On toistettu, että Suomessa on maailman tyhmin älymystö. Sanonta jatkuu: … ja maailman viisain kansa. Eräs perustelu tälle saattaa olla: joukko, joka itseään älymystönä pitää, hoilaa yksimielisenä ja enempää ajattelematta vuosikaudet samoja virsiä. Puoli vuosisataa sitten tuo virsi oli proletariattiedistysporvaristotaantumusneuvostoliittoluokkatietoisuus. Nyt soi urkupilleissä uusi laulu: monikultturimuuttoliikeihmisoikeudetsuvaitsevaisuushyvinvointi. Viisas kansa ei yhdy jumputukseen.

Siksi on ihanaa saada käsiinsä suomalaisen älykön kirja, joka kyseenalaistaa rohkeasti sen, jota on palvottu pyhimpänä ja kiistattomimpana. Se on Jari Ehrnroothin kirja ”Hyvintoimintayhteiskunta”. Teksti on paikoin niin komeaa, että on vähättelyä kirjoittaa sitä paperille painomusteella. Se pitäisi meislata marmoriin.

Ehrnrooth jakaa kirjansa kahteen osaan, jotka ovat otsikoitu ”Vapaus” ja ”Ratkaisu”. Vaikka osien järjestys on kirjassa päinvastainen, kerron niistä lyhyesti mainitsemassani järjestyksessä.

Vapaudesta Ehrnrooth kirjoittaa filosofisesti, pohtien ihmisyksilön ratkaisuja ja oman tahdon mahdollisuuksia yksittäisten valintojen edessä. Hän lähtee siitä, että ihmisellä on oma tahto ja tämä sanelee teot. Valintaa johdattelevat velvollisuusetiikka ja onnellisuusetiikka. Kirjoittaja suosittelee ensimmäistä ja näkee aikamme suurena ongelmana lyhytjänteisen ja pinnallisen hyvänolon tavoittelun. Ihmisen tavoitteena tulisi olla oikeamielinen käytös. Ihmisoikeuksien rinnalle on nostettava ihmisvelvollisuudet.

Ratkaisussa käsitellään yhteiskuntamme nykytilaa ja sen muuttamista paremmaksi. Kirjan nimi kertoo jo keskeisen tavoitteen. Tarkoituksena ei saa olla yksilöiden ”vointi”, tuo vastuuton vellonta kasvottoman sosiaalihuollon sylissä sekä nautintoihin ja viihteeseen rajautuva päämäärättömyys. Tämä tulee muuttaa niin, että jokaisen yksilöllinen ”toiminta” tähtää myös kokonaisuuden hyvään. Pahoinvointiyhteiskunta muuttukoon hyvin toimivaksi.

Hyvinvointivaltiomme on saavuttanut kypsyyden jälkeisen, puolimädän vaiheen. Se ei parane viilailulla. Perusta on korjattava.      

ps. Mutta älä unohda maailman hyvintoimintaa. Vilkaise sivua osoitteessa http://unite-the-armies.org  

 

        

 

Maaliskuussa 2011 silloinen pääministeri Mari Kiviniemi pyysi eduskunnalta anteeksi sananvalintaansa, kun oli kutsunut jotain kansanedustajaa epäisänmaalliseksi. Sitä pidettiin pahana loukkauksena. Nyt ollaan laatimassa rasisminvastaista lakia. Näillä asioilla on yhteys, vaikka ei tarvitsisi olla.

Olen matkustanut elämäni aikana noin sadassa maassa, enkä missään ole kohdannut sellaista rasismi-sanalla meuhkaamista kuin Suomessa nykyisin. Sanan alkuperäinen merkitys tuntuu kadonneen kokonaan ja käsite yhdistetään mihin hyvänsä vastustukseen, riippumatta asiasta, kohteen ulkonäöstä tai kansallisuudesta. Rasistiksi päätyy, ellei kumartele lipevästi ketä hyvänsä ulkomaalaista.

Isänmaallisuus-sanaa taas vältellään, koska arvellaan sen tuovan rasistin leiman. Kun rasisminvastaista lakia nyt aletaan värkkäillä, pitäisi tällaiset seikat muistaa. Muuten pääministerit saavat kohta pyydellä anteeksi kutsuttuaan jotakuta isänmaalliseksi.

Kansanedustajat voisivat vaihteeksi harrastaa älyllisyyttä. He voisivat määritellä esimerkiksi käsitteet isänmaallinen, kansallismielinen, rasistinen, fasistinen ja natsistinen. Nyt vaikuttaa siltä, että joillekin nämä ovat synonyymejä. Ellei näiden sanojen merkitystä ymmärrä, on syytä kertoa ymmärtämättömyys äänestäjille vaaleja ennen. Jos ymmärtää eron, ei pitäisi heitellä sikamaisuuksia suupielestään. Tai jos olen väärässä, eduskunta voi saman tien säätää isänmaallisuuden vastaisen lain.

Oli aika, jolloin meillä Suomessa milloin mitäkin asiaa pidettiin neuvostovastaisena ja edistyksellinen, taantumuksellinen ja luokkatietoinen olivat hienoja sanoja. Nykyajassa haisee tuo vanha löyhkä ja meininki liikaa, vain termit ovat muuttuneet.

Poliittiset sanat muuttavat luonnettaan. Kansanvaltainen, hyvinvointivaltio, sananvapaus, neuvostovastainen, rotuerottelu olivat aluksi asiallisia, jotakin tilannetta tai olosuhdetta sattuvasti kuvaavia sanoja. Sitten ne kärsivät inflaation, niitä aletaan käyttää milloin missäkin tilanteessa hyvän tai pahan synonyymeinä. Niillä leimataan ihmisiä, ratkaisuja tai olosuhteita. Vaikka itsensähän leimaaja hölmöilyllään leimaa.

ps. Edelliset ovat pikku juttuja. Jos haluat ottaa kantaa oikeisiin asioihin, mene sivuille osoitteessa http://unite-the-armies.org

 

Olen koukussa. Pelaan shakkia Internetissä ja tunnen sen luissani. Päivittäin minulla olisi usein hyödyllisempää ja tärkeämpää tekemistä, mutta uskottelen itselleni, että hommat sujuvat paremmin ja virkistyneemmin, kunhan ennen sitä otan yhden matsin jonkun intialaisen, amerikkalaisen tai norjalaisen vastustajan kanssa. Peli vaikuttaa kiihottavasti aineenvaihduntaani. Henki pistää aineet liikkeelle. Olen pelin orja. Jos olen viikon ulkomailla pelaamatta, on kroppani normalisoitunut tasapainoon, eikä pelihimo pääse niskan päälle. Sitten tulee hetki, jolloin yksitoikkoisuus tai joku muu arkipäivän latteus iskee ja ajattelen: vain yksi peli. Ja se on sitten menoa taas.

Kirjoitan tästä kahdesta syystä. Ensinnäkin oletan, etten ole ainoa maailmassa. Toiseksi, shakki on vain eräs peleistä ja epäilen, että vielä koukuttavampia ja hyödyttömämpiä pelejä löytyy netistä ja mikä merkittävintä: minua nuorempia riippuvuuteen ajautuneita pelaajia. Peliteollisuus on Suomessa ylistetyin vientiteollisuuden ala, eikä sellaisessa nähdä mitään pahaa.

Näistä syistä on syytä vertailla kaikkein vastenmielisintä rikollisuuden alaa tähän ylistettyyn sankaritarinaan. Verratkaamme huumetuotantoa ja huumekauppaa pelialaan. Mitä yhteistä löytyy?

Molemmat ovat luonteeltaan koukuttavia, niiden vaikutukset ovat sekä fyysisesti että psyykkisesti vahingollisia, ne houkuttelevat keinotekoisella valemaailmalla käyttäjiään, niissä liikkuvat miljardit tuottajilleen, ne vahingoittavat miljoonien ajankäyttöä päivittäin ja riippuvuuden uhrit eivät aluksi huomaa, mihin syövereihin he vajoavat.

Mutta ei nyt liioitella näitä samankaltaisuuksia. On ainakin kaksi eroa. Huumeet iskevät fyysiseen ja sieltä henkiseen, peleissä syy ja seuraus ovat päinvastaiset. Huumeet ovat laissa kiellettyjä, pelit talouselämän ylistämiä sankaritarinoita. Onkin huvittavaa, kuinka PokemonGo on saanut myönteistä juttua mediassa erään piirteensä ansiosta. Sehän lisää liikuntaa. Eikö suunnistus, retkeily, marjastus, sienestys aja saman asian?

Nykyaika saisi menneiltä sukupolvilta nimikkeen: keinotekoisuuden aika. Pankaas taas funtsaten.

ps. Mikäli haluat käyttää aikasi todella hyödyllisesti, mene Internetissä osoitteeseen http://unite-the-armies.org, allekirjoita siellä oleva vetoomus ja levitä tietoa kavereillesi.

 

Ennen vanhaan – kuten sanonta kuuluu – ei poliitikko ollut ammattinimike. Nykyään on. Ennen sanottiin, että politiikka on yhteisten asioiden hoitamista ja poliitikolla oli sen lisäksi jokin ammatti, jossa noudatettiin alan ammattietiikkaa. Lääkäreillä, toimittajilla, juristeilla, tieteilijöillä ja taiteilijoilla on jokaisella alansa käytössäännöt, joiden rikkomista pidetään edelleen – maltillisesti ilmaistuna – sikamaisena.

Kun politiikka on julistettu ammatiksi, on syytä kysyä, mikä on tuon ammatin ammattietiikka. Mitä kertovat tästä asiasta ryhmäkuri, ministereiden valinnassa painottuvat puolue, sukupuoli, ikä ja asuinpaikka sekä se kummallinen ilmiö, että poliitikko hallituksessa ollessaan tukee eri asioita kuin oppositiossa? Politiikan toimittajia tai politiikan tutkijoita eivät nämä omituisuudet hätkähdytä lainkaan. Se johtuu siitä, että he arvelevat ymmärtävänsä politiikkaa paremmin kuin kansalainen, äänestäjä. He tietävät, mikä on homman ydin.

Minulla on tästä asiasta lukuisia kokemuksia, mutta jätän erisnimet mainitsematta. Itse asian voin kansalaiselle kertoa. Kannatettava asia sinänsä on ammattipoliitikolle vasta kolmanneksi tärkein motiivi. Hän mielellään puolustaa asiaa, jota sydämessään pitää hyvänä ja vastustaa pahana pitämäänsä. Toiseksi tärkein motiivi on kuitenkin, että asian puolustaminen edistää hänen poliittista uraansa. Ryhmäkurin noudattaminen oppositiossa ja hallituksessa on osa tätä valintaa, oikeiden henkilöiden lipittely toinen tärkeä osa. Älä siis kansalainen ihmettele, että ammattipoliitikko äänestää usein kuvitellun omatuntonsa vastaisesti. Sitä kutsutaan poliittiseksi viisaudeksi – ammattitaidoksi. Politiikan toimittajatkin monesti ylistävät tuota viisautta.

Kuitenkin, kaikkein tärkein motiivi näyttää olevan sellainen, ettei sitä röyhkeinkään kehtaa tunnustaa. Siitä huolimatta se näyttää sotkevan asioita jatkuvasti, aiheuttaa tehottomuutta ja viivästymisiä, selittelyä, kompurointia ja tekopyhää vääristelyä. Pankaapa merkille.

Ammattipoliitikon tärkein motiivi on, ettei puolustettu ratkaisu edistä kilpailijan tai vihollisen uraa.

ps. Mikäli haluat tehdä jotain reilusti epäitsekästä, mene osoitteeseen http://unite-the-armies.org, allekirjoita siellä oleva vetoomus ja kerro siitä kavereillesi.  

Seppo Heinon kaksi korkeatasoista kirjoitusta Keski-Uusimaan lukijapalstalla ovat herättäneet ansaitsemansa huomion. Vastustajista suvakkeihin lukeutuva Tom Åstrand selitti kantaansa sillä, että ”suvakit näkevät asiat laajemmin”. Tämä ylimielisyys on perusteetonta. Tiivistän seuraavassa jo aikaisemmin esittämäni näkemykset massamuuton haitoista.

Pinnallisen monikulttuurisuuden ihannointi on todellisen monikulttuurisuuden tuhoamista. Jos Helsingin rautatieasemalla pyörii kirjavaa porukkaa, Pohjois-Espalla kuulee monia kieliä tai Hikiän peräkylässä on sushi-ravintola, kysymys ei ole monikulttuurista. Se on maailman latistumista, sekoittumista tasapaksuksi puuroksi, joka valitettavasti etenee koko maailmassa. Sitä pitää kutsua monokulttuuriksi.

Kun Lähi-Idästä tai Afrikasta tulevat nuoret, työkykyiset miehet lennätetään takaisin lähtömaihinsa, kysymys on syvästä inhimillisyydestä. Meidän on syytä lopettaa ne suoneniskut näitä maita kohtaan, joita massamuutto aiheuttaa. Näiden maiden pitää pystyä kehittymään omin voimin, eikä niin, että työkykyisimmät, aloitteellisimmat ja usein avainasemassa olevat henkilöt siirretään tämän ylensyöneen maanosan siivoojiksi tai autonkuljettajiksi. Heitä tarvitaan eniten kotiseuduillaan.

Ja seuraavallekin suppealle näkemykselle laajakatseiset suvakit heilauttavat hanskaansa.   Maailma on merkittävässä ekologisessa ja sosiaalisessa kriisissä. Sen eräs keskeinen ilmiö on alueiden kuluttaminen loppuun ja massamuutto seuraavalle tuhottavalle seudulle. Tämä kriisi on – hädän kasvaessa – laajentumassa seuraavien vuosikymmenten aikana moraaliseksi kriisiksi, jossa keinoja kaihtamatta suojellaan vain omaa etua. Pelataan selviytyjät-peliä isossa mittakaavassa. Tätä sairautta ei paranneta särkylääkkeillä. Se parannettaisiin vahvalla, perusteellisella ja nopealla puuttumisella kulutettavien alueiden maankäyttöön ja väestön lisääntymiseen.

Miksi edellä mainitsemani näkökohdat hukkuvat suvakkien ”laajojen näkemysten” valtamereen? Missä viipyvät hätähuutonne oikeiden asioiden puolesta? Unohdatteko tahallanne tosiseikat, koska ne ovat niin vahingollisia mielihaluillenne?

ps. Mikäli haluat todella pelastaa maailman, mene osoitteeseen http://unite-the-armies.org, allekirjoita siellä oleva vetoomus ja kerro siitä kavereillesi.  

 

 

Sain kesäkuussa kutsun illalliselle, jolle kokoontui omalaatuinen maailman parantajien kuppikunta. Keskustelun avainsanoja olivat transhumanity, RAAD ja singularity. Kaikki löytyvät netistä, mutta kerron tässä asian ytimen. Tämän kansainvälisen porukan tavoite on muokata ihmiskunnasta yksi kuolematon robotti, joka valloittaisi maailmankaikkeuden ja tämän tavoitteen ennustetaan toteutuvan vuonna 2045. Keskeisiä keinoja ovat ihmisiän merkittävä pidentäminen ja jatkossa kuolemattomuus.  Hanketta rahoittavat rikkaat ihmiset, järjestöistä esimerkiksi NASA ja firmoista Google. Idean isä on amerikkalainen Raymond Kurzweil. Hän on lausunut profeetallisesti: Jumala ei luonut maailmaa, mutta me luomme Jumalan.

Projektissa yhtyvät ICT- tekniikan tuleva kehitys, projektille merkittävien aivojen syväjäädytys, keinoälyn kehittäminen ihmisaivoja etevämmäksi, geenitekniikka ja kollektiivisen ihmismielen saumaton yhteiselo kehittyneen maailmankoneen kanssa. Sanoin ensin ajattelematta: ”toivottavasti tuo ei ole hölynpölyä”. Pääruoan aikana käänsin takkini täydellisesti. Sanoin, harkittuani asiaa: ”toivottavasti tuo on hölynpölyä”.

Viimeistään siinä vaiheessa nousin vastarintaan, kun eräs keskustelijoista arveli maapallon kestävän hyvinkin 100 miljardin henkilön väestömäärän. Porukka oli hyvin perillä tekniikan yksityiskohdista ja sen suomista mahdollisuuksista edetä kohti uutta, loistavaa tulevaisuutta.

Asian eettisiä näkökohtia ei ollut vaivauduttu paljonkaan pohtimaan. Ei mietitty, minkä ikäisenä kukin tuon kuolemattomuuden saavuttaisi, mikä on uusien sukupolvien merkitys koko planeetalle, onko maapallolla tai edes ihmisellä mitään arvoa sinänsä ja tällaisenaan, mikä on tuon hienon tavoitteen syvällisempi tarkoitus tai mitä sata miljardia ihmistä söisivät. Pikku yksityiskohtiin voidaan toki paneutua, kun niiden aika tulee.

Lähdin pois kesken jälkiruokaa. Sanoin tekeväni heistä poliisille ilmoituksen. Heitä nauratti kovasti. Heillä oli ensimmäinen maailmankonferenssi asiasta Kaliforniassa viime vuoden maaliskuussa. Lisää professoreita kutsutaan seuraaviin istuntoihin. Tervemenoa, jos kiinnostaa.

ps. Mikäli olet kiinnostunut oikeaoppisesta maailman pelastamisesta, mene sivulle http://unite-the-armies.org ja allekirjoita siellä oleva viesti, äläkä tyydy vielä siihen, vaan levitä viestiä kavereillesi.  

 

Vanhemmat valtiomiehet C. Andersson ja J. Donner ovat avautuneet yleisölle terveyteensä ja ikääntymiseensä liittyvissä kysymyksissä (Suomen Kuvalehti 23.6. ja HS 23.6.). Se lienee trendikästä, joten seuraanpa heidän viitoittamaansa tietä.

Hyrylän terveyskeskus, vastattiin. Onko teiltä mahdollista varata aika päivystykseen, vai pitääkö siellä aina jonottaa, kysyin. Mikä vaiva teillä on? Vaivani liittyy keskivartaloni intiimeihin alueisiin, miten yksityiskohtaisesti haluaisitte kuulla niistä? Mikä on sosiaaliturvatunnuksenne? Vastasin. Ja nimi? Vastasin taas. Onko kysymys virtsaamisongelmasta? Ei, vaan tyrästä. Onko tyrä pullahtanut vai pullahtamaton? En tiedä. Lääkäri ehkä tietäisi. Ja sitä paitsi: onko teillä erikseen lääkärit pullahtaneille ja pullahtamattomille tyrille? Asutteko Hyrylässä? Suurin piirtein. Mutta voisitteko vihdoinkin vastata alkuperäiseen kysymykseeni, onko mahdollista varata aika päivystykseen, ettei tarvitsisi jonottaa? Tuhahdus. Saatte ajan 20 minuutin kuluttua.

Menin heti. Ei jonoa. Otin vuoronumeron. Päivystämässä nainen tietokoneen ääressä. Ja nimi oli? Siis minun nimenikö? Niin. Kerroin. Ja sosiaaliturvatunnus? Kerroin. Sano vielä uudestaan. Toistin. Voit mennä heti lääkäriin, viereiseen huoneeseen.

Terveydenhoidon tehostus näyttää toteutuvan. Kohdalleni sattui nuori, ystävällinen ja kaunis naislääkäri. Sellaiset ovat hyviä terveydenhoitajia. Istuin, seisoin ja makasin. Teitittelimme sivistyneesti. Keskustelimme tyrästäni ja kerroin juttuja henkilöhistoriastani, muun muassa armeijan ajoilta, jolloin tyrääni ei vielä ollut leikattu ja aina sen pullahtaessa ulos piilostaan painoin sen oikean käden peukalolla takaisin omaan lokeroonsa sekä siitä kuinka olin leikkauksessa Malmin sairaalassa ja hereillä leikkauksen aikana ja neuvottelin leikkaavan lääkärin kanssa tyräni uudelleen sijoittamisen yksityiskohdista ja miten tuo sijoittaminen vaikuttaisi ulkonäkööni ja ihmettelin lopuksi, että miten se pirulainen on vuosikymmenet pysynyt omalla paikallaan häiriköimättä ja nyt herää henkiin.

Sovimme, ettei tehdä mitään. Kaikki hyvin. Hieno käynti. Eläköön sote-uudistus!Keski-UusimaaK

Kunta – kuten kaupunki – on elävä olento. Sillä on aineenvaihduntansa, verenkiertonsa ja hermostonsa. Sillä on tulevaisuuden haaveensa ja menneen muistot. Sillä on neljäs ulottuvuus: aika. Eri aikakausien rakennukset ovat sen muisti.

Meillä Tuusulassa käydään keskustelua Hyrylässä sijaitsevan lämpökeskuksen säilyttämisestä tai purkamisesta. Asian taustoja ei varmaan tunneta kovin hyvin. Siksi valaisen hieman rakennuksen menneisyyttä ja merkitystä maamme arkkitehtuurin historialle.

Kuuskytluku – nykykielellä kusari – oli Suomessa konstruktivismin aikaa. Se hallitsi arkkitehtuuria ja kuvataidetta. Edu Kairamo – Hyrylän lämpökeskuksen arkkitehti – oli ikäluokkansa loistava tähti, tuolloin reilusti alle 30-vuotias. Järvenpäähän muuttivat taiteilijat Tor Arne, Seppo Kärkkäinen, Outi Ikkala, Pauli Pyykölä sekä Paul ja Anna-Maria Osipow. He olivat kaikki konstruktivisteja tai ainakin suunnalle läheisiä. Hyrylän lämpökeskus on sijainnistaan ja ränsistyneisyydestään huolimatta tuon aikakauden hieno muisto, huutomerkki lajissaan. Sen hävittäminen olisi elollisen olennon muistin tuhoamista.

Minulla on kohtelias kysymys niille tuusulalaisille, jotka aikanaan ovat nuijineet kasarmialueen ortodoksisen kirkon maan tasalle, repineet paloiksi Gustavelundin kartanon, tehneet lukemattomia muita ympäristörikoksia ja ovat nyt tuhoamassa erästä arvokasta rakennustaiteen muistoa myöhemmältä ajalta. Ettekö te opi mitään? Alvar Aaltokin sanoi, että kulttuuri löytyy laivan konehuoneesta eikä salongista. Älkää siis marisko, että Tuusulan taide on sata vuotta vanhaa ja piilee vain Rantatiellä. Te olette muun hävittäneet.

Mutta unohdetaan nyt menneet ja ollaan kavereita. Ottaisitteko siis seuraavan ehdotuksen harkintaanne: uudistetaan Hyrylän lämpökeskus Suomen konstruktivistisen taiteen näyteikkunaksi. Rakennus on taideteos sinänsä. Sitä täydentämään pystytettäisiin pari kolme suurikokoista veistosta ja talo voitaisiin täyttää aikakauden merkittävillä maalauksilla. Niin muodostuisi valtakunnallisesti tärkeä kokonaisuus olympiakasarmien ympäristöön. Jälkimmäisiin sijoitettaisiin Aune Laaksosen kokoelmat. Pankaas funtsaten.

… Eurooppa nytkähti, kun Britannia poistui exit-ovesta. Aika näyttää, mikä on nytkähdyksen suunta.

Britannian kansanäänestys on esimerkki demokratian vääristymästä, eikä tämä ole kannanotto vaalin lopputulokseen. On paikallaan pohtia, millaisia päätöksiä on syytä tehdä edustuksellisen demokratian keinoin, millaisia kansalaisten suorina päätöksinä ja mitä aivan muilla – luit oikein – menetelmillä.

Suomen kansanäänestys kieltolaista oli järkevä. Asia oli yksinkertainen ja perustelut valinnalle henkilökohtaiset, eivät puoluepoliittiset. Sen sijaan kysymykset, joihin sisältyy monimutkaisia, toisiinsa vaikuttavia kokonaisuuksia ja jotka edellyttävät syvällistä tietoa useammilta aloilta, ovat haasteita kansanedustajille, puhumattakaan kansasta.

Minulla on tästä eräs henkilökohtainen kokemus. Aikanaan eduskunnassa äänestettiin ns. Vanhasen ponnesta, joka torjui ydinvoiman lisärakentamisen. Äänestin itse ydinvoimaa vastaan ja perusteluni poikkesivat vastustajien valtaosan perusteluista. Kun kyselin heiltä – hieman ilkikurisesti – perusteluita, olivat vastaajat hämmentyneitä ja vastaukset usein puuta heinää. Asia oli ylivoimainen monille edustajille ja siitä huolimatta – tai ehkä juuri siksi – he olisivat mielellään jättäneet asian kansanäänestyksen ratkaistavaksi. Nyt työnnetään Natoon liittymistä kansan kontolle.

Jos vaikeaa ja monimutkaista asiaa ei uskalla päättää, ei sitä pidä kipata sellaisen joukon vastuulle, jolla on vielä vähäisemmät resurssit ymmärtää kokonaisuutta. Pitää tehdä päinvastoin. Pitää löytää itseään viisaammat ihmiset.

Kaksi esimerkkiä: maapallon väestönkasvua ja ilmastonmuutosta ei pidä päättää perinteisen demokratian keinoin, sillä ne pitäisi ratkaista nopeasti. Loputon jaarittelu tuo tuhon. Tuollaisissa ongelmissa pitäisi luottaa monimuotoiseen, eettisesti valveutuneeseen asiantuntijoiden ryhmään, jolla ei ole poliittista painolastia. Etukäteen tulisi sitoutua sen päätökseen.

Demokratia ei ole pyhä lehmä, johon kaikissa kysymyksissä voi nojata. Vastuullista on luopua vallasta kun päätös tuntuu ylivoimaiselta, mutta valtaa ei pidä luovuttaa väärään suuntaan.