Älykkyyden palvojat

| Eero Paloheimon kirjoitus on julkaistu Taloussanomissa 18.9.2004 |

Viikko sen jälkeen, kun olin tällä palstalla kirjoittanut, että rasismipoliisit tulisi Suomessa panna erityistarkkailuun, päästi vähemmistövaltuutettu Mikko Puumalainen suustaan sammakoita, jotka osoittivat ehdottomani varotoimen tarpeelliseksi. Suomalaiset saivat kyseenalaista kansainvälistä julkisuuttakin hänen möläytystensä johdosta. Tatu Vanhasta on reposteltu jo liikaa, mutta keskustelu jatkuu kiivaana ”Tieteessä Tapahtuu” – lehdessä. Ylireagointi rotukysymyksissä suuntaan kuin suuntaan edistää rasismia. Kun pikaviestin palkintokorokkeelle nousee Ateenassa 12 samanväristä ihmistä, on uskottava, että ihonväri korreloi joidenkin muidenkin ominaisuuksien kanssa. Ei siitä pidä hermostua. Todennäköisyydet todistavat jotain ja monotonisuus on ikävää.

Äskettäin valmistui tutkimus, jonka mukaan ihmiset kärsivät masennuksesta kaikkialla, mutta tutkituista maista eniten Yhdysvalloissa. Oletan, että tähän WHO:n tutkimukseen ei puututa kovin intohimoisesti. En usko, että puumalaiset alkavat vaahdota amerikkalaisten puolesta tai tutkimus tuomitaan hölynpölyksi, vaikka se oli kyselytutkimus, tutkitut ilmeisesti itse määritelleet tunnetilojaan ja tieteellisten johtopäätösten kannalta kokonaisuus arveluttaa. Miksi ihmiset saavat olla masentuneita mutta eivät tyhmiä? Kerroin aikanaan eräälle tuttavilleni tutkimuksesta, jonka mukaan puolet suomalaisista on keskimääräistä tyhmempiä ja sain osakseni kauhistelua ja paheksuntaa. Onko masentunut onnekkaampi kuin tyhmä?

Asiassa on vakaviakin piirteitä. Käydystä keskustelusta heijastuu älykkyyden geneettisen osuuden reipas yliarvostus. Se näyttää olevan yleinen länsimainen ilmiö ja liittyy erilaisiin muihin älyttömyyksiin. Ei ymmärretä, että älykkyyden perinnöllinen osa on samanlainen ominaisuus kuin esimerkiksi pituus. Sillä on vain välillinen arvo. Älykäs rikollinen on pahempi kuin tyhmä, vaikka monet ihastelevatkin Hannibal Lecterin kaltaisia otuksia. Mutta älykkyys – päinvastoin kuin viisaus – on työvälineenä myös silloin, kun luodaan taloudellista kasvua, tehokkuutta, kilpailukykyä, kun ollaan iskussa, vastataan haasteisiin ja panostetaan uusiin tavoitteisiin. Nuo tavoitteet paljastuvat lähemmin tarkasteltuna vähintään kyseenalaisiksi.

Toinenkin vakava seikka heijastui käydystä keskustelusta. Tieteellinen tutkimus, hyvä tai huono, pyrkii tarkastelemaan faktoja. Poliittisessa keskustelussa esitetään taas mielipiteitä, joskus faktojenkin pohjalta. David Humen giljotiini erottaa tosiseikat ja mielipiteet jyrkästi toisistaan. Osassa käydystä keskustelusta vihjailtiin, että tieteellisen tutkimuksen suunnittelussa, itse tutkimuksessa tai tulosten esittelyssä on otettava huomioon poliittinen korrektius, siis tieteen tulisi alistua kulloisenkin poliittisen muotivirtauksen välineeksi. Ellei tällaisia haluja lyödä kanveesiin jo pukuhuoneessa, ollaan syvässä, vaikka houkuttelevassa suossa. Vähiten palkitsevaa on aina kertoa epämiellyttäviä totuuksia. Ihmiset uskovat paljon helpommin miellyttäviä valheita. Niiden esittäjät ne vasta mukavia ovat, uhraavat rehellisyydenkin oikeiden asioiden tähden.