ja työskenteli vuosina 1987–1995 vihreiden kansanedustajana. Hän teki aloitteen eduskunnan tulevaisuusvaliokunnasta, josta tuli maailman ensimmäinen parlamentaarinen tulevaisuusvaliokunta. Se on saanut lukuisia seuraajia eri maissa ja maanosissa. Tulevaisuusvaliokunnan puheenjohtajana Paloheimo toimi 1994–1995.

Hänet kutsuttiin Teknillisen Korkeakoulun puurakentamisen professoriksi vuonna 1995 ja hän toimi tässä tehtävässään vuodet 1995–2000, siirtyen sitten eläkkeelle. Hän toimitti tuona aikana mm. 6-osaisen kirjasarjan Metsä ja Puu, jossa käsiteltiin monipuolisesti puun elinkaarta ja jalostusta suomalaisen yhteiskunnan keskeisenä kehittäjänä.

Hän on kirjoittanut kaksitoista ympäristöä ja tulevaisuutta käsittelevää teosta [2] sekä lukuisia artikkeleita useihin lehtiin ja kokoomateoksiin. Hänen uusimpia teoksiaan ovat vuonna 2002 ilmestynyt, melkoista huomiota herättänyt Megaevoluutio sekä syksyllä 2004 ilmestynyt Struktuuri. Edellisessä pureudutaan universumin kehitykseen alkuräjähdyksestä nykypäivään. Jälkimmäinen esittelee noin 500 valokuvan ja niihin liittyvän tekstin avulla luonnon ja kulttuurin hämmästyttävän yhtäläisiä rakenteita.

Paloheimon teoksista mainittakoon vielä:

Syntymättömien sukupolvien Eurooppa (1996), joka on käännetty eestiksi, englanniksi ja kiinaksi.
Tämä on Afrikka (2007) ja Kiinalainen juttu (2018), jotka ovat luokiteltavissa matkakirjoiksi. Niistä ensimmäinen kuvailee ruohonjuurten tason Afrikkaa ja jälkimmäinen on jännityskertomus ekokaupunkien nousemisesta Kiinaan.

Kokoomateokset Sanoin on ilmestynyt vuonna 2011 ja Sanoin – Näinkin vuonna 2025. Ensimmäinen sisältää Paloheimon puheita ja kirjoituksia vuosilta 1963–2010 ja jälkimmäinen vuosilta 2010–2025.

Paloheimon myöhäisempiä projekteja ovat ekokaupunkien suunnittelu Kiinaan [3]. Kaupungit perustuvat Syntymättömien sukupolvien Eurooppa -kirjassa esitettyihin ideoihin.

Vuonna 2015 Paloheimo ja professori U. B. Lindström aloittivat Unite the Armies ‑kampanjan, jonka tarkoituksena on pysäyttää maapallon ympäristön tilan huonontuminen ja vapauttaa maailman armeijat suojelemaan ihmiskuntaa ympäristökatastrofeilta. He kirjoittivat asiaan kannustavan vetoomuskirjeen YK:n pääsihteeri António Guterrekselle [4].

Hänen viimeaikaisiin aktiviteetteihinsa kuuluu AlfaTV:n keskusteluohjelmasarja Maailmaa pelastamassa (2020), dokumenttisarja Struktuuri (2025) sekä kunnianhimoinen hanke Saharan ja Sahelin metsittämiseksi.

Paloheimo on intohimoinen shakinharrastaja.

[1] Books and Writings/Kirjat/Sanoin/Vihreiden historiikki, s. 329
[2] Books and Writings/Kirjat
[3] Books and Writings/Kirjat/Kiinalainen juttu
[4] Books and Writings/Kirjat/Sanoin-näinkin/Pääsihteeri Antonio Guterrekselle, s. 190