| Eero Paloheimon kirjoitus on julkaistu Taloussanomissa 4. 11. 2003|

Monikyltyyri, monikyltyyri, se huuto on Suomessa suuri. Mut mitä se on, se monikyltyyri?

Kävelen Costa Rican pikkukaupungin katua ja vastaani tulee kaksi amerikkalaista voimanostajaa. Kysyn espanjaksi urheiluvälinekauppaa. Kysytty kääntyy kaverinsa puoleen ja kysyy amerikaksi: mitä hiton kieltä toi jätkä oikein puhuu?

Kysyn helsinkiläisen ravintolan baarissa suomeksi, mitä gintonic maksaa. Brittiläinen baarimikko vastaa englanniksi. En ole ymmärtävinäni. Toistan kysymyksen ja hän vastaa kangertelevalla suomella, mutta oikein. Kannustan häntä jatkamaan kieliopintojaan.

Amerikkalaiset voimanostajat ja brittiläinen baarimikko ovat monikulttuurisuuden edustajia. Heidän mielestään Costa Ricassa pitäisi puhua muutakin kuin espanjaa ja Suomessa muutakin kuin suomea. Monikulttuurisuus on englannin kieltä kaikkialla.

Vielä yksi juttu. Suurkaupungin kansainvälisen lentokentän transit-hallin ravintolan tarjoilija ei suostu ymmärtämään tilaustani englanniksi. Hän suostuu puhumaan vain ranskaa. Arvaa mikä kaupunki, oikea vastaus jutun lopussa. Mutta oliko tuo tarjoilija monikulttuurisuuden vastustaja vai puolustaja?

Opetin joitakin vuosia Otaniemen TKK:ssa opiskelijoita kaikkialta maailmasta. Vain harvojen äidinkieli oli englanti. Viimeisinä vuosina pidin luennot vain englanniksi, koska ulkomaalaisten opiskelijoiden määrä oli suuri ja englantia saattoi arvella useimpien edes vähän ymmärtävän. Opetus kärsi tästä monikulttuurisuudesta kovasti.

Ruotsalaisessa pikkukaupungissa ei enää ole ruotsalaista ravintolaa. Niissä on kaikissa vain etnisiä ravintoloita, niitä samoja ruotsalais-etnisiä Oskarshamnista Bastuträskiin. Suuremmissa taajamissa on varaa sellaiseenkin erikoisuuteen kuin ruotsalainen ravintola. Ruotsi on aina ollut Suomen lippulaiva ja meillä hengitetään tässä asiassa Svea-mamman niskaan.

Minkälaisesta rautalangasta monikulttuurisuuden puolustajille pitää asiat vääntää?

Monikulttuurisuus on hieno asia harmaantuvassa maailmassa, mutta monikulttuurisuuden puolustajat ovat jälkeenjääneitä juntteja. He eivät ymmärrä, että monikulttuurisuus säilyy sukupolvesta toiseen vain sitkeän puolustustaistelun avulla Maailma on joka tapauksessa kulttuurientropian kynsissä. Entropia on sitä, että kuuma ja kylmä vesi samassa lasissa väljähtyvät haaleiksi. Tämä väljähtyminen näkyy selvästi kaikissa suurkaupungeissa, ne muuttuvat toistensa kaltaisiksi. Se heijastuu koko maailman taiteessa, arkkitehtuurissa, tavoissa, pukeutumisessa, kielessä, ihmisten ulkonäössä, urheiluharrastuksissa, arvoissa, etiikassa ja koirien käyttäytymisessä.

Mutta haitanneeko tuo mittään?

Ei se haittaa, jos rakastaa asioiden muuttumista tylsemmiksi ja yllätyksettömiksi matkustettaessa minne tahansa, jos rakastaa turvaa, tuttuutta, harmautta ja arkipäivää. Sellaiselle ihmiselle monikulttuurisuus on mukavaa ja hän edistää sitä innokkaasti. Hänelle McDonald’s on monikulttuuria. Todellinen, aito rikkaus ja oikeat vaihtoehdot tietysti katoavat tuossa tehosekoittajassa. Ne katoaisivat hitaammin, mikäli panisimme edes vähän hanttiin.

Vastaus: Montreal.