| Keski-Uusimaa 15.4.2010 |
Olen onnellinen, että sain elää monikulttuurisessa maailmassa, jota maahanmuuton intomieliset asiahenkilöt olleet vielä pilanneet.
Sain vetää rikshaa Kalkutan pääkadulla ja nähdä alan miesten nauravan kippurassa jalkakäytävällä tuolle epätavalliselle, huvittavalle näylle ja kuinka ratkiriemukasta meillä kaikilla olikaan, sain vavahtaa leijonan räjähtävää karjahdusta Amboselin kansallispuistossa, muutaman metrin päästä teltastamme pilkkopimeänä yönä, kun lehtien rauhoittava kahina oli sitä ennen ollut ainoa ääni, sain kuunnella Pohjois-Karjalassa tuntikausia Hellin-nimisen emännän kertomuksia aamupuuroa syötäessä, heinätöihin valmistauduttaessa, kun jok’ikinen lause oli kalevalaista runoutta, jota ei enää pääse kuulemaan, sain pelätä viidakkoveitsillä huitelevaa kahta miestä Vera Cruzin pilkkopimeällä syrjäisellä sivukadulla ja nipin napin paeta kuitenkin tilanteesta ja sain 17-vuotiaana tavata Lontoossa ranskalaisen Moniquen, joka oli minua kolme vuotta vanhempi ja asui naapurihuoneessa, eikä pitänyt minua pikkupoikana. Se oli rikas maailma – kuinka ihanaa!
Nyt ovat tehosekoittajat vauhdissa. He eivät pelkästään kaada kylmää vettä lämpimään maitoon, saadakseen haaleaa, harmaata litkua. He haluavat saada litkunsa nopeasti. He kieriskelevät monikulttuuriksi kutsumassaan kiimassa ja innostuvat, kun Pakistanista paennut pizzalähetti soittaa ovikelloa, kun naapurin tyttö käyttää mustavalko-ruudullista palestiinalaishuivia tai taksikuski murtaa suomea venäläisittäin. Se ei ole monikulttuuria. Se on monokulttuurista mössöä, entropiaa.
On ihmisiä, jotka varjelevat moni-ilmeistä luontoa itseisarvona ja jotka surevat lajien kuolemista sukupuuttoon tai järjestävät mielenosoituksia, kun sademetsiä parturoidaan eukalyptuspelloiksi. He puolustavat luonnon monimuotoisuutta, biodiversiteettiä. Heidän mielestään monimuotoinen maailma on rikas maailma. Olen samaa mieltä heidän kanssaan – tässä asiassa. Luonto, ympäristö ja kulttuuri nivoutuvat toisiinsa.
Valitettavasti nämä samat ihmiset toimivatkin kulttuurin puolella usein kuin pahimmat sellunkeittäjät. Heidän selityksensä ontuvat. Ei puolustukseksi riitä, että maailma tuhoutuu kuitenkin. Sillä selityksellä voi puolustella mitä hyvänsä rikollisuutta. Asioita voi aina vastustaa, hidastaa, kiihdyttää tai taistella niiden puolesta. Ei auta selitellä, että Columbus tämän sotkemisen aloitti.
En puhu nyt niin sanotusta korkeakulttuurista, vaan kansankulttuurista. Nämä ymmärtämättömät ihmiset, latistaessaan maailman kulttuurin monimuotoisuutta, eivät ehkä ole pahoja, vaan ajattelemattomia. Oletan, ettei heille ole pälkähtänyt päähän, että tämä muuttoliikkeen hetkellinen, sinänsä virkistävä kirjavuus väljähtyy muutaman sukupolven aikana samaksi pysyväksi harmaudeksi kaikkialla maailmassa.
Se ei palaudu koskaan, kuten eivät palaudu sukupuuttoon kuolleet lajitkaan. He eivät ajattele, minkä tylsyyden jätämme jälkeläisillemme. Jos he jotakin ajattelevat, niin itseään ja lyhyeksi jääviä, pintapuolisia ilojaan.