Neljä merkittävää poliisin johtajaa on syytettyinä hovioikeudessa siitä, että tietolähteitä ei ole rekisteröity. Tämä on hyvinvoinnin dekadenssia. Pohditaanpa asiaa hieman epäpoliittisesti.

Lait – järjettömätkin – syntyvät eduskunnan päättäminä. Ehkä kuvitellaan, että kansanedustajat kannattavat lakeja, joita pitävät järkevinä ja oikeudenmukaisina. Se pitää pieneltä osin paikkansa. Valtaosa laeista syntyy kuitenkin ryhmäpäätösten voimin ja motiiveja ovat aina myös kannatuksen julkisuuskuva ja siitä syystä päätöksen merkitys puolueelle ja edustajalle seuraavissa vaaleissa. Mitä etäämmällä laki on kansanedustajan arjesta, sitä enemmän poliittiset argumentit painavat. Laki tietolähteitten rekisteröinnistä on tällainen.   

Tietolähteitten rekisteröinti hyödyttää byrokratiaa ja sitäkin vain symbolisesti. Sillä ei ole oikeuden kanssa muuta tekemistä kuin oikeuden sivuuttaminen. Pöllöinkin kansalainen ymmärtää, että kontakti ei toimi, ellei jonkun tietolähteen ja vastaanottavan poliisin välinen suhde ole ehdottoman luottamuksellinen. Rekisteröinti mahdollistaa ja laillistaa vuotamisen ja sen kaikki hirveätkin seuraukset. Sitä ei voi järkevästi käyttää muuhun kuin tiedon vuotamiseen jollekin, jolle se ei ole alun perin tarkoitettu.

Rekisteröinnin ankara noudattaminen taas haihduttaa tietolähteet, hankaloittaa poliisin työtä ja helpottaa rikollisten toimintaa. Tätä ei syyttäjän tarvitse eikä pidäkään ymmärtää. Syyttäjä valvoo laillisuutta – olipa laki kuinka typerä hyvänsä – tottelevaisena lakikoneiston osana.

On helppo kuvitella yksittäisen poliisin ja hänen esimiestensä Jaakobin painia moraalin ja laillisuuden ristiriidassa. Yhdessä vaakakupissa ovat ”mies miehelle” annettu ehdoton vaikenemisen lupaus, tieto lupauksen pettämisen mahdollisista seurauksista ja oman tehtävän kunniakas ja tehokas suorittamien. Toisessa kupissa on käsitys lain älyttömyydestä, sen säätämisen kyseenalaisista motiiveista ja byrokraattien riemusta heidän kurinpitotoimissaan. Jokainen voi pohtia, kumman tien tuossa tilanteessa valitsisi. Mitä itse tekisit?       

Mediassa on viime aikoina kovasti pilkattu ilmastovouhottajksi niitä kansalaisia, jotka väittävät, että maapallon ilmasto muuttuu. Tavallisesti muistutetaan hysteerikkoja siitä, että jääkausiakin on ollut aikanaan, eivätkä esi-isämme silti ryhtyneet vouhottajiksi. Jotta en joutuisi pilkkakirveiden uhriksi, kirjoitan siis levollisesti.

On todettu, että ihmislaji päästää ilmakehään kasvihuonekaasuja ja näiden lisäys lämmittää maapallon ilmaa. Ilmaston lämpeneminen aiheuttaa muun muassa metsäpaloja, jäätiköiden ja soiden sulamista sekä valtamerien lämpenemistä. Kaikki nämä hyvin suuret ilmiöt vuorostaan lämmittävät ilmakehää lisää. Ilmiö A kiihdyttää ilmiötä B ja B vastavuoroisesti ilmiötä A. Tätä tilaa kutsutaan labiiliksi, epävakaaksi. Tällaista ei tapahtunut jääkausien aikaan, vaan nuo kaudet olivat ohimeneviä ilmiöitä, joiden jälkeen maapallo palasi vakaaseen tilaan.

Nyt meneillään olevaa tapahtumaketjua kutsutaan virheellisesti ympäristömuutokseksi. Nimityksellä vihjaillaan, että tapahtuu muutos, sitten meillä on uusi ilmasto ja me senkun alamme elää uudella tavalla tuossa uudessa ilmastossa. Näin ei ilmeisesti käy. Ilman jättimäisiä toimenpiteitä ilmasto jatkaa muuttumistaan – kiihtyen – samaan suuntaan ja päätyy lopulta uuteen vakaaseen tilaan. Tuossa tilassa ei enää ole jäätiköitä sulatettaviksi eikä metsiä poltettaviksi. Ehdotetut toimet eivät riitä tuon kehityksen pysäyttämiseksi.

Edellisen olisi voinut päätellä kolmekymmentä vuotta sitten. Sukupolvi meni jahkailtaessa. Odotettiin havaintoja. Niitä ei olisi tarvittu. Pelkkä logiikka olisi riittänyt. Jo silloin oli kiire. Tarpeelliset toimet eivät olleet vielä ylivoimaisia. En tiedä ovatko nyt.

Silti ehdotan seuraavaa. Maapallon armeijoiden on ryhdyttävä – ei paikallisiin, vaan maailmanlaajuisiin torjuntatoimiin ja kaikki armeijat yhtenä henkilönä. Ilokseni huomasin, että amerikkalaiset filmitähdet jakavat lentolehtisiä asian puolesta. Mutta myös siitä, että he ovat ilmeisesti lukeneet Keski-Uusimaata. Tämä lehtihän ehdotti samaa jo monta vuotta sitten.

Onpa ikävä aikaa, jolloin Tuusulaa ei vielä armoittanut pormestareiden autuus. En kirjoita nyt tämän uuden aikamme liikenneyhteyksistä, vaikka siitäkin riittäisi sanottavaa. Kirjoitan rakennetusta ympäristöstä, johon tuo burgermaistereitten kolmikko arvelee asiantuntemuksensa riittävän. Saattaapa olla, että he kelpaavat jonkun rakennusliikkeen haaraosaston työnjohtajiksi, mutta nyt kulttuurikuntaan tarvittaisiin näkemystä, visioita ja syvyyttä. Kun moukkuus voittaa sivistyksen 2-1, ovat tulokset sen mukaisia.

Edetäänpä pikku jutuista isompiin.

Tuusulanjärven itärannalle, Fjällbon kohdalle on työnnetty hökötys, joka on luokiteltavissa lähinnä ympäristörikokseksi. Kapistus turmelee maiseman tehokkaammin kuin yksikään rantaviivaan pystytetty vanha sauna. Se alleviivaa suunnittelijan piittaamattomuutta ympäristön menneisyydestä ja hengestä. Miksi hän ei ehdottanut rakennelmaa Disneylandiin? Suomessa suojellaan rantoja suojavyöhykkeillä, eikä lain kiertäminen kumoa teon moraalittomuutta. Miten kunta olisi reagoinut, jos joku yksityinen maanomistaja olisi tehnyt tuon tempun?  

Hyrylän päätien varteen on noussut kehitysmaiden slummeihin sopivia synkeitä kerrostaloja ja samalla intoillaan upeaa arkkitehtuuria edustavan, vanhan kunnantalon purkamisella. Syyt purkuun vaikuttavat tekaistuilta ja ovat joka tapauksessa korjattavissa kohtuullisilla kustannuksilla.

Viimeinen niitti kuntamme rakennetun ympäristömme pilaamisessa on suunnitteilla oleva posliinikaupan dinosaurus – uusi jättiläismarketti keskelle Hyrylää. Sen tavoitteena ovat kaupalliset ja kunnalliset palvelut. Se on mittakaavaltaan kohtuuton maaseutukuntaamme. Sen oikeana tarkoituksena on ilmeisesti julistaa burgermaistereitten kykyä saada aikaan isoja asioita, tosin laadusta piittaamatta.

Tulee ikävä Hannu Joensivua.

Miksi valtuustosta ei löydy vastahankaa? Miksi ette heitä pihalle näitä kuntamme tuholaisia? Miksi annatte vetää itseänne kuin lammaslaumaa?

Tehän nämä pormestarit keksitte. Älkää odottako vaaleja. Toimikaa, teillähän se valta on.

Tavallinen ihminen – nykykielellä tavis – on pantu seinää vasten. Päättäjät ovat havahtuneet vuosikymmenten unestaan ja keksineet, että tuo kaamea otus on syyllinen planeetan kriisiin. Sehän syö lihaa, ajaa autolla, ostelee uusia hepeneitä ja polttaa tulta takassaan. Siispä opastusta ja kuria tavikselle! Sopisiko, että taviksen puolustaja – populistin leimankin muistaen – antaa maltillista palautetta?

Vuosikymmeniä ovat asiantuntijat, tiedemiehet, taiteilijat ja koko älymystön valtaosa tolkuttaneet teille päättäjille maailman tilasta. Mitä te olette tehneet? Te olette leimanneet esimerkiksi Pentti Linkolan hulluksi. Tarvitaan Asperger syndroomasta oireileva ruotsalainen koulutyttö, jolle ette kehtaa olla kateellisia, ja herätyskello kilahtaa ujosti. Esitän nyt kolme avointa asiaa, jotka olisi pitänyt ratkaista jo viime vuosisadan loppupuolella. 

Väestönkasvu olisi pitänyt pysäyttää ajat sitten, sopia keinoista, tarvittavista sanktioista, selkeästä päämäärästä planeetan väkiluvuksi ja oikeudenmukaisesta ohjauksesta siihen. Te ette ole tähän rohjenneet ryhtyä, koska suojelette poliittista urakehitystänne. Päinvastoin: te olette julistaneet Kairossa 1994, että rajaton sikiäminen on ihmisoikeus. Siitäpä saitte suosiota.      

Maapallon luonnonvarojen suunnitelmallinen käyttö olisi pitänyt suunnitella sukupolvia sitten.  Sitä ei ole tehty. Globaalia energiapolitiikkaa ei ole. Sitten te ihmettelette WWF:n ilmoitusta, että nykytarpeisiin tarvittaisiin kaksi maapalloa. Alkeelliseenkaan kirjanpitoon ei äly riitä. Palkkaisitte konsultteja, mutta ettehän te myönnä, että he ovat teitä fiksumpia.

Ja: pankaa armeijat kunnon hommiin. Te tuhlaatte 1800 miljardia euroa vuosittain tuohon menoluokkaan, joka tappaa, räjäyttää ja hävittää. Armeijat voisivat vielä antaa ensiavun, korjata kaikkein kiireisimmät ongelmat: metsittää, putsata valtameret, turvata veden saannin ja suojella sitä arvokkainta, koskematonta luontoa. Mutta te suojelette tappelupukarin kunniaa.   Lopettakaa päättäjät, tuo tavisten patistelu. Tehkää itte

Poliittiseen kenttään on tullut uusi selkeä jakolinja, joka vastaa yhteiskuntien ja maailman muutosta näennäisesti, mutta vain näennäisesti. Vihreät ja perusuomalaiset nimittelevät toisiaan rumasti ja heittelevät kakkulapioilla hiekkaa naapurin ilkimyksen silmille. Siinä ei ole järjen jälkeä.

Kaiken takana on yksi jättimäinen muutos: väestönkasvu ja ylikansoitettu planeetta. Kasvu näyttää jatkuvan massiivisena taustavoimana ja väen määrä tulee olemaan seuraavien 500 vuoden ajan ylivoimaisesti merkittävin ihmiskunnan ongelma. Sen eräitä seurauksia ovat ilmastokatastrofi ja massamuutot. Nämä täytyy kumpikin pysäyttää. Siinä sodassa pitää käyttää miinoja eikä piiskatykkiä.

Kun vihreiden ja perusuomalaisten sanailua seuraa puolueeton, on se kahden palopäällikön ”väärin sammutettu” – kiistelyä eikä taustalla ole yhteinen asia, vaan huvittava halu olla ainoana oikeassa. Kumpikin on oikeassa ja väärässä – samanaikaisesti. Logiikka olisi avuksi asiassa.

Kun ajatellaan asioita globaalisti ja pitkällä tähtäyksellä, tuo kiistely on ehdottoman vahingollista. Massiivista maahanmuuttoa pitää vastustaa lukuisista syistä, jotka ovat paitsi ympäristöpoliittisia, myös todellista monikulttuuria tukevia ja puhtaan taloudellisia. Vain keskeneräiseksi jäänyt ajattelu ei tätä myönnä. Kuten ilmastomuutoksen vastustaminen, on massamuuton vastustaminen maailmanlaajuinen ympäristöteko.

Tämän vastakohta ei isänmaallisuus ole. Senhän – kaikkialla maailmassa hyväksytyn sisäisen voimavaran – ovat uuskielen muokkaajat muuttaneet kansallismielisyydeksi, sitten natsismiksi, rasismiksi ja ties miksi. Kiinalaiset ovat hyvin isänmaallisia ja amerikkalaiset ylpeitä amerikkalaisuudestaan. Miksi pikkuruisen Suomen pitäisi olla epäisänmaallisuuden opettaja maailmassa? Älkää olko hyödyllisiä idiootteja! Reilu itsekkyys on varotoimi. Typeryys globaaleissa asioissa taas on – vain typeryyttä.

Näiden ystävällisten sanojen muodossa toivotan sekä vihreiden että perussuomalaisten porukoille aurinkoista ja rauhanomaista kesää.    ffffffffffff

Poliitikot, poliitikoiksi pyrkivät ja kehäraakit, politiikan toimittajat ja tutkijat elävät taas nelivuosittaista kiima-aikaansa. On lupa kaupata itseään iskulauseilla ja pärstäkuvilla, on lupa lupailla ja uskotella, kehuskella ja vääristellä. Politiikan toimittajat seuraavat meininkiä kuin urheiluselostajat jalkapallo-ottelua. Politiikan ”tutkijat”, nuo biosfäärin tarpeettomimmat otukset, analysoivat otsa rypyssä ja etusormi pystyssä pelin kulkua.

Kukaan ei kysy eikä sano, että homma on läpivalaisematonta humpuukia. Mutta niitä jaksetaan patistella ja moittia, jotka eivät osallistu touhuun, tuota nukkuvien puoluetta. En kuulu heihin, mutta ymmärrän heitä. Jos ehdokkaiden joukossa olisi yksikin, joka nostaisi salkoon isot asiat, äänestäisin häntä. Nyt on pakko äänestää vähiten surkeata pikku asioiden näpräilijää.

Mitä ovat isot asiat? Ne ovat niitä, joista vaalikoneet eivät pukahda. Siis asiaan.

Millaista maapalloa ihmiskunnan tulisi tavoitella? Tulisiko tavoitteena olla rikas mosaiikki, jossa miljoonat eliölajit, suurenmoiset luonnonkokonaisuudet ja erilaiset, toisiaan täydentävät ja toisensa hyväksyvät kulttuurit eläisivät rikkaana kokonaisuutena? Vai tulisiko tavoitella muut lajit hävittänyttä, kulttuurinsa latistanutta robotti-ihmisten planeettaa, jossa talouden kasvuluvut tuottaisivat sen ainoan ilon ”evoluution kärkiolennolle”?

Mikä olisi maapallon kestävä väkiluku? Olisiko se 3-kertainen siihen nähden, jonka se niukasti kestäisi, siis ensin 11 miljardia vuosisadan lopussa ja sitten – nälkäkuolemista piittaamaton – 15 miljardia, jolloin se narunpää olisi lopulta hanskassa? Vai lähtisikö se heti huomenna tasaantumaan, ensin globaalilla kahden lapsen politiikalla ja sitten sitäkin alemmalla, päätyen vuonna 2300 tavoitteeseen, joka olisi 1,5 miljardia ja sallisi kaikille asukkaille lajirikkaan, monimuotoisen, upean planeetan, jota voisi esitellä vierailijalle ylpeänä?                  

Mitä tehdä armeijoille? Annetaanko niiden edelleen tuhota maailmaa ja tappaa toisiaan 1.800.000.000.000 euron edestä vuodessa. Vai pantaisiinko rahat planeetan pelastamiseen? 

Siis siirtykää ehdokkaat asiaan.

Yhteiskunta nähdään usein julkisen ja yksityisen sektorin vuoropuheluna. Näin sen olen luokitellut minäkin, mutta olen kääntänyt takkini. Merkittävin jakolinja onkin pienten ja isojen yksiköiden välillä. Pieniä ovat yksittäiset, oikeaa työtä tekevät virkailijat, kansalaiset yleensä ja ahkerat pikkufirmat. Isoja ovat laitokset, virastot ja konsernit sekä niiden hallinnoissa loisivat ihmisyksilöt ja heidän assistenttinsa, tekoälyt. Me pienet olemme niiden ruokaa. Tämä huomattiin Esperin kohdalla, mutta ilmiö on yleinen ja koko yhteiskuntaan soluttautunut. Asiakkaista tehdään palkatonta työväkeä ja rahaa säästyy hallintohyypiöiden huippupalkkoihin. 

Kerronpa henkilökohtaisen kokemuksen. Viime kesänä, lomalta palatessani oli tietokoneeni mykistynyt. Asia selvitettiin ja huomattiin, että operaattori E oli sulkenut koneeni, koska erääseen laskuun liittyvän maksumuistutuksen 20 euron erityislaskun suoritus oli hiukan myöhässä. Sain raivokohtauksen. Rikoin pikkuesineitä ja pelkäsin sydänkohtausta. Mutta maksoin ja vaihdoin operaattorin E.stä D:hen. Päätin, että E:n lähettämät älyttömät veloitukset maksumuistutuksista ja paperilaskuista saivat haistaa – arvatkaa minkä?

E ei enää voinut kiristään minua suojelurahoilla, mutta kääntyi perintäyhtiö I:n puoleen. Sieltä satoi uhkauksia oikeudenkäynneistä. Vastasin riemastuneena, että mikään ei ole minulle mieluisampaa kuin railakas oikeudenkäynti E:tä vastaan. I:n tekoäly sanoi neuvottelevansa asiasta E:n tekoälyn kanssa. Ilmeisesti ihan oikeat ihmiset olivat kuitenkin keskustelleet, koska minua lopulta lähestyttiin hyvin ystävällisesti. I ilmoitti E:n päättäneen, että asiat saavat raueta. Hah-haa. David voitti Goljatin.

Hupijutulla on vakavampikin puolensa. Näiden yhtiöiden – Esperin ja E:n – johtajilla on kohtuuttomat tulot. Ne kertyvät tuhansista asiakkaista, jotka jonottavat puhelimissa, tekoälyjen suoltamista keinotekoisista laskuista, virastojen odotushuoneissa pitkästyvistä ihmisistä ja julkisen hallintoportaan vastuuttomasta velttoudesta.

Pienet: noustaan kapinaan. Pannaan isot järjestykseen.           /

HS:n palstalla ”Merkintöjä” (15.2.) Mikko-Pekka Heikkinen pyytää lukijoilta neuvoja Twitteriin ilmastotuhosta tiedottamiseen. Vastaan tässä, koska pystyn perustelemaan kantani laajemmin ja koska minulla on asiasta henkilökohtainen kokemus.
Kansa kuuntelee kernaammin miellyttäviä valheita kuin epämiellyttäviä totuuksia ja tuossa välissä vastuullinen media joutuu taiteilemaan. Heikkinen mainitsee esimerkkeinä tästä HS:n, YLE:n ja Suomen Kuvalehden. Ainakin HS:n kohdalla lukija huomaa tämän helposti ja epäilen, että asiasta keskustellaan HS:n toimituksessa sananvapauden hengessä silloin tällöin.
Ongelma ei liity pelkkään ilmastonmuutokseen, vaan on laajempi. Samaa kysymystä on syytä pohtia salatessa rikollisten nimiä, käsiteltäessä maahanmuuttoa yksipuolisesti, tutkittaessa yksittäisen firman toimintaa tai vanhusten hoitoa. Asiaa mutkistaa huomattavasti, että media varoo kaikkia syytöksiä ja muistelee myös levikkiään linjaansa valitessaan. Tätä on turha salailla.
Kysymyksessä ei voi noudattaa yleispätevää linjaa. Ongelma ei ole ”totuus vai valhe” vaan ”totuus vai vaikeneminen”. Silloin on eettistä pohtia valinnan seurauksia. Kun vaihtoehtoina ovat esimerkiksi ”rikollisen tulevaisuuden tuhoaminen” ja ”rikollisen henkilöllisyyden salaaminen lukijoilta”, ehdotan vaikenemista pikkukolttosten kohdalla. Mutta jos vaihtoehtoina ovat ”totuus planeettamme tuhoprosessista” tai ”lukijoiden mielenrauha”, ehdotan totuuden julmaa paljastamista.
Lopuksi tuo henkilökohtainen kokemukseni. On ilmeistä, että Ilmastonmuutos etenee vahvasti kiihtyen. Näin voi päätellä loogisen analyysin avulla mutta nyt jo tehdyistä havainnoistakin. Tuho on jo edennyt niin pitkälle, että sen pysäyttäminen vaatii nykyistä ratkaisevasti rajumpia toimia. Kirjoitin viime syksynä asiasta artikkelin, jota tarjosin ensin HS:n Vieraskynä-sivulle – turhaan. Artikkeli julkaistiin sitten Aamulehdessä 21.8.18 otsikolla ”Miksi meillä on kiire” ja löytyy myös verkkosivuiltani. HS perusteli hylkäämistä tarjottujen artikkelien ruuhkalla. Heikkisen kirjoitus viittaa siihen, ettei se ollut todellinen syy.

Hurraa Tuusulan poika Kaikkonen! Kerrankin Arkadianmäen uraohjukset saatiin samalle viivalle poliittisista eduista piittaamatta. Ehtikin jo näyttää aika pahalta. Media sai hepulikohtauksen Oulun ja Helsingin raiskausten johdosta, jeesusteltiin tekojen kamaluutta ja lääkkeiksi ehdotettiin keskustelua, työryhmiä, terapiahoitoja ja muita virkatoimia. Tuon jaarittelun asemesta ei rohjettu puuttua asioihin, jotka on välttämätöntä myös mainita.
Miksi monikulttuurin ylistäjät nyt vaikenevat? Oletetaanpa ajatusleikkinä, että lapsia olisi raiskannut suomalainen äijäporukka Bagdadissa. Kuvitteleeko joku, että paikalliset kaupunginjohtajat, toimittajat ja terapeutit istuisivat viisastelemassa siitä, mitä pikkuvikoja heidän hallintojärjestelmässään on? Entä sallisivatko kansalaiset siellä viisastelun? Mahtaisivatko vaikuttajat väitellä siitä, onko oikein vai väärin häätää äijäporukka maasta? Eppäilen, että eivät.
Ajatusleikkinäkin tuo on mahdottomuus. Siellä perheet ja suvut suojelevat lapsiaan ja nuorisoaan. Näitä asioita ei ulkoisteta yhteiskunnalle. Voin kuvitella, että tämän vertailun tekevät myös sadat irakilaiset ja afganistanilaiset turvapaikanhakijat keskenään, mutta eivät (tietenkään!) töksäyttele tätä pohdiskeluaan kantasuomalaisille. Eivätkä he kerro monikulttuurin rakastajille, että sitä saa mitä tilaa. Mutta todennäköisesti he pitävät maatamme ja kansaamme kummina, kun uhreiksi joutuneiden lasten vanhempia tai isovanhempia ei haastatella televisiossa osallisina vastuuseen. Olisiko henkinen ilmapiirimme ratkaisevasti epäterve? Harva poliitikko uskaltaa ennen vaaleja edes kysyä niin sopimatonta asiaa.
Sitten teille, monikulttuurin ylistäjät. Onko teille koskaan pälkähtänyt päähän, että eri kulttuureissa asiat kehittyvät sukupolvien saatossa ja omassa muodossaan ehjiksi kokonaisuuksiksi, joissa kaikki vaikuttaa kaikkeen? Miksi te kauhistelette lausetta ”maassa maan tavalla”? Tulkaa esiin koloistanne, olkaa kerrankin rehellisiä, myöntäkää erehtyneenne. Aiheuttamanne sotku ei ole monikulttuuria vaan eri kulttuurien iljettävää mössöä.

Kansani edustajana vuosina 1987 – 1995 minuun kohdistui kahdesti median suoma huomio. Aiheena olivat Ruokolahden leijona, jonka lupasin ottaa pihallemme ja verkkoja minulle paikannut mummo, jolle maksoin ja kerroin maksaneeni pimeästi. Tein eduskunnassa jotain hyödyllistäkin, mutta niihin asioihin ei kiinnitetty huomiota.
Palaan mummoon ja edustajatovereihin. Eduskunnan saunassa asiaa puitiin piilossa julkisuudelta. Edustajakaverit pelkäsivät, että paljastaisin mummon hänen rikkeestään, mutta yksi poikkeus oli. Hän oli siviilissä verokyttä ja paheksui julkista tunnustustani, moralisoi käytöstäni ja moitti huonoa esimerkkiäni kansalaisille. Sama hyypiö istui myöhemmin ulkomaan matkalla vieressäni lentokoneessa ja pisti Tapio Wirkkalan suunnitteleman, Finnairin hienon design-lasin taskuunsa. (Mutta tämä vain reunahuomautuksena).
Tämä on lähikuva eräästä yhteiskuntamme ilmiöstä. Julkinen sektori paheksuu harmaata taloutta ja yksityinen sektori byrokratiaa. Olen viimeisen viikon aikana jututtanut kolmea kunnon työtä tekevää julkisen talouden edustajaa. Heidän ammattinsa ovat poliisi, opettaja ja sairaanhoitaja. Kaikki ovat tuohtuneita sektoreittensa leikkauksista, mutta samaa mieltä siitä, että julkisen puolen hallinnossa on kosolti tehostettavaa.
Tähän olen puuttunut aikaisemminkin. Julkisesta hallinnosta voitaisiin leikata noin 5 miljardia vuodessa sitä tehostamalla. Henkilökohtaiset kokemukseni ovat kaavoituksen ja rakentamisen piiristä, mutta epäilen muiden alojen hallinnosta löytyvän samoja tauteja. Ne ovat tarpeettomat sairaslomat, turhat matkat, lyhennetyt työpäivät, istuskelu tyhjänpäiväisissä kokouksissa ja älytön lausuntojen tehtailu toisten lausunnoista.
Minulla oli kerran tilaisuus keskustella asiasta erään tunnetun talousviisaan kanssa. Hän arvioi, että 5 miljardin arvioni on liian korkea mutta sanoi, että tyhjäkäyntiä on varmasti 2 miljardia. Olimme samaa mieltä siitä, miksi asia ei korjaannu. Sitä ei korjata, koska juuri nuo hallinnolliset virkamiehet saneeraavat hallintoa. Ulkopuolinen asiantuntija pitäisi tuoda pelikentälle ja panna julmasti hommiin.