Miten ikävät hommat hoituvat?

| Eero Paloheimon kolumni on julkaistu Taloussanomissa 7. 10. 2003 |

Kehittyneessä yhteiskunnassa on epämiellyttäviäkin töitä. Kaikki ottaisivat mieluummin rahaa vastikkeetta kuin ryhtyisivät niihin hommiin. Ne eivät sovi koneille, vaikka ne eivät edellytä koulutusta. Hyöty niistä ei koidu tekijälle, kuten koti- tai järjestötöistä. Ne ovat sanonko-mistä-hommia. Silti ne pitää hoitaa. En yksilöi niitä, vaan menen suoraan ongelman teoreettisiin ratkaisuihin – etuineen ja haittoineen.

Maksetaan kurjista hommista niin hyvää palkkaa, että tekijöitä riittää. Työt tulevat tehdyiksi, työvoima riittää, mutta koulutetut napisevat, koska osaamista ei korvata rahalla ja he muuttavat maasta.

Tai maksetaan vain toimeentulotuen tasoinen palkka ja uskotaan, että jotkut tekevät vastenmielisiäkin töitä mieluummin kuin lököilevät tukien varassa. Vastuuntuntoiset kansalaiset uhrautuvat ja heitä rangaistaan antamalla luikureiden elää heidän siivellään.

Tai sitten: maksetaan palkka, joka vastaa toimeentulotukea, mutta teetetään työ maahanmuuttajilla, eikä oteta heitä Suomen tukien piiriin. Työt tulevat tehdyiksi, suomalaiset elävät mukavasti työttöminäkin, mutta maahan syntyy kansallisuuteen kytketty luokkajako.

Voidaan myös pudottaa sosiaalituki niin, että työnteko kannattaa huonollakin palkalla ja patistetaan töihin kaikki vähänkin kykenevät. Työt tehdään, kansa rikastuu, tukien kärkkyjiä ei tarvitse pelätä, mutta yhteiskunta ei huolehdi kunnolla hädänalaisista ja hyvinvointiyhteiskunta kuolee.

Määrätään kaksi sosiaalitukea, syyperusteinen ja yleinen. Syyperusteisella – minimipalkan tasoisella – huolehditaan todella hädänalaisista. Työtä vieroksuvat jäävät pienemmän tuen varaan. Kannustetaan työhön, mutta hyväksytään vaihtoehtoelämä, tosin ilman työtä tekevien mukavuuksia. Syntyy ulkopuolinen ryhmä, joka nauttii peruseduista; esimerkiksi koulutuksesta ja infrastruktuurista vastikkeetta.

Vaihtoehtona edelliselle maksetaan vain yhtä, minimipalkan suuruista sosiaalitukea. Tuen saavat vastikkeetta työkyvyttömät, mutta muut velvoitetaan töihin, jotka eivät muuten hoidu. Työt tulevat tehdyiksi omin voimin. Kansalaiset ovat tasa-arvoisia, siipeilevää elämänmuotoa ei kannusteta vaan kaikki patistetaan työn pariin.

Tai amerikkalaisittain: jätetään ikävät hommat yksityiselle sektorille. Annetaan markkinavoimien ratkaista palkat yksityisten sairaalojen, koulujen ja vartiointiliikkeiden hinnoittelun mukaan. Työt tehdään tehokkaasti, verot laskevat, mutta laadusta ei ole takeita. Hyvinvointiyhteiskunta romuttuu. Eläköön USA!

Tai kiinalaisittain: velvoitetaan jokainen pakkotalkoisiin ja maksetaan siitä pienehköä palkkaa. Kansalaisen velvollisuudet eivät jää koulupakkoon, asevelvollisuuteen ja veronmaksuun vaan saadaan lisää perusvelvollisuuksia. Työt tulevat tasa-arvoisesti tehdyiksi eikä vaihtoehtoelämää tueta. Eläköön Kiina!

Joskus on vain huonoja vaihtoehtoja. Vai onko tarkoituskaan löytää ratkaisua? Näitä kysymyksiä eräät päättäjät vuorovuosin viilailevat ja paikkailevat loputtomiin. Niin he työllistävät itsensä.