| Eero Paloheimon kirjoitus on julkaistu Taloussanomissa 17. 12. 2003|

Jos kansalaisella on taloudenhoitaja, sihteeri, lähetti tai nämä kaikki, ei hänelle kerry kokemusta itsepalveluyhteiskunnan olennaisesta tuntomerkistä, jonosta. Hän vain ihmettelee, missä henkilökunta luuhaa, kun pienenkin asian hoitamiseen kuluu runsaasti aikaa ja palkka raksuttaa.

Jos kansalainen hoitaa itse asioitaan, kokemus kertyy pian. Soitin yhteisen yhtiömme F:n lentolippujen varaukseen, jossa vastasi automaatti yksi. Paina yksi. Sitten soi musiikki. Sitten automaatti kaksi, lupasi henkilökohtaista palvelua. Sitten automaatti kolme. Kuuntelin sen toistuvaa ilmoitusta “kaikki virkailijamme ovat varattuja, odottakaa hetki” kahden minuutin välein, kolmella kielellä. Kun olin odottanut kaksikymmentä minuuttia kestäneen hetken, suljin puhelimen ja soitin asiakaspalautteeseen. Kerroin siellä vastaavalle olennolle, että olin juuri ollut heidän palveluksessaan kaksikymmentä minuuttia saamatta palkkaa. Hän sanoi, että monet ovat olleet tunninkin eikä asiassa ole mitään epänormaalia. Kerroin kirjoittavani Taloussanomiin heidän asiakaspalvelustaan ja olento lupasi pikaisesti palata asiaan. Viiden minuutin kuluttua minulle soitti ihminen ja kysyi miten voisi palvella.

F. ei ole ainoa laatuaan. Pankit, apteekit, postit, lääkäriasemat, tietokoneiden korjaajat, verottajat, viskaalit, satraapit ja ennen muuta marketit luovat kustannussäästöjä jonotuttamalla asiakkaitaan tuntitolkulla maksamatta näille korvausta. Asiakkaat ovat liian pöljiä kiinnittääkseen palkattomaan rekrytointiin huomiota. Oletko koskaan käynyt jonovapaassa marketissa?

Laskelmieni mukaan 100.000 suomalaista seisoo tai istuu jonoissa kahdeksan tuntia päivässä palkatta. Tai on väärin sanoa palkatta, koska heidän saamiensa palvelujen pitäisi halveta hieman, kun palvelupisteet säästävät henkilökunnan palkoissa. Eikä tarvitse katsella luppoaikaa viettävää marketin kassaa. Tai on sittenkin väärin sanoa hintojen halpenevan, koska asiakas maksaa verorahoistaan palkan niille työttömille, jotka voisivat olla pisteen palveluksessa. Samalla palvelut paranisivat. Meitä riistetään.

Iltapäivälehdille tämä on tuhoisaa, koska jonossa ehtii lukea molemmat iltapäivälehdet ja panna ne sitten takaisin telineeseen. Luulisi lehtien puuttuvan epäkohtaan oman etunsa nimissä.

On turha napista työttömyydestä, kun kolmannes työttömistä saisi työpaikan jonoissa. Eikä meidän pitäisi kavahtaa kengänkiillottajayhteiskuntaa kun elämme jonottajayhteiskunnassa. Kenkien kiillottaminen on hyödyllistä, jonottaminen ei. Likaisimmatkaan monot eivät työllistä ihmisiä niin kuin jonot. Mutta emmehän me voi palkata satojen tuhansien työttömien armeijaa ammattimaisiksi sijaisjonottajiksi.

Jotain voisimme kuitenkin tehdä. Voisimme vaatia, että työttömille maksettujen verorahojen asemesta palvelupisteet palkkaisivat samat ihmiset töihin. Emme enää kuluttaisi aikaamme jonoissa. Suuntaisimme nyt työttömyyskorvauksiin työnnetyt rahat lisättyyn henkilökuntaan. Käynnistäkäämme vallankumouksellinen “jont pois” – kansanliike. Rytmikästä huutoa ja plakaatteja markettien kassoille.