| Eero Paloheimon kirjoitus on julkaistu Taloussanomissa 7.7.2005 |

Jos Metsäteollisuus ry olisi 30 vuotta sitten julistanut 6 viikon työsulun ja Jouko Ahosen mallinen mies olisi ollut vastapuolella, olisi suu pantu toisella lailla.

Silloin oli Neuvostoliitto tuolla puolen ja taistolaiset tällä puolen rajaa. Koko media Uutta Suomea ja Aamulehteä lukuun ottamatta olisi veisannut riistokapitalismin, taantumuksen, sortovallan ja porvarin vastaista virttä, yleislakon uhka ja kohtalokkaat seuraukset olivat todellisia, eikä SAK:n puheenjohtajalla ollut kanttia toppuutella työntekijöiden vaatimuksia.

Kun kansantalous kärsi ja vientiteollisuus otti työn seisauksista takkiinsa, devalvoitiin markkaa ja taas olivat asiat mallillaan. Suomalaisten firmojen siirtyminen ulkomaille ei ollut yksinkertaista eikä globalisaatiosta tietoa. Vahva työväenliike sai kommunistien tuella ajetuksi Suomeen palkkatason, jossa työntekijän palkka on parempi paperiteollisuudessa kuin terveydenhoidossa.

Paperitonnin hinta on viennissä noin 600 euroa, mutta siitä vain 100 euroa on työvoimakustannuksia. Tämä on yksi syy, joka on ajanut juuri paperiteollisuuden palkkatason ja edut työväen kannalta paremmiksi kuin esimerkiksi metallin tai rakennusalan. Koneitten pysäyttäminen ja käynnistäminen maksaa kohtuuttomasti verrattuna työväen pieniin lisäetuihin ja erillinen korotus on aina tullut halvemmaksi kuin työtaistelu. Palkka ei ole korkea työn vaativuuden, vaarallisuuden tai pitkän koulutuksen takia. Paperimiehen asema on hyvä, koska neuvotteluissa on voitu kiristää ruuvia. Suomalaisen paperimiehen palkka on Euroopan huippua.

Nythän ei ollut kysymys palkoista vaan tehtaiden toimintaedellytyksistä yleensä. Saavutettuja etuja piti karsia, kun kilpailu saksalaisten kanssa kävi vientimarkkinoilla liian tiukaksi. Maailma on muuttunut niin kummalliseksi, että suomalaisen työmiehen pahin peikko ei ole enää oma patruuna vaan virolainen tai kiinalainen työmies. Toinen muutos: metsäteollisuuden suhteellinen osuus viennistämme on kymmenessä vuodessa lähes puoliintunut. Muut alat kasvavat, mutta metsän määrä on vakio eikä jalostusastetta ole nostettu.

Meininki on toinen kuin Kekkosen aikaan. Markkinatalous toimii terveesti, kun puhtaasti taloudellisiin kysymyksiin ei sotketa ylen määrin poliittisia mausteita. Nykytilanteen etu on, että opitaan kantapään kautta vetämään yhtä köyttä. Suomalainen työntekijä ja työnantaja ovat rinnan eikä vastakkain – peruskysymyksissä.

Vielä pari sanaa eräästä ulkomaisesta kilpailijastamme, herra Berlusconista. Hän katsoi asiakseen mollata suomalaista silakkaa ja suomalaista naispresidenttiä. Kansanliike ehdotti, että pizzat ja pastat pannaan boikottiin, italialaiset ravintolat pitää kiertää ja Roomaan ottaa oma lenkkimakkara matkaan. Tämä on kaikki kannatettavaa ja isänmaallista.

Mutta missä viipyy Naisasialiike Unionin vetoomus sisarille siitä, että italialaiset miehet pitää panna boikottiin? Miksi epäröitte? Antakaa niiden maistaa suomalaisen feministin telaketjua. Onko silakan loukkaaminen vakavampi rikos kuin presidenttimme loukkaaminen?