| Eero Paloheimon kirjoitus on julkaistu Taloussanomissa 06.09.2006 |
Hannele Luukkainen ilmoitti siirtyvänsä kokoomuksen valtuustoryhmään Helsingissä, Leena Vilkka keskustapuolueen valtuustoryhmään Hyvinkäällä. Mitä yhteistä on näillä kahdella?
Molemmat tapahtuvat elokuussa ja Uudellamaalla. Vilkka lähtee kuun alussa, Luukkainen lopussa. Kumpikin siirtyy vihreistä oikealle. Kumpikin on todellinen perusvihreä: Vilkka on luonnonsuojelun merkittävä filosofi, Luukkainen intomielinen eläintensuojelija. Molemmat olivat vihreitä paljon ennen niitä, jotka nyt julistavat turuilla ja toreilla vihreyden keskeistä aatesisältöä.
Olen itse edelleen Vihreän Liiton kriittinen jäsen, mutta eräiden muiden kanssa perustanut Tuusulan Puolesta valtuustoryhmän Tuusulaan. TuPu:n ryhmässä on mukavaa. Siellä ei puukoteta selkään, ei käydä repivää valtataistelua, ei ehdotella itseä luottamustehtäviin ja käyttäydytään muutenkin normaalien ihmisten lailla.
Vihreisiin liittyy kaksinaamaisuus, joka on syytä kirjoittaa paperille, kaikkien luettavaksi. Vihreät kertovat olevansa puolue, joka ei ole oikealla eikä vasemmalla vaan edellä. Kaikki tietävät, että se ei ole totta. Se tiedetään vihreissä ja vihreiden ulkopuolella. Niin pitäisi olla mutta ei ole. Tosiasiassa nykyinen Vihreä Liitto on selvä vasemmistopuolue. On vaalitärppi julistaa edessä olemista. Sen avulla kalastellaan ympäristöasioita kannattavilta oikeistolaisilta ääniä vasemmistolaiselle puolueelle ja politiikalle.
Selvä enemmistö vihreiden sisäpiiristä ei ole ympäristöpoliitikkoja vaan sosiaalipoliitikkoja – eikä mitä hyvänsä, vaan demareista selvästi vasemmalle sijoittuvia sosiaalipoliitikkoja. Heidän käsityksensä mukaan esimerkiksi perustulo pitää korottaa niin korkeaksi, että paskaduuneista on varaa kieltäytyä. He eivät puhu siitä, että paskaduunitkin pitää tehdä ja niiden vastuuntuntoiset tekijät maksavat verorahoillaan heidän perustulonsa. Perustulosta on tullut vihreiden merkittävä vaaliase. Aikaisemmin se oli sentään ydinvoiman vastustus. Ilkka Kylävaara ei ollut väärässä kertoessaan Taistolaisuuden musta kirja – teoksessaan, että taistolaisten valtaosa ei siirtynyt Vasemmistoliittoon vaan Vihreisiin. Ja se näkyy arjen politiikassa.
Esimerkki. Äskeisten presidentinvaalien lopputulos osoitti, että suuri osa vihreistä äänesti jo ensimmäisellä kierroksella Tarja Halosta eikä Heidi Hautalaa. Ne harvat vihreät, jotka äänestivät toisella kierroksella Niinistöä, äänestivät ensimmäisellä Hautalaa. Valtaosalle vihreistä vasemmistolaisuus on omempaa kuin edessä oleminen. Eikä missään joukossa, vuorineuvoksista työväkeen haukuta Pentti Linkolaa niin sikamaisesti kuin vihreiden sisäpiireissä.
Lopuksi eräs tulevaisuuden ennuste. Tällä tiellä vihreys valuu vyörynä vasemmalle. Suunta on nyt jo selvä ja eduskuntavaalien ehdokkaatkin valikoituvat tällä perusteella. Yksittäisten oikeistoäänien poiminta onnistuu vielä ensi maaliskuussa, sen jälkeen ei enää. Kaikki puolueet ovat jo ympäristöpuolueita. Uusvihreä Liitto kilpailee äänestäjistä Vasemmistoliiton kanssa, mutta häviää sille ajan myötä. Vasemmistoliiton linja on vuosien varrella ollut johdonmukaisempi ja kestävämpi.
