| Jussi Niemelän tekemä haastattelu on julkaistu Elonkehä-lehdessä toukokuussa 2003 |
Ajattelija ja elämänsuojelija Eero Paloheimo julkaisi vuosi sitten kirjan Megaevoluutio. Se on kunnianhimoinen ja laajakatseinen teos. Kirjassa Paloheimo esittää kokonaisvaltaisen maailmanselityksen, joka ei jättäne ketään kylmäksi. Elonkehä päätti ottaa selvää, miten Paloheimo on päätynyt nykyiseen käsitykseensä olevaisen perimmäisestä luonteesta. Koska juttu on poikkeuksellisen syväluotaava – Eero Paloheimon nimenomaisesta toivomuksesta – on loppuun sijoitettu filosofisten termien ja nimien selityksiä.
Ihminen ja aate
Ihmistä ei voi irrottaa hänen filosofiastaan, joten kertoisitko aluksi hieman itsestäsi?
Olen rakennusinsinööri, mutta melko kauan sitten irtauduin ammatistani. Kansanedustajana olin 1987–95 ja sitten opettajana Helsingin Teknillisessä Korkeakoulussa. Olen kirjoittanut vuoden -75 jälkeen seitsemän kirjaa. Nyt olen täysipäiväinen tietokirjailija, ensimmäistä kertaa elämässäni vain yhdessä työssä Harrastan shakkia, purjehdusta ja viime elokuussa hyppäsin ensimmäistä kertaa laskuvarjolla. Asun Tuusulassa. Viime syksynä olin kolme kuukautta Afrikassa ja aion mennä sinne uudestaan. Kirjoitan kirjaa Afrikasta.
Miten ja milloin kiinnostuit elämänsuojelusta?
Aika varhain. Jo 50-luvulla ja vielä selkeämmin 60-luvulla vallitsi vahva jako oikeistoon ja vasemmistoon. Minusta se oli epäolennaista: ympäristönsuojelu oli tärkeämpää. 60-luvulla kävin aamuisin linturetkillä yksikseni. Linnut ja niiden laulut opettelin vaivalloisesti, kuuntelemalla ja katselemalla, sitten tunnistamalla lintukirjasta. Tämä oli tietysti paljon ennen vihreää liikettä.
Missä vaiheessa tutustuit Pentti Linkolaan?
Tapasin hänet vuonna -76. Sen jälkeen olemme pitäneet yhteyttä jatkuvasti, joskin harvakseltaan.
Miksi sait päivänpolitiikasta tarpeeksesi?
Kahdeksan eduskuntavuoden jälkeen huomasin, etten opi siellä enää uutta. Halusin ehdottomasti tehdä vielä muutakin, en jatkaa rivipoliitikon elämää. Toinen syy oli, että kovasta hangoittelustani huolimatta vihreät alkoivat jo silloin väljähtyä yleispuolueeksi, kiinnostus suuntautui jakopolitiikkaan kuten muillakin puolueilla. Vihreiden merkitys ympäristöasioissa kutistui ja muuttui sittemmin täysin merkityksettömäksi.
Sain kuitenkin eduskunnassa aikaan tulevaisuusvaliokunnan. Sen asema on nyt vakiintunut ja se on tiettävästi ensimmäinen laatuaan maailmassa, herättänyt ulkomaillakin kiinnostusta. Siksi en pidä kansanedustajan kausiani turhina.
Filosofia
Olet nykyaikana siitä harvinaislaatuinen ajattelija, että pyrit kokonaisvaltaiseen maailmantulkintaan, systeemiin. Miten alun perin innostuit filosofiasta ja mistä johtuu taipumuksesi laajoihin ajatusrakennelmiin?
Yleistäminen, induktio on ajattelumalli, josta se seuraa. Silloin tarkastellaan erillisiä ilmiöitä, yritetään löytää niiden yhteisiä piirteitä ja etsitään havaintojen pohjalta yleisiä lainalaisuuksia. Luonnontiedehän on erillisten ilmiöiden havainnointia ja niiden yleistämistä. Luonnontiede poikkeaa siten ihmistieteistä. Jälkimmäiset askartelevat aika lailla erisnimien kimpussa. Erillisten ilmiöiden raportointi ei tuo luonnontieteeseen paljon uutta, vaan vasta johtopäätökset, yhteisten piirteiden hahmottaminen ja lainalaisuuksien löytäminen. Tämä tuo pohdiskeluun sellaista luovuutta, joka minua kiinnostaa. Johtuneeko tämä sitten luonnontieteellis-matemaattisesta taustastani?
Keitä filosofeja olet tutkinut?
En paljon ketään, vaikkakin olen filosofiaa kyllä sen verran lukenut, että minulla on jonkinlainen yleiskäsitys asioista. Yleensä olen päätynyt lopputuloksiini itsenäisesti, kuten Maan Tien elämäkeskeiseen etiikkaan ja Megaevoluution fysikalismiin. Vasta jälkeenpäin olen usein nähnyt samansuuntaisia ajatuksia muidenkin esittäminä. Olen kyllä yrittänyt tarkkaan kertoa, mitä olen itse keksinyt, mitä lainannut. Megaevoluution loppuun olen sijoittanut erittelyn siitä, mitä mielestäni olen itse kehitellyt, mitä en ole aikaisemmin tai lainkaan muualta löytänyt, vastakohtana muualta lukemilleni teorioille.
Usein kuitenkin satut osumaan ajan hermolle.
Siltä näyttää. Maan Tien elämäkeskeinen etiikka ja nyt fysikalismi, molemmat ovat sattuneet olemaan ajankohtaisia, kun olen niistä kiinnostunut ja alkanut niitä pohdiskella. Ehkä asiat ovat ilmassa.
Pidätkö itseäsi syväekologina?
En. Omat elämäntapani ovat käytännössä aivan liian holtittomat siihen. Syväekologiaan liittyy vahvasti moraalinen uhrautuminen ja elämä. Minulle ottaa tosi koville jo viikon paastoaminen: syömisenkin nautinto on minulle rakas. Pidän kyllä arvossa syväekologien itsekuria.
Verrattuna Pentti Linkolaan olet huomattavan teknologiamyönteinen. Uskotko että teknologia voi auttaa maapallon pelastamisessa?
Tämä on mielestäni merkittävin ero Pentti Linkolan ja minun ajattelussani. Olen aina pitänyt tekniikkaa työkaluna. Työkalua voidaan käyttää hyvään tai pahaan, eikä valinta ole työkalun. Jos joku lyö kirveellä toista, ei pidä syyttää kirvestä. Annan tekniikalle – tai teknologialle – tämän roolin tuomitsematta sitä valikoimatta. Sellaisella mallilla on paremmat toteutumisen mahdollisuudet kuin täydellisellä hylkäämisellä. Paitsi pakon edessä, mutta se ei olekaan enää valinta.
Ja ihminenhän on homo tehcnologicus.
Niin, sehän on ihmisen määritelmä: työkaluja valmistava eläin. Ei ihmistä ilman teknologiaa ja jatkuvaa tekniikan parantelua. Minusta on ihan selvää, että ihmisellä on jokaisena aikana ja jokaisessa yhteisössä palveluksessaan teknologinen kokonaisuus, jossa kaikki kietoutuu yhteen spagetiksi. Siitä ei oikeastaan voi vetää yhtään osaa pois häiritsemättä kokonaisuutta. Näin tekniikka nähdäkseni etenee, suurina kokonaisuuksina. Tämä idea minulla on kirjassani Syntymättömien Sukupolvien Eurooppa: pitää muuttaa koko tämän päivän tekniikka tavoitteineen, jotta muutoksesta olisi hyötyä.
Fysikalismi ja tieteellinen maailmankuva
Olet Megaevoluutiossa päätynyt ontologiseen fysikalismiin ja hylännyt Maan Tiessä edustamasi trialismin, kolmen julkisivun todellisuuden. Mikä sai mielesi muuttumaan?
Logiikka. Aloin pohtia, mikä mieli on ja päättelin, että se on sittenkin vain ainetta. Niin vastenmieliseltä kuin se alussa maistuikin, yhä enemmän alkoi tuntua, että käsityksemme mielestä jonakin muuna kuin aineena onkin vain illuusio, eräänlainen vertauskuva. Aine ajattelee ja tuntee, vihaa ja rakastaa, ja me olemme vain ainetta. Minuuskaan ei ole kuin aineen rakenne, kuollessa rakenne murtuu ja aine menettää tietoisuuden kyvyn. Siten minuus katoaa, mutta aine pysyy, muuttaa muotoaan ja uusia tietoisuuksia syntyy siitä.
Kun tämä ajatus – oivalluksena tai valaistumisena – sitten tuli, en ole päässyt siitä irti. Arvelen, että olemme vain äärettömän vahvasti sidottuja vanhaan ennakkoluuloon, että olisimme jotain muutakin kuin ainetta. Tämä väärinkäsitys pitää ohittaa. Se on samanlainen kuin vanhojen aikojen ajatus, että maapallo on pannukakku, jolloin toisella puolella olevat ihmiset putoaisivat pois. Tai myöhempi käsitys, ettei ihminen voi polveutua apinasta, vaan on luotu.
Luonnontieteilijät, jotka ovat samalla dualisteja, ovat hataralla pohjalla. Tiedettä harjoittaessaan ja tuloksia julkaistessaan heidän lähtökohtansa on, että maailma on vain ainetta. Jos he eivät uskoisi siihen, he eivät voisi tehdä luonnontieteellistä tutkimusta kuten nyt. Silti on paljon luonnontutkijoita, jotka ovat filosofialtaan perinteisiä dualisteja tai vähintään neutraaleja aineen ja mielen pohdinnoissaan.
Lasketko dualisteiksi myös emergentin materialismin kannattajat?
En oikeastaan. Tarkoitan dualisteilla perinteisiä dualisteja. Olen itsekin emergenssin kannalla siten, että tietoisuus on materiaalin uusi ominaisuus, joka ilmestyy tietyille aineyhdistelmälle väistämättä. Nuo yhdistelmät ovat tietysti hirveän monimutkaisia, ja niihin kuuluu esimerkiksi hermoja. Niinpä aineelle syntyy kyky tuntea kipua ja nautintoa. Tämä kehittyy sitten evoluution myötä lisää, tietoisuudeksi. Tunto on erään elävän materian kyky. Elävällä materialla on tietysti muitakin kykyjä, kuten elottomallakin materialla on kykyjä. Näitä kykyjä ilmestyy aineen muokkautuessa lisää, kun materia jäsentyy ja lopulta saavuttaa tietoisuuden.
Vaatiiko tieteellinen uskottavuus kovien tieteiden kuoren ympärilleen?
Saattaa hyvinkin olla. Haluan silti korostaa, että usko fysikalismiin ontologisessa mielessä ei sulje pois idealistista näkemystä epistemologisesti ajatellen. Kaikki tietomme on peräisin elämyksistä, vaikka elämykset olisivatkin pohjimmiltaan ainetta. Fysikalismi ei myöskään tarkoita, että voisimme arkipäiväisessä käyttäytymisessä vetäytyä vastuusta ja sanoa, että aine tekee synnit ja pahuudet, emmekä me itse.
Vapaa tahto, moraali, etiikka, tunteet ovat tietyn aineen erityisiä ominaisuuksia. Siten aine säätelee itseään. Kaduilla kuljeskelevat ainemöykyt eivät saa käyttäytyä toisiaan kohtaan huonosti. Ja kuten kirjassani mainitsen, ainoa fysikalismista seuraava muutos omaan elämääni on tyynempi suhtautuminen omaan kuolemaani.
Aivan kuten Epikuroksen kaunis ajatus: kun me olemme, kuolemaa ei ole ja kun kuolema on tullut, me emme ole.
Niin: minä en ole, muttei sillä väliä, koska uusia tietoisuuksia syntyy, uusia minuuksia tilalleni.
Tässäkin mielessä tieteellisestä maailmankuvasta koituu pelkkää etua.
Niinpä niin:ei tarvitse pelätä kuolemaa eikä sitä, mitä sitten seuraa.
Fysikalistinen reduktionismi on tällä hetkellä tieteen vallitseva paradigma, myös kognitiotieteessä ja biologiassa. Näetkö Lauri Rauhalan tavoin vaaroja ihmisen ja biologian fysikalisoimisessa, elämän rakenteen pilkkomisessa ja yliyksinkertaistamisessa?
En oikeastaan. Viittaan aikaisempaan. Jos alkaisimme vetää fysikalismista johtopäätöksiä ja siirtää omaa vastuutamme jonnekin muualle niin silloin kyllä, muuten en.
Kari Enqvistin Olemisen Porteilla liputtaa sekin vahvasti fysikalismin puolesta. Saitko kenties Enqvistiltä lisäpontta omalle näkemyksellesi?
Olen löytänyt häneltä tietysti samoja ajatuksia, mutta oikeastaan vasta sitten, kun seurasin Olemisen Porteilla – teoksesta käytyä keskustelua, johon myös hieman osallistuin. Mielestäni esitän asian vähän Enqvistiä jyrkemmin. Hän muistaakseni sanoo, että ajattelu on aineen heijastusta. Minä taas, että aine ajattelee.
Olet varmaan tietoinen ylivoimaisista käsitteellisistä vaikeuksista, joihin yksisilmäinen fysikalismi filosofiassa johtaa. Onko esim. Suomen asukasluku, abstrakti, alati muuttuva käsite, ainetta? Onko se jatkuvasti muuttuessaan samaa ainetta joka paikassa, eri yksilöiden aivoissa, tietokoneissa, kirjoissa ja lehdissä? Tarkoitan itse käsitettä, en niitä numeroita, joista se kulloinkin muodostuu.
Käsitteet, vaikkapa neliöjuuren tai väkiluvun käsite, on epämääräinen koska se ei ole muuta kuin aineyhdistelmä aivoissani ajatellessani sitä. Jollakin toisella ihmisellä neliöjuuren käsite on toisenlaisten mielikuvien yhdistelmä, siis toinen kombinaatio samoista aineista. Samoin paperille kirjoitettu luku, tietokoneessa oleva luku…
Et puhu nyt käsitteestä.
Joo, en puhu nyt käsitteestä, vaan itse luvusta. Mutta lukukin, ääneen sanottuna, paperille kirjoitettuna tai tietokoneelle tallennettuna – on kaikissa tapauksissa vain aineyhdistelmä. Esimerkiksi eräs ilman molekyylien yhdistelmä, jota heiluttelee aalto. Ei muuta.
Onko sanan merkityskin siis aina samaa “merkitysainetta“?
Se on samoja alkuaineita aivoissa kuin kaikki muukin, eri kombinaatioina eri ihmisillä. Merkitys samalla tavalla kuin käsite on mielikuva ja siten yhdistelmä yleisistä alkuaineista aivoissa. Mielikuvat ovat erilaisia eri yksilöillä. Jos otamme esimerkiksemme hyvinkin täsmällisesti määriteltävän asian – vaikkapa luvun ‘yksi‘ käsitteen tai merkityksen – niin väitän, että sekin on vain mielikuva ja lisäksi erilainen eri yksilöillä.
Et näköjään kannata ainakaan Richard Dawkinsin meemi-teoriaa, jolle Daniel Dennett aika pitkälti perustaa tietoisuustulkintansa; siis sitä, että itsetietoisuus, minä, rakentuu geenin kaltaisista kopioitujista, meemeistä, jotka ikään kuin tietokoneohjelmana istutetaan kulttuurin toimesta aivoihin?
Ihmisiä ei saa muuttumaan koneiksi, emme voi muuttaa ihmisten aivoja keskenään samanlaisiksi tietokoneiksi. Yksilöt ovat ja pysyvät erilaisina, kiitos maailman monimuotoisuuden.
Ihmisen tietoisuus kuitenkin operoi merkityksillä. Voidaanko tämä ilmeisen emergentti ilmiö ohittaa ontologisesti?
Merkityskin mielikuvana on eräs hermostossamme olevien aineiden yhdistelmä ja kaikki – elollinen ja eloton – koostuu samoista alkuaineista. Olkoon emergentti ilmiö, mutta silti aineen ominaisuus.
Kierrät kysymyksen.
En kai. Alkuaineet ovat samoja ihmisten aivoissa ja tietokoneissa. Vaikka alkuaineet ovat eri yhdistelmiä eri paikoissa, ei siitä seuraa, että toinen olisi henkeä ja toinen ei, tai toinen ei-materiaa ja toinen materiaa. Merkitys on mielikuva, osa tietoisuudesta.
Miten selität väärin lukemisen ja väärin kuulemisen? Muuttuuko aine matkalla vastaanottajan silmään ja korvaan?
Hmm… ei varmaan muutu. Kuvittelisin, että aivotutkija – jonka alaan kysymys kuuluu – vastaisi, että muutos tapahtuu vasta aivoissa, ei niissä valoaalloissa, jotka etenevät paperista silmään. Tuskin silmä tai korvakaan tekee tätä virhettä, ellei nyt sitten kovassa metelissä. Sekaannus tapahtuu vasta aivoissa, samalla tavoin kuin monet muutkin ajatusvinksahdukset.
Tässä yhteydessä pitää mainita unet, jotka tukevat vahvasti fysikalismia. Ihminen näkee jotain unissaan, jolloin aivoissa syntyy kohde, joka näkyy. Ei siis ole erikseen kohdetta, joka näkyy, ja jotakin, joka sen näkee, vaan kysymys on aivoissa itsestään syntyneestä näystä.
Sanot kirjassasi (s.32), että tietoisuus ja tuntoisuus ovat myös ilmeisiä aineen emergenttejä ominaisuuksia, jotka ilmestyvät aineeseen vasta tietyn mutkikkaan, tarkoin jäsennellyn rakenteen myötä. Oletko sittenkin emergenssin kannattaja?
Miten niin sittenkin? Minähän nimenomaan olen sitä!
Mutta juuri sen sinä fysikalismissasi ontologisesti hylkäät.
Kyllä kyllä, tässä kolmen julkisivun maailma – mallissa, jonka olen jo kokonaisuudessaan hylännyt. Nyt hylkään emergenssin luonteen vain siten, että aineesta muka syntyisi jossain faasissa ei-ainetta. Ontologisesti pidän ajatuksia aineena. Mutta kieltä ei tarvitse muuttaa ja tietoteoreettisesti ajatuksista voidaan puhua kuten tähänkin saakka.
Näet siis emergenssin ja kolmen julkisivun mallin heuristisena työkaluna, jonka avulla käsitteelliset vaikeudet vältetään?
Näen kolmen julkisivun mallin apukeinona, jonka avulla asioista voidaan keskustella.
Mielestäni juuri fysikalistinen käsityksesi, että tietoisuus on vain ainetta ja minä illuusio, tarkoittaa hyvästejä epistemologiselle realismille; lankeat samaan derridalaiseen sudenkuoppaan kuin Dennett: jos havaitsija X on harhakuvitelma, fiktio, niin eikö tietomme ulkopuolisesta maailmasta ole silloin kaksinkertainen fiktio?
On selvää, että kaikki tietomme on peräisin elämyksistä, samoin tieteemme ja tietojemme kokonaisuus, sekin on elämysten avulla kasattu. Mutta kuten sanottu, tämä on epistemologinen lähestyminen. Silloin emme tarkastele maailmaa, vaan tietomme perustaa. Epistemologisesti ei voi todistaa fysikalismia, koska kaikki tietomme on saatu havaintojen kautta. Havaintoja on vain havainnoista. Tiedon ja maailman välillä on puskureita. Mutta emme sillä perusteella voi myöskään kumota fysikalismia ontologisessa mielessä. Ei tämä osoita, etteivätkö havaintomme, tunteemme ja ajattelumme olisi vain aineen liikahduksia. Minusta näiden kahden päättelytavan välillä pitää säilyttää selvä ero.
Esität kirjassasi myös tieteellisessä mielessä hyvinkin uskaliaita hypoteeseja, kuten maapallon ulkopuolisen elämän todennäköisyys, telepatian mahdollisuus, Kirlian-kuvauksen ja ruumiin kipupesäkkeiden yhteyden kvanttimekaaninen selitys, ja jopa jumalan olemassaolo. Et ilmeisesti pelkää tiedepiirien naureskelua?
On totta, etten minä sitä kamalasti pelkää, toisaalta en ole naureskelua vielä kuullut. Anto Leikola sanoi Helsingin Sanomien arvostelussaan, että hän luki päätään pudistellen joitakin kohtia kirjastani, eikä se minusta ole kovin pahasti sanottu. On selvää, että kirjassani on olettamuksia, jotka itsekin olen tunnustanut spekulaatioksi, todistamattomiksi arvailuiksi.
Asia, josta kirja Megaevoluutio käynnistyi, on elämän todennäköisyys maapallon ulkopuolella: muistan jopa paikan ja hetken. Tulin talvella verkoilta, nousin rinnettä ja äkkiä minulle tuli hyvin selvänä käsitys, että on vain kaksi todennäköistä vaihtoehtoa: elämää ei olisi lainkaan tai sitten sitä on maailmankaikkeudessa runsaasti. Tämä tapahtui noin 15-20 vuotta sitten. Jumalan olemassaoloa pohdiskelevat lukekoot kirjani.
Minulla on aika vahva todennäköisyyslaskentaan liittyvä pohja. Olen tehnyt alalta kaksi väitöskirjaa. Siksi olen valmis puolustamaan päätelmääni, että maapallon ulkopuolinen elämä on todennäköistä, missä tiedemiespiirissä tahansa. Jopa siten, etten pidä kuuluisaa Draken yhtälöä kovin mullistavana.
Tästä päästään suoraan megaevoluution käsitteeseen.
Megaevoluutiolla tarkoitan aineen vääjäämätöntä, vaiheittaista ja säännönmukaista kehitystä alkuräjähdyksestä nykypäivään ja mahdollisesti myös tulevaisuuteen.
Miten päädyit ajatukseen faaseista, jaksoista, joiden aikana aine yhtyy liukuvana prosessina aina korkeammiksi ja monimuotoisemmiksi kokonaisuuksiksi?
Prosessi ei ole oikeastaan liukuva vaan porrastettu. Opiskelin eri asioita kirjaani varten vuosikausia, tietysti vain teknisellä ja populaaritieteellisellä tasolla. Ensin fysiikkaa, sitten kemiaa, biologiaa ja evoluutioteoriaa, paleontologiaa ja antropologiaa. Prosessin aikana tulin vakuuttuneeksi siitä, että kehityksessä on yhteisiä, toistuvia piirteitä, että aineen ja elämän täytyy kehittyä suunnilleen samalla tavalla kaikkialla maailmankaikkeudessa – ja vääjäämättä. Siemen oli kylvetty alkuräjähdyksessä.
Tulevaisuus
Kirjasi lopussa esität kaksi tulevaisuudenvisiota, todennäköisen ja varsin lohduttoman Köpelösti käy – vaihtoehdon, sekä utooppisen Ihmepelastuksen. Mitä ihmepelastukseen vaaditaan poliittisesti? Missä vaiheessa viimeistään on pakko turvautua Pentti Linkolan keinoihin?
Ihmepelastukseen tarvitaan vahva kansainvälinen tahto ja valistus, sekä vakuuttuneisuus siitä, että nykyisiä toimia ei voida jatkaa, ei edes siten, että käytäntöjä pikkuhiljaa viilattaisiin paremmaksi, kuten vihreät näyttävät ajattelevan. Muutoksen täytyy olla hyvin radikaali. Sen toimeenpanijaksi tarvitaan jonkinlainen maailmanhallitus. Muutos on erilainen teollisissa maissa, kuin ns. kehitysmaissa. Mikäli radikaalia muutosta ei tapahdu, käy huonosti. Maailmanloppu ei tule äkkiä, yhdessä rysäyksessä. Se on menossa nyt, koko ajan. Elämme maailmanlopun keskellä.
Olen käyttänyt jossain yhteydessä vertausta, joka on peräisin tekniikasta. Rakenteella on kaksi murtomekanismia. Toinen on hauras. Jos heitän kiven ikkunaan, se murtuu hauraasti, hetkessä. Jos sen sijaan betonilaattaa kuormitetaan liikaa, se ei rojahda heti, vaan ensin siihen ilmestyy halkeamia ja se taipuu, kuorma siirtyy laatan ehjille osille. Laatta romahtaa vasta sitten, kun kaikkien kohtien kantokyky on käytetty ja koko laatta saavuttaa ns. murtotilan. Tämä on sitkeä murto. Maailmanloppu on sellainen. Syntyy elinkelvottomia alueita, joilta väestö siirtyy seuraaville alueille ja alkaa kuormittaa niitä yhä enemmän. Samanaikaisesti eri muuttujat yhdessä kiihdyttävät ilmiötä ja vahvistavat toisiaan. Tämä pätee aavikoitumiseen, polttopuun ja vesivarojen hupenemiseen ja elollisen luonnon monimuotoisuuden kuihtumiseen. Koko ajan häviää puskureita, luonnon keinoja, jotka hidastavat prosessia, ja pakotiet sulkeutuvat yksi kerrallaan.
Ei ole hetkeä, jolloin siirrytään toiseen systeemiin, vaan siihen siirrytään vaiheittain siten, että joudutaan – ehkä – omaksumaan pikkuhiljaa Penan kuvaamat käytännöt, jos se sitten enää on mahdollista.
Penttihän on puhunut siitä, miten maailma muuttuu koko ajan ikävämmäksi paikaksi, jolloin ihmistenkin kärsimys päivä päivältä lisääntyy.
On selvää, että Pentin malli olisi nyt toteutettavissa huomattavasti sympaattisemmin, kuin sitten pakon edessä. Siinä pakkotilanteessa se on viimeinen eloonjäämisen keino.
Uskotko, että ihminen lajina voi viisastua ja jalostua?
-Puhutaan. että ihmisellä on perusluonteensa, josta hän on pääsemättömissä. Sen pieni osa on tämä ihmisenä oleminen. Paljon laajempi osa on elollisen olennon perusluonne. Kaikkein perustavin osa ihmistä on kuitenkin aineen perusluonne: aineella on pyrkimys kehittyä tiettyyn suuntaan, jota olen kuvaillut juuri faasi-mallissa. Näyttää olevan niin, että kaikkein tiukimmin me olemme sidottuja tuohon aineen peruspyrkimykseen. Tämä seikka voisi opettaa ihmiselle nöyryyttä, jos ihminen olisi oppiakseen. Mutta ihmisen uhka on ihminen itse.
Mitä odotat lähitulevaisuudelta?
Omalta lähitulevaisuudeltani odotan, että voisin lopettaa tämän perkeleen paaston ja syödä lammasta pääsiäisenä.
Filosofisten termien ja nimien selityksiä (lähteet: Taskufakta – filosofian sanakirja, WSOY 1999; Suuri sivistyssanakirja, Gummerus 2002):
Dawkins, Richard: englantilainen biologi. Meemiteorian Dawkins esittää teoksessa Geenin itsekkyys, Art House 1993.
Dennett, Daniel C.: amerikkalainen filosofi. Dennettin fysikalistinen tietoisuusteoria löytyy kirjasta Tietoisuuden selitys, Art House 1999.
Derrida, Jacques: ranskalainen filosofi, jonka mukaan ihmisen minä on vain fiktio. Derridan kuuluisa lause “tekstin ulkopuolella ei ole mitään“ kuvaa hänen käsitystään ihmisen persoonallisuudesta: minä on kielen luoma sosiaalinen konstruktio, eikä mitään muuta.
dualismi: käsitys, joka olettaa kaksi toisilleen vastakkaista alkuperustaa tai tekijää, kuten henki ja aine, sielu ja ruumis.
emergenssi: uusien ilmiöiden synty monimutkaisten, kokonaisvaltaisten kehitysprosessien kautta. Esim. tietoisuutta voidaan tarkastella emergenttinä ilmiönä, joka syntyy organismin saavutettua kokonaisuutena riittävän monimutkaisen kehitystason, mutta jota ei voida selittää mistään organismin yksittäisestä osasta käsin.
Enqvist, Kari: fyysikko.Tietofinlandia-palkittu teos Olemisen porteilla, WSOY 1998.
epistemologia: tietoa koskeva; tietoteoria.
fysikalismi: käsitys, jonka mukaan ainoastaan fysiikan keinoin havaittavat ja niiden kaltaiset asiat ovat varsinaisesti olemassa ja muodostavat todellisuutta koskevan tiedon ainoan perustan.
heuristinen: keksimään, oivaltamaan johtava; kokeillen ja arvaillen tietoa etsivä.
idealismi: ontologinen idealismi olettaa vastakohtana materialismille, että todellisuus on luonteeltaan ei-aineellista (käsitteellistä, henkistä, sielullista) tai että ei-aineellista todellisuutta ei ainakaan kokonaan voi palauttaa aineelliseen todellisuuteen. Tietoteoreettinen idealismi väittää vastakohtana realismille, että se tieto, joka meillä on olioista, on ensi sijassa riippuvainen havaintokykymme rakenteesta.
merkitys: modernin filosofian ydinkäsite, jota filos. suuntauksissa käytetään varsin eri tavoin. Käsite voi tarkoittaa puhtaasti kielellisten ilmaisujen merkitystä tai viitata ihmisen koko olemiseen merkityksenantona. Tällöin korostuu se, että ihminen ei vain heijasta tai objektiivisesti havainnoi ulkomaailmaa, vaan samalla aina myös tulkitsee sitä.
ontologia: filosofian alue, joka tutkii olemisen ja olemassaolon käsitteitä ja olevaisen perimmäistä laatua.
Rauhala, Lauri: psykologi ja filosofi, joka on voimakkaasti kritisoinut tieteellistä reduktionismia. Ks. esim. Jyri Puhakainen: Persoonan puolustaja – Lauri Rauhala ihmistutkimuksen pioneerina, LIKE 2000.
realismi: filosofiassa tieto-opillinen katsomus, jonka mukaan on olemassa tietoisuudesta riippumaton ulkomaailma.
reduktionismi: käsitys, jonka mukaan tietyn alueen ilmiöt tai käsitteet voidaan palauttaa tiettyyn toiseen alueeseen, esim. elämänilmiöt fysikaalisiin tai biol. käsitteet fysiikan käsitteisiin.
trialismi: Eero Paloheimon kirjassaan Maan tie edustama käsitys, jonka mukaan maailmalla on kolme julkisivua, aineellinen, elämyksellinen ja käsitteellinen.
