Helsinki ja Tuusula ovat Suomen merkittävät pormestarikunnat. Ensin mainitussa ymmärretään mihin se velvoittaa. Pormestarin asema on vahvempi kuin kunnanjohtajan, koska hän on yhdistytty kunnanjohtaja ja hallituksen puheenjohtaja. Siksi kuntavaali muodostuu henkilövaaliksi ja valittava pormestari helposti joko taustajoukkonsa intressien toteuttajaksi tai mielivaltaa harjoittavaksi sanelijaksi.

Edellisestä johtuen on Helsingissä vaaleihin osallistuvilla ryhmillä ehdokkaansa pormestariksi ja ryhmät ilmoittavat tämän henkilön avoimesti äänestäjille. Tuusulassa ei ehkä toimita näin. Suhtautuminen äänestäjiin näyttää vaihtelevan. Demokratia saa vivahteita.

Demokraattisimpia ovat ryhmät, jotka eivät pidä pormestarimallia itsestään selvänä. He jättävät uuden valtuuston päätettäväksi, onko Tuusula valmis hyväksymään valistuneeksi tai valistumattomaksi osoittautuvan, vahvaa harvainvaltaa käyttävän henkilön ohjailemaan kuntamme tulevaisuutta, vai palattaisiinko asukasystävälliseen vanhaan malliin.

Äänestäjien kunnioitusta on myös ryhmissä, jotka ilmoittavat useampia pormestariehdokkaita ja antavat täten kuntalaisten omalla äänellään vaikuttaa tähän vaalien merkittävimpään asiaan. Tavoite toteutuu parhaiten silloin, jos nämä ehdokkaat hieman poikkeavat pyrkimyksissään ja toimintatavoissaan. Tuleva valtuustoryhmä valinnan päättää, mutta ehdokkaiden saamilla äänimäärillä on merkitystä.

Rehtiyttä osoittavat ne ryhmät, jotka Helsinkiä seuraillen ilmoittavat äänestäjilleen oman pormestariehdokkaansa. Äänestäjä voi silti valintaan vaikuttaa ota tai jätä – periaatteella. Tämä menettely ei painota äänestäjien merkitystä yhtä paljon kuin kaksi aikaisempaa, mutta on kuitenkin suoraselkäinen ja avoin.

Viimeisenä tulevat sitten äänestäjiä avoimesti halveksivat ryhmät. He salaavat pormestariehdokkaansa, koska pelkäävät paljastuksen vähentävän kannatusta. He saattavat selitellä, että valtuustoryhmä sitten vasta päättää ehdokkaan, mutta siihen huijaukseen uskovat vain kaikkein hyväuskoisimmat. Heitä kutsutaan usein tyhmiksi.

Joten uurnille joukot!

Tulevista kuntavaaleista uhkaa Tuusulassa tulla epädemokratian voitto. Siitä saatiin jo viime vaaleissa esimakua.

Silloin oli sovittu pormestarista ja hänen apupojistaan etukäteen, vaaleista piittaamatta. Kokoomus teki ehdokaslistoja jätettäessä likaisen tempun: Sanna Kervinen ja Lauri Untamo kieroiltiin pois ehdokaslistalta, kun haluttiin varmistella etukäteen sovittua vallanjakoa. Äänestäjille ei paljastettu sovittuja pormestariehdokkaita. Vaalien jälkeen edettiin ryhmäkurien ja liittoutumien tietä, jolloin todellinen valtuuston enemmistö ei paljastu.

Kehotan tulevissa vaaleissa hylkäämään saman uusimisen. Ryhmäkuri on demokratian myrkky.

Ensinnäkin: valtuutettu Kaikkonen on ehdottanut pormestarimallista luopumista. Kannatan. Uuden valtuuston tulee ilman ryhmäkuria päättää heti kokoontuessaan, jatketaanko hieman huvittavaa pormestarimallia vai palataanko vanhaan malliin.

Toiseksi: siltä varalta, että pormestarimalliin päädytään, on äänestäjille etukäteen ilmoitettava jokaisen ryhmän ehdokas. Jokaisen ilmoitetun ehdokkaan on ennen vaaleja otettava kantaa kaikkiin äänestäjien esittämiin, tärkeimpiin kysymyksiin. Pormestarin asema on niin keskeinen, että selviä vaalilupauksia on annettava asioista ja niitä pitää noudattaa. Muuten vaalit ovat ajanhukkaa.

Kolmanneksi: pormestarin valinnan on tapahduttava salaisella lippuäänestyksellä, jolloin henkilöiden vaalilupaukset ovat ratkaisevia, eikä ryhmäkuri, joka ei ole oikeaa demokratiaa. Ryhmäkuri ei varmista todellisen enemmistön voittoa.

Näiden vaalien merkittävin aatteellinen kysymys on kaavoitus. Se luo kunnalle luonteen ja pitkän tähtäyksen tulevaisuuden. Kysymys on kahdesta toisilleen vastakkaisesta näkemyksestä. Ensimmäisen näkemyksen mukaan kunta on asukkaiden kotipaikka ja usein lapsillekin koko elämän ajaksi muistoja taltioiva ympäristö. Toisen näkemyksen mukaan kunta on hallinnollinen härveli, jossa erityisesti maankäytöllä, kaavoituksella ja rakentamisella on mahdollisuus tienata rahaa ja luoda poliittista karriääriä.

Joka ryhmässä on kahden sortin väkeä. Kehotan tarkkaavaisuuteen.

Lukiessani tästä arvostamastani sanomalehdestä uutisen Tuusulan kunnan pormestareiden luottokorttien käytöstä, oli ensireaktioni vähättelevä. Asia tuntui värähtelyltä vesilasissa. Kuitenkin asian jatkokäsittely ja kunnioitetun valtuutetun, Anu Åbergin esittämät vastaamattomat kysymykset saivat minut muuttamaan mieleni. Siksi annan ystävällisiä käyttäytymisohjeita herroille pormestareille ja kunnantalon muulle henkilöstölle.

Kysyn teiltä, Artsi ja Mika, mitä v****a te oikein pelkäätte? Jos asiassa on pienintäkin epäselvyyttä, niin alkakaa lyödä latia tiskiin. Niin miehet käyttäytyy. Ja pankaa siihen vähän ylimääräistä tippiä, niin kyllä kaikki v*****lijat vaikenee. Ette kai te ole sellaisia p***aukisia p***iaisia, ettei teiltä tollasta snadia määrää fyffeä löydy takataskusta? Ja tehän ootte – tottakai – yhteisen hyvän asialla, ettekä missään ”haluatko miljonääriksi” – ohjelmassa.       

Sitten ohjeita kunnan valtuustolle, hallitukselle, tarkastuslautakunnalle, valtuuston puheenjohtajalle ja kunnansihteerille.

Te kaikki olette kuntalaisten palvelijoita. Kuntalaiset maksavat palkkanne, palkkionne ja kaikki muut etuisuutenne. Yksikään teistä ei ole velvoitettu mihinkään solidaarisuuteen piirissänne epäiltyjä väärinkäytöksiä kohtaan. Kuntalaisen toivomus on, että tulevissa kuntavaaleissa toteatte tämän ja lähestytte äänestäjiä seuraavalla tunnustuksella: ”olen ehdokas A ja pyrin palvelijaksenne, koska haluan ajaa etuanne ylitse muiden etujen kaikissa tilanteissa”.

Sitten rautalangasta. Edellinen tarkoittaa, että valtuusto ja hallitus valvovat käskyläisiään pormestareita haukan silmin, etteivät nämä lipsahda vääryyksien poluille. Se tarkoittaa myös, että valtuuston puheenjohtaja ja kunnansihteeri asettuvat epäselvissä tilanteissa asioita seuraavan kuntalaisen puolelle, eikä vieressä istuvan – jäävin – kuiskailijan housuihin. Tarkastuslautakunnalta se edellyttää poliisin ehdottomuutta ja puolueettomuutta. Pienikin askel sivuun merkitsee osallisuutta tutkittavaan asiaan.

Ehkäpä kuntamme hienot kuntalaiset osaavat tehdä hyviä valintoja tulevissa vaaleissa?

Huolellinen lukija on varmaan vuosien varrella huomannut, että olen lahjakas antamaan neuvoja suuntaan jos toiseenkin. Tällä palstalla olen aikaisemmin muistanut ystävällisillä ohjeilla mm. Yhdysvaltojen presidenttiä Trumpia ja YK:n pääsihteeri Guterresta. Nyt jakelen neuvoja suomalaisille tiedotusvälineille, hienommin sanottuna medialle.

Pandemia on antanut loistavan massan materiaalia vallan vahtikoiralle. Tuo valtataistelun piilevä osapuoli on käyttänyt tilaisuuden hyväkseen, kantanut kortensa hienosti kekoon ja osoittanut, että sen tärkeä rooli on tietojen jako maailmaa pelastettaessa.

Tutkimuksien perusteella tiedot jaetaan järkytystietoihin, viihdetietoihin ja hyötytietoihin. Järkytystiedoilla saadaan lisää levikkiä. Sellainen tieto on esimerkiksi kuolleiden lukumäärä tänään Yhdysvalloissa. Viihdetiedoilla kevennetään lukijoiden mielialaa. Niinpä uutisoidaan ulkomaiden kiinnostus Suomen kansan rakkaudesta vessapaperiin. Hyötytietoja on vähemmän, ne ovat enimmäkseen tylsiä.

Teen siis ehdotuksen tylsän hyötytiedon lisäämiseksi.

Tavallinen tallustelija on järkytystietojen ja viihdetietojen sekamelskassa alkanut pälyillä epäilevästi jokaista lähimmäistä ruokakaupassa ja väistellä aamulenkillä vaarallisia vastaantulijoita. Nämä varotoimet ovat mitä suurimmalla todennäköisyydellä tarpeettomia, mutta eihän vara venettä kaada.

Kuitenkin olisi kaikille hyödyllistä tietää, kuinka tavallinen on se virukselle altistunut ihminen, joka ei itse huomaa oireita tartunnasta, mutta on silti potentiaalinen tartuttaja. Hän on tietämättään väisteltävin tuttavuus. Tarkkuus tässä ei ole tarpeellinen, mutta likimääräisyyskin riittää. 

Koska tämä tieto on jokaiselle merkityksellisin, toivon median iskevän tähän. Todennäköisyys on nyt jo riittävällä tarkkuudella selvitettävissä kansainvälisen kokemuksen, tilastojen, tietokoneelle tehtävän laskentamallin ja saatujen varmojen tietojen perusteella. Tuo tieto, jaettuna paikkakunnittain, olisi tarpeellisin katujen kulkijalle. Vielä nykyistä tärkeämmäksi tulee tuon todennäköisyyden muutos, kun nykyisiä varokeinoja aletaan purkaa. Tuota muutosta voidaan silloin seurata ja siitä pitäisi kertoa päivittäin.

Sami Kivistö kirjoittaa (KU 22.3.) pitkän ja sekavahkon kommentin, joka jotenkin liittyy kolumniini (KU 17.3.). Suoranaisesti näillä kahdella ei ole paljonkaan tekemistä toistensa kanssa.

Kirjoitukset käsittelevät kahta eri asiaa. Minä kirjoitan maailman väkiluvusta, joka on toinen perussyy sille, että WWF laskee ihmiskunnan ylikulutuksen kasvaneen sellaiseksi, että tarvitsisimme sen tyydyttämiseksi 1,5 maapalloa.

Kivistö tarkastelee väestönkasvua valittuna vuonna 2018-2019 eräissä maissa sekä niiden CO2-päästöjä asukasta kohden. Johtopäätökset eivät kerro muusta kuin ymmärtämättömyydestä. Näillä kahdella asialla on vain olemattomasti suoraa tekemistä toistensa kanssa. Molemmat seurailevat elintasoa ja koulutusta. Se ei tarkoita, että ne riippuisivat toisistaan.  

Jos korrelaatioita asioiden välillä haluaa tarkastella loogisesti ja rehellisesti, voi piirtää maailman väkilukua kuvaavan käyrän vuodesta 1800 vuoteen 2020 ja kasvihuonekaasujen määrän ilmakehässä samalla aikavälillä. Se antaa kuvan siitä riippuvuudesta, josta minä puhun ja josta pitää puhua.

Mutta eihän se olekaan Kivistön kirjoituksen ydin. Kivistön kirjoituksen ydin on syyttää minua ihmisvihasta. Siinä hän onkin osittain oikeassa.

En ole vihainen, vaan raivoissani. Minua raivostuttaa, että ihmiskunta on sellainen omahyväinen lammaslauma, joka seurailee joitakin alfauroksia. Nämä urokset naaraita miellyttääkseen ja laumaansa mielistelläkseen katsovat asiakseen tapella keskenään, uhrata toistatuhatta miljardia euroa vuodessa tuohon pullisteluun ja saavat aikaan hävitystä, tuhoa ja kuolemaa. He käyttäytyvät kuin muutkin nisäkkäät. Lammaslauma määkii kintereillä. Joku pölvästi kehtaa puhua näiden kohdalla ihmisoikeuksista. Se raivostuttaa.

Ihmisrakkauteni kohdistuu Greta Thunbergin ikäisiin ja heidän jälkeläisiinsä, jotka väistämättä joutuvat kestämään sekä luontoon että ihmiskuntaan kohdistuvat rappiot seuraavien satojen vuosien aikana. Heidän kohtalonsa ei lyhytnäköistä lammaslaumaa hetkauta. Kirjoittelen lieventääkseni noiden tulevien sukupolvien kärsimyksiä. Ja esitän Keski-Uusimaalle pikku vinkin. Kivistön juttu piirroksineen ei kestä loogista kritiikkiä. Se on täyttä höpertelyä ja vie paljon palstatilaa. On kai teillä toimituksessa paperikori?

Koronaviruksella on ainakin kaksi sukulaista, vuoden 2015 massamuutot ja talvemme lumettomuus. Mitä yhteistä näillä kolmella asialla on? Paljonkin.

Ensimmäinen yhdistävä tekijä on, että ne ovat kaikki saman sairauden oireita, kuten kuume, nuha ja yskä. Toinen yhdistäjä on olematon varautuminen, reagointi, huolestuminen ja jälkiviisaus. Jokaisesta on ollut ennakointeja, ongelmista on varoiteltu, varoittelusta ei ole piitattu ja asia on tullut muka täydellisenä yllätyksenä. On kauhisteltu toisarvoisia asioita, kuten ihmisten mielialoja ja ilmapiirin laatua. Itse tapahtumaa on vähätelty.

Ennen muuta jokaiseen on reagoitu tosissaan vasta, kun kaikenlainen hyssyttely ei enää ota purrakseen. Reagointi on ollut aina myöhässä. Jälkipolvet pitävät meitä idiootteina. Tämä ei ole vihapuhetta. Tämä on jälkipolvien ylistystä. 

Tauti, jonka oireita nämä kaikki ovat, on maapallon ylisuuri väkiluku. Reagointi siihen noudattaa tuttua kaavaa. Väestöräjähdyksestä on puhuttu ainakin kuusikymmentä (60) vuotta, siitä lähtien kun maailman väkiluku oli vasta 3 miljardia. Reagoinnin pääpiirteet ovat tosiasioiden välttely, tahallinen epäloogisuus, huolestuminen siittäjien ja synnyttäjien ihmisoikeuksista (piittaamatta vähääkään tulevien ihmisten ihmisoikeuksista), varoittelijoiden pilkkaaminen ja erilaisten välillisten keinojen esittäminen asian ratkaisemiseksi.

Kiina on poikkeus. Sen merkittävä palvelus ihmiskunnalle on ollut yhden lapsen politiikka.

Tämä ei ole jälkiviisautta. Olen 60 vuotta puhunut asiasta. Nyt ei menneisyyttä voi muuttaa, mutta tulevaisuudelle voi vielä tehdä jotain. On todennäköistä, että tauti tulee kiihtyen oireilemaan monilla tavoin. Nuo oireet on syytä ennustaa ja niistä pitää varoittaa heti.

Vuosisatamme loppu täyttyy takuuvarmasti itse taudin kauhistelusta, kiistelystä sen parannuskeinoista ja tahallisesta epäloogisuudesta. Viimemainittu on valehtelun veli. Parhaimmassa tapauksessa päädytään maailmanlaajuiseen kahden lapsen politiikkaan.

Sillä keinolla saavutetaan tasapainoinen tila vuonna 2600. Sitä ei maa-parka kestä. Siksi on seurattava Kiinan mallia.  

Neljä merkittävää poliisin johtajaa on syytettyinä hovioikeudessa siitä, että tietolähteitä ei ole rekisteröity. Tämä on hyvinvoinnin dekadenssia. Pohditaanpa asiaa hieman epäpoliittisesti.

Lait – järjettömätkin – syntyvät eduskunnan päättäminä. Ehkä kuvitellaan, että kansanedustajat kannattavat lakeja, joita pitävät järkevinä ja oikeudenmukaisina. Se pitää pieneltä osin paikkansa. Valtaosa laeista syntyy kuitenkin ryhmäpäätösten voimin ja motiiveja ovat aina myös kannatuksen julkisuuskuva ja siitä syystä päätöksen merkitys puolueelle ja edustajalle seuraavissa vaaleissa. Mitä etäämmällä laki on kansanedustajan arjesta, sitä enemmän poliittiset argumentit painavat. Laki tietolähteitten rekisteröinnistä on tällainen.   

Tietolähteitten rekisteröinti hyödyttää byrokratiaa ja sitäkin vain symbolisesti. Sillä ei ole oikeuden kanssa muuta tekemistä kuin oikeuden sivuuttaminen. Pöllöinkin kansalainen ymmärtää, että kontakti ei toimi, ellei jonkun tietolähteen ja vastaanottavan poliisin välinen suhde ole ehdottoman luottamuksellinen. Rekisteröinti mahdollistaa ja laillistaa vuotamisen ja sen kaikki hirveätkin seuraukset. Sitä ei voi järkevästi käyttää muuhun kuin tiedon vuotamiseen jollekin, jolle se ei ole alun perin tarkoitettu.

Rekisteröinnin ankara noudattaminen taas haihduttaa tietolähteet, hankaloittaa poliisin työtä ja helpottaa rikollisten toimintaa. Tätä ei syyttäjän tarvitse eikä pidäkään ymmärtää. Syyttäjä valvoo laillisuutta – olipa laki kuinka typerä hyvänsä – tottelevaisena lakikoneiston osana.

On helppo kuvitella yksittäisen poliisin ja hänen esimiestensä Jaakobin painia moraalin ja laillisuuden ristiriidassa. Yhdessä vaakakupissa ovat ”mies miehelle” annettu ehdoton vaikenemisen lupaus, tieto lupauksen pettämisen mahdollisista seurauksista ja oman tehtävän kunniakas ja tehokas suorittamien. Toisessa kupissa on käsitys lain älyttömyydestä, sen säätämisen kyseenalaisista motiiveista ja byrokraattien riemusta heidän kurinpitotoimissaan. Jokainen voi pohtia, kumman tien tuossa tilanteessa valitsisi. Mitä itse tekisit?       

Mediassa on viime aikoina kovasti pilkattu ilmastovouhottajksi niitä kansalaisia, jotka väittävät, että maapallon ilmasto muuttuu. Tavallisesti muistutetaan hysteerikkoja siitä, että jääkausiakin on ollut aikanaan, eivätkä esi-isämme silti ryhtyneet vouhottajiksi. Jotta en joutuisi pilkkakirveiden uhriksi, kirjoitan siis levollisesti.

On todettu, että ihmislaji päästää ilmakehään kasvihuonekaasuja ja näiden lisäys lämmittää maapallon ilmaa. Ilmaston lämpeneminen aiheuttaa muun muassa metsäpaloja, jäätiköiden ja soiden sulamista sekä valtamerien lämpenemistä. Kaikki nämä hyvin suuret ilmiöt vuorostaan lämmittävät ilmakehää lisää. Ilmiö A kiihdyttää ilmiötä B ja B vastavuoroisesti ilmiötä A. Tätä tilaa kutsutaan labiiliksi, epävakaaksi. Tällaista ei tapahtunut jääkausien aikaan, vaan nuo kaudet olivat ohimeneviä ilmiöitä, joiden jälkeen maapallo palasi vakaaseen tilaan.

Nyt meneillään olevaa tapahtumaketjua kutsutaan virheellisesti ympäristömuutokseksi. Nimityksellä vihjaillaan, että tapahtuu muutos, sitten meillä on uusi ilmasto ja me senkun alamme elää uudella tavalla tuossa uudessa ilmastossa. Näin ei ilmeisesti käy. Ilman jättimäisiä toimenpiteitä ilmasto jatkaa muuttumistaan – kiihtyen – samaan suuntaan ja päätyy lopulta uuteen vakaaseen tilaan. Tuossa tilassa ei enää ole jäätiköitä sulatettaviksi eikä metsiä poltettaviksi. Ehdotetut toimet eivät riitä tuon kehityksen pysäyttämiseksi.

Edellisen olisi voinut päätellä kolmekymmentä vuotta sitten. Sukupolvi meni jahkailtaessa. Odotettiin havaintoja. Niitä ei olisi tarvittu. Pelkkä logiikka olisi riittänyt. Jo silloin oli kiire. Tarpeelliset toimet eivät olleet vielä ylivoimaisia. En tiedä ovatko nyt.

Silti ehdotan seuraavaa. Maapallon armeijoiden on ryhdyttävä – ei paikallisiin, vaan maailmanlaajuisiin torjuntatoimiin ja kaikki armeijat yhtenä henkilönä. Ilokseni huomasin, että amerikkalaiset filmitähdet jakavat lentolehtisiä asian puolesta. Mutta myös siitä, että he ovat ilmeisesti lukeneet Keski-Uusimaata. Tämä lehtihän ehdotti samaa jo monta vuotta sitten.

Onpa ikävä aikaa, jolloin Tuusulaa ei vielä armoittanut pormestareiden autuus. En kirjoita nyt tämän uuden aikamme liikenneyhteyksistä, vaikka siitäkin riittäisi sanottavaa. Kirjoitan rakennetusta ympäristöstä, johon tuo burgermaistereitten kolmikko arvelee asiantuntemuksensa riittävän. Saattaapa olla, että he kelpaavat jonkun rakennusliikkeen haaraosaston työnjohtajiksi, mutta nyt kulttuurikuntaan tarvittaisiin näkemystä, visioita ja syvyyttä. Kun moukkuus voittaa sivistyksen 2-1, ovat tulokset sen mukaisia.

Edetäänpä pikku jutuista isompiin.

Tuusulanjärven itärannalle, Fjällbon kohdalle on työnnetty hökötys, joka on luokiteltavissa lähinnä ympäristörikokseksi. Kapistus turmelee maiseman tehokkaammin kuin yksikään rantaviivaan pystytetty vanha sauna. Se alleviivaa suunnittelijan piittaamattomuutta ympäristön menneisyydestä ja hengestä. Miksi hän ei ehdottanut rakennelmaa Disneylandiin? Suomessa suojellaan rantoja suojavyöhykkeillä, eikä lain kiertäminen kumoa teon moraalittomuutta. Miten kunta olisi reagoinut, jos joku yksityinen maanomistaja olisi tehnyt tuon tempun?  

Hyrylän päätien varteen on noussut kehitysmaiden slummeihin sopivia synkeitä kerrostaloja ja samalla intoillaan upeaa arkkitehtuuria edustavan, vanhan kunnantalon purkamisella. Syyt purkuun vaikuttavat tekaistuilta ja ovat joka tapauksessa korjattavissa kohtuullisilla kustannuksilla.

Viimeinen niitti kuntamme rakennetun ympäristömme pilaamisessa on suunnitteilla oleva posliinikaupan dinosaurus – uusi jättiläismarketti keskelle Hyrylää. Sen tavoitteena ovat kaupalliset ja kunnalliset palvelut. Se on mittakaavaltaan kohtuuton maaseutukuntaamme. Sen oikeana tarkoituksena on ilmeisesti julistaa burgermaistereitten kykyä saada aikaan isoja asioita, tosin laadusta piittaamatta.

Tulee ikävä Hannu Joensivua.

Miksi valtuustosta ei löydy vastahankaa? Miksi ette heitä pihalle näitä kuntamme tuholaisia? Miksi annatte vetää itseänne kuin lammaslaumaa?

Tehän nämä pormestarit keksitte. Älkää odottako vaaleja. Toimikaa, teillähän se valta on.

Tavallinen ihminen – nykykielellä tavis – on pantu seinää vasten. Päättäjät ovat havahtuneet vuosikymmenten unestaan ja keksineet, että tuo kaamea otus on syyllinen planeetan kriisiin. Sehän syö lihaa, ajaa autolla, ostelee uusia hepeneitä ja polttaa tulta takassaan. Siispä opastusta ja kuria tavikselle! Sopisiko, että taviksen puolustaja – populistin leimankin muistaen – antaa maltillista palautetta?

Vuosikymmeniä ovat asiantuntijat, tiedemiehet, taiteilijat ja koko älymystön valtaosa tolkuttaneet teille päättäjille maailman tilasta. Mitä te olette tehneet? Te olette leimanneet esimerkiksi Pentti Linkolan hulluksi. Tarvitaan Asperger syndroomasta oireileva ruotsalainen koulutyttö, jolle ette kehtaa olla kateellisia, ja herätyskello kilahtaa ujosti. Esitän nyt kolme avointa asiaa, jotka olisi pitänyt ratkaista jo viime vuosisadan loppupuolella. 

Väestönkasvu olisi pitänyt pysäyttää ajat sitten, sopia keinoista, tarvittavista sanktioista, selkeästä päämäärästä planeetan väkiluvuksi ja oikeudenmukaisesta ohjauksesta siihen. Te ette ole tähän rohjenneet ryhtyä, koska suojelette poliittista urakehitystänne. Päinvastoin: te olette julistaneet Kairossa 1994, että rajaton sikiäminen on ihmisoikeus. Siitäpä saitte suosiota.      

Maapallon luonnonvarojen suunnitelmallinen käyttö olisi pitänyt suunnitella sukupolvia sitten.  Sitä ei ole tehty. Globaalia energiapolitiikkaa ei ole. Sitten te ihmettelette WWF:n ilmoitusta, että nykytarpeisiin tarvittaisiin kaksi maapalloa. Alkeelliseenkaan kirjanpitoon ei äly riitä. Palkkaisitte konsultteja, mutta ettehän te myönnä, että he ovat teitä fiksumpia.

Ja: pankaa armeijat kunnon hommiin. Te tuhlaatte 1800 miljardia euroa vuosittain tuohon menoluokkaan, joka tappaa, räjäyttää ja hävittää. Armeijat voisivat vielä antaa ensiavun, korjata kaikkein kiireisimmät ongelmat: metsittää, putsata valtameret, turvata veden saannin ja suojella sitä arvokkainta, koskematonta luontoa. Mutta te suojelette tappelupukarin kunniaa.   Lopettakaa päättäjät, tuo tavisten patistelu. Tehkää itte