| Eero Paloheimon kirjoitus on julkaistu Taloussanomissa 22.6. 2004 |

EU-vaalien alhaisesta äänestysprosentista ei pidä syyttää äänestäjiä. Vika on itse vaalien järjestelyissä: mitä valitaan, millä perusteella ja miksi. Seuraavassa on ainakin kolme syytä jättää äänestämättä.

1. Ehdokkaat ryhmittyvät Suomen eduskunnassa toimivien puolueiden mukaisesti ja näiden ryhmien äänet kootaan yhteen. Näin luodaan mielikuva, että EU-parlamentissa päädytään samaan ryhmäjakoon, yhtenä esimerkiksi Perussuomalaiset ja niissä tavoitellaan samoja asioita kuin täällä Suomessa. Tämä on huijausta. Ei valehdella, mutta synnytetään tietoisesti väärä mielikuva. Yksikään Suomessa esiintyvä ryhmittymä ei ole edes nimeltään sama kuin sen lähin vastine EU-parlamentissa. Vihreätkin ovat Suomessa Vihreä Liitto, mutta päätyvät EU:ssa Vihreisiin ja ovat silti nimeltään lähempänä vastinettaan kuin muut Suomen puolueet. Äänestäjiä ei huijattaisi, jos kaikkien maiden EU-vaaleissa käytettäisiin samoja nimiä kuin EU-parlamentissa ja vaalien yhteydessä kerrottaisiin, mitä asioita tuo ryhmittymä EU:ssa ajaa. Selvää on, että kiistakysymykset ovat siellä muut kuin Suomessa.

2. Vaalien alla turuilla ja toreilla ehdokkaat jakavat lappuja itse ohikulkijoille, seisovat kojuillaan pahvimukeineen hytisemässä ja puhuvat olemattomille kuulijajoukoille kovaäänisiin. Mutta kun vaalitaistelun tärkein mediatapahtuma, television suuri vaalikeskustelu alkaa, ketkä siellä keikistelevät? Uskomatonta: siellä ovat ne puoluejohtajat, joista yhdenkään puolue ei ole suoranaisesti edustettuna EU-parlamentissa, joiden puolueiden linja ei täsmää EU-vastineensa kanssa ja joista yksikään ei henkilönä ole ehdokkaana vaaleissa. Miten Suvi-Anne Siimes voi edustaa Esko Seppästä? Ovatko heidän mielipiteensä identtiset? Äänestäjiä huijataan. Suureen vaalikeskusteluun pitäisi vaaliliittojen ehdokkaiden itse valita edustajansa, joka esiintyisi sen ryhmän nimikkeellä, jota hän EU-parlamentissa aikoo edustaa.

3. Gallupit kertovat, että suomalainen äänestäjä toivoo ehdokkaansa ajavan Suomen asioita. Ehdokkaat itse korostavat lähes yhdestä suusta ajavansa yhtä tärkeinä puolueensa ja Suomen asiaa. Sama pätee varmaan Italiassa, Irlannissa ja Puolassa. Miten äänestäjä voi vaikuttaa tähän Suomen etujen ajamiseen? Suomi saa EU-parlamenttiin 14 edustajaa, vaikka äänestäjiä olisi koko maassa 2000 ja äänestysprosentti 0.1. Belgialaisia ei palkita ahkeruudesta. Miksi äänestää, kun useiden mielestä merkittävimpään kysymykseen ei voi vaikuttaa lainkaan? Äänestäjät piristyisivät, jos paikkaluku riippuisi aktiivisuudesta.

4. Kaikesta edellisestä johtuen asiakysymykset ovat vaalikeskustelussa olemattomia. Julkkiksia haalitaan kahmaloimaan ääniä. Ehdokkaiden taitoja ei testata. Valitsijalle kerrotaan, että valinta on syytä tehdä tunnon mukaan ja antaa ääni mukavalle. Näin väistämättä tapahtuukin, eikä äänestäjää sovi syyttää. Vielä vähemmän sopii syyttää häntä, joka tämän epämääräisyyden edessä jättää äänestämättä. Yhtä hyvin voitaisiin pitää mukavimman suomalaisen vaalit.

Selvyyden vuoksi: minäkin äänestin, mutta en ylpeile sillä.