Iloisia uutisia

Mä suuren ilon ilmoitan. Mä tarkoittaa Keskeisen Uudenmaan Koronan Levinneisyyden Etenemisen Tutkimuskeskusta – lyhennettynä KUKLET.

Monet meistä ovat varmaan seuranneet Helsingin Sanomien tilastosivua, jossa päivittäin kerrotaan lukuja Koronan leviämisestä Suomessa, HUS:ssa ja muissa Suomen sairaanhoitopiireissä. Hyödyllisin noista lienee taulukko, josta näkee viimeisen kahden viikon ajalta havaitut uudet tapaukset. Kiinnostavia ovat myös tilastot, jotka kuvaavat koko maan havaittuja tartuntatapauksia ja luettelo tartunnoista eri puolilla.

Ne eivät kuitenkaan kuvaa tartuntavaaran päivittäistä kehitystä. Ongelmana lienee, että oireettomat, taudille altistuneet voivat tartuttaa tautia tietämättään. Siksi luvut antavat liian myönteisen kuvan tilanteesta, koska testeillä ei ole vielä todettu edellisten osuutta altistuneista. Toinen huomautus on vastakkainen. Se liittyy taudin kestoon ja tartuntavaaraan, joka lienee noin kaksi viikkoa.  

Voimme siis olla kohtalaisen huolettomia niiden osalta, jotka ovat saaneet taudin kaksi viikkoa sitten tai aikaisemmin ja nähdä tartuttajina vain ne jotka ovat saaneet tartunnan sen jälkeen. Tässä näkyvissä taulukoissa on nyt pyritty arvioimaan taudin etenemistä siten, että tämä näkökohta huomataan. Lopputulos ei kerro taudin kaikkia kantajia, vaan vain tiedetyt, tartuttavat tapaukset eri ajankohtina.

Kun näitä vertailee toisiinsa päivittäin, voi seurata taudin leviämistä, sen nopeutta ja kiihtyvyyttä, mutta myös saavutettua huippua ja levinneisyyden hiipumista. Iloinen uutinen on, että tämän mukaan taudin huippu saavutettiin Vappuna, kun tartuttajien määrä oli siihen asti kasvanut ja ainakin tiedettyjen tartuttajien määrä näyttää pienentyvän nyt noin 50 hengellä päivässä.   

Huomattakon, että varottavien henkilöiden määrä on suurempi kuin ”vahvistettujen tapausten” määrä. Todellista leviämistä tai hiipumista voi silti riittävän tarkasti arvioida ”vahvistettujen” muutoksia tarkkailemalla. Samalla metodilla voi ilmeisesti vahtia paitsi HUS:n, myös Järvenpään, Tuusulan, Kellokosken, Keravan ja muun Uusimaan tilanteita ja muutoksia.           

Päivämäärä15.04.16.04.17.04.20.04.21.04.
Vahvistettuja koronavirustapauksia Suomessa kaikkiaan31613237336937833868
Tapaukset HUS:n sairaanhoitopiirissä kaikkiaan19872038213324502526
Tapaukset muualla Suomessa kaikkiaan11741199123613331342

Kolme ylintä riviä on kopioitu HS:n mainittujen päivien tilastosivulta ja alin rivi on laskettu vähentämällä. 

Päivämäärä29.04.30.04.01.0504.05.05.05.
Vahvistettuja koronavirustapauksia Suomessa kaikkiaan47404906499552545327
Tapaukset HUS:n sairaanhoitopiirissä kaikkiaan32433368344036623728
Tapaukset muualla Suomessa kaikkiaan14971538155515921599

Kolme ylintä riviä on kopioitu HS:n mainittujen päivien tilastosivulta ja alin rivi on laskettu vähentämällä. 

Päivämäärä29.04.30.04.01.0504.05.05.05.
Tartuttavia, tiedettyjä tapauksia Suomessa kyseisenä ajankohtana15791669162614711459
Tiedettyjä tapauksia HUS:n sairaanhoitopiirissä tuolloin12561330130712121202
Tiedettyjä tapauksia muualla Suomessa tuolloin323339319259257

Taulukon luvut kuvaavat ajankohtina 29.04. – 04.05. tiedettyjä, tartuttavia tapauksia ja ne on laskettu vähentämällä kaksi viikkoa aikaisemmat luvut myöhäisemmistä.

Päivämäärä30.04.01.05.2.05.-4.05 yht.2.05.-4.05. keskim.05.05.
Tartuttavia, uusia tapauksia Suomessa kyseisenä päivänä+90-43-155-52-12
Uusia tapauksia HUS:n sairaanhoitopiirissä tuolloin+74-23-95-32-10
Uusia tapauksia muualla Suomessa tuolloin+16-20-60-20-2

Taulukon luvut kuvaavat ajankohtina 30.04. – 04.05. tiedettyjä, tartuttavia tapauksia ja ne on laskettu vertailemalla edellisen taulukon tiedettyjen tapausten päivittäisiä muutoksia.