| Eero Paloheimon kirjoitus on julkaistu Keski-Uusimaa -lehdessä 16.10.2012 |

Olen muutamia kuukausia sitten tullut töräyttäneeksi jonkun haastattelun yhteydessä, että hyvinvointivaltiomme alkaa olla ylikypsä, jopa mädäntyvässä vaiheessa. Eräät viime kuukausien tapahtumat eivät ole muuttaneet mieltäni, pikemmin saaneet minut olemaan enemmän tuota mieltä. Poimittakoon seuraavat esimerkit kymmenien joukosta:
1. Presidentti Niinistön asettama työryhmä julkaisi raporttinsa ”Ihan tavallisia asioita”. Sen ideana oli, että tuolla tunnetulla ruohonjuuritasolla olisi yhtä ja toista tekemistä syrjäytyneiden nuorten hyväksi. Jokaisen lasten ystävän olisi luullut hurraavan. Mutta eikös pullamössöt kiiruhtaneet lipunkantajansa Arhinmäen johdolla sormi sojossa opastamaan, ettei kokoomuslaisen presidentin pidä arjen asioihin puuttuman, vaan ongelma on laajemmissa, hallinnollisissa ja rakenteellisissa kiemuroissa, jonka hallintomaailma kyllä hoitelee kunhan kiireiltään ehtii. Joopa joo. Väärin opastettu Herra Tasavallan Presidentti! Me elämme hyvinvointia, eikä kansalaisen pidä itse puuttua oloonsa. Yhteiskunta tietää paremmin.
2. Kuntavaalien merkittävimmäksi teemaksi on noussut kuntauudistus, kuntien yhdistäminen. Sen tarkoitus on byrokratian keventäminen ja hallinnon leikkaukset. Joku virkahenkilö kehtaa urputtaa Hesarin yleisönosastossa, ettei hallintoa voida supistaa. Höpöhöpö. Jokainen päivä – maanantaista perjantaihin – Suomessa istuu noin 50.000 viranhaltijaa tyhjän panttina kokouksissa pelkästään siksi, etteivät he tuntisi oloaan syrjäytyneeksi. Se on organisoinnin kyvyttömyyttä, eikä tämä ole ainoa esimerkki julkisen sektorin tehottomuudesta. Panisitte pelottoman saneeraajan kampaamaan koko letka, niin lopputulos olisi ilmeisen hätkähdyttävä. Jos hallituksen kantti riittäisi, se ei yrittäisi hoitaa asiaa kiertoilmaisuilla vaan nostaisi kissan pöydälle ilman tahdikkuutta. Se sanoisi ruman sanan niin kuin se on. Mutta hyvinvointivaltiossa on tabuja, joiden varjeleminen kuuluu korrektiin kutyymiin, maksoi mitä maksoi.
3. Naapurimaamme, Venäjän väki on hermostunut hyvinvointivaltiomme otteista lasten huostaanoton asioissa. Tässähän on paljonkin puuttumisen paikkaa. Opettajat valittavat koulurauhan jatkuvasta häirinnästä. Jotkut perheet ovat huomanneet, että heidän pilttinsä suorastaan hakeutuvat kavereittensa seuraan huostaan otettaviksi. Kuntien budjetit leviävät käsiin, suurelta osin tämän erinomaisen uudistuksen vuoksi. Taaskaan ei kehdata kertoa asian todellista laitaa. Pankaa holtittomat vanhemmat seinää vasten. Älkää sievistelkö. Ja lopettakaa tuo kelvoton lainsäädäntö, jonka sisältönä on: ”kenenkään ei tarvitse vastata koskaan itse mistään”.
Meidän on helppo taivastella tekoja ja asenteita vuosikymmeniä sitten. Aina silloin tällöin kannattaisi viettää totuuden hetki, miettiä mitä kymmenien vuosien kuluttua tästä omasta ajastamme sanotaan. Rehellisyyden nimissä: epäilenpä, etteivät arviot ole niin ylistäviä kuin juhlapuheissa nykyisin usein vakuutellaan.