Tuusulanjärven ”hoitokalastus”

| Eero Paloheimon kirjoitus on julkaistu Keski-Uusimaa -lehdessä 16.05.2011 |

Kaupunginjohtaja Erkki Kukkosen ääni väreili ylpeydestä, kun hän sanoi: ”kuusisataa tonnia”.
Näin siis Järvenpäässä vuosi sitten järjestetyssä tilaisuudessa, jossa piti keskusteltaman Tuusulanjärven tilasta ja hoitokeinoista. Tuon määrän kalaa ovat hoitokalastajat nostaneet järvestä 12 vuoden aikana, siis 50.000 kiloa vuodessa.
Palatkaamme ajassa taaksepäin.
1980-luvun alussa soitin riista- ja kalatalouden tutkimuslaitokseen ja kysyin, paljonko Suomen järvistä voidaan kalastaa vähentämättä kalakantaa. Tarkoitukseni oli selvittää, oliko Suomi omavarainen perusravinnon suhteen. Vastaaja ei tiennyt missä asuin.
Minulle kerrottiin, että vuosittainen määrä hehtaarille vaihtelee, mutta karuimmissa järvissä voidaan kohtuusaaliiksi arvioida 10 kg/ha, parhaissa järvissä 25 kg/ha. Ja sitten sain mielenkiintoista tietoa. Vastaaja kertoi, että tilastoissa on yksi poikkeus: Tuusulanjärvi, josta voidaan nostaa 40 kg/ha.
Olin ilahtunut mutta en yllättynyt.
Pikkupojasta lähtien olin kalastanut järvellä ja saaliit olivat lisääntyneet vuosi vuodelta. Erilaisten kalojen kirjo oli rikastunut istutusten ansiosta. Tultaessa 80-luvulle aloin käyttää suurisilmäisiä verkkoja ja nostin metrin mittaisia haukia ja kuhia tuon tuostakin. Syötäviä kaloja oli yhdeksää sorttia: haukia, ahvenia, kuhia, karppeja, ankeriaita, toutaimia, kirjolohia, mateita ja lahnoja. Suurin saamani kuha on vuodelta 1993. Se painoi 12,1 kg. En ilmoittanut sitä mihinkään kilpailuun. Sadan koukun pitkäsiimaan tarttui keskimäärin kerrallaan viisi muhkeata ankeriasta viime vuosisadan loppupuolella. Hauet olivat parhaimmillaan pienen sukellusveneen kokoisia, karpit valtavia möhkäleitä, mateet pursuilivat mätiä, toutaimet graaveina kuin herkullista siikaa, lahnat savustettuina huippuherkkua ja kirjolohet kultaa.
Oi niitä aikoja.
Nyt saavat kadehtijat nauraa räkänaurujaan. Vuonna 1997 alkanut operaatio liittyy järven puhdistamiseen, joka sinänsä on hyväksyttävä tavoite. Sinilevä levisi noihin aikoihin haisevaksi peitteeksi järven pintaan ja rantoihin. Oli päiviä, jolloin uiminen järvessä oli vähintään vastenmielistä. Myönnetään tämä.
Mutta sitten. Kun järven keskisyvyys on vähäinen, ala noin 600 hehtaaria ja hoitokalastuksen kohteena oleva alue alle 500 hehtaaria, on nuotattu vuotuinen keskisaalis yli 100 kg/ha. Se on 2,5-kertainen verrattuna siihen ennätykselliseen suositukseenkin, jonka riista- ja kalatalouden laitos ilmoitti 1980-luvun alussa. Olosuhteet ovat tuosta muuttuneet korkeintaan niin, että jo nyt tasapaino säilyisi paljon vähemmällä, koska kalakanta on ilmeisesti pienentynyt. Ei harjoiteta hoitokalastusta vaan roistokalastusta. En viittaa tällä saaliiseen, vaan saalistajaan.
Ohimennen mainittakoon, mitä kalastuslain 1. pykälän 1. luvussa sanotaan: on vältettävä sellaisia toimenpiteitä, jotka voivat vaikuttaa haitallisesti luontoon tai sen tasapainoon. Eikö kalakannan romahtaminen olemattomaksi tai lajirikkauden surkastuminen ruutanoiksi ja suutareiksi ole haitallista luonnon tasapainolle?
Viimeisten vuosien aikana ovat kalansaaliit porrasmaisesti vähentyneet talvi talvelta. Viime talvi oli ylivoimaisesti onnettomin kaikista. Useimmilla käynneillä ei verkoissa ollut mitään. Yhtään haukea ei tullut aikaisemmin varmalta haukipaikalta, kuhia taisi tulla yksi. Viimeisellä kokemisella jäi saaliiksi kaksi kilon painoista ruutanaa. Söin toisen. Se maistui pahalle, kuten ruutanat kai yleensäkin, valmistusmenetelmästä riippumatta. Erkki Kukkostakin varmaan naurattaa.
Vertaan sitten arkisia havaintojani tutkimustuloksiin, joita on vuosilta 2000 – 2007. Ne ovat ristiriidassa keskenään. Pidän tutkimusmetodia kelvollisena enkä kiistä tutkimuksissa saatuja tuloksia. Tutkimustulosten mukaan kalakannat eivät ole pienentyneet, ainakaan vuoteen 2007 mennessä. Tähän ristiriitaan on vain yksi selitys. Tutkimustulokset eivät anna kelvollista käsitystä niiden kalojen määristä, jotka jäävät 55-millin tai niitä suurisilmäisempiin verkkoihin. Tutkijat käyttävät pienisilmäisempiä verkkoja, kalastajat suurisilmäisempiä. Verkot kohtaavat olemattomassa määrin juuri 55-millisten kohdalla ja nuo, lukumäärältään vähäiset tulokset ovat tilastollisesti merkityksettömiä.
Hoitokalastukseen liittyvän tutkimuksen tulisi antaa myös kalastajille hyödyllisiä tuloksia. Heidän kannaltaan olisi olennaista paneutua isojen kalojen määriin ja niihin syihin, jotka ovat romahduttaneet suurien kalojen kannat järvessä. Hoitokalastus tulisi heti lopettaa toistaiseksi ja etsiä vastaus tähän kysymykseen. Vasta sitten voisi miettiä, miten järven kunnostusta on syytä jatkaa.
Yksi riemun aihe tässäkin asiassa on. Se on Tuomaalan kalastuskunta ja erityisesti Matti Vainio. Hän on sinnikkäästi kieltänyt hoitokalastuksen alueella. On ilmeistä, että tuota sankarillista viivytystaistelua saamme kiittää siitä, että järvestä vielä joskus, kovalla uurastamisella, saattaa nousta muidenkin kalastuskuntien alueilla jokunen sintti. Kalathan eivät tiedä, millä alueella niiden uiminen on sallittua.