| Eero Paloheimon kirjoitus on julkaistu Keski-Uusimaassa 21. 9. 2003 |

Anttilan osto

Tuusulaan valitaan vuoden 1993 alusta uusi valtuusto ja hallitus. Hallituksen puheenjohtajaksi tulee Klaus Koivunen. Kunnanjohtaja on Markku Andersson ja kaavapäällikkö Ritva Laine. Anttilan tila Tuusulanjärven länsirannalla on Novera Oy:n konkurssipesän omistuksessa ja sitä on tarjottu kunnalle aikaisemmin 8 miljoonalla: 280 hehtaaria arvokasta maata, 1, 8 km rantaviivaa ja 51 000 m3 rakennuksia. Kunta on kieltäytynyt tarjouksesta.

Niinpä sen ostaa Minorum Oy, omistustaustaltaan epäselvä bulvaani, jonka jäljet johtavat Sveitsiin. Kauppahinta on 12.5 miljoonaa. Ostajan mukaan tilasta on tarkoitus tehdä kansainvälinen koulutus- ja virkistyskeskus. Olemassa olevat rakennukset säilyvät, uutta ei tarvitse rakentaa. Yleiskaavassa alue on osoitettu pääosin maa- ja metsätalousalueeksi sekä virkistys- ja suojelutarkoituksiin.

Kunnanhallituksen Veli-Pekka Kiviharju puuttuu kauppaan. Hän ehdottaa kunnan etuosto-oikeutta ja laskee, että osto ei sisällä riskejä eikä lisää kunnan menoja. Hallitus myöntyy, vastustajiksi jäävät Matti Färling ja Esko Palmu, parivaljakko Jokelasta. Valtuusto hyväksyy esityksen 23. 8. 1993 päättäen samalla laatia osayleiskaavan Tuusulanjärvestä länteen ja käyttää Anttilan maita laajemminkin asuntoihin, virkistykseen, suojeluun. Asunnoille palveluineen on kaavassa varattu 67 hehtaaria.

Suunnittelu 1993–2001

Seuraavan kahdeksan vuoden aikana kunnanvaltuusto ja kunnanjohtaja vaihtuvat kahdesti, kunnanhallitus neljästi. Kaavoittaja toisensa jälkeen lähtee kälppimään mutta uusia tulee tilalle. Anttilan suunnittelu etenee henkilövaihdosten häiritsemättä.

Osayleiskaavaa aletaan laatia ja se nimetään Hyrylän Laajentumissuunniksi, lyhennettynä HyLa. Se koskee myös Anttilan aluetta. Suurin osa Anttilan alueesta on siinä varattu maa- ja metsätalous-, suojelu- ja virkistystarkoituksiin. Kaavoittajan perustarkoitus on suojella laajat alueet rakentamiselta, säilyttää Anttilan avaruus. Korkeatasoiselle asumiselle varataan tonttimaata järven eteläpäässä ja alue saa lempinimen kultahammasrannikko. Kunta yrittää saada tonteilla takaisin ostoon käytetyn rahan. Suunnittelu on avointa ja kuntalaisia kuullaan usein vuosina 1994–1998.

Kari Lindström tekee Anttilan tilan käytöstä selvityksen ja toteaa, että tilakeskus voi säilyä, maisemaa ei turmella ja olevaa rakennuskantaa voi käyttää monipuolisesti.

HyLa saa kaikissa portaissa hyväksyvän vastaanoton. Asukaskysely, joka järjestetään 6. 5. 1997, kartoittaa kattavasti ja selkeästi asukkaiden toiveet. Kiistattomin vastaus tulee kysymykseen, jossa tiedustellaan asukkaiden halukkuutta saada kunnalta tietoa. Vastaajista 94 % ilmoittaa haluavansa lisää tiedotustilaisuuksia. Vain jyrkkä kerrostalojen vastustaminen kilpailee tämän toiveen kanssa.Kaavoittajalle toivotetaan tsemppiä.

Avoin ja kuntalaisten mielipiteet huomioon ottava politiikka toimii Tuusulassa. Kunnan perinteistä, jo paljon aikaisemmin määriteltyä omaa kuvaa ”Tuusula on avara, maaseutumainen ja perinteitä kunnioittava kunta…”halutaan noudattaa. On lottovoitto olla tuusulalainen.

Kaavoittajat luovuttavat työnsä 12. 9. 2000. Muodollinen oikaisukehotus tulee Uudenmaan Ympäristökeskukselta, joka viivästyttää prosessia vähän, huomautus koskee Naturan rajauksia. Valtuusto vahvistaa osayleiskaavan 9. 4. 2001. Kaavasta ei valiteta. Siitä tulee oikeusvaikutteinen. Se sitoo asemakaavoituksen, ohittaa rakennusjärjestyksen ja kumoutuu vain valtuuston uudella päätöksellä. Loppupäätelmä on, että alue voidaan säilyttää rakentamatta ainakin 20 vuotta ilman ongelmia.

Mitä sitten tapahtuu?

Vuoden 2001 alussa tulee uusi valtuusto, uusi hallitus, ja uusi hallituksen puheenjohtaja, Sjöblomin Jussi. Kuntaan tulee vilskettä.

– Kunnanjohtaja Hämäläinen häipyy 2. 9. 2001.

– Kaavapäällikkö Lea Varpanen saa tarpeekseen 13.9.2002.

– Kaavasuunnittelija Anita Pihala lähtee 1. 7. 2001.

– Kaava-arkkitehti Ulla-Maija Upola lähtee 1. 9. 2001.

– Hannu Joensivu aloittaa 1. 12. 2001 ja Kalle Loukamo 1. 1. 2002.

Anttila joutuu järjestyksen kouriin. Uudenmaan Liitto on alkuvuodesta 2002 luonnostellut maakuntakaavan ja siitä pyydetään Tuusulan lausuntoa. Seminaariin 27 .2. 2002 kutsutaan kymmeniä päättäjiä. Lea Varpanen alustaa tilaisuudessa ja toteaa, ettei maakuntaliiton esitys Anttilan osalta ole ristiriidassa HyLan kanssa ja se voidaan hyväksyä.

Perustetaan työryhmä värkkäämään vastausta Uudenmaan Liitolle. Se on määrä jättää parissa kuukaudessa. Työryhmän puheenjohtaja on Matti Arola, jäsenet Lasse Laaksonen, Olavi Lamberg ja Lea Varpanen. Lea Varpanen joutuu sairaslomalle, ja asiallinen vastuu työryhmän työstä jää sijaiselle, kaavoituksen asiantuntija Kalle Loukamolle.

Kalle Loukamo on arkkitehti Helsingistä, Juhani Sjöblomin vanha tuttu. Hän on tullut kuntaan vuosiksi 2002–2003. Loukamo on kaavoituksen kova ammattilainen, mutta näkemyksiltään outo lintu Tuusulassa. Hän luonnostelee Tuusulan vastineen, jossa otetaan kantaa maakuntaliiton esitykseen. Luonnoksessa ei piitata pätkääkään edeltävien vuosien työstä, ei HyLasta, ei myöskään vuosikymmenten strategisista linjauksista. Tuusulan Oma Kuva on Loukamolle tuntematon. Lea Varpanen ehtii moittia lausuntoa, muttei jätä kirjattua eriävää mielipidettä. Lausunnossa on järven länsirannan kannalta olennainen lause: Hyrylä-Riihikallion taajatoimintojen alue pohjoisessa on laajennettava Tuusulanjärven länsipuolella Seittelinlahden tasolle asti. Tämä on ratkaiseva muutos vuosikymmenten harkittuun kehitykseen, nopeasti ja kevyesti heitettynä. Mutta sen seuraukset saattavat olla kohtalokkaat.

Kunnanjohtaja Joensivu jättää Loukamon luonnoksen kunnanhallitukselle. Joensivu ja kunnanhallitus ovat Loukamon mankelissa samettia ja hallitus hyväksyy äänin 7-3 luonnoksen. Vastustajia ovat Anttila, Sorri ja Torppa. Valtuutetut puuttuvat ryhmissään asiaan. Enemmistö valtuutetuista ei hyväksy menettelyä, vaan vaatii 6. 5. 2002 valtuuston puheenjohtajalta, Merja Kuusistolta, että asia pitää tuoda valtuustoon. Näin tapahtuukin, valtuusto käsittelee asian 13. 5. 2002, kunnanhallituksen välistäveto estetään, lausuntoa muutetaan ratkaisevasti ja Uudenmaan Liittoon lähetetään korjattu, valtuuston hyväksymä lausunto. Aikaisempi lausunto joutuu paperinkierrätykseen ja uusi lausunto edustaa nyt kunnan kantaa. Se ei enää ole ristiriidassa HyLa:n kanssa.

Voisi kuvitella, että kuntalaiset saavat nukkua yönsä rauhassa.

Se on liian hyväuskoista. Kaavapäällikkö Lea Varpanen lähtee. Virkamiehet Joensivu, Kyyhkynen (uusi kaavapäällikkö) ja voimahahmo Loukamo – nuo muualta tulleet miehet – ovat junttivaltuustoa viisaampia ja kokouksissa Uudenmaan Liiton edustajien kanssa, salassa julkisuudelta he vakuuttavat maakuntaliiton siitä, että ymmärtävät valtuustoa paremmin mitä tehdä. Kun Tuija Reinikainen kysyy asiasta myöhemmin, Hannu Joensivu Merja Kuusiston sivustatuella vaikenee tapahtuneesta. Maakuntaliitossa ei huomata palaneen käryä ja liiton ”kaavaluonnos” muutetaan. Vanha rakentamishinku palaa ja virkistysalueen puolikas muutetaan rakentamiselle myötämieliseksi. Kunnassa nousee äläkkä ja maakuntaliitossa palataan alkuperäiseen luonnokseen. Maakuntaliiton hallitus päättää asiasta lopullisesti huomenna – maanantaina.

Vehkeily ei lopu tähän. Kun keskusteluissa on maakuntaliitto ensin vakuutettu siitä, että Tuusulassa ei päätä valtuusto eivätkä kuntalaiset, vaan muualta muuttaneet virkamiehet, painetaan kaasua. Loukamo päättää tilata arkkitehdeiltä suunnitelmia alueen rakentamiseksi. Kolme toimistoa saa tarjouspyynnön suunnittelusta 18. 2. 2003 vaikka kunnanhallitus hyväksyykin rakennemallien tilaamisen äänin 6–5 vasta 31. 3. 2003. Anttilan alue on valmiiksi paloiteltu neljään kappaleeseen ja arkkitehdeiltä tilataan suunnitelmat kustakin alueesta erikseen. Kieroa.

Oikea, kuntalaisten ja aikaisempien kaavoittajien työtä kunnioittava eteneminen olisi toinen. Lähdettäisiin liikkeelle puhtaalta pöydältä. Pyydettäisiin kolmelta maisemasuunnittelijalta suunnitelma koko alueen käytöstä ilman reunaehtoja, lähtökohtana vain valtuuston hyväksymä maakuntakaavan luonnos ja tietysti HyLa. Nyt lähtökohtina ovat epävirallisissa keskusteluissa annetut suulliset ohjeet, joiden mukaan koko alueelle halutaan rakennuksia. Tämä juuri on kunnan todellisten tavoitteiden vastaista. Jakamalla alue kolmeen kappaleeseen varmistetaan, että jokainen tilauksen saanut arkkitehti ehdottaa paljon rakentamista omalle kaistaleelleen. Onhan odotettavissa, että sama toimisto saa myöhemmin rasvaisen siivun, itse rakennusten suunnittelun tehtäväkseen.

Kun luonnokset tulevat, virkamiesten vehkeily tuottaa hedelmän. Arkkitehdit ehdottavat massiivista rakentamista koko alueelle. Suunnitelmana on kaavoittaa Tuusulanjärven länsirannalle noin 400 asuintaloa, karkeasti kymmenkertainen määrä siihen nähden, mitä HyLassa oli ajateltu. Tuusulan Omakuva häipyy roskikseen näissä aatoksissa.

Virkamiehet ovat ehkä – unohtaessaan valtuuston päätökset ja Tuusulan Omakuvan – unohtaneet myös maankäyttölain ja kuntalain. Molemmat edellyttävät kuntalaisten kuulemista ja korostavat avoimuutta. Salakähmäisyys ja suunnittelun välistävedot ovat laittomuutta. Pohjanoteerauksen lajissa tekee kaavalautakunnan pj. Petri Ahonen Hyrylän kirjastossa 18. 9. 2003. Hän estää yleiskeskustelun sitä varten paikalle tulleilta kuntalaisilta huutamalla kuin laiva. Esitettyjä piirustuksia hän kutsuu ”rakennemalliksi”. Se ei ole yhtään mitään. Samalla niistä puhutaan kuin suunnitelmista. Kaksinaamaisuus ja luikurointi ei ole virkamiesten yksinoikeus, myös eräät luottamushenkilöt joutuvat turvaamaan niihin.