| Eero Paloheimon kirjoitus on julkaistu Elonkehän pääkirjoituksena 06.05.2005 |

Lakeja laaditaan, jotta oikeus voittaisi eikä aina vahvempi.

Niin ovat syntyneet sosiaalinen lainsäädäntö, verotus ja yhteisiä etuja tavoittelevat lait. Naisille on annettu äänioikeus ja vähemmistöjä varjellaan. Kuolemanrangaistus on pannassa. Kurjimpiakin suojellaan. Tästä vallitsee enemmistön yksimielisyys, vaikka kurjin olisi yksin vähemmistössä. Periaatetta ei aseteta kyseenalaiseksi.

On kaksi joukkoa, joita harvemmin muistetaan, vaikka jokainen laki koskettaa niitä ainakin välillisesti. Näin siksi, että lakien vaikutus on suunnattu kokonaan toiselle joukolle, elossa oleville ihmisille. Kaksi tarkoittamaani joukkoa ovat syntymättömät sukupolvet ja muut elolliset kuin ihmiset, muut tuntevat olennot. Ei niin mitätöntä lakia, ettei se koskettaisi myös näitä.

Demokratiassa lakeja säätää eduskunta ja kansanedustajat valitaan äänestämällä. Edellä mainituilla kahdella ryhmällä ei ole äänioikeutta. Niistä ei tarvitse piitata, kun ääniä kalastellaan.

Elossa olevat ihmiset ovat vahvempi osapuoli, tulevat ihmiset ja muut elolliset heikompi. Lainsäädännön yleinen etiikka vaatii, että tuon heikommankin osapuolen etuja pitää kunnioittaa. Tämän tärkeimmän kysymyksen kohdalla yleisestä periaatteesta lipsutaan, koska sorretut eivät pysty valittamaan, ovat voimattomia. Toinen kysymys: miten niiden huomioon ottaminen voisi käytännössä toimia?

Periaate olisi hyvin yksinkertainen ja malli siihen on olemassa. Kaikissa demokratioissa on hyväksytty oikeudenkäynnin pohjaksi, että varattomallekin syytetylle yhteiskunta tarjoaa asianajajan, jonka moraalinen velvollisuus ei ole toimia puolueettomasti, vaan puolustaa päämiehensä etuja. Asianajajan eduilla ei ole merkitystä. Sama periaate tulisi hyväksyä lakeja laadittaessa.

Niinpä eduskuntavaaleissa tulisi vaikka puolet kansanedustajista valita nykyihmisen puolustajiksi, puolet taas velvoittaa jokaisen ratkaisun kohdalla ajamaan tuon heikomman, äänestyskelvottoman osapuolen etua. Suomessa se tarkoittaisi, että 100 kansanedustajaa ottaisi jokaisessa valinnassa asiakseen pohtia, mitä ratkaisu merkitsee esimerkiksi sammakoille, kanoille, siileille, karhuille ja 200 vuoden kuluttua syntyville ihmisille.

Tärkeää olisi, että nuo kansanedustajat eläytyisivät puolustettavan rooliin. Hyvä näyttelijä ei näyttele, vaan eläytyy. Hän ei esitä kerjäläistä tai kuningasta, vaan muuttuu mielessään kerjäläiseksi tai kuninkaaksi roolihahmoaan seuraten. Samoin kansanedustajan tulisi eläytyä puolustamansa osapuolen asemaan. Ei tässä ole mitään kummallista. Nytkin lainlaatija paneutuu parhaimmillaan eri osapuolten näkökohtiin, vierassieluisuuden filosofisen vaikeuden sivuuttaen.

Lopuksi on paikallaan kertoa, että odotan ehdotukseni herättävän paljon iloa, hupia ja pilkkaa. Samoin kävi aikanaan Darwinille, kun hän kertoi ihmisen polveutuvan apinasta ja kaikille niille, jotka ajoivat naisten äänioikeutta sekä niille, jotka selittivät maan olevan pelkkä planeetta muiden planeettojen joukossa. Mitä enemmän nauratte, sitä paremmassa seurassa tunnen olevani.