| Eero Paloheimon kirjoitus on julkaistu Suomen Kuvalehdessä 4/2000 |

Eduskunnan tulevaisuusvaliokunta patisti viime vuoden lopussa yritysjohtajia ja yrityksiä ottamaan lisää yhteiskunnallista vastuuta. Kolmen tai neljän valtiomahdin listaa haluttiin laajentaa. Asiasta käyty keskustelu paljasti, että yritysjohtajat mielellään ottaisivat tuollaisenkin vastuun, jos muilta kiireiltään ehtisivät. Poliitikkojen mielestä taas yritysjohtajilta puuttuu yhteiskunnalliseen vastuuseen tarvittava erityislahjakkuus ja heidän olisi parempi pysyä lestissään.

Yhteiskunnan valta- javastuusuhteet ovat nykyään mutkikkaammat kuin ennen. Suomessa valtasuhteiden tasapaino varjelee meitä järisyttäviltä muutoksilta, mutta toisaalta – juuri pakottaessaan varovaisuuteen – vesittää kaikki tarpeellisetkin radikaalit uudistukset. Tasapaino syntyy riippuvuuksien jatkuvasta ketjusta, riippuvuusringistä, josta kukin yhteiskunnan toimija löytää oman päällepäsmärinsä ja käskyläisensä.

Kansalainen — virkamies

Kuka komentaa kadun miestä?

Joitakin vuosia sitten narahdimme neljän porukalla rikoksesta. Olimme purjehtineet Viroon ilmoittautumatta passintarkastajalle Suomesta lähdettäessä. Matka sujui mutkattomasti, kunnes palatessa ylitimme Suomen aluevesirajan. Pohjoisen taivaanrannasta pärski viereen kumivene, jossa oli kaksi univormumiestä, merivartioston poikia. Nuorempi kysyi, kuka oli aluksemme päällikkö. Hetkeä aikaisemmin oltiin sovittu, että se olisin minä ja miehistöni oli tähdentänyt, että piti käyttäytyä ihmisiksi, ettei tulisi ylimääräisiä hankaluuksia. Meidät komennettiin Pirttisaaren laituriin, ja aliupseeri alkoi kouluttaa meitä lainkuuliaisuudessa ja hyvissä tavoissa. Rikos edellytti epäiltyjen perusteellista kuulustelua, veneen jättämistä yöksi laituriin ja matkasuunnitelmiemme muuttumista. Vouhkailu asian ympärillä oli aivan kohtuutonta.

Mitäpä tavallinen kansalainen enempää kavahtaisi kuin virkamiestä; poliisia, tullivirkailijaa, verokarhua tai lappuliisaa. Monien virkamiesten erityisenä ilona näyttää olevan valtansa suurentelu ja kenellepä muulle sitä on parempi osoittaa kuin kansalaisparalle tai pienyrittäjälle. Erityisen suuren nautinnon tuottaa mielivallan harjoittaminen, valta-aseman väärinkäyttö. Rahasäkin päällä istuva byrokraatti saa mehevimmän hekumansa kieltämällä rahat siltä, jonka naama ei miellytä. Se on negatiivista lahjusten vastaanottoa,virkaetujen ylivoimainen ykkönen.

Virkamies — poliitikko

Jouduimme Pirttisaaren laituriin, kuulusteluihin ja päsmäyksiin. Jossain vaiheessa iltaa tuli vangitsijoille tieto, että yksi pidätetyistä oli kansanedustaja. Sävel muuttui soittimissa. Meille tarjottiin saunaa, koska isännät arvelivat, että olimme Suomenlahden ylittämisen jälkeen sen tarpeessa, syötettiin iltapalaa ja aamupalaa, koska kova purjehdus oli varmaan saanut meidät nälkäisiksi. Kohtelu oli asiallista. Virkaintoinen alikessu siirrettiin vähemmän näkyviin tehtäviin vierailun loppuajaksi.

Kansanedustajat kuulevat virkamiehiä valiokunnissa, budjetteja laadittaessa heitäpompotellaan selvittämään eri yksityiskohtia ja virastot jakavat auliisti sellaistakin tietoa, jolla ei ole tekemistä lainsäädännönkanssa. Kansanedustajaksi ylenneestä kansalaisesta tuntui, että korpraalista tuli äkisti kenraalija pääjohtajat ja korkeakoulujenrehtorit jäivät hapantumaan vanhalle luutnantin postilleen. Virkamieskunta osoittaa hellyttävää huomaavaisuutta poliittiselle vallankäyttäjälle,opposition rivihiipparia myöten. Korkeakoulun avajaisissa koko auditorio odottaa myöhästynyttä ministeriä puolisenkin tuntia. Tieto on kiirinyt: pienikin budjettivalta voi muistaa kostoiskulla kenenkään huomaamatta. Siispä suu suppuun, oman viraston edun vuoksi.

Poliitikko — lehtimies

Jo vuosia sitten kuulin, että lehtimiehet ja radiotoimittajat soittelevat ministereille kotiin kello 5 aamuyöstä ja kyselevät sitä sun tätä, enkä uskonut. Mutta se on totta. Ministerit vastaavat kiltteinä, vaikka jokainen muu saisi raivokohtauksen.

Eduskunnan kahvilassa media istuu omassa pöydässään ja iskee sieltä milloin kenenkin kimppuun. Kansanedustajien keskinäinen neuvonpito keskeytyy kuin kanan lento jos toimittaja onnellistaa läsnäolollaan ja kysyy mitä kuuluu. Tiedotusvälineiden mielistely on rankkaa, monet saavat selkään ja kieleen rasitusvammoja. Toimittajat eivät vain referoi sanottua, vaan luotsaavat edustajaa asioihin, joilla saa nimensä näkyviin. Vastavuoroinen selänpesu pelaa, myönteinen julkisuus palkitaan pikku vuodoilla ja päinvastoin. Sympatiaa hamuavat syväkurkut vasikoivat omasta aloitteestaan luottamuksellisia tietoja toimittajakaverille.

Poliitikkojen kilpailu julkisuudesta on ylpeydestä riisuttua. Verivihollinen on saman puolueen saman vaalipiirin samanlaisin kollega. Istuntoa televisioitaessa syntyy istuntosaliin muulloin tuntematon tungos. Tärkeintä on toimia niin, että seuraavien vaalien valinta varmistuu. Media luo kuvan ehdokkaasta, siihen äänestäjien valtaosa tukeutuu, tietoisesti tai huomaamattaan. Sanomatalo kyttää Mannerheim-linjan yli eduskuntataloa. Poliitikko kumartaa itään.

Lehtimies — rahamies

Toimittaja tottelee päätoimittajaa, laivan kipparia. Kipparin nimittää ja erottaa varustaja, lehden omistaja. Kiinnostavin on levikki, avainlukuja katsoja- ja kuuntelijaluvut. Jos kiinnostuneita vastaanottajia ei ole paljon, ei omistaja ihastele suoritetta. Eikä laatu auta, ellei kama myy. Silloin tekijöitä tai ohjelmia vaihdetaan. Taustalla luuraava raha ohjaa toimittajan työtä.

Huonoimpien lehtien perustelut olemassaololleen ja linjalleen ovat kuin huumekaupan. Seuraukset eroavat vain vivahteissa. Sillä: me myymme vain mitä ostajat haluavat, tyydytämme tarvetta. Me emme vastaa toimintamme välillisistä, emme välittömistä seurauksista, ostaja vastaa. Me emme pakota, me tarjoamme palveluksia, seuraamme aikaamme. Me luomme riippuvuutta ja teemme rahaa. Moraali alistukoon markkinoille. Meille valtaa. Eikä hyväkään media elä parhailla ohjelmilla tai artikkeleilla, menekki vaatii suuria, ei valikoituja lukija- ja katsojajoukkoja.

Alastomaksi media paljastuu, kun sen omaa valtaa uhataan. Mikään ei nosta niin kohtuutonta meteliä kuin sananvapauden uhka. Kenen sanan? Media ei puolusta rystyset verillä kansalaisen sananvapautta, ilman vähintäkään taistelua hyväksyttiin esimerkiksi rasististen ja seksististen puheiden kielto. Ei puolusteta sananvapautta yleensä, vaan median omaa sananvapautta ja tarkemmin: median valtaa. Vallasta hyötyy lopulta omistaja. Ihmiset pitää yllyttää ostamaan ja mainostamaan, tilaamaan ja ilmoittamaan, keinolla millä hyvänsä. Media on kiltti talouselämälle,se kuuntelee rahan kahinaa.

Rahamies — kansalainen

Talouselämä näyttäisi olevan ylimpänä naruista vetelemässä. Se ei olisikaan ei-valtiomahti, vaan merkittävin mahdeista. Raha ohjaa viestintää, media pompottaa poliitikkoja, poliitikot virkamieskuntaa ja virkamiehet meitä kansalaisia. Eikö meitä pelkää tai kuuntele kukaan?

Kauppa pelkää eniten ostajan syrjintää ja rengas sulkeutuu. Ostaja on kaupassa keisari. Kuluttajan ei tarvitse tyytyä hiljaisiin valintoihin, voi uhkailla ja kiristää, painostaa ja solvata mielin määrin myyjää, joka ei miellytä. Perusteet vaihtelevat. Etelä- Afrikka julistettiin saartoon poliittisin syin, suomalaista metsäteollisuutta pelotellaan saksalaisen kuluttajan boikotilla. Helsingin puskaradio parjaa uudelleen avattua perinnerikasta ravintolaa. Kansalainen kiusaa pelkällä metelöinnillä valmistajaa, maahantuojaa ja kauppiasta tuntuvasti vaarantamatta silti itseään. Rintamassa ovat kansalaisjärjestöt, Greenpeacesta kylätoimikuntiin. Japaniin matkaava valaanliha pysäytetään ja suuryhtiöitä vastaan nousee joukkoliikkeitä. Linus Torvalds uhkaa Microsoftia. Ja yksityistetty valtion virasto on raikastettu virasto, ei kansalaisen tsaristinen simputtaja, vaan asiakkaan palvelija. Äskettäin oma postitoimistoni joutui tämän järkyttävän roolinvaihdoksen eteen.

On tietysti mukavaa, että kansalaisellekin jää jokin paikka, jossa mellastaa. Vaalit eivät ole sellainen, koska olemme median taluttamia. Poliitikot ovat vain renkaan yksi lenkki, siksi tämä epäkohta ei ole tuhoisa. Mutta kohtalokasta on, että suuriin ja tarpeellisiin muutoksiin ei kenelläkään riitä voimaa. Mikään ei muutu silloinkaan, kun muutos olisi välttämätön.

Kriittinen älymystö

Olisi lohdullista, jos renkaan keskelle, irti kaikista riippuvuuksista, voisi piirtää vielä yhden ympyrän,yhteiskunnan hovinarrin, sitoutumattoman älymystön. Se näkisi sumutuksen lävitse lapsen selvänäköisyydellä, sillä olisi rohkeus kertoa havaintonsa, se ei piittaisi epäsuosiosta, pilkasta, menettämästään vallasta tai eduista. Se sanoisi miten asiat oikeasti ovat. Suomessa on mantra: meillä ei älymystöä ole. En ole samaa mieltä, mutta todellinen älymystömme on vähälukuinen. Älymystöksi väljemmin tituleeratun joukon ensimmäisiä ominaisuuksia ei taas ole rehellisyys.

Älymystön yksituumaisuus ja yksimielinen taipumus valehteluun näkyy parhaiten lähimenneisyyden kuuluisalla 60 – luvulla. Kaikki valehtelivat, kaikki tiesivät että kaikki valehtelivat ja kaikki tiesivät, että kaikki tiesivät, että kaikki valehtelivat. Kauko Kare lyötiin yhdessä lyttyyn kuin koulukiusattu rillipää.

Mikä on tuollaisen kuorovalehtelun syy? Miksi kollektiiviseen valheeseen syyllistyy ajasta aikaan lukeneisto eikä rahvas? Minulla on tästä aavistus. Näyttää siltä, että eri aikojen Sven Dufvat eivät ole älypäitten suosiossa. Heitä pidetään tyhminä ja tyhmyys on älymystön hengaajille suurempi rikos kuin pelkuruus tai epärehellisyys. “Rehellisyys on hyve, mutta pahe ollessaan merkittävämpien arvojen este”. Kun tuo linja on valittu, edetään askel askeleelta yhä sairaampiin koukeroihin, kunnes valehdellaan kilpaa. Hyveellisin se, joka oikean asian vuoksi uhraa eniten totuuden sovinnaisesta tapakulttuurista – tyhmin, joka ei edes vaikene. Aiheet muuttuvat sukupolvien myötä, asetelma ja asenteet eivät.

Nykyinen malli ajaa meidät kenenkään huomaamatta tilanteeseen, jossa kukaan ei vastaa tapahtuneesta eikä vastuuta voi kenellekään yksiselitteisesti langettaa. Se on hitaasti uppoava konsensuksen, kuorovalehtelun ja roolipelin yhteinen vene. Radikaalit muutokset ovat mahdottomia, vaikka tosiasiat huutavat niitä. Kaikkia valvotaan, kaikkitoimivat mandaattinsa puitteissa. Turha siinä sitten on osoitella ringin seuraavaa lenkkiä.