Biosfäärin ja teknosfäärin struktuurit
Maapallon biosfääri, sen pinnalla oleva ohut elollinen kalvo rikastui evoluution ansiosta ja sen kehitystä leimaavat kolme rakenteellista peruspiirrettä: virtaukset, rajojen luoma jäsentely ja muunteleva toisto. Ihmislaji on luonut biosfäärin pinnalle toisen verkkomaisen kokonaisuuden, teknosfäärin. Se seurailee suurelta osin ja perustavalla tavalla samoja struktuureja kuin biosfääri. Teknosfäärin peruspiirteitä voi arvioida kolmen vaiheen valossa: menneisyyden, nykyisyyden ja tulevaisuuden. Miten tarkasti biosfääri voi olla teknosfäärin esikuva? Pitäisikö ihmisen kehittää teknosfääriä vaalimalla mainittuja kolmea piirrettä?

Teknosfäärin evoluutio
Ihminen määritellään eläimeksi, joka valmistaa työkalun. Kun apina valmisti työkalun, siitä tuli hän, ihminen. Sen isä oli apina, mutta hänen lapsensa ihminen. Teknosfääri orasti noin 1,9 miljoonaa vuotta sitten, Homo Erectuksen muotoiltua kivikirveen kyntensä vahvistukseksi. Sukupolvien saatossa edettiin nykypäivään ja nyt kehitetään tekoälyä. Teknosfääri on kokoelma ihmisen elinten keinotekoisia jatkeita ja sen kehitys on noiden jatkeiden hienostumista. Mutta ovatko tavoitteemme vielä kivikautisia?
Kivikirveen terä sisälsi toiston, rajaisuuden ja virtauksen idean. Se oli symmetrinen tason suhteen, se oli rajattu työkalun osa ja tarkoitettu tunkeutumaan. Tämä pätee myös toisiin, samoihin aikoihin kehitettyihin työkalun osiin; keihään ja nuolen kärkiin.
Kirveen terä ja nuolen kärki ovat säilyneet vain hieman muotoaan uudistaen näihin päiviin. Ne ovat teknosfäärin evoluution molukkirapuja. Ihmislajien laukaisema kehitys seurasi samoja periaatteita ja merkkipaaluja kuin biosfäärimme evoluutio. Oivallukset ja niistä syntyvät keksinnöt olivat kuin mutaatioita. Pyörästä syntyi uusia muunnelmia, joista heikoimmin menestyneet katosivat ja parhaimmista kehittyi uusia sovelluksia. Kun uusia tuotteita ja työkaluja syntyi, ne yhdessä muodostivat biotooppien kaltaisia kokonaisuuksia, toisiaan täydentävien työkalujen yhdistelmiä. Jonain aikana ja jossakin ympäristössä menestyvä esine oli toisissa olosuhteissa käyttökelvoton. Tropiikissa ei viihdy jääkarhu eikä lumikenkä. Tärkeintä lienee, että biosfäärin ja teknosfäärin kehityksessä nähtävät virtaus, jäsentely ja varioiva toisto ovat kaikki vastaiskuja entropialle, mössöytymiselle.
Teknosfäärin kehittyessä lähes jokainen ihmisen elin ja kyky on saanut superjatkeet. Liike ja voima, näkö ja kuulo, saalistus ja suoja – kaikkia on tehostettu erilaisilla välineillä. Kivikirves on voimakynsi. Vaatteet ja talot ovat vahvistettuja suojaihoja, televisio kaukosilmä. Robotit, niiden nopeus, tarkkuus ja virheettömyys, kyky muistaa ja päätellä ovat useasti jo ylittäneet ihmisen kyvyt.
Olemme tulleet aikaan, jolloin ihminen ehkä huomaa lipsahtaneensa isännästä palvelijaksi.

Teknosfäärin nykytila
Pikkuesineistä valtioihin seurailee teknosfäärimme biosfääristä omaksuttuja kolmea periaatetta. Maapallo on verkottunut erilaisilla virtauksilla ja niitä tukevilla, suodattavilla ja torjuvilla rakenteilla. Teknosfäärillä on verisuonensa, suolistonsa ja hermoverkkonsa. Verkoilla on mahtavat nivelpisteensä, kaupungit, joista jokainen muistuttaa huvittavassa määrin elollista olentoa. Teollisuusalueet ovat tietoa, voimaa tai tavaraa tuottavia elimiä. Teknosfäärillä on hyvä muisti, mutta hatarat tulevaisuuden suunnitelmat. Päinvastoin kuin biosfäärin epätäsmälliset luonnonrajat, ovat teknosfäärin rajat täsmällisiä viivoja kartassa ja maastossa. Ne ovat suodattimia. Kuten solut, nekin valikoivat rajakalvon läpäisevän liikenteen. Rajat sulkevat sisälleen valtioita, joilla on sääntönsä. Säännöt säätelevät kunkin valtion rakenteita ja niiden kehitystä. Valtiot yhtyvät kulttuuripiireiksi, joita erään määritelmän mukaan on kahdeksan maapallolla. Varioivan toiston kohtaamme, kun arvioimme kulttuuripiirien yhtäläisyyksiä ja eroja.
Kulttuuripiirien samankaltaisuus, toisto ja toisaalta niiden erilaisuus, variaatio, ne ontuvat molemmat. Planeetalla ei ole perustuslakia, yhteistä säännöstöä, jota kunnioitettaisiin. Olennaisimpia asioita ei ole säädelty lainkaan. Planeetan väestön annetaan paisua tolkuttomasti ja Etelämanner on ainoa laaja ja koskematon biosfäärin alue. Ihmislajilla ei ole yhteistä, pitkän aikavälin tavoitetta. Ihmiskunta elää henkistä murrosikäänsä.
Valtioiden lakeja valvotaan, mutta niiden keskinäiset suhteet ovat alkeelliset. Vielä kehittymättömämpiä ovat kulttuuripiirien keskinäiset suhteet. Karkeasti ilmaisten: kulttuuripiirien välillä toimii vahvemman oikeus, kuten luonnossa lajien kesken. Erona on, että luonnossa biotoopit eivät taistele, vaan kehittyvät kukin omilla ehdoillaan, omassa tahdissaan, sisäisen tasapainonsa turvin. Merkittävä edistysaskel nykytilaan olisivat kulttuuripiirien väliset mielekkäät pelisäännöt. Kulttuuripiirien suvereniteetti olisi niiden perusoikeus ja planeetan vakautta taas vahvistettaisiin vankalla, yhteisellä perustuslailla, jota toteltaisiin.
Vakaus ja turva ovat vasta kolikon toinen puoli. Se ei saisi pysähdyttää kehitystä tai tylsistää maailmaa. Myönteisen kehityksen ehto on variaatio kulttuuripiirien välillä. Sen voimin on biosfäärikin rikastunut. Me puhumme kiihtyneesti ihmisoikeuksista ja kansanmurhista, mutta emme edes tohdi mainita kulttuuripiirien erityisarvoa rikkaan mosaiikin osana. Hyväksykäämme siis kulttuuripiirit biotooppeina, joilla on omat sääntönsä. Niiden itsemääräämiseen kajoaminen olkoon ihmiskunnan perustuslain vastaista. Vahvemman oikeus ei ole oikeutta, toimissa eikä tiedotuksessa. Ahneutta, valehtelua ja pelkuruutta ei saa kätkeä moraalin naamarilla.

Teknosfäärin tuleva dilemma
Millainen saattaisi olla planeettamme tulevaisuus parhaimmillaan? Voidaanko tekoälykin valjastaa työkaluksi, kuten kivikirves, höyrykone ja laskin? Ihastuksen huudot raikuvat, kun tekoälystä puhutaan. Onko ihastelu perusteltua? Teknosfäärimme on kehittymässä yhtenäiseksi, päätteleväksi jättiläiskoneeksi, suureksi shakkilaudaksi, mutta kuka säätää tuon shakkipelin säännöt? Ihminenpä tietenkin, ja tämä on nykyajan merkittävä ongelma. Jättiläiskoneella ei ole perustavoitetta ilman ihmistä. Eloton ei etiikkaa ymmärrä, luonnonoikeus on biosfäärin etiikka ja ihmisen etiikka on hurskastelua. Selkeimmin viimemainitun onttous paljastuu suhteessamme eläimiin, tuleviin sukupolviin ja toisen kulttuuripiirin perinteisiin.
Joitakin kykyjä koneilta vielä puuttuu. Tekoälyn rinnalle ei ole kehitetty tekokipua, tekotunnetta, tekoetiikkaa eikä tekoevoluutiota. Ne keksitään, mikäli kehitys jatkuu pelkkänä teknisenä taituruutena, ilman viisasta päämäärää ja silloin olemme hukassa. Robotti ei tunne kipua eikä nautintoa. Siinä suhteessa alkeellinen eläin voittaa älykkäänkin koneen. Tuntoisuus ja sen jatkeeksi kehittynyt tietoisuus ovat evoluution arvoituksellisia ihmeitä toistaiseksi. Elollisen kipu, mielipaha, nautinto ja onni ovat eloonjäämisen ja lisääntymisen välineitä. Niiden olemusta ei voi kääntää koneen kokemukseksi, mutta niiden tarkoituksen voi. Kone voidaan rakentaa välttämään vaaraa ja tavoittelemaan menestystä. Koneen ”hyvä” on sen toimintakyky. Koneen ”tekoetiikka” ottaa huomioon muutkin koneet ja koneiden ”tekoevoluutio” on koko teknosfäärin kehitys. Mutta mihin suuntaan?
Toinen ero biosfäärin ja teknosfäärin kehityksessä on, että robotit eivät toistaiseksi synnytä peruspiirteiltään synnyttäjiensä kaltaisia mutta yksityiskohdiltaan muunneltuja jälkeläisiä. Perimä avaisi ovet uusille, kehittyneempien robottien sukupolville. Tätäkin ehkä tavoitellaan tulevaisuudessa. Silloin teknosfäärin ”tekoevoluutio” jatkuisi vuosisatoja. Syntyisi lisääntyviä koneita ja niitä rakentavia tuotantoketjuja kaivoksista tuotteiden jakeluverkostoihin. Koneet voisivat olla kooltaan mikroskooppisia, nanotekniikan avulla luotuja. Kokoamisohjelmat tuottaisivat yhä kehittyneempiä ohjelmia ja koneet yhä tehokkaampia koneita. Tuon kauhumaailman lisääntyvät, teknosfäärin menestystä palvelevat mikroskooppiset robotit kasvattaisivat lukumääräänsä rajattomasti, jos niiden ”tekoetiikka” vaatisi tätä. Koneen suhde ihmiseen olisi sama kuin ihmisen suhde veljeemme vuorigorillaan on nyt.
Tuo kehitys olisi teknistyvän planeetan huippusaavutus ja viisauden lopullinen mahalasku. Mutta sen perimmäinen tavoite perustuisi koneen ohjelmoituun seurausetiikkaan ja tulos ratkaiskoon. Silloin kone ei saa seurata vain ihmislajiin rajattua, tekopyhää etiikkaa. Sillä ei ratkaista tärkeintä asiaa, sillä ihmiskunta ei ole maailma. Tulos ei saa harmonisoida vain ihmisten keskinäisiä suhteita, vaan sen tulee syleillä elämää kaikkinensa. En todistele tätä valintaa oikeaksi, mutta uskon, ettei yksipuolinen, ihmiskeskinen etiikka johda kauniiseen tulokseen. Siksi myös tekniikan kehitykselle on asetettava ankarat ehdot, koska sen estäminen kokonaan on mahdottomuus.

Tavoitteiden maapallo
Teen lopuksi ehdotuksen tulevaisuuden maapalloksi. Ihmiskunta olkoon sen nöyrä rakentaja, ei itsetietoinen pomo. Ihmisellä ei ole kiirettä mihinkään, vaan ihmiskunta voi saavuttaa harmoniseen tilan, joka vallitsee maapallolla vuosituhannesta toiseen. Nykyajan hysteerinen säpinä jääköön historian säälittäväksi, pinnalliseksi välivaiheeksi. Merkittävin muutos nykyiseen on ihmiskunnan muuttumaton väkiluku, murto-osa nykyisestä. Sen saavuttamiseen menee vuosisatoja, mutta ei takerruta tässä siihen ongelmaan.
Tuleva teknosfääri on silloin rajattu noin puoleen maapallon pinta-alasta. Toinen puolisko on täysin suojeltu ihmiseltä, varattu maapallon miljoonille muille lajeille. Sen arvo ei ole välineellinen, vaan itseisarvo, uskonnon kaltainen. Suojelualueet erilaisine biotooppeineen ja omaehtoiset kulttuuripiirit tapoineen lomittuisivat planeetan kattaviksi, rikkaiksi ja kauniiksi kudelmiksi.
Ihmiskunnan kulttuuripiirit kehittyisivät omaehtoisesti. Palattaisiin samaan riippumattomuuden tilaan, joka vallitsi ennen suuria löytöretkiä. Puuttuminen toisen kulttuuripiirin arkeen olkoon sopimatonta ja aggressiivinen puuttuminen rikollista. Kulttuuripiirillä pitää olla yksilöä vankemmat perusoikeudet. Toisen tapakulttuurin moraalinen peukalointi olkoon tökerö ajatusvirhe. Rajat kulttuuripiirien välillä ovat suodattimia. Vuosisatoja kestävä rauha luo ilmapiirin, jossa sota on mahdottomuus ja siihen valmistautuminen tuomittavaa. Kulttuuripiirit suojelkoot perinteitään ja identiteettiään. Niiden erilaisuus on rikkaus, varjeltakoon sitä ihmiskunnan yhteisenä omaisuutena.
Tuleva maapallo olisi avaruuden jättimäinen ympäristöteos, jota muiden galaksien vierailijoille esiteltäisiin ylpeinä. Itsestään selvää on, että muualta tulevat, meitä kehittyneemmät oliot ymmärtävät ratkaisujemme eettisen ja rauhanomaisen perustelun. He eivät ole Pizarron ja Cortésin kaltaisia raakalaisia, vaan sivistyneitä matkalaisia.