Maaliskuussa 2011 silloinen pääministeri Mari Kiviniemi pyysi eduskunnalta anteeksi sananvalintaansa, kun oli kutsunut jotain kansanedustajaa epäisänmaalliseksi. Sitä pidettiin pahana loukkauksena. Nyt ollaan laatimassa rasisminvastaista lakia. Näillä asioilla on yhteys, vaikka ei tarvitsisi olla.
Olen matkustanut elämäni aikana noin sadassa maassa, enkä missään ole kohdannut sellaista rasismi-sanalla meuhkaamista kuin Suomessa nykyisin. Sanan alkuperäinen merkitys tuntuu kadonneen kokonaan ja käsite yhdistetään mihin hyvänsä vastustukseen, riippumatta asiasta, kohteen ulkonäöstä tai kansallisuudesta. Rasistiksi päätyy, ellei kumartele lipevästi ketä hyvänsä ulkomaalaista.
Isänmaallisuus-sanaa taas vältellään, koska arvellaan sen tuovan rasistin leiman. Kun rasisminvastaista lakia nyt aletaan värkkäillä, pitäisi tällaiset seikat muistaa. Muuten pääministerit saavat kohta pyydellä anteeksi kutsuttuaan jotakuta isänmaalliseksi.
Kansanedustajat voisivat vaihteeksi harrastaa älyllisyyttä. He voisivat määritellä esimerkiksi käsitteet isänmaallinen, kansallismielinen, rasistinen, fasistinen ja natsistinen. Nyt vaikuttaa siltä, että joillekin nämä ovat synonyymejä. Ellei näiden sanojen merkitystä ymmärrä, on syytä kertoa ymmärtämättömyys äänestäjille vaaleja ennen. Jos ymmärtää eron, ei pitäisi heitellä sikamaisuuksia suupielestään. Tai jos olen väärässä, eduskunta voi saman tien säätää isänmaallisuuden vastaisen lain.
Oli aika, jolloin meillä Suomessa milloin mitäkin asiaa pidettiin neuvostovastaisena ja edistyksellinen, taantumuksellinen ja luokkatietoinen olivat hienoja sanoja. Nykyajassa haisee tuo vanha löyhkä ja meininki liikaa, vain termit ovat muuttuneet.
Poliittiset sanat muuttavat luonnettaan. Kansanvaltainen, hyvinvointivaltio, sananvapaus, neuvostovastainen, rotuerottelu olivat aluksi asiallisia, jotakin tilannetta tai olosuhdetta sattuvasti kuvaavia sanoja. Sitten ne kärsivät inflaation, niitä aletaan käyttää milloin missäkin tilanteessa hyvän tai pahan synonyymeinä. Niillä leimataan ihmisiä, ratkaisuja tai olosuhteita. Vaikka itsensähän leimaaja hölmöilyllään leimaa.
ps. Edelliset ovat pikku juttuja. Jos haluat ottaa kantaa oikeisiin asioihin, mene sivuille osoitteessa http://unite-the-armies.org