| Eero Paloheimon kirjoitus on julkaistu Keski-Uusimaassa 30.10. 2003 |
Suomen perustuslain mukaan voi neuvoa-antavan kansanäänestyksen järjestää eduskunnan valitsemasta aiheesta. Mutta kaikista asioista ei silti pidä järjestää kansanäänestystä
Sopivia aiheita on kahdenlaisia. Aihe voi olla tavalliselle tallustajalle läheinen, ymmärrettävä ja lisäksi puolueet halkova. Äänestys kieltolaista oli tällainen. Mutta ei ole oikein, että suuren joukon vähäisiä intressejä punnitaan “ääni ja mies” -periaatteella pienen joukon keskeisiä intressejä vastaan. Homojen oikeuksista ei esimerkiksi pidä järjestää kansanäänestyksiä.
Läheisen ja ymmärrettävän aiheen lisäksi sopiva kansanäänestyksen aihe on maailmaa syleilevä. Liittyminen EU:iin oli sellainen. Tällaistakin asiaa on paha eritellä vain rationaalisesti ja puolueiden sisällä mielipiteet vaihtelevat. Talouskasvun Politiikka vastaan Elämän Laadun Politiikka voisi olla tällainen periaatekysymys. Mutta monet isot ja etäiset asiat eivät kuitenkaan sovi kansanäänestyksen aiheiksi. Niistä pienimpien kohdalla kansanäänestys on yksinkertaisesti tehotonta päättämistä. Miksi miljoonien ihmisten pitäisi perehtyä vaikkapa maataloustukijärjestelmään, kun he ovat palkanneet edustajat pohtimaan tällaisia asioita?
Sitten on joitakin laajoja kysymyksiä, joista eräät päättäjät hyvinkin innokkaasti ovat järjestämässä kansanäänestyksiä, esimerkkeinä viides ydinvoimala ja EU:n perustuslaki. Heidän innostuksensa selittyy helposti, silti ne ovat vihonviimeisiä kansanäänestyksen kohteita. Miksi?
Ensin pari sanaa tuosta innostuksesta. Nuo päättäjät ajavat kansanäänestystä kysymyksissä, joissa kuvittelevat kansan mielipiteen olevan sama kuin heidän omansa, mutta poikkeavan esimerkiksi eduskunnan mielipiteestä. He ajattelevat, että valitut edustajat voidaan juuri tässä erityisessä kysymyksessä sivuuttaa ja nojata suoraan kansan tahtoon. Tai sitten he haluavat piiloutua, eivät halua kannattajien tietävän todellista kantaansa. Nämä ehdotukset ovat erittäin moraalittomia, mutta eivät vain tavanomaisin perustein. Tavallisestihan sanotaan, että edustaja pakenee vastuutaan. Tämä on niin selvää, että edustaja ei oikeastaan pakene vastuutaan vaan vastuuta siirtäessään ottaa juuri poliittisen vastuun tuosta pakenemisestaan.
Ne ovat moraalittomia toisesta syystä. Nämä ehdottajat tietävät, että kysymys on monipiippuisista ja mutkikkaista asioista, jotka vaativat tietoa ja näkemystä eri vaihtoehdoista ja seurauksista. Nämä asiat ovat kysymykseen palkallisesti ja työläästi perehtyneille 200 edustajallekin vaikeita hahmottaa. Mutta ehdottajat veisaavat vähät siitä, että lopputulos olisi perusteltu, rationaalinen ja todella kansanvaltainen. Heille sopii hyvin, että kansakunnan tärkeimmät asiat ratkaistaan ennakkoluulojen, luulojen ja tunteiden pohjalta tai valtamedian massiivisella aivopesulla. Pääasia näille ehdottelijoille on “poliittinen voitto”, ylvästely sillä, että he tällaisella kikkailulla onnistuvat ajamaan läpi henkilökohtaisen kantansa tai salaamaan häpeiltävän kantansa. Valitettavasti.
