| Eero Paloheimon kirjoitus on julkaistu Taloussanomissa 4.12.2004 |

Täällä Konjora.

Autolla Mombasasta pohjoiseen noin tunnin päässä on Kilifi ja siitä puolisen tuntia luoteeseen Konjora. Ihmiset täällä kutsuvat Konjoraa kyläksi, vaikka tämä on vain yhtenäinen haja-asutus. Viljavaa maata halkovat siellä täällä punaisena hehkuvat hietaiset tiet, joita pitkin voi usein ajaa autolla. Teiltä erkanee kinttupolkuja ja ne johtavat pienille taloille, joiden ympärillä on viljelyksiä. Olen majoittunut herra ja rouva Kengan taloon.

Täällä ei ole kenttää.

Täällä ei myöskään ole sähköä, vesijohtoa, televisioita tai viemäreitä. Täällä ei näy autoja eikä kuulu liikenteen melua. Varakkaissa perheissä on matkaradio. Täällä ei syödä lusikalla vaan kädellä. Kaikilla perheillä ei ole omaa käymälää, vaan tarpeille kaivetaan kuoppa ja toimituksen jälkeen kuoppa peitetään. Naapurissa on käymälä ja sitä saavat arvovieraat käyttää. Siellä ei kaiveta, kuoppa on valmiina.

Herra ja rouva Kenga eivät asu yksin vaan kahden miniänsä ja eräiden lastenlastensa kanssa. Vanhempi miniöistä on yhdeksäntoista ja hänellä on kaksi lasta. Lisäksi hän on raskaana. Nuorempi miniöistä on seitsemäntoista ja hänellä on yksi lapsi. Hän ei nyt ole raskaana. Miniöiden miehet, siis nuoremmat herra Kengat asuvat Mombasassa yhdessä ja heittävät siellä satunnaista keikkaa, käyvät parin kuukauden välein kotona, tuovat vähän rahaa. Lisäksi täällä asuu vanhimman pojan neljä lasta. Hän on taksikuski Mombasassa ja tuo enemmän rahaa. Vaimo on myös Mombasassa ja isovanhemmat huolehtivat lapsista. Heillä on uudenaikainen talo rakenteilla. Siihen tehdään betonilattia, seinissä on betoniblokkeja ja kattoon tulee aaltopeltiä.

Talot yleensä on rakennettu kepeistä ja maaperän hiedasta. Kepit sidotaan ristiin sisal-kuidulla. Hieta on kosteana muovailtavaa ja kovettuu paikalleen kivikovaksi. Taloissa on harjakatto ja kateaineena palmunlehvät. Kaikki rakennusaineet saadaan paikalta. Rakentaminen on omavaraista.

Kouluun on 8 kilometriä ja koulu alkaa 7.00. Lapset lähtevät kouluun puoli seitsemältä ja juoksevat kumpuilevassa maastossa koko matkan. Iltapäivällä he kävelevät takaisin.

Ruoka saadaan pellosta. Se on vihanneksia, kassavaa ja maissia. Kengan perheellä on noin hehtaari maata, aikanaan isältä perittyä, isä sai sen siirtomaaherralta Kenian itsenäistyessä. Huonompina vuosina maissista saadaan yksi sato, parempina kaksi. Silloin perhe pärjäilee omillaan. Maissi jauhetaan polttomoottorimyllyssä, noin kilometrin päässä. Myllyn omistaja velottaa jauhamisesta 2 Kenian shillinkiä (0.02 euroa) kilolta. Herra Kengan kolme veljeä asuu myös lähellä, hekin perivät aikanaan maata.

Perheessä vierailee päivittäin lähisukulainen Charlo. Hän on herra Kengan sisaren ja miespuolisen serkun poika. Hänellä on yhdistetty ulkoravintola ja alkoholiliike. Se sijaitsee sadan metrin päässä Kengojen talosta erään puun alla. Miehet kokoontuvat siellä töittensä jälkeen puoleltapäivin. Charlo myy palmuviinaa, sitä juodaan sylinterimäisistä ruo’ontyngistä. Se ei ole pahaa ja Charlon ravintolassa on mukava tunnelma. Naiset eivät käy siellä.

Kengat ovat mukavia ihmisiä. Terveisiä heiltä Taloussanomien lukijoille. Nyt lähden postittamaan tätä juttua Kilifiin.