Maistelleet ovat huolellisia liikenteessä

| Eero Paloheimon kirjoitus on julkaistu Helsingin Sanomissa 11. 7. 2001 |

Vakuutusyhtiöiden liikenneturvallisuustoimikunta (VALT) on 30. 5. 2001 julkaissut raportin rattijuoppousonnettomuuksista. Rattijuoppojen aiheuttamien onnettomuuksien lisäksi on paneuduttu sellaisten henkilöiden onnettomuuksiin, joiden veressä on todettu alkoholia 0,20–0,49 promillea. Näitä nimitetään tutkimuksessa maistelleiksi henkilöiksi. Tutkimuksen erillinen merkitys liittyy valtioneuvoston päätökseen selvittää rattijuoppouden promillerajan alentamista 0,5 promillesta 0,2 promilleen ja tutkimusta käytettäneen lainsäädännön yhtenä perusteena. Olisi tärkeää, että se olisi tehty maistelleiden osalta tarkoitushakuisuutta välttäen.

Johtopäätöksenä VALT tukee valtioneuvoston päätöstä selvittää promillerajan alentamista. Johtopäätöksen tueksi esitetään joukko lukuja, joiden merkitys johtopäätöksen kannalta on hämärä ja harhaanjohtava. Esimerkkinä tällaisesta seuraava: ”maistelleita kuljettajia oli 1.2 prosenttia kaikista moottoriajoneuvoissa olleen henkilön kuolemaan johtaneista onnettomuuksista”. Luku on saatu jakamalla keskenään kahdesta taulukosta luvut, joilla on hyvin vähän toistensa kanssa tekemistä. Vastaavasti olisi voitu tutkimustuloksesta päätellä, että ”täysin raittiita kuljettajia oli 140 prosenttia kaikista moottoriajoneuvoissa olleen henkilön kuolemaan johtaneista onnettomuuksista”. Tämä on vain yksi esimerkki omituisesta tutkimustulosten esittelystä.

Johtopäätöksen perusteluissa ei esitetä kahta valaisevaa lukua, jotka ovat: a) maistelleiden osuus onnettomuuksista verrattuna maistelleiden osuuteen liikenteessä ja vielä merkityksellisimpänä: b) maistelleiden osuus kolareiden pääaiheuttajista verrattuna maistelleiden osuuteen liikenteessä. Maistelleiden osuus v.  2000 oli liikenteessä 1,01 %. Tutkimustuloksista selviää, että v. 1990-1999 keskiarvoina maistelleiden osuus onnettomuuksista oli 0,90 % ja maistelleiden osuus kolareiden pääaiheuttajista oli 0.87 %. Verrattaessa näitä maistelleiden osuuteen liikenteessä, voi päätellä, että maistelleet ovat liikenteessä keskimääräistä huolellisempia ja vaarattomampia kuljettajia. Luvut ovat eri aikajaksolta, mutta vertailukelpoisia ei esitetty.

Itse tutkimukseen en ole perehtynyt. Kymmenen vuoden aikana maistellut on ollut pääaiheuttaja toisen kuolemaan johtaneessa kolarissa vain viisitoista (15) kertaa, joten vähäinenkin epätarkkuus raakatulosten tulkinnassa aiheuttaa johtopäätöksissä ratkaisevan virheen. Teen päätelmäni vain raportin perusteella, mutta tutustuminen aineiston raakamateriaaliin saattaisi aiheuttaa lisää tarkistuksia. Näin pienten otosten perusteella tehtävät tilastolliset päätelmät ovat epävarmoja eikä tulos anna perusteita lain muuttamiselle.

Tutkimuksen yleinen merkitys on vakavampi. Jos tutkimus on tehty tarkoitushakuisesti ja ajateltu tarkoituksen pyhittävän keinot, pitäisi tutkijat ja tulkitsijat panna puhallustestejä ankarampaan testiin. Jos asenteellisuutta ilmenisi, pitäisi tutkijan ajokortti panna kuivumaan kunnes tieteenteon ja politiikanteon perustava ero olisi heille selvinnyt. Lainsäätäjät eivät tutkimuksen yksityiskohtiin perehdy. Johtopäätösten esittäminen nyt viitatulla tavalla koskettaa monen ihmisen elämää ja suuri kansalaisten joukko leimataan perusteettomasti moraaliltaan epäilyttäviksi. Herää myös kysymys, nojaako osa lainsäädännöstämme yleensä asenteellisiin tutkimuksiin. Missä määrin tutkimuksia tilattaessa esitetään toivomuksia tuloksista?

Asia liittyy laajaan yhteiskunnalliseen trendiin. Viime vuosina on lainsäätäjä kasvavalla innostuksella, etusormi pystyssä, pannut tavallista kansalaista kuriin ja nuhteeseen. Toistuvasti säädetään rajoituksia asioissa, joiden luulisi olevan yhden tai korkeintaan kahden ihmisen omia. Pyöräilijöille ajetaan kypäräpakkoa, autoilijoille turvavyöpakkoa, ravintoloita remonteerataan savuttomien ja savuisten ihmisten erottamiseksi toisistaan, naapureita kehotetaan kyttäämään toistensa harmaata taloutta, työpaikoilla vaanitaan tuntosarvet ojossa seksuaalista häirintää.

Samanaikaisesti ei puututa tapauksiin, joista Anneli Sundberg 1. 7.  tässä lehdessä kertoi ja joista on lukuisia esimerkkejä. Vakavaa rikollisuutta katsotaan läpi sormien, pehmennellään ja ymmärrellään. Yhteiskunta näyttää nostavan kädet pystyyn talous- ja huumerikollisten, moottoripyöräjengien ja kansainvälisen mafian edessä, mutta jotakin kuritettavaa pitää löytyä. Hyvä vihollinen on nöyrä kansalainen, ei purnaa ja alistuu mihin mielivaltaan hyvänsä. Koulusta muistuu mieleen opettaja, joka ei uskaltanut pahimpien häiriköiden tekemisiin kovalla kädellä puuttua. Mutta auta armias, kun joku kiltti oppilas erehtyi, siitäpä vasta myräkkä äityi. Yhteiskuntamme ja lainsäätäjämme alkavat muistuttaa liikaa tuota opettajaa.

^ alkuun ^