| Eero Paloheimon kirjoitus on julkaistu Taloussanomissa 6. 3. 2004

Mitä vikaa Ville Itälässä on?

Silloin tällöin meillä Suomessakin on poliitikkoja, joilla on kanttia lausua diftongi ”ei”. Sauli Niinistö on yksi heistä. Hän kieltäytyi mm. puolueensa puheenjohtajuudesta, Suomen Pankin johtajan paikasta ja presidenttiehdokkuudesta, eikä yrittänyt ratkaista muitakaan asioita lyhytnäköisen suosion pohjalta. Tupajumien tuomitseminen oli kapea-alaista, mutta annetaan Sauli anteeksi. Niinistö sai niskavoiton mediasta ja luottamuksen yli puoluerajojen.

Seuraajaksi tuli Itälä. Itälää on syytetty ties mistä: turkulaisesta murteesta, epävarmasta esiintymisestä, uskottavuuden puutteesta, naurettavista sanonnoista, puolueen kannatuksen kadottamisesta ja viimeksi huonosta poliittisesta pelisilmästä. Mutta Itälää ei ole syytetty epärehelliseksi, ei narautettu takinkäännöstä, eikä hänen julistamaansa pehmeää ja sosiaalista linjaustakaan ole moitittu. Päinvastoin: kokoomuksessa on toistettu mantraa, että linjaeroja ei ole. Nyt kokoomus antoi savustaa Itälän ulos, reagoimatta ärhäkästi syiden pinnallisuuteen. Toistaiseksi (4.3) ainoa haastaja on Martin Saarikangas. Saarikangaskaan ei kelpaa medialle.

Mitä vikaa on Martin Saarikankaassa?

Saarikangas on kuulemma liian vanha ja poliittisesti kokematon. Se ei ole trendikästä. Saarikangas on nyt 11 vuotta nuorempi kuin Kekkonen tullessaan valituksi neljännen kerran presidentiksi tai 9 vuotta nuorempi kuin Paasikivi tullessaan valituksi ensimmäisen kerran. Onko ihmislaji muuttunut niin, että aikaisemmin vanhat olivat sopivia päättäjiksi, nykyisin nuoret? Ei ole, mutta kriiseissä on pakko turvautua vanhempiin ja luotettaviin. Yhdentekevissä tilanteissa voi riskeerata nuoriin ja nätteihin. Kokoomuksen kriisi on pelkkä kannatuskriisi, kysymys ei ole oikeista asioista.

Poliittinen kokemattomuus tarkoittaa, ettei osaa kieroilla riittävästi, sanoo jotain pelkän puhumisen asemesta, ei ymmärrä politiikan toimittajien ylivertaista asemaa, pitää tyhmänylpeästi kiinni puheistaan ja käyttäytyy muutenkin kuin tavallinen kunniallinen ihminen. Mitä sanoisi urheilutoimittaja kiekonheittäjästä, joka ilmoittaisi, että naurettavan limpun paiskomisella ei ole mitään merkitystä ja tapahtuman selostaminen se vasta idiootin hommaa onkin? Sama juttu. Media haluaa poliitikkoja, jotka hyväksyvät henkilökysymysten, kannatuslukujen, pinnallisuuksien, pelaamisen ja yksityisasioiden tonkimisen arvon. Ymmärtävät pelin hengen, kokeneita ammattipoliitikkoja.

Kokoomuksen kriisi on yhdentekevä asia. Jos kokoomuksen kannatus nousee tai laskee joillakin prosenttiyksiköillä seuraavissa vaaleissa, maailmanloppu ei tule yhtään hitaammin. Suomalaisen elämä ei paljoa muuttuisi, vaikka Itälä olisi nyt pääministeri Vanhasen asemesta. Jos Ben Zyskowicz olisi hävinnyt ryhmänjohtajan vaalit, se olisi merkinnyt saman verran kuin HIFK:n voitto jääkiekossa vaikkapa Tapparasta. Onks välii?

Kokoomuksen kriisi on pelkkää viihdettä. Siksi TV:n viihdeohjelmatkin saavat ratkaisussa merkittävän roolin. Mutta ehkä kukaan ei muuta ajattelekaan.