Ilmaston lämpeneminen vaatii jättimäisiä vastatoimia

HS:ssa 13.8. ollut uutinen ”Arktinen alue lämpenee uskottua nopeammin” ja siihen 16.8. viittaava pääkirjoitus ”Eurooppa ei pääse pakoon ilmastokatastrofia”, ovat molemmat täyttä asiaa, mutta vuosikymmeniä myöhässä.

Noin kolme vuosikymmentä sitten oli selvää, että ilmasto lämpenee, tämä aiheuttaa jättiläismäisiä muutoksia maaperässä, jäätiköissä, valtamerten lämmössä ja metsien kuivuudessa. Nämä kiihdyttävät vastavuoroisesti lämpenemistä. Siten kaksi suurta tekijää kasvattavat toinen toistaan ja synnyttävät maapallolle labiilin tilan.  Labiiliuden katalin piirre on, että se on aluksi viattoman huomaamaton, mutta kehityttyään huomatuksi, muutos saattaa olla jo peruuttamaton. Kaatuva keppi on labiilin tilan yksinkertaisin esimerkki. Jättimuutos pysähtyy itsestään vasta, kun kaikki jäätiköt ovat sulaneet ja metsät palaneet. On syntynyt uusi stabiili tila – keppi lepää lattialla.

Monet ovat varmaan kirjoittaneet tästä vuosikymmenten saatossa. Omia kirjoituksiani asiasta on julkaistu Tieteessä tapahtuu – lehdessä 15.2.2008 (Teknisiä analogioita), Aamulehdessä 21.8.2018 (Miksi meillä on kiire?), ja HS:ssa 3.9.2019 (Piittaamattomuus ympäristöstä uhkaa maapalloa).

Nyt tehdyt havainnot eivät koske lämpötilan muutosta maapallolla, vaan lämpötilan muutoksen eroa arktisella alueella verrattuna planeetan keskilämmön muutokseen. Tästä rajauserosta huolimatta nämä tulokset tukevat vahvasti käsitystä prosessin kiihtyvyydestä, joka on aivan olennainen asia. Räjähtävästä kiihtyvyydestä tutkijat ovat lähes vaienneet toistaiseksi.

Ovatko tutkijat niin kilttejä, etteivät halua synkistää mieltämme totuudella?

Tuota en usko enkä väitä. Epäilenpä sen sijaan, että luonnontieteilijät eivät halua luottaa päättelyyn, logiikkaan ja matematiikkaan ilman teoriaa tukevia, vuorenvarmoja havaintoja. Epäilen, että he pelkäävät vääriä päätelmiä seuraten pelottelevansa ihmisiä ja media, kansalaiset sekä poliitikot ovat tutkijoiden tulkintojen varassa.

Nähdäkseni nyt on jo riittävästi faktaa tunnustaa oikeiksi tehdyt päätelmät muutoksen kiihtyvyydestä. Kun denialistitkin ovat hiipineet koloihinsa, pitäisi olla rohkeutta kohdata tositila silmästä silmään. Kiistaton johtopäätös lienee, että menossa oleva prosessi ei pysähdy ilman jättimäisiä vastatoimia. Prosessi ei pelkästään jatku samalla nopeudella kuin tähän saakka, vaan ilman massiivista vastustusta kiihtyy ja loppuu vasta täydelliseen tuhoon. On väärin puhua ”ilmastonmuutoksesta”. Tämän lehden pääkirjoituksen mukaan; on puhuttava ”ilmastokatastrofista”. Ei pidä myöskään alistua ja luottaa sopeutumiseen. Sen luottamuksen turvin saadaan sopeutua lisää ja lisää, kunnes todetaan, että mikään ei riitä. Ilman jättimäisiä toimia, kaiken lataamista vastarintaan, muuttuvat olosuhteemme ylivoimaisemmaksi vuosi vuodelta. Tämä ei ole hysteriaa, vaan maltillista päättelyä.

On hiljennettävä ne lohduttajat, jotka jankuttavat, että ”aina on ennusteltu maailmanloppua”. Tilanne on ainutkertainen ja kriittinen, ei pelkästään ihmiskunnalle, vaan taivaankappaleen merkittävimmälle arvolle, elämälle.

,