Struktuuri

| Terra Cognita, 2004, 288 p.|

Eero Paloheimon kirjassa Struktuuri esitellään noin 500 valokuvan ja niihin liittyvän tekstin avulla luonnon ja rakennetun ympäristön hämmästyttäviä, rakenteellisia yhtäläisyyksiä. Kirjasta on tehty myös pieni painos englanninkielisenä.

Esipuhe

Alun perin ei tarkoitukseni ollut selittää. Käsikirjoitukseni harvat koelukijat yllyttivät minua kuitenkin kirjoittamaan tämän alkulauseen, ainakin neljän peruskäsitteen määrittelemiseksi. Sanottakoon samalla, miksi kirjan käsittely etenee ajassa elottomasta elolliseen ja lopuksi kulttuuriin. Vaihtoehto olisi ollut ottaa kukin struktuurin ominaisuus kerrallaan tarkasteltavaksi ja alistaa nykyinen pääjaottelu alajaotteluksi. Kirjan jäsentely olisi silloin mielestäni nykyistä sekavampi.

Tärkein käsitteistä liittyy kirjan nimeen. Mitä ”struktuuri” tarkoittaa? Miten ”struktuuri”, jonka karkea synonyymi on ”rakenne”, eroaa esimerkiksi ”muodosta”? Voiko struktuuria koskea?

Aloitan vastamaalla viimeiseen kysymykseen. Esinettä voi koskea, esineen struktuuria ei. Struktuuri ei ole aisteilla välittömästi havaittavissa, muoto on. Struktuuri on pääteltävissä aistihavaintojen perusteella.

Olen määritellyt struktuurin periaatteeksi tai säännöksi, jota noudattaen kokonaisuus on rakentunut osistaan. Struktuuri on siis sääntö, joka viittaa tapahtuneeseen, mutta myös tapahtuneen seuraukseen. Muoto näkyy pintana, struktuuri viittaa myös sisäiseen, näkymättömään. Ilmapallolla ja maapallolla on sama muoto, mutta eri struktuuri. Struktuuri on periaate tai sääntö, joka luo muodon.

Tässä kirjassa esitetään kolme kaikkialla havaittavaa aineen struktuurin ominaisuutta. Niitä voi nimittää myös struktuureiksi, jolloin ne ovat kokonaisstruktuurin osia.

Rajaisuus tarkoittaa kokonaisuuden jakautumista osiin selvillä rajoilla. Sen vastakohta olisi maailma, jossa asiat liudentuisivat toisiinsa, eikä voitaisi täsmällisesti sanoa, missä yksi loppuu ja toinen alkaa. Sellaisenkin maailman voi kuvitella, mutta se ei olisi nykyisen aineellisen maailmamme kaltainen. Rajaisuus ja jäsentely ovat saman asian eri näkökulmia, edellinen viittaa osien väliseen niveleen, jälkimmäinen nivelten välillä oleviin jäseniin, itse osiin.

Muuntuva toisto tarkoittaa, että kokonaisuuden osista monet ovat keskenään samanlaisia tai olennaisesti samanlaisia, mutta eivät kuitenkaan täysin. Samalta näyttävien osien välillä on usein pieni,  täsmällisesti määriteltävä ero. Vastakohtana olisi joko maailma, jossa olisi vain identtisiä osia tai sitten maailma, jossa olisi vain keskenään täysin erilaisia osia. Kummatkin ovat kuviteltavissa ja molemmat olisivat hyvin erilaisia kuin nykyinen aineellinen maailmamme. Toisto on sekä tapahtumien sarja, että identtisten osien jatkumo. Identtiset osat syntyvät tapahtuman toistuessa.

Virtaavuus on rakenteellinen ominaisuus kuten rajaisuuskin ja viittaa sekä aikaan että osien keskinäiseen järjestykseen. Kun rajaisuudella tarkoitetaan. että ”on rajoja”, virtaavuudella tarkoitetaan, että ”on virtoja”. Kaikki virtaa, sanoi Herakleitoskin. Tällekin struktuurille on kaksi kuvitteellista vaihtoehtoa. Ensimmäinen olisi pysähtynyt maailma. Toinen vaihtoehto olisi hyppäyksin muuttuva maailma, jolloin uudella olotilalla ei olisi selkeää yhteyttä aikaisempaan. Kolmas, nykyistä lähinnä oleva vaihtoehto olisi maailma, joka muuttuisi hyppäyksittäin vähän kerrallaan ja peräkkäiset hyppäykset olisivat säännönmukaisesti sidottuja toisiinsa. Viimeistä vaihtoehtoa emme erottaisi nykyisestä, kaksi edellistä olisivat luonteeltaan nykyisestä poikkeavia. Virtaavuus näkyy mikromaailmassa, mutta selkeimmin elollisen muodoissa ja silloin aistittavassa mittakaavassa.

Kirjan lopussa on tärkeä lisäys. Struktuurit ovat aineen rakenteita ja ne ohjaavat myös ajatteluamme. Kokemuksemme omasta mielestämme – itsetietoisuus – on silti toisenlainen. Niinpä me emme voi eikä meidän pidä luoda ympäristöämme pelkästään aineen ehdoilla.

Sisällys

Perusta
Eloton
Elollinen
Ihmiskunta
Täydennyksiä
Kuvien lähteet