| Eero Paloheimon kirjoitus on julkaistu Taloussanomissa 30. 1. 2004 |

Kiina-ilmiö ei olekaan enää ydinreaktorin sulamista ja painumista maan lävitse toiselle puolelle planeettaa. Sanonnalla on uusi sisältö: suomalainen yritys siirtää toimintojaan halvan palkkatason maahan, esimerkiksi Kiinaan. Tätä paheksutaan, ikään kuin tapahtumaa ei olisi ennakoitu jo vuosia sitten. Pahin meteli nousi kemijärveläisen Salcompin siirtymisestä viime syksynä.

Salcomp ei ole Kemijärven sosiaalitoimisto, ei sitä voi syyttää.

Sosiaalitanttoja voi syyttää. Juolahtiko mieleen teille kansalaispalkka-intoilijoille, joiden tavoite oli ylimitoitettu, kaiken kattava ja perusteeton sosiaaliturva, että sen lopputulos on Kiina-ilmiö? Oivalsitteko te hyvinvointivaltion paisuttajat, jotka kilpaa keksitte julkisia menoja verorahojen kuluttamiseen, että elinkeinoelämä voi muutakin kuin alistua? Teidän kohtuuttomuutenne oli mahdollinen säätelytalouden ja taustalla olevan uhan, Neuvostoliiton turvin.

Kyllä nyt kelpaa säälitellä kemijärveläisten kohtaloa, kun on sen ensin aiheuttanut. Miettisitte ehdotustenne välillisiä seurauksia myöskin. Teidän oli aikakin saada pikku näpäytys.

Perusteeton, korkea sosiaaliturva hävittää kannustavuuden tai ajaa alimmat palkat niin korkeiksi, ettei pärjätä kansainvälisessä kilpailussa. Yhtiöiden ja korkeiden tulojen ankara verotus ei ajan mittaan kestä kansainvälisissä oloissa, vaan etsitään suotuisampi ympäristö. Nyt Euroopan valtiot kilpailevat siitä, kuka luo yrityksille ja huippuasiantuntijoille parhaat toimintapuitteet. Eräs väistämätön osa tätä kilpailua on sallia toimintojen siirtäminen halvan työvoiman maihin. Kiinalle ja muille matalapalkkaisille maille se on haluttua, luonnollisinta ja terveintä kehitysapua.

Edellinen on pienen mittakaavan pohdintaa. Laajemmin ja pitkällä aikavälillä ajatellen on kaksi vaihtoehtoa.

Todennäköinen kehitys on, että maailma jakautuu nykyistäkin selkeämmin kahtia. Silloin teollistunut osa maailmasta – johon Kiinakin tulee kuulumaan – hyödyntää muuta maailmaa halvan työvoiman ja massamarkkinoinnin kohteena. Teolliset maat säilyttävät itsellään kaikki tuotannon tärkeimmät avaimet: patentit sekä tuotantoprosessien ja tuotteiden asiantuntemuksen, sekä jokaiseen tuotteeseen sisältyvän, yhä suuremmaksi muodostuvan ei-aineellisen arvon. Pienikokoisten tuotteiden kuljetuskustannukset eivät ratkaise mitään. Maailmassa ei enää ole banaanivaltioita, vaan kokonainen banaanipuolisko.

Toivottavaa taas olisi, että Kiinan jäljessä esimerkiksi Intia ja Afrikka pystyisivät asteittain luopumaan epäterveestä ja passivoivasta kehitysavusta. Merkittävimpiä mahdollisuuksia tässä kehityksessä on juuri Kiina-ilmiö. Mitä enemmän yhtiöiden ja ihmisten välinen luonteva, suora yhteistyö etenee, mitä vähemmän prosessiin sisältyy hellämielisyyttä ja hyväntekeväisyyttä, sen parempi ns. kehitysmaille. Se on reilua kauppaa.

Olen viime vuosina käynyt monessa Afrikan maassa, myös pienillä paikkakunnilla. Pikkukaupunkien Internet-kahvilat ovat iltaisin täynnä innostunutta, nuorta väkeä. Pelkästään sen näkeminen saisi suomalaisen sosiaalitantan mietteliääksi. Siunattu olkoon Kiina-ilmiö.