| Eero Paloheimon kirjoitus on julkaistu Taloussanomissa 31.12.2004 |

Televisiossa on 28.12. suora lähetys pääministerin ja ulkoministerin tiedotustilaisuudesta. Siinä kerrotaan toimenpiteistä Intian valtamerellä sattuneen suuronnettomuuden johdosta. Tilaisuudessa ovat vastaamassa myös matkatoimistojen ja Punaisen Ristin edustajat.

Toimittajat eivät kysy, miten tiedotusvälineet voisivat olla avuksi kriisin ratkaisussa, vaan jäljittivät syyllistä. Loogista, että maanjäristykselläkin on syyllinen. Ellei onnettomuudella ole syyllistä, ainakin auttajat ovat vitkastelleet ja laiminlyöneet tehtävänsä. Heitä voidaan syyttää. Pitää vain keksiä miten. Se on toimittajan työtä.

Niinpä kysytään, miksi lehdissä oli tieto, ettei suomalaisilla ollut hätää, vaikka hätä oli. Kun selvää, ettei se ollut tieto, vaan tiedon väärä tulkinta, ei kyselyä asiasta jatketa. Arvostellaan UM:n tekniikkaa. Lähetys katkeilee tuon tuostakin, eikä YLE:n tekniikkaan kiinnitetä huomiota.

Kysytään, minkä kouluarvosanan pääministeri antaisi ulkoministerille. Kysytään, miksi kadonneiden nimiä ei julkaista Internetissä. Kysytään, miksi tiedotustilaisuus on vasta kaksi päivää onnettomuuden jälkeen. Ei kysytä sumeilematta, miksi hallitus, ulkoministeriö, Punainen Risti ja matkatoimistot toimittavat tehottomasti materiaalia medialle. Mutta sitä kysymyksillä tavoitellaan, se on rivien välissä.

Kun katsojalukuja ja levikkiä halutaan lisätä, on maanjäristys suuren terrori-iskun arvoinen juttu. Kaikkien pitäisi se ymmärtää ja avustaa projektissa. Onnettomuuden uhrit ja heidän auttamisensa eivät saisi viedä huomiota pääasialta.

Aavistuskin siitä, miten yksittäinen ihminen käyttäytyy katastrofipaikoissa, olisi karsinut kaikkein typerimmät kysymyksistä. Jokaisen on turvauduttava omaan neuvokkuuteensa, ei suomalaiseen viranomaiseen. Rantakohteet ovat täynnä sukeltajia, snorklaajia, uimareita ja pikkuveneitä, jotka ovat yllättäen joutuneet hirveän pyörityksen keskelle. Osa on kuollut heti, osa ajautunut liian syvälle, osa kauas rannikosta, osa ihmeen kaupalla selviytynyt. Ei heistä ole luetteloita samalla tavalla kuin lentokoneen matkustajista. Eivät he selviydyttyään kiiruhda pitämään lehdistötilaisuutta. Eikä sukeltamaan lähdettäessä varauduta hyökyaaltoihin, ei pidäkään varautua. On itsestään selvää, ettei uhrien lukumäärää tai nimiä voida vielä ilmoittaa. Mutta siitäkin yritettiin syyttää.

Media väittää tehtäväkseen informaation hankkimisen ja levittämisen. Kuinka moni toimittaja itse uskoo tuohon? Media näyttää yhä useammin olevan valtataistelun osapuoli, jossa tärkeintä ei ole tiedon jakaminen, vaan poliisina ja tuomarina esiintyminen. Asenne pitäisi tarkistaa.

Tiedotustilaisuudesta oli oikeatakin hyötyä. Ansio tästä kuuluu matkatoimiston edustajalle. Hän pyysi pelastuneita ilmoittautumaan matkan järjestäjälle, jotta kadonneita ei etsittäisi turhaan. TV:n toimittaja toisti ohjelman lopuksi katsojille tämän pyynnön. Siksi median kouluarvosanaksi ei tule pyöreätä nollaa vaan yksi miinus.