| Eero Paloheimon kirjoitus on julkaistu Taloussanomissa 09.04.2005 |
Tiedän, etten kirjoita tätä Onnellisuussanomiin vaan Taloussanomiin. Samoin, että EVA on elinkeinoelämän eikä elämänarvojen valtuuskunta. Siitä huolimatta seuraavat huomautukset.
EVA on julkaissut ansiokkaan ja mielenkiintoisen raportin ”Onnellisuuden vaikea yhtälö”, tekijöinä Kai Torvi ja Pentti Kiljunen. Siinä puhutaan vähän onnesta ja paljon rahasta. Raha ja onni eivät näytä liittyvän toisiinsa, siksi otsikon sanalle ”vaikea yhtälö” on perustelunsa, muuten ehkä ei olisi. On vaikea arvioida, onko viisi metriä enemmän kuin kuusi litraa.
Jos olisi haluttu puhua painokkaasti onnellisuudesta, olisi puhuttu vain vähän rahasta, arvoasemasta ja politiikasta. Vastaukset raportin kysymykseen numero 35 olisi valittu lähtökohdaksi, ei yhdeksi asiaksi muiden seassa. Kysymys 35 on: mikä vaikuttaa onneen? Sijalle 12 jää korkea elintaso, sijalle 13 mahdollisuus poliittiseen vaikuttamiseen ja 14 sosiaalinen arvostus. Ensiarvoisina pidettiin hyvää perhe-elämää ja terveyttä. Raportti paneutuu silti häntäpään kysymyksiin, noihin onnellisuuden marginaalisiin sivutekijöihin. Tekivätkö tutkijat johtopäätökset ensin ja niiden perusteella valitsivat painotukset?
Peruskysymyksen vastauksista voi päätellä, että yhteiskuntamme silmäätekevät metsästävät sähköjäniksiä, ei oikeata luonnonriistaa. Mutta ei nyt narista tämän enempää. Hyväksytään tavanomainen lähtökohta: sähköjänisten metsästys on tärkeää, puhutaan siitä.
Raportti on arvokas läpileikkaus suomalaisten suhtautumisesta kaikkein eniten esillä oleviin yhteiskunnallisiin kiistakysymyksiin. Erityisen kiinnostavaksi sen tekee moniulotteisuus. Raportissa käsitellään taloudellista tilannetta, ympäristöä, ulkomaalaisia, johtajien ominaisuuksia, tasa-arvoa, ulkopolitiikkaa ja lukuisia muita asioita. On tutkittu myös mielipiteiden jakaumaa väestön keskuudessa ja niiden kehitystä kuluneiden vuosien aikana. Se on kiinnostavaa luettavaa kenelle hyvänsä ja erinomainen opas sellaiselle poliitikolle, jolla ei ole omaa linjaa, joka haluaa vain kalastella ääniä sieltä mistä niitä parhaiten löytyy. Se rikkoo myös useita ennakkoluuloja. Se osoittaa, että suomalaiset eivät sittenkään ole julkisuudessa kailotettujen kantojen myötäilijöitä, kuten pahimmillaan näyttää.
En voi olla puuttumatta kuitenkaan viesteistä tärkeimpään. Onnellisuus pitäisi olla taloudellisen ja yhteiskunnallisen toiminnan perustavoite, ei sen häiriötekijä. Vain viidennes ajattelee, että olimme ennen onnettomampia kuin nyt ja vain kuudennes, että viiden vuoden kuluttua asiamme ovat paremmin kuin nyt. Valtaosa vastanneista on sitä mieltä, että pyrkimällä taloudelliseen kasvuun ihminen tuhoaa ensin luonnon ja sitten itsensä.
Tulee mieleen, että vastaajat ovat olleet kysyjiä viisaampia. Jos yhteiskunnallisilla ratkaisuilla haluttaisiin onnea edistää, tulisi työkalupakin sisältö panna uusiksi. Tämä koskee talouselämää, mutta ennen muuta poliitikkoja ja heidän päällepäsmäriään, mediaa. Julkisuudessa käyty keskustelu koskettelee valtaosin joutavuuksia ja yhdentekeviä ihmisiä. Perusteluksi ei riitä eikä sovi, että annetaan mitä pyydetään.