Öljyä

| Eero Paloheimon kirjoitus on julkaistu Taloussanomissa 11.11.2004 |

Täällä Caracas.

Venezuela on ihana maa. Suomalaisen bensalitran hinnalla saa täällä 30 litraa. Sillä kelpaa posotella. Vesi maksaa enemmän, mutta auto ei vedellä liiku. Isolla moottoriveneellä on halpaa ajella edestakaisin rantaviivaa lujaa.

Siinä ensimmäinen öljymaan indikaattori, johon täällä törmää. Asialla on syynsä ja seurauksensa. Perussyy, että Venezuela tuottaa miljardi barrelia raakaöljyä vuodessa, on maailman merkittävimpiä öljymaita ja nykykulutuksen jatkuessa käyttökelpoisen öljyn varannot kestävät 80 vuotta. Lisäksi on raskaita raakaöljylaatuja 280 miljardia barrelia, nykyisen tekniikan puitteissa myös hyödynnettäviä. Yhteenveto: nykykulutus katkaisee öljyntuotannon vasta 300 vuoden kuluttua. Kysymys Venezuelan tulevaisuudesta ”öljyn jälkeen” on kiivastahtiselle ihmiselle absurdi kaukaisuudessaan.

Öljyn varassa on 25 % BKT:stä, 50 % valtion budjetista ja 80 % vientituloista. Noin 70 % vientiöljystä jalostetaan. Vientituloista seuraava tulee alumiinista ja raudasta, eikä näiden jälkeen ole mitään merkittävää. Alumiininkin tuotannossa halpa energia on ratkaiseva tekijä. Varteen otettavia vaihtoehtoja ei edes pohdita. Maan talous on riippuvainen öljyn maailmanmarkkinahinnoista, eivätkä veronmaksajat pysty protestoimaan uskottavasti, koska puolet budjetista katetaan öljytuloilla.

Arkisia seurauksia on useita. Autot ovat usein kolhiintuneita amerikanrautoja tai massiivisia maastoautoja, tuhlailevia bensasyöppöjä ja niillä taitetaan pienetkin matkat, vaikka mutkikkaiden liikennejärjestelyjen vuoksi kävellen olisit nopeammin perillä. Yksityisautoilu on in, auto on kunkku, taksikyydit älyttömän halpoja. Caracasin halkaisee itä-länsi-suuntainen, 6-kaistainen moottoritie Francisco Fajardo, joka välillä leviää 10-kaistaiseksi ja paikoitellen rönsyilee monikerroksisiksi, spagettimaisiksi liittymiksi. Se on työntänyt tieltään koko entisen rakennuskannan ja on rakennettu suurelta osin 10 metrin korkeuteen sillalle. Sen molemmille puolille muodostuvat negatiiviset meluvallit, ympärivuorokautinen jyly ja pakokaasun pilvi peittää parin kilometrin vyöhykkeen kaupungin halki.

Liikemiesmäisesti ajatellen bensaa kannattaisi säästää ja odotella hintojen nousua. Bensaverolla saisi paljon rahaa koulutukseen ja kaiken muun teollisuuden kehitykseen. Yritin ehdotella tällaista eräässä seminaarissa, vastaanotto oli viileä. Vuonna 1989 pääministeri Perez korotti bensan hinnan 3-kertaiseksi. Kansa oli kaduilla ja viikon päästä 3000 ruumiina. Tapahtuma sai nimen: El Caracazo. Hinta jäi ”korkealle” tasolleen, muttei ole sen jälkeen noussut radikaalisti.

Nykypresidenttiä Hugo Chavezia moititaan taksikuskeista professoreihin. Hän on leimautunut populistiseksi yläluokan vainolaiseksi, eikä ole poistanut köyhyyttä. Oppositio on ponnistellut Chavezin syrjäyttämiseksi, onnistumatta. Sen yritykset, kuten vuoden 2002 yleislakko haittasi öljytuotantoa merkittävästi. Kuuba on Venezuelan ystävä.

Venezuelalle soisi hyvän tulevaisuuden. Ihmiset – erityisesti naiset – ovat kauniita, rentoja, ystävällisiä, huumorintajuisia ja fiksuja.