| Eero Paloheimon kirjoitus on julkaistu Yhteyksien kirjassa, jonka on toimittanut Tuula Helne ja Tiina Silvasti, KELA:n tutkimusosasto, 2012. Kirjassa on 26 artikkelia, 297 sivua. |

Tarkastelkaamme ongelmaa tuhansien vuosien aikavälillä. Näkökulmani ja perusteluni eivät ole uskonnollisia vaan pikemminkin tieteellisiä, faktoihin nojautuvia. Aloitan lopusta, vastauksesta otsikon kysymykseen.
Ihanne ja tavoite
Tulevaisuuden kestävä maapallo voisi olla jättiläismäinen avaruuden taideteos, mutta planeetalla asuisi silti myös ihmisiä. Tämä huomautus on välttämätön, koska ihmisvapaa maapallo olisi kaunis ja kestävä automaattisesti, ihmisillä kansoitettu ei.
Ihmiset olisivat vallanneet maa-alasta noin puolet. Toinen puolisko olisi suojelualuetta, se olisi anteliaasti jätetty miljoonille muille alkuperäislajeille. Nuo evoluution saatossa kehittyneet lajit eläisivät suojelualueilla luonnollisissa oloissaan. Suojelualueita olisi montaa sorttia – sademetsistä arktisiin jäätiköihin ja aavikoihin, vuoristoista tasankoihin, koralliriutoista syvänteisiin. Jokaiselle lajille olisi varattu riittävät alueet niiden elinolojen ja jatkuvuuden turvaamiseksi. Suojelualueet muodostaisivat koko planeetan yli ulottuvan, katkeamattoman ja riekaleisen räsymaton.
Ihmisten lukumäärä olisi noin miljardi ja säilyisi vakiona vuosisadasta seuraavaan. Erilaiset kulttuurit eläisivät rinnakkain, muodostaisivat kaikille mantereille mosaiikkimaisia, rikkaita kudelmia. Maapallolla puhuttaisiin tuhansia kieliä. Rakentaminen, tavat ja taide kehittyisivät kaikkialla paikallisia näkemyksiä seuraillen. Sotia tai muita rikollisluontoisia ongelmia ei olisi. Ihmiskunnalla olisi työkalunaan kehittynyt tekniikka, mutta se ei kuormittaisi luontoa, vaan muodostaisi oman suljetun kiertonsa. Kaikki käytetty energia olisi loputonta ja saasteetonta, auringosta tai muista fuusioista alun perin saatua. Energian ja materian häviämättömyyden lait toimisivat. Ikävää työtä ei tarvitsisi tehdä. Tekniset orjat olisivat kaikkien palveluksessa.
Aika kuluisi erilaisten opintojen, pelien, esteettisten ja muiden henkisten harrastusten parissa. Kaikkialla vallitsisi harmonia, maailman merkittävät muutokset olisivat verkkaisia maininkeja. Kaikissa määrällisissä suhteissa kasvu olisi pysähtynyt. Väkiluku olisi vuosisadasta toiseen vakio, samoin ihmisten varallisuudeksi kutsuttu pääoma. Varallisuus olisi vain välttämätön, kaikkien ulottuvilla oleva väline, ei itseisarvo, statuksen merkki tai vallan symboli. Ihmiset kyllä kilpailisivat mutta heidän arvostuksensa muodostuisivat henkisin, ei aineellisin perustein.
Kuka ratkaisee?
Maapalloa ovat kohdanneet menneisyydessä hurjat mullistukset, joista yksi tuhosi dinosaurukset. Siitä on 65 miljoonaa vuotta ja sen arvellaan aiheutuneen asteroidin törmäyksestä Jukatanin niemimaalle. Sittemmin planeettaamme ovat muokanneet jääkaudet, vuoristojen muovautumiset, mannerlaattojen liikkeet, tulivuorten purkaukset, suuret maanjäristykset ja tsunamit. Meidän ei pidä välittää niistä, koska emme mahda niille mitään ja ne ovat vähäisempiä häiriöitä kuin nyt etenevä katastrofi.
Ajankohta tuhansien vuosien päässä on kaukana yksilön elinajalla mitattuna, mutta maapallon suurten mullistusten mittakaavassa se on vain nykyhetken osa. Siksi on mielekästä kysyä: kuka ratkaisee, mikä on maapallon luonne vaikkapa vuonna 4024? Kenellä on vastuu? Entä valta?
Ratkaisu ei ole jonkun maapallon ulkopuolisen tahon käsissä, ei paha eikä hyvä. Pelastajaksi tai tuhoajaksi ei ilmesty pienten vihreiden ukkeleiden UFO- armeijaa, ei liioin yliluonnollisia voimia. Ratkaisija ei myöskään ole vuorigorillojen harvalukuinen heimo, eivät edes maapallon kaikki eliölajit yhdessä. Paljastettakoon siis totuus, ilman paatosta ja dramatiikkaa: ihmiskunta – siis ihmislaji – päättää, millainen maapallomme on vuonna 4024. Varmaa on, että planeetta hyrrää edelleen akselinsa ympäri, kuu kieppuu pallomme ympärillä ja molemmat taivaankappaleet kiertävät vielä silloinkin aurinkoa. Aurinko paistaa kuten nytkin. Lähes kaikki muu on epävarmaa ja valitettavasti huolestuttavaa.
Se huono vaihtoehto
Onnettomasta tulevaisuudesta on puhuttu niin kauan ja paljon, että alkaa haukotuttaa. Mutta kun ei mitään tai ainakaan tarpeeksi tapahdu, pitää saarnaa jatkaa.
Jos kehitys etenee pienin viilailuin kuten tähän saakka, kiihtyy maapallon tuhoutuminen, koska olemme labiilissa eli epävakaassa tilassa. Labiilille tilalle on ominaista, että kaksi tai useampi tekijä vahvistaa toinen toisiaan, sen vuoksi prosessi ensin kiihtyy ja sitten tyssää täydelliseen tuhoon. Esimerkki tällaisesta tilasta on kaatuva keppi. Sen kaltevuuskulman lisäys vahvistaa kaatavaa momenttia ja momentin voimistuminen taas kaatumisen kiihtyvyyttä – simppeli juttu siis.
Maapallon tapauksessa toisiaan vahvistavia tekijöitä on enemmän kuin kaksi: viljelysmaan vähentyminen, kulttuurien näivettyminen, lajien sukupuutot, metsien kato, väestönkasvu, ilmastonmuutos ja valitettavan monet muut asiat. Useimmiten ne tukevat toisiaan ja siten kiihdyttävät muutosta. Joskus ne hillitsevät katastrofia. Ihmisten massakuolemat ovat esimerkiksi luonnon kannalta yhtä myönteisiä tapahtumia kuin bakteerien nitistäminen on ollut ihmiselle suotuisaa. Tuhoa hillitsevien takaisinkytkentöjen määrä on kuitenkin nykymaailmassa vähäinen ja toisiaan kiihdyttävien tuhovaikutusten ylivalta ilmeinen.
Millainen on odotettavissa oleva väistämätön lopputulos? Ensin maailma ylikansoittuu. Tästä seuraa joukko sosiaalisia ja ympäristöllisiä ongelmia, jotka kiihdyttävät toisiaan. Olosuhteet muuttuvat yhä surkeammiksi ja tuloksena on nykyistä paljon köyhempi ja kalutumpi taivaankappale. Epätoivoinen ryöstäminen ja sotiminen kiihtyvät, kunnes elollisen luonnon lajirikkaus on näivettynyt murto-osaan nykyisestä. Elämää ylläpitävät alueet kutistuvat ensin ja hajoavat sitten pieniksi saarekkeiksi, nälkäkuolemat, väkivalta ja muut sosiaaliset suoneniskut kutistavat väkiluvun uudelleen ja auttavaa tekniikkaa yritetään ylläpitää hädässä, turhaan ja liian myöhään. Niinpä jäännös, sirpaleiksi hajonnut tulevaisuuden ihmiskunta kiroaa tämän päivän porukan hornan tuuttiin. Heistä on käsittämätöntä, että näin typerä joukko on joskus huseerannut maapallolla.
Ala siinä sitten kehitellä parempaa tulevaisuutta. Elollista luontoa ei hetkessä polkaista uudeksi avuksi. Ei tästä nyt enempää. Tuli kai selväksi?
Hukkuvan oljenkorsi
Onko joku joskus sanonut, että tosiasiat pitäisi tunnustaa?
Valtioiden päämiesten, Euroopan unionin, YK:n, paavin, niin kutsutun älymystön mutta ennen muuta median pitäisi heti työntää sivuseikoiksi jaarittelu taloudellisista kriiseistä, ihmisoikeuksista, terrorismista, sodista ja kaikesta siitä, johon valtaosa huomiostamme nykyisin kohdistetaan – siis nimenomaan kohdistetaan eikä kohdistuu.
Pitäisi uskoa, että keppi kaatuu ja reipastua pikaisesti sen tukemiseen. Ei ole vuosisatoja, on vain vuosikymmeniä aikaa korjata tilanne. Tällä en tarkoita, että olisimme silti varmasti ajoissa. Voi olla, että olemme nyt jo myöhässä. Maailmanloppu ei ole tulossa vaan menossa.
Jotta selvittäisiin, ehdotan seuraavia rinnakkaisia, toisiaan täydentäviä keinoja.
1. Sodanjulistus
Maailman varustelumenot ovat 1,5 triljoonaa dollaria vuodessa. Ne kaikki ovat suunnatut joko resurssien puolustamiseen tai niiden valtaamiseen. Itse maapallon ja maailman hyvinvointia näillä varoilla ei edistetä lainkaan, nehän panostetaan aseiden valmistukseen, suunnitteluun ja tutkimustyöhön, aseiden käyttöön ja käytön kouluttamiseen, henkilökunnan palkkoihin ja tarvittaviin rakennuksiin. Hyödyllisiksi katsottuina lopputuloksina – talouskielellä tuottoina – ovat suurehkot ja pienemmät sodat, joita käydään eri puolilla maailmaa. Niissä tuhotaan aseita, rakennuksia, tavaraa, ihmisiä, eläimiä ja luontoa. Tähän toimintaan näitä resursseja tarvitaan. Kapasiteetin tarkoitus on sotia, hävittää ja tappaa. Loppusumma on negatiivinen – aina.
On syytä huomata, että tällainen vahingollinen porukka – sotajoukot – on ihmiskunnan resurssi. Sen vahingollisuus ei ole itsestäänselvyys. Todennäköisesti koko tuo sinänsä kunnollinen henkilökunta lankeaisi kiitoksen hurmokseen, jos joku keksisi sille hyödyllistä tekemistä.
Niinpä kaikki nuo resurssit tulisi yhdistää ja käyttää maapallon hyväksi. Se edellyttäisi ihmiskunnalta poliittista päätöstä. Uusia menoja ei syntyisi, vain vanhojen kustannusten uudelleen suuntaamista. Lyökää kättä, sotajoukot!
Armeijat ovat tottuneet kuriin ja nopeaan toimintaan. Ne tottelevat ja toteuttavat annetut tehtävät tehokkaasti. Ne edellyttävät medialta propagandaa puuhiensa tueksi, eivät siedä kantelupukkien akkamaista narinaa pikkuvirheistä. Niiden piirissä ei järjestetä äänestyksiä jonninjoutavista asioista vaan totellaan. Ne panevat toimeksi ja saavat aikaan. Nämä ovat tämän ensimmäisen, kaikkein kiireisimmän toimijan erityisiä ominaisuuksia ja etuja. Siispä: kaikille maailman armeijoille annettakoon yhteinen uusi tehtävä: pelastakaa planeetta uhkaavalta tulevaisuudelta.
Millaisia nuo uudet tehtävät sitten yksityiskohtaisemmin olisivat? Vain yksi esimerkki:
Metsittäkää Sahara! Aikaa kymmenen vuotta! Hopi, hopi! Toimikaa!
Saharan metsittämisen hinnaksi on laskettu 250 miljardia dollaria vuodessa. Se olisi kuudennes armeijoiden nyt käyttämistä kuluista. Sillä saataisiin imetyksi takaisin noin kolmannes ihmiskunnan nykyisistä, vuosittaisista hiilidioksidipäästöistä takaisin. Rinnalle tarvittaisiin siis paljon muita toimenpiteitä. Resursseista jäisi vielä käyttöön viisi kuudennesta, eivätkä tarvittavat toimet Saharaan loppuisi.
Toteuttajat
Tämä ensimmäinen operaatio, terveystermeillä ensiapu, on maailman poliittisten johtohenkilöiden hommia. Jos tällainen päätös tehtäisiin, ei olisi odotettavissa maailmanlaajuisia mielenosoituksia, joissa sotajoukkoja vaadittaisiin sotimaan toisiaan vastaan, toteuttamaan kuuliaisesti alkuperäistä tarkoitustaan. Oletan, että päällepäsmärit saisivat tällaisesta ratkaisusta osakseen kansanjoukkojen suosionosoitukset ja tuen.
2. Vallankumous
Edellinen keino oli potilaalle poliklinikalla annettava kiireinen ensiapu. Seuraavaksi esittelen vallankumouksen, joka vastaa rutiininomaista sairaalahoitoa. Se olisi astetta rauhallisempi kuin sodanjulistus, mutta sen tulokset olisivat pysyvämpiä. Sen avulla saavutettaisiin stabiilin, vakaan tilan mahdollisuus. Stabiili on labiilin tilan vastakohta. Kärjestään roikkuva keppi on stabiilissa tilassa. Jos sitä pyrkii tasapainosta horjuttamaan, se tavoittelee alkuperäistä tilaansa sitä voimakkaammin, mitä kauemmas se väkisin siirretään. Niin biosfäärikin toimi ennen ihmistä.
En tarkoita tässä vallan kumousta vaan tekniikan kumousta. Luvun otsikossa on virhe, mutta tunnettu sana kertoo paremmin, mistä on kysymys. Tekniikankumous olisi oikeampi sana. Ehdotuksena on siis koko tuotantotekniikan (ja samalla kulutustekniikan) tavoitteiden uusiminen. On luotava uusi tuotanto ja kulutus, joka ei saastuta eikä kuluta luonnonvaroja. Asia on monipiippuinen, mutta eri alojen uudistukset pitää saada tukemaan toisiaan. Uusia tavoitteita palveleva tekniikka on olemassa, sitä ei tarvitse keksiä. Tarvitaan vain päämäärän uusi valinta, suunnan muutos. Politiikkaa taas, ohimennen sanottuna.
Eräs varteenotettava vaihtoehto on, että aletaan rakentaa kaupunkeja uudella periaatteella ja restauroidaan samalla tavoin olemassa olevia. Kutsukaamme näitä uusia alueita ekokaupungeiksi.
Rakentamalla ekokaupunkeja kytkemme automaattisesti tekniikan eri osa-alueet toisiinsa. Uusi periaate heijastuu paitsi ympäristöön ja tuotantoon, myös koulutukseen ja koko elämäntapaan. Tarkastelkaamme nyt lyhyesti näiden kummajaisten erityisiä piirteitä, kiskokaamme ekokaupungit teoriasta konkretian paljastavaan valokeilaan.
Elintarviketuotanto
Ekokaupunki tuottaa suurimman osan ruoastaan itse. Tällä tavoin vältytään kuljetuksen aiheuttamilta kustannuksilta ja ympäristöhaitoilta. Osa ruoasta, viljavilla seuduilla enintään kymmenen prosenttia, tuodaan kaupungin ulkopuolelta. Asukkaat syövät tuoreempaa ruokaa kuin muualla. Kala-altaita ja kasvihuoneita rakennetaan ja käytetään myös paljon.
Energia
Ekokaupunki tuottaa itse energiansa saasteettomilla menetelmillä. Energian lähteitä ovat tuuli, aurinko, maalämpö ja biopolttoaineet. Tarpeellinen osa kaupungin pinta-alasta varataan energiantuotantoon. Kaupunki on kokonaisuudessaan sähköistetty. Hiiltä ja öljyä ei kumpaakaan polteta.
Tietotekniikka
Ekokaupunki varustetaan uudenaikaisella tietoliikenteen verkolla ja kalustolla. Kaupungissa on lukuisia tiloja, joissa sen asukkaat voivat olla monipuolisesti ja audiovisuaalisesti yhteydessä kaupungin ulkopuolelle. On varauduttava siihen, että kaupungin asukkaista valtaosa on korkeasti koulutettuja kansalaisia, joiden työnantaja on kaupungin ulkopuolella. Etätyö on arkea. On toivottavaa, että kaupunkiin asettuu myös uusia ekokaupunkeja suunnittelevia ihmisiä. Suuri osa kaupungin ulkopuolisille tuottamasta lisäarvosta on ei-materiaalista. Tietotekniikka ei rajoitu informaation siirtoon, vaan ohjaa kaupungin monia toimintoja, kuten energiantuotantoa, samoin henkilö- ja tavaraliikennettä.
Vesihuolto
Kaupunkiin rakennetaan täysin kiertävä vesihuolto. Jätevedet käsitellään portaittaisilla, biologisilla ja kemiallisilla puhdistusmenetelmillä, jolloin kaikki käytössä ollut vesi palautetaan riittävän puhtaana maaperään. Juomavedeksi ja ruoanlaittoon käytetty vesi puhdistetaan aina sadevedestä. Kaupunki on omavarainen, mitä vesihuoltoon tulee. Vesijohtoa kaupungista ulos tai kaupunkiin ei tarvitse rakentaa.
Orgaaninen jäte
Kaikki orgaaninen jäte poltetaan energiaksi tai kompostoidaan ja palautetaan multana pelloille. Kompostoinnissa sovelletaan monipuolista, alan uusinta tekniikkaa. Koko orgaanisen massan tuottama jäte kierrätetään. Vainajien ruumiista syntyvä tuhka sirotellaan pyhille, luonnonkauniille ja hiljaisille alueille. Maasta on orgaaninen massa noussut ja sinne se palautetaan.
Epäorgaaninen jäte
Kaupungissa käytettävät välineet, kuten kulkuneuvot, televisiot ja jääkaapit, valmistetaan kaupungin ulkopuolella ja tuodaan kaupunkiin ajanmukaisin kuljetustavoin. Vanhoista ja rikkoutuneista tuotteista syntyvä jäte palautetaan jäännöksettä samalla tavalla. Metalli ja muovi muokataan uudelleen tuotannon raaka-aineeksi kaupungin ulkopuolella. Uudelleenkäsittely edellyttää suuria, keskitettyjä laitoksia ja uudelleenkäsittelyssä tarvittavat raaka-aineet kerätään kymmenistä tai sadoista kaupungeista. Tulevaisuudessa jäte lähetetään kierrätyskeskukseen magneettilevitaatiota käyttävän tyhjiöputken läpi. Tietysti: joku yksittäinen kaupunki voi erikoistua juuri kierrätysmateriaalin jalostukseen, jolloin se saa raaka-aineensa tyhjiöputken kautta useista lähteistä.
Henkilöliikenne
Kaupunkiin rakennetaan moderni henkilöliikenteen verkko. Se perustuu paikalliseen GPS-verkkoon, pieniin sähköisiin kulkuneuvoihin ja sähköiseen joukkoliikenteeseen. Ekokaupungissa ei ole polttomoottorilla toimivia henkilöautoja. Pienet ajoneuvot liikkuvat vaakahissien lailla automaattisesti paikasta toiseen ja koko liikennejärjestelmää ohjataan elektronisesti yhteisestä keskuksesta. Henkilöliikenteen kokeilu on tärkeä erityisesti siksi, että hankitaan kokemuksia saman mallin toteuttamiselle paljon suuremmissa, jo olemassa olevissa kaupungeissa.
Tavaraliikenne
Tavaraliikenne käyttää pääasiassa samaa verkkoa kuin henkilöliikennekin. Kaupunkiin rakennetaan aluksi kokeilumielessä maanalainen putkisto joidenkin kauppojen välille, jolloin voidaan kokeilla pienessä mittakaavassa magneettilevitaation soveltuvuutta tavarakuljetukseen tyhjiöputkissa. Tämä ei ole kaupunkien kannalta tarpeellista heti, vaan näin tutkitaan mallia laajempia ratkaisuja valmisteltaessa. Tulevaisuuden visio on kuitenkin, että tavara liikkuu eristettynä putkissa kuten viemärijäte, maakaasu ja vesi nykyisin.
Rakennukset
Rakennuksiin sovelletaan kaikkia ekologisen rakentamisen periaatteita. Tämä tarkoittaa, että käytetään mahdollisuuksien mukaan paikallisia rakennusaineita, rakennuksista tehdään muunneltavia ja materiaalit ovat joko uusiutuvaa puuta tai sitten erittäin pitkäikäisiä elementtejä, joita voidaan tarvittaessa paikkailla ja jotka voidaan tarvittaessa käyttää uudelleen uusissa rakennuksissa. Lämmitysenergian säästöön ja muuhunkin energian kulutukseen kotitaloudessa kiinnitetään erityistä huomiota.
Vanhat kaupungit
Vanhoja kaupunkeja on aina paljon enemmän kuin rakenteilla olevia. Siitä syystä niihin pitäisi vielä kauan kiinnittää enemmän huomiota kuin uudiskaupunkeihin. Kaikki edellä sanottu toteutetaan niissä samalla tavoin kuin uudiskaupungeissakin, mutta purkutraktoria käytetään hienovaraisesti. Kaupunkien infrastruktuurit uudistetaan samalla tavoin kuin siirryttäessä hevosesta autoon tai kaivosta vesijohtoon. Talojen lämmöneristyksiä parannetaan, mutta taloja ei pureta. Merkittävin uudistus on kuitenkin, että purettavienkaan rakennusten tilalle ei välttämättä rakenneta uusia, vaan pohditaan mieluummin alueelle perustettavaa lammashakaa. Hengitysreikien aukaiseminen kaupunkien keskustaan on suotavaa ja mahdollista uuden tiedonsiirtotekniikan ansiosta.
Toteuttajat
Edellä esitetyt toimenpiteet eivät ole vuosien, vaan useamman vuosikymmenen aikana toteutettavia uudistuksia. Ne tukeutuvat vahvasti poliittisiin päätöksiin, mutta toteuttajana on koko elinkeinoelämä, uudesta koulutuksesta huolehtivat yliopistot ja ennen muuta tarvitaan asiaan myönteisesti suhtautuvat päättäjät ja virkamieskunta. Näiden uudistusten kautta koko teknosfääriksi kutsutun kerroksen tavoitteet muuttuvat. Perustavoite ei ole enää rihkaman kauppaaminen vaan pysyvän struktuurin pystyttäminen planeettamme pinnalle.
3. Arvojen murros
Pysyttelen vielä terveydenhoidon analogiassa. Edellä on käsitelty ensiapua ja sairaan parannusta. Tämä ei vielä riitä. Tarvitsemme kestävän tilanteen luomiseksi myös ehkäisevän terveydenhoidon. Ihmiskunnan arvojen tulisi muuttua nykyisistä. Puutun tässä vain kolmeen merkittävimpään asiaan, jotka yhdessä ohjailevat pienempiä ratkaisuja.
Perustava etiikan muutos
Kaikkein perustavin muutos on etiikan muutos ihmiskeskisestä elämäkeskiseksi. Se tarkoittaa, että eettistä arvopohjaa, sen teoriaa ja käytäntöä ei enää pidä luoda vain ihmisten keskinäisiä suhteita ja vaikutuksia tarkastellen. Ratkaisun eettisyyttä arvioitaessa ja toiminnan tuloksia vertailtaessa pitää pohtia ratkaisun merkitystä paitsi ihmisille, myös kaikelle muullekin elolliselle.
Tämä asenne on vain erään pitkäaikaisen filosofisen kehityksen lopputulos. Joskus ihmisyyden alkuhämärässä yksilö ja oma perhe oli oikeutettu taistelemaan olemassaolostaan kaikkia muita vastaan kaikin käytettävin keinoin. Se oli luonnontilan aikaa. Villieläimet elävät siten edelleen, eikä niiden käytöstä pidetä moraalittomana. Sen sijaan ihmisten käyttäytyessä ”viidakon lakien” mukaisesti moraali astuu kuvaan. Myöhemmin puolustettava joukko on laajentunut perhettä ja sukua suuremmaksi: ensin heimoksi, sitten kansaksi, kulttuuripiiriksi, uskontokunnaksi tai roduksi. Nykyisin puhutaan jo yleisesti koko ihmiskunnasta eettisten ratkaisujen subjektina ja objektina. Biosfäärin hyvinvoinnista yhtenäisenä kokonaisuutena emme kuitenkaan puhu. Olemme vielä raakileita, ajattelumme on tässä suhteessa keskeneräistä.
Perustava ja väistämätön muutos tulee, mutta liian hitaasti. Sen tunkeutuminen länsimaiseen ajatteluun vallanhimon ja talouskasvun ohi – käytöksen hyväksytyksi ohjenuoraksi – vie aikaa. Se ei tapahdu viikoissa eikä vuosissa, vaan sukupolvien uudistuessa. Siksi muutoksen rinnalle on tuotava ensiapu ja sairaanhoito. Niistä kirjoitin jo edellä.
Väkiluku
Sitten on muutamalla sanalla kajottava kaikkein herkimpään asiaan, joka on perussyy kaikelle muulle kurjuudelle ja jota virheellisesti perustellaan ihmisoikeuksilla: väestönkasvuun. Maailman väkilukua tulisi pienentää nykyisestä noin kuudennekseen ja sen jälkeen se tulisi säilyttää vakiona. On painokkaasti todettava, että muuhun ei ole oikeutta, ei ihmisoikeutta eikä muutakaan. Väkiluvun on kiistatta tasaannuttava joskus, mutta oikeasta määrästä ja ajankohdasta voidaan esittää erilaisia ja keskenään eriäviä käsityksiä. Tämä on myös elämäkeskisen etiikan väistämätön seuraus.
Väkiluvun vähentäminen inhimillisin keinoin on paljon hitaampi prosessi kuin sen kasvattaminen. Jos sukupolvi toisensa jälkeen edettäisiin siten, että keskimääräinen lapsiluku olisi 1,8, kestäisi 500 vuotta ennen kuin miljardin tavoite saavutettaisiin. Tuo olisi vähentämisen taso, joka ilman mittavia rähinöitä pystyttäisiin ehkä ottamaan ohjenuoraksi. Silloin pitäisi aloittaa heti. Politiikka edellyttäisi maailmanlaajuista kampanjaa ja perusteluja. Perustelut olisivat puhtaasti eettiset ja nojautuisivat eri sukupolvien keskinäiseen oikeudenmukaisuuteen ja tietysti elämäkeskiseen etiikkaan.
Sen sijaan epävarmaa on, olisiko tuo muutos tarpeeksi voimakas toimenpide. Maapallon ihmiset kuluttavat enemmän ja enemmän, ja laskelmien mukaan jo nykyisen väestön tarpeisiin tarvittaisiin useampia maapalloja. Välttämättömän muutoksen mittavuus voidaan selvittää analyyseillä ja havainnoilla. Mutta selkeä vaatimus on, että maailmanlaajuisesta perhepolitiikasta on tehtävä sopimus heti. Väestönkasvun pysäyttäminen ja sitä seuraava väkiluvun alasajo on moraalisten vaatimusten ykkönen. Sille ei ole vaihtoehtoja, rinnakkaisia lisävaatimuksia kylläkin.
Vielä konkreettinen mielikuva maankäytöstä: maata olisi stabiilissa tilanteessa noin 7 ha henkeä kohden. Siihen kuuluisivat kaikkien ikiomat tontit, yhteisessä käytössä olevat alueet, liikenneyhteydet, maa- ja metsätalouden sekä energiantuotannon vaatima ala, kaikki virkistysalueet, metsästysmaat, käyttökelvottomiksi todetut joutomaat, kylät ja kaupungit. Väentiheys olisi osapuilleen sama kuin Suomessa nykyisin tai maapallolla 80 vuotta sitten, maapallon väkiluvun ollessa kaksi miljardia. Noissa tulevissa olosuhteissa ei olisi mitään hätkähdyttävää. Nykyisissä on.
Ihmiskunnan uusi tavoite
Miten ihmiskunta elää uusissa oloissa? Mitkä ovat sen perimmäiset tavoitteet? Entä ihmisten keskinäiset suhteet?
Kuvitelkaamme, että tuo miljardin ihmisen joukko, joka on vallannut puolet maa-alasta käyttöönsä, pysyy samansuuruisena ja asuu samalla alueella vuosisadasta toiseen. Onko sen elämä tylsää? On ehdottomasti, mikäli sen arvomaailma on sama kuin nykyisen ihmiskunnan. Juuri siksi arvojärjestyksen onkin muututtava: ettei olisi tylsää.
Arvomaailma ei ole biologinen ominaisuus. Biologisia ominaisuuksia ovat seksuaalisuus, korkean paikan kammo, jännityksen tarve, kilpailuvietti, turvallisuuden kaipuu, omien perheenjäsenten puolustaminen ja lukemattomat muut asiat. Ei niitä sinänsä kannata lähteä pahemmin peukaloimaan. Sen sijaan kaikkia niitä voi vähän viilailla ja suunnata propagandan avulla uusille urille. Laumaeläimen peruspyrkimys on olla muiden kaltainen ja siten myös biologinen ominaisuus. Arvomaailma on yhteinen kulttuurinen valinta.
En ehdota vahvaa propagandaa ihmisten ohjailemiseksi. Ehdotan nykyisestä, vahvasta ja vahingollisesta propagandasta irtautumista, ellei muuten niin pakolla. Mihin meitä lykätään koko ajan kuin pyssyä käärmeen sukaksi?
Meitä ajetaan uskomaan, että media kertoo puolueettoman totuuden maailmasta. Meille vakuutetaan, että kaikkinainen kasvu on autuaallista. Meitä riivataan erilaisilla iskulauseilla, kuten kansainvälinen kilpailukyky ja rahan autuus. Meille uskotellaan, että pinnallinen monikulttuurisuus on suurenmoista, metropolit ovat ihania, muotivillitykset välttämättömiä ja sitä rataa. Jokainen voi tarkemmin ajatellessaan havaita lisää tällaisia ”totuuksia”.
Ehdotan päättäväistä irtautumista kaikesta tuosta moskasta. Suunnatkaamme biologiset tarpeemme uudelleen. Jos tunnet korkean paikan kammoa, kieltäydy määrätietoisesti katselemasta alaspäin. Suuntaa kilpailuviettisi terveellä tavalla, ei sillä tavoin kuin käsketään vaan siten, ettet tuhoa planeettaa. Jos haluat muiden arvostusta hanki se sellaisilla keinoilla, jotka todella ovat arvokkaita, älä esimerkiksi kasaamalla itsellesi tavaraa. Opettele näkemään sinua ympäröivän tekopyhyyden todellinen luonne.
Toteuttajat
En usko, että vanhat jäärät muuttavat arvomaailmaansa. Se on nuorten ja tulevien sukupolvien missio. Prosessi kestää sukupolvia, mutta se on välttämättömyys, sillä uudenlainen ihmiskunta tarvitsee uudet arvot voidakseen säilyttää tulevaisuuden stabiilin tilan. Se on ehkäisevää hoitoa, huolehditaan, ettei vanha tauti puhkea uudelleen.
Kiire
Toivon, mutta en silti usko, että edellinen toteutuu. Nekin ihmiset, jotka ovat edellisistä tavoitteista samaa mieltä, eivät useimmiten ole valmiita myöntämään erästä keskeistä asiaa. Kiirettä.
Ellemme toimi nopeasti, olemme myöhässä. Keppi on silloin jo liian kallellaan.