Vaalien tärkein viesti

Suomen ensimmäiset aluevaalit on nyt pidetty ja äänioikeutettujen vähemmistö valitsi valtuutetut. Nämä päättävät tärkeistä asioista. Media keskittyi voittajiin ja häviäjiin, riemuihin ja suruihin.  Äänestyskielteisyys – vaalien tärkein viesti – jäi vähemmälle huomiolle ja kansaa pidettiin vain passiivisena. Kuitenkin: näissä vaaleissa äänestämättä jättäneet olivat ne aktiiviset. Miksi?

Aktiivisen protestin jyrkin keino on äänestämättä jättäminen. Se on vastalause sille asenteelle, jota poliitikot osoittivat vaaleista päätettäessä, vaaleihin valmistuessa, alueiden nimittämisessä ja vaihtoehtojen esittämisessä. Kansan enemmistön vaikeneminen oli siksi oikeutettu.

Vaaleista päätettiin hallitusneuvotteluissa kaupanteon sivutuotteena. Tärkein kysymys oli silloin, kuka pääsee hallitukseen, ei itse asia. Ei ymmärretty, että näin isoa asiaa ei pidä kytkeä ostamiseen eikä myymiseen. Lehmänkaupassa liikutellaan lehmän kokoisia asioita.

Kun tällainen asia heitetään sokkona kehään, ei sitä ehditä perustella niillä kahdella tosiseikalla, jotka olisi pitänyt arkisesti ja ymmärrettävästi todistaa äänestäjille. Äänestäjille myytiin sikaa säkissä. Perusasiat ovat:  1. Miten uudistus auttaa kansalaista? 2. Mitä uudistus merkitsee veronmaksajalle?

Alueita nimitetään ”hyvinvointialueiksi”. Tämä nimitys hakkaa lipevimmän kamasaksan myyntisloganit mennen tullen. Uudistusta ei ehditty valmistella. Siksi ei tiedetä, onko uusi malli entistä huonompi vai parempi kansalaiselle. Ei myöskään, kasvattaako se vai vähentääkö se veronmaksajan taakkaa. Nimitys on toistaiseksi valhetta.

Vaalikeskusteluissa ilmeni, ettei yksikään puolue ollut edes likimäärin analysoinut asioita. Perustavia vaihtoehtoja ei esitetty. Keskustelua leimasi yhdeltä toiselle heitetyt toiveet asioiden luistamisesta. Toiveet ja tosiasiat liitettiin surutta toisiinsa.

Suomen perustuslaissa ei kerrota mitä tehdä, jos äänestysvilkkaus vajoaa alle 50 prosentin. Nykyisellään se hyväksyy vähemmistön diktatuurin. Samalla perustuslakivaliokunta pohtii, onko Tytti Yli-Viikarin irtisanominen perustuslakimme mukaista. Keksisitte itsellenne parempaa tekemistä.

Nukkuva vastaa

Kiitos Tarja Hartman asiallisesta mielipidekirjoituksesta (22.01).

Sitten eräs korjaus logiikkaan: ei kukaan ajattele, että nukkuminen estäisi aluevaltuustojen muodostumisen. Sellainen ajattelu ja siitä puhuminenkin on kuin kuviteltaisiin, että kukkojen kiekuminen saa auringon nousemaan.

Sen sijaan toivoisin, että tottelevaisuuden propagandistit ymmärtäisivät, että nukkuvat vastustavat näiden uusien hallintohimmeleiden syntyä kaiken kaikkiaan. He eivät usko, että niiden avulla asiat korjaantuvat. He eivät usko, että potilaan asema paranee tai rahaa säästyy. He arvelevat, että hallinnoijat vaan saavat nauttia enemmän hallinnoimisestaan ja kokoustamisestaan.

Siitä syystä ehdotan seuraavaa. Jaetaan vaalien jälkeen alueet kahteen ryhmään sen mukaan, onko äänestysvilkkaus yli vai alle 50 %. Niillä alueilla, joissa nukkuvat saavuttavat enemmistön äänioikeutetuista, testataan nuo valitut, kirkasotsaiset alueviisaat. Ennen kuin sentin hyrrääkään satsataan tähän uuteen mahtihankkeeseen, heidän on osoitettava selkeällä suunnitelmalla, että seuraavat kaksi ehtoa toteutuvat.

  1. Lisää lainaa ei tarvitse ottaa, vaan uusi järjestelmä säästää veronmaksajien menoja.
  2. Uusi järjestelmä parantaa kansalaisten terveyttä sekä lyhentää potilasjonoja ja vähentää kärsimyksiä.

Ennen kuin tällaisia suunnitelmia on edes karkeasti tehty ja julkaistu, ei virkamieskuntaa työllistetä lainkaan, valituille valtuutetuille ei makseta palkkaa, eikä varata toimitilaa. He saavat kokeilla pikku hetken yksityisyrittäjän arkea. Sillä puolella ei aloiteta merkittäviä hankkeita ilman toimintasuunnitelmaa ja markkinoiden analyysia.

Todennäköistä on, että selkeät suunnitelmat ja kustannusvertailut jäävät tekemättä. Valituilta puuttuvat kyvyt siihen. Silloin kansa on ollut oikeassa ja näiden kansanvastaisten alueviisaitten tulisi moraalisista syistä erota. Noita alueita kutsuttakoot pahoinvointialueiksi, kunnes asiat ovat oikeasti reilassa.

Eero Paloheimo

En äänestä!

Olen 65 vuoden ajan äänestänyt jokaisessa presidentinvaalissa, jokaisessa EU-vaalissa, jokaisessa eduskuntavaalissa ja jokaisessa kuntavaalissa. Olen tottelevainen kunnon kansalainen. Nyt en äänestä. En halua kuulua joukkoon, joka ilmeisesti tavalla tai toisella lisää yhteiskuntamme turhimman menoerän – julkisen hallinnoinnin – määrää. Nämä vaalit eivät syntyneet todellisen tarpeen ratkaisijaksi, vaan poliittisen pelin ja lehmänkauppojen eräänä oheiskustannuksena.

En ole nähnyt ainuttakaan analyysia, joka selkeästi osoittaisi, mitä hyötyä tästä julkisen sektorin uudesta himmelistä on kansalaiselle. Yhtäkään avointa ja vääristelemätöntä kustannusanalyysia ei ole esitetty, vaikka sellainen on varmasti tehty. Ei ole kerrottu, miten kansalaisen veromenot helpottuvat. Ei myöskään ole selvinnyt, mitä eroja eri puolueiden tavoitteissa on. On itsestään selvää, että erot tavoitteissa – mikäli niitä nyt ylipäätään on – ovat ainakin vaihtelevia alueesta riippuen. Yleispätevää lässytystä on kyllä tullut – ja tuutin täydeltä.

En ole tottelevainen. En seuraa passiivisesti noiden lukemattomien propagandan hanslankareiden vetoomusta: ”äänestä tärkeissä vaaleissa”. Heille äänestysprosentti on olevinaan sinällään demokratian voitto. Aion olla aktiivinen ja marssia riemumielin, lippu korkealla nukkuvien riveihin.

Tämä ei tarkoita, etten koskaan äänestäisi aluevaaleissa. Lupaan antaa ääneni neljän vuoden kuluttua, kunhan seuraavat kaksi ehtoa täyttyvät.

Uudistuksesta ilmenee kansalaiselle selvää arkipäivän hyötyä. Hyppyyttäminen palveluksesta toiseen ja paikasta toiseen, jonotuttaminen puhelimissa ja virkatiloissa, pykälien nikkarointi ja selittely sekä rooteleihin vetoaminen, siis kaikki asiakkaan ajantuhlaus, loppuu. Uusi terveydenhoito palvelee potilasta eikä hallintoa.

Taloudellisesti uudistus pienentää yhteiskuntamme turhinta menoerää, julkisen sektorin hallinnollista tyhjäkäyntiä – joka nyt on noin 5 miljardia vuodessa. Uudessa verotuskuviossa osoitetaan selkeästi lisäykset ja niitä suuremmat leikkaukset, jotka ovat uudistuksen seurauksia.

Yrittäkää uudestaan, niin saatte ääneni.

Jyväskylän Kesän ympäristövuodet silloin ja nyt

Maailma on muuttunut paljon puolessa vuosisadassa, mutta  ympäristöasioissa käsittelemme edelleen pitkälti samoja teemoja kuin 50 vuotta sitten.

Yksi merkittävimmistä aikakausista Jyväskylän Kesän historiassa ovat 1970-luvun alun ympäristöteemaiset tapahtumavuodet, jotka olivat aloittamassa laajaa keskustelua luonnon ja ympäristön tilasta. Nämä festivaalit toimivat pohjana monille suurille mullistuksille jopa kansainvälisesti. Niissä käydyt keskustelut uudistivat sekä asenteita että lainsäädäntöä. Menneiden vuosikymmenten keskusteluihin palataan tänä vuonna Kesässä, kun silloisia ympäristökysymyksiä peilataan nykyhetken polttaviin teemoihin.

Vieraina Hannu Halinen, Osmo Soininvaara, Hannele Pokka, Pertti Salolainen ja Eero Paloheimo.

Keskustelun voit katsoa täältä.

Paloheimon puheenvuorot alkavat kohdista 35:50 ja 1:46:20.

Demokatian vivahteita

Helsinki ja Tuusula ovat Suomen merkittävät pormestarikunnat. Ensin mainitussa ymmärretään mihin se velvoittaa. Pormestarin asema on vahvempi kuin kunnanjohtajan, koska hän on yhdistytty kunnanjohtaja ja hallituksen puheenjohtaja. Siksi kuntavaali muodostuu henkilövaaliksi ja valittava pormestari helposti joko taustajoukkonsa intressien toteuttajaksi tai mielivaltaa harjoittavaksi sanelijaksi.

Edellisestä johtuen on Helsingissä vaaleihin osallistuvilla ryhmillä ehdokkaansa pormestariksi ja ryhmät ilmoittavat tämän henkilön avoimesti äänestäjille. Tuusulassa ei ehkä toimita näin. Suhtautuminen äänestäjiin näyttää vaihtelevan. Demokratia saa vivahteita.

Demokraattisimpia ovat ryhmät, jotka eivät pidä pormestarimallia itsestään selvänä. He jättävät uuden valtuuston päätettäväksi, onko Tuusula valmis hyväksymään valistuneeksi tai valistumattomaksi osoittautuvan, vahvaa harvainvaltaa käyttävän henkilön ohjailemaan kuntamme tulevaisuutta, vai palattaisiinko asukasystävälliseen vanhaan malliin.

Äänestäjien kunnioitusta on myös ryhmissä, jotka ilmoittavat useampia pormestariehdokkaita ja antavat täten kuntalaisten omalla äänellään vaikuttaa tähän vaalien merkittävimpään asiaan. Tavoite toteutuu parhaiten silloin, jos nämä ehdokkaat hieman poikkeavat pyrkimyksissään ja toimintatavoissaan. Tuleva valtuustoryhmä valinnan päättää, mutta ehdokkaiden saamilla äänimäärillä on merkitystä.

Rehtiyttä osoittavat ne ryhmät, jotka Helsinkiä seuraillen ilmoittavat äänestäjilleen oman pormestariehdokkaansa. Äänestäjä voi silti valintaan vaikuttaa ota tai jätä – periaatteella. Tämä menettely ei painota äänestäjien merkitystä yhtä paljon kuin kaksi aikaisempaa, mutta on kuitenkin suoraselkäinen ja avoin.

Viimeisenä tulevat sitten äänestäjiä avoimesti halveksivat ryhmät. He salaavat pormestariehdokkaansa, koska pelkäävät paljastuksen vähentävän kannatusta. He saattavat selitellä, että valtuustoryhmä sitten vasta päättää ehdokkaan, mutta siihen huijaukseen uskovat vain kaikkein hyväuskoisimmat. Heitä kutsutaan usein tyhmiksi.

Joten uurnille joukot!

Epädemokratian voitto?

Tulevista kuntavaaleista uhkaa Tuusulassa tulla epädemokratian voitto. Siitä saatiin jo viime vaaleissa esimakua.

Silloin oli sovittu pormestarista ja hänen apupojistaan etukäteen, vaaleista piittaamatta. Kokoomus teki ehdokaslistoja jätettäessä likaisen tempun: Sanna Kervinen ja Lauri Untamo kieroiltiin pois ehdokaslistalta, kun haluttiin varmistella etukäteen sovittua vallanjakoa. Äänestäjille ei paljastettu sovittuja pormestariehdokkaita. Vaalien jälkeen edettiin ryhmäkurien ja liittoutumien tietä, jolloin todellinen valtuuston enemmistö ei paljastu.

Kehotan tulevissa vaaleissa hylkäämään saman uusimisen. Ryhmäkuri on demokratian myrkky.

Ensinnäkin: valtuutettu Kaikkonen on ehdottanut pormestarimallista luopumista. Kannatan. Uuden valtuuston tulee ilman ryhmäkuria päättää heti kokoontuessaan, jatketaanko hieman huvittavaa pormestarimallia vai palataanko vanhaan malliin.

Toiseksi: siltä varalta, että pormestarimalliin päädytään, on äänestäjille etukäteen ilmoitettava jokaisen ryhmän ehdokas. Jokaisen ilmoitetun ehdokkaan on ennen vaaleja otettava kantaa kaikkiin äänestäjien esittämiin, tärkeimpiin kysymyksiin. Pormestarin asema on niin keskeinen, että selviä vaalilupauksia on annettava asioista ja niitä pitää noudattaa. Muuten vaalit ovat ajanhukkaa.

Kolmanneksi: pormestarin valinnan on tapahduttava salaisella lippuäänestyksellä, jolloin henkilöiden vaalilupaukset ovat ratkaisevia, eikä ryhmäkuri, joka ei ole oikeaa demokratiaa. Ryhmäkuri ei varmista todellisen enemmistön voittoa.

Näiden vaalien merkittävin aatteellinen kysymys on kaavoitus. Se luo kunnalle luonteen ja pitkän tähtäyksen tulevaisuuden. Kysymys on kahdesta toisilleen vastakkaisesta näkemyksestä. Ensimmäisen näkemyksen mukaan kunta on asukkaiden kotipaikka ja usein lapsillekin koko elämän ajaksi muistoja taltioiva ympäristö. Toisen näkemyksen mukaan kunta on hallinnollinen härveli, jossa erityisesti maankäytöllä, kaavoituksella ja rakentamisella on mahdollisuus tienata rahaa ja luoda poliittista karriääriä.

Joka ryhmässä on kahden sortin väkeä. Kehotan tarkkaavaisuuteen.

Ekopolis

Kun miljardi kiinalaista muuttaa kaupunkiin, maapallon tila muuttuu pysyvästi. Suomalainen professori Eero Paloheimo ja kiinalainen liikemies Zhang Yue aikovat pelastaa maailman keksimällä kaupungin uudestaan. Heidän utopiansa ovat hyvin erilaiset: Zhang aikoo rakentaa maailman korkeimman ekologisen pilvenpiirtäjän maailmanennätysvauhdilla. Paloheimo on suunnitellut ainutlaatuisen puhtaan teknologian laboratoriokaupungin, jonka rakentaminen Pekingin ulkopuolella sijaitsevaan laaksoon joutuu vastatuuleen. Onko urbaanin ihmisen tulevaisuus Kiinan kirsikkalaaksoissa vai kurkottamassa taivaisiin?

Alla elokuvan traileri. Koko elokuvan voi vuokrata sähköisesti osoitteesta https://vimeo.com/ondemand/ekopolis