Helsinki ja Tuusula aikovat nimittää johtoonsa pormestarin. Helsingissä asia on nostettu reilusti vaalien merkittävimmäksi asiaksi ja kaikki puolueet ovat nimittäneet ehdokkaansa tuohon luottamustehtävään. Tuusulassa taas kolmesta suurimmasta ryhmittymästä vain TuPu on esitellyt asian – julkisesti. Lopputulos on, että jos tuo posti tulisi TuPu:lle, äänestäjät tietäisivät keiden joukosta valtuustoryhmä valitsisi tuon kunnan merkittävimmän päättäjän. Lienee varmaa, että SDP:ssä ja kokoomuksessa on myös käsitelty asiaa, mutta lopputulosta ei ole kerrottu äänestäjille. Miksi asiaa peitellään?
Kuntien päätäntävalta kaventuu jatkossa SoTe-uudistuksen vuoksi. Seuraavalla vaalikaudella kaikissa Suomen kunnissa kaavoitusratkaisut nousevat tärkeysjärjestyksessä ykköseksi. Niiden suhteellinen merkitys kuntalaisille kasvaa. Tuolla sektorilla on ylivoimaisesti suurin mahdollisuus tehdä lehmänkauppoja, suhmuroida takahuoneissa ja vuosikymmenien veljeyden nimissä muuttaa valtaa rahaksi ja rahaa vallaksi. Irvikuva olisi, että hallintovalta kunnan toimistossa olisi samalla intressijoukolla kuin maanomistusvalta kuntaan kaavoitettavilla mailla. Kun ostaja ja myyjä ovat yhteisymmärryksessä, mutta maksaja muualla, syntyy hyviä kauppoja muille kuin maksajalle. Raha ei ole ainoa kauppojen väline, aseman suoma valta on samaa valuuttaa.
Edellisestä johtuen viikonloppuna käytävä kuntavaali on Tuusulassa pormestarivaali. Kuntalainen äänestää henkilöä, henkilölle annettu ääni menee jakoon ehdokaslistalle ja valituista suurin valtuustoryhmä nimittää keskuudestaan pormestarin. Näin kai tapahtuu, jos korrektisti edetään. Onko tässä jotain kavahdettavaa?
Onpa aika lailla ja äänestäjän on hyvä huomata se. Kunnan kaavoituksen pitäisi seurata kuntalaisten perustavimpia tavoitteita. Kunnan maankäytöllä pitäisi luoda ympäristö, joka on kuntalaisille hyvä, viihtyisä ja terveellinen. Luodun ympäristön tulisi vastata heidän toiveitaan, ihannetapauksessa heidän unelmiaan. Kuntalaisen unelmat eivät saa olla pienehkön sisäpiirin kauppatavaraa. Siis: älä äänestä kamasaksaa.
Ja ainakin: allekirjoitathan vetoomuksen sivulla http://unite-the-armies.org