| Eero Paloheimon kirjoitus julkaistaan Elonkehän pääkirjoituksessa 05.06.2005 |

Tieteitten Talolla 23.4. järjestetyn symposiumin jälkimainingeissa on minulta kysytty sekä yksityisesti että puolijulkisesti (mm. virkamies Juhani Pekkola) konkreettista vaihtoehtoa demokratialle. Kysymys on esitetty siinä äänilajissa, että vastaamista pidetään mahdottomana.

En ymmärrä niitä ihmisiä, jotka kieltäytyvät keskustelemasta demokratian haitoista ja vaihtoehdoista. Heiltä puuttuu luovuus ja mielikuvitus. En myöskään anna paljon arvoa näiden samojen tahojen viisastelulle, jonka mukaan heillä olisi ”yhteiskunnallisia” näkemyksiä enemmän kuin niillä, jotka ennakkoluuloitta kritisoivat vallitsevia malleja.

Demokratian eräs haitta on sen tehottomuus ja hitaus, sopimattomuus sovellettavaksi kriiseissä. Toinen kiistaton haitta on valittujen edustajien riippuvuus puolueellisesta ja taloudellisesti ohjatusta mediasta. Demokraattisesti valittava edustaja hännystelee jatkuvasti mediaa, koska media – ei suinkaan kansa – ratkaisee hänen valintansa uudelleen. On vain urautunutta ja sovinnaista kiistää tai sulkea silmänsä näiltä haitoilta.

Puhuttaessa maailmanlaajuisesta älymystön diktatuurista, pidän esimerkiksi seuraavaa mallia demokratiaa parempana. Älkää takertuko yksityiskohtiin, se osoittaa vain suppeutta.

Poliitikot (ketkäpä muutkaan) valitsevat 12 viisaan ryhmän päättämään tärkeimmistä maailman asioista ja sitoutuvat etukäteen alistumaan näiden päätöksiin. Viisaitten ihmisten ryhmässä on puolet naisia ja puolet miehiä. Heidän pitää olla eri puolilta maailmaa valittuja ja heidän pitää kaikkien olla kiistatta ansioituneita muun kuin politiikan saralta. Heillä pitää olla kiinnostusta yhteiskunnallisiin asioihin, mutta he eivät saa olla aktiivipoliitikkoja. He eivät saa hyötyä mitään tekemistään ratkaisuista. Heitä ei valita mihinkään muuhun tehtävään koskaan, eivätkä he saa ratkaisustaan muuta kuin hyvän omatunnon. He käyttävät asiantuntijoinaan valitsemiaan ihmisiä.

Periaate on sama kuin eduskunnan soveltama malli kansanedustajien palkkoja ratkaistaessa.

Tällaiselle ryhmälle annetaan täydet valtuudet päättää kaikista suurista tulevaisuuden kysymyksistä. Sellaisia ovat esimerkiksi väestönkasvu ja sen säätely, ilmakehän laatu ja toimenpiteet sen hallitsemiseksi sekä biosfäärin lajirikkauden säilyttäminen maapallolla. Nämä ovat vain esimerkkejä, kaikkiaan vastaavia kysymyksiä on kymmenittäin. Oletan, että ryhmän työskentely tuottaisi nopeammin hyviä tuloksia kuin esimerkiksi Rion tai Kioton massakokoukset. Olisin itse valmis jättämään oman ja jälkeläisteni tulevaisuuden tuollaisen ryhmän päätettäväksi. Rion ja Kioton päätöksiä pidän onnettomina kompromisseina. Lopputuloksena ryhmän työstä ovat sitovat periaatteet, yksityiskohdat jäävät poliitikkojen huoleksi. Poliitikot saavat suurissa kysymyksissä vain virkamiesten toteuttavan vastuun ja tehtävän. Pikkuasioissa he voivat säilyttää täydellisen päätösvaltansa.

Lopuksi suojaudun typerimmältä vastaväitteeltä. Älkää tulko selittelemään, että tällainen ratkaisu on epärealistinen, koska poliitikot haluavat pitää vallan itsellään. En minä sitä kiistä. Mutta älkää sanoko, että ratkaisu siitä syystä on huonompi kuin nykyinen demokratia. Älkää myöskään jauhako, että demokratia on hyvä, koska demokratia on demokraattinen. Arvioikaa ennakkoluulottomasti todennäköisiä tuloksia. Älkää juuttuko vanhoihin luutuneisiin käsityksiinne. Olkaa luovia – edes tämän ainoan kerran – kapulakielisessä maailmassanne.