Lääkärit kunniaan

Viimeisinä vuosina on läheisessä tuttavapiirissäni sattunut toistakymmentä hoitovirhettä lääkärikäyntien yhteydessä. Joukossa on yksi kuolemaan johtanut virhe, yksi itsemurhaan osavaikuttanut prosessi ja yksi läheltä-piti tapaus. Tietääkseni yksikään näistä ei ole vienyt asiaa oikeuteen, eikä nostanut asiaa esiin julkisuudessa. Olisiko pitänyt?

Onneksi emme ole USA, jossa erikoistunut lakimiesten joukko vaanii virheitä tekeviä lääkäreitä, oikeuskäsittelyt ovat arkipäivää ja vakuutusyhtiöt iskevät sellaiset latingit lekuriparkojen turvaksi, että turva muuttuu rasitteeksi. Vastaus on ehdoton EI.

En varmasti ole mikään erikoistapaus, eivätkä tuttavapiirini ihmiset poikkeuksellisen sairaita. Oletan silti, että pikkuruinen otos viittaa laajempaan kokonaisuuteen. Asiaa on syytä hämmästellä, mutta syyttely lienee silti väärä reaktio. Useat seikat eivät ole hoitohenkilöiden aiheuttamia, vaikka kasvattavat väärien diagnoosien ja väärien hoitotoimien määrää. Sellaisia ovat väestön keski-iän nousu, jolloin sairastavien prosentuaalinen määrä kasvaa, uusien tutkimattomien sairauksien paljastuminen – esimerkkeinä borrelioosi ja sähköyliherkkyys – mutta viimeisenä, vaan ei vähäisimpänä: hyvinvointiyhteiskunnan vääristynyt arvomaailma.

Aikanaan lääketieteelliseen päässeet olivat ylioppilaiden aatelia ja kaikkia lääkäreitä kumarreltiin tohtoreina. Nyt lääkikseen hakijoista hyväksytään noin 7 %, näyttelijöiksi himoavista 1 %. Tämä on oire nuorison ihanteista. Lääkäri on hyödyllinen mutta tylsä, filmitähti viihteellinen ja hauska. Kuka haluaisi olla mieluummin tylsä kuin hauska?

Hyvinvointivaltion koko tiedotuskone soittaa samaa laulua: tylsät töihin, hauskat näkyviin. Vain pieni osa hauskaksi haluavista pääsee filmitähdiksi ja loput nielevät tappionsa idols-tuomareina, BB-julkkiksina tai alastontreffit alttarilla tähtinä. Viimemainittu ei ole vielä TV-ohjelma. Tämä peli ei vetele, kun on tosi kysymyksessä ja kansa hädässä. On lisättävä duunareita ja vähennettävä viihdepellejä. Nyt syödään ylensyöneen yhteiskunnan oksennusta. Tähän tautiin tarvitaan lääkäri.