| Eero Paloheimon kirjoitus on julkaistu Elonkehän kirja-arvioissa 21.12.2005 |

Pentti Kähkönen on kirjoittanut 44 sivun kirjasen Luonto ja kulttuuri. Kirjan alkuosa on julkaistu Elonkehässä ja siitä on esitetty mielipiteitä. Olen käynyt Kähkösen kanssa hänen kirjastaan kolme puhelinkeskustelua. Muuten en häntä tunne.

Kähkösen kirjassa on mielipiteitä ja faktoja. Mielipiteistä näkyvät kirjoittajan mieltymykset, faktojen tulisi olla neutraaleja. Myös kirjoitustyyli paljastaa kirjoittajasta jotain. Aluksi eräitä henkilökohtaisia vaikutelmiani edellisistä asioista.

Kirjoittajan käyttämä tyylilaji on tehoton: ”Tyypillinen kaupunkilainen on raihnainen rääpäle, tylsämielinen tollikka, surkea poropeukalo ja moraaliton roisto.” Lause kääntyy itseään vastaan, tekee kirjoittajasta hieman huvittavan. Tämä toistuu usein. Askeesi olisi purrut paremmin. Jokaisella sivulla on useita mielipiteitä, joihin minulla olisi paljon vastaväitteitä, täydennyksiä ja muuta huomautettavaa. Asiavirheitäkin löytyy.

Mutta kirjaa ei tee huonoksi, että tyylilaji ei miellytä minua tai mielipiteet eivät vastaa omiani. Hairahdukset faktoissakin voi antaa anteeksi. Vakavampaa on sen sijaan seuraava.

Luonto ja kulttuuri ei kytkeydy maailman tilasta ja ratkaisuista aikaisemmin käytyyn keskusteluun. Kähkösen kirjaa lukiessa tulee mieleen Linkolan 20 vuotta sitten kirjoittama Vihreän Liikkeen tavoiteohjelma. Molemmat kirjat ovat vihkosia, kummassakin käydään läpi yhteiskunnan eri osa-alueita yksityiskohtaisesti. Aatteellisesti ja ratkaisuiltaan ne ovat lähellä toisiaan. Jopa vihkojen koko ja vihkosissa käytetty fontti on sama. Olisi asiallista viitata aikaisempaan julkaisuun.

Kähkönen esittää kirjassaan utopian maailmasta vuonna 3000. Se ei ole ennuste eikä suunnitelma, vaan mahdollisuus. Utopia olisi uskottavampi, ellei se muistuttaisi kovasti maailmaa 1800-luvun alussa. Mielikuvituksettomuus häiritsee. Miksi vuonna 3000 käytetään radiopuhelinta eikä kännykkää tai jotain kännykän vielä keksimätöntä tehoversiota? Miksi höyrykoneita? Miksi kalkkilaasti sallitaan, mutta sementti kielletään? Millä saadaan ihminen luopumaan kekseliäisyydestään? On väärin ajatella, että uudempi tekniikka on väistämättä myös luontoa tuhoavampaa tekniikkaa.

Uusia yhteiskuntamalleja ei kannata suunnitella olennolle, jota ei ole. Malleja suunnitellessa pitäisi muistaa, että ihminen on itsekäs, ahne, epärehellinen ja pelkuri. Yhteiskunta pitää saada toimimaan tuosta huolimatta. Pitää olla pakkoa ja määräyksiä. Eikä saa unohtaa, että ihminen on kekseliäs ja kunnianhimoinen. Pitää olla muutoksia ja vaihtelua. Kähkösen mallille vuonna 3000 ei ole mitään teknisiä esteitä, mutta psykologiset esteet ovat ylivoimaisia.

Kaikista reunahuomautuksista huolimatta pidän Kähkösen kirjaa hyvin arvokkaana. Sen merkittävin ansio on piittaamattomuus totunnaisista mielipiteistä. Kirjaa tulisi lukea kirjain kirjaimelta, ei kauhistella epäsovinnaisuuksia tai poikkeamia nykytrendeistä. On kysyttävä vilpittömästi ja ilman ennakkoluuloja sisällön täsmällistä merkitystä. Esimerkkejä: ”Sukupuolinen rotusekoitus on geenimanipulointia, joka tuottaa luonnottomia tuloksia” tai ”Lapsille säädetty oppivelvollisuus on länsimaisen kulttuurin törkeä moraaliharha”. Älkää hätkähtäkö tai hurskastelko, pohtikaa rauhassa. Arvioikaa omia motiivejanne. Lähes jokainen lause on pohja laajalle arvokeskustelulle.

Kiistaton ansio on kirjan aihe. Kähkönen ottaa käsiteltäväkseen maapallon suurimmat ongelmat, erittelee ne ensin ja esittää sen jälkeen pitkän tähtäyksen ratkaisunsa. Tässä vertailussa putoavat useimmat Tieto-Finlandia-kandidaatit vähäisiksi näprääjiksi.

Kirjan perussanomaan yhdyn vilpittömästi ja täysin rinnoin. Elämme maailmanlaajuista kriisiä ja ravisteleva uudistus on välttämätön. Ehdotukset ihmiskunnan perustuslaista, maailmanhallituksesta ja maailmanarmeijasta ovat järkeviä ja luultavasti toteutuvatkin jossain muodossa seuraavien vuosikymmenten aikana. Kirjassa esitetty tulevaisuuden utopia on kaunis ja levollinen. Se olisi ihmiselle paljon onnellisempi olotila kuin nykyinen. Kirja haastaa pohtimaan perimmäisiä kysymyksiä, kumoaa ajattelun luutumia, huutaa vastuuseen tulevien sukupolvien puolesta.

Suosittelen kirjaa kaikkien luettavaksi.