| Keski-Uusimaa 24.11.2013 |

Sisäministeri Päivi Räsänen soi poliisiylijohtaja Mikko Paaterolle armonaikaa ensi maanantaihin saakka erota hommistaan. Syynä oli, että ylijohtaja oli huomannut kertoa vasta viikon kuluttua – itse tiedon saatuaan – ministerille, ettei Helsingin poliisilla ole rekisteröityjä tietolähteitä.
Vasta viikon kuluttua! Olisipa ollut tärkeää, että ministeri olisi saanut tuon tiedon aikaisemmin, niin hän olisi ehtinyt jo panna asiat järjestykseen. Mitähän ministeri olisi tuolla tiedolla viikkoa aikaisemmin tehnyt?
Julkisuudesta saamiemme tietojen perusteella – median tietolähteitä tietenkään paljastamatta – olemme ymmärtäneet, että ministeri epäilee poliisilla olevan rekisteröimättömiä tietolähteitä ja haluaisi päästä niiden jäljille. Ministeri itse haluaisi kai puuttua huumerikoksiin ruohonjuuritasolla, saada käsiinsä vasikat, mahdollisesti kertoa niistä muille ministereille tai avustajilleen, ehkäpä lehdistöllekin ja tällä tavoin vuodattaa tiedot myös rikollisjärjestöille. Eihän ministeri tällaisia asioita pelkästä uteliaisuudesta tivaa. Vai haluaako ministeri mennä kuulustelemaan vasikoita lempeästi itse, koska pelkää rikollisjärjestöjen kuulusteluissa käyttämää mahdollista epälempeyttä?
Juolahtaako ministerille mieleen, että huumepoliisin työssä tarvitaan vähän samanlaista lähdesuojaa kuin toimittajien työssä? Erona on tietysti, että edellisessä lähdesuojassa on henki kyseessä, jälkimmäisessä vain työnantajan tai naapurin kiukku. Tai on se toinenkin ero: media on poliitikon uudelleenvalinnan kannalta tärkeämpi kuin poliisi.
Juolahtaako ministerille mieleen, että huumepoliisi ei voi paljastaa vasikoitaan edes parhaalle kaverilleen, eettisistä syistä? Tiukka poliisietiikka estää puhumisen myös esimiehelle, vaimolle tai toiselle vasikalle, puhumattakaan sellaisesta löyhyydestä, että tieto pantaisiin johonkin rekisteriin, erilaisten hakkereiden ja urkkijoiden ulottuville ja sitä kautta facebookiin. Juolahtaako ministerille mieleen, että varma ja julkinen tieto vasikkarekisterin olemassa olostakin voi synnyttää kiristystä, epäilyjä ja vaaratilanteita? Vai eikö tällä ole väliä?

Onko tässä asiassa olennaisinta, että seuraillaan marssijärjestystä eikä loukata ministerin herkkiä tunteita tai auktoriteettia? Ajaako virkahenkisyys etiikan ohi, kristillisdemokraatti Räsänen? Ehdotan ministerille eroamista tehtävästään, ja syynä on merkittävin mahdollinen: piittaamattomuus perimmäisistä eettisistä arvoista.
Poliisiylijohtaja Paaterolle haluan lähettää kunnioittavimmat terveiseni, paitsi viran hoidosta, myös hillitystä käyttäytymisestä. Ei ole helppoa kätkeä myötähäpeäänsä keskustelukumppanin höperön käytöksen johdosta, kun naama pitää säilyttää peruslukemilla telkkarikameroiden paisteessa. Älkää Paatero, edes harkitko eroamista.
Lopuksi joitakin yleisiä aatoksia avoimuudesta ja salassapidosta.
Avoimuudesta on tullut yhteiskunnallisessa keskustelussa samanlainen hyvän synonyymi kuin tasa-arvosta, ihmisoikeuksista, kestävästä kehityksestä tai sananvapaudesta. Kaikkiin näihin iskusanoihin on syytä suhtautua melkoisella kriittisyydellä. Liiassa käytössä ja ehdottomina ohjeina ne voivat joskus saada aikaan enemmän pahaa kuin hyvää. Ne kääntyvät helposti itseään vastaan. Ollaan tarkkana.