Sota vahvojen valtaa ja väkivaltaa
Kansainvälisten suhteiden sanotaan perustuvan valtioiden suvereniteettiin ja tasa-arvoon. Siksi USA:n hyökkääminen Irakiin olisi perusteltua, jos Irak hyökkäisi tai edes uhkaisi hyökätä Yhdysvaltoihin. Mutta Irak ei ole uhannut hyökätä Yhdysvaltoihin, joten tätä perustetta sodanjulistukseen ei ole. Irakin hyökkäys Yhdysvaltoihin sen sijaan olisi puolusteltavissa, onhan Yhdysvallat jo pidemmän aikaa uhannut hyökätä Irakiin.
Perusteena ei ole edes, että Irakista löytyisi joukkotuhoaseita. Yhdysvalloista niitä tietysti löytyy, mutta sillä perusteella kukaan ei ole uhannut hyökätä Yhdysvaltoihin. Niinpä perusteluksi on jäänyt vain, että Irak ei ole yhteistyöhaluinen.
Missä asiassa yhteistyöhaluinen?
Näyttää, että Irakilta edellytetään yhteistyötä joukkotuhoaseiden löytämiseksi. Irakiin halutaan siis hyökätä, koska Irak ei tee yhteistyötä, toimi aktiivisesti hyökkäyksen perusteiden luomiseksi. Asetarkastajien tavoitteena ei ole osoittaa, että joukkotuhoaseita ei ole. Sen osoittamiseksi Irak varmaan tekisikin yhteistyötä.
Yhdysvallat ei ole ilmoittanut, millä ehdoilla se luopuu hyökkäyksestä. Siksi on epäiltävä, että USA hyökkää joka tapauksessa. Silloin asetarkastajien toiminta onkin vain lavaste, jolla pyritään etukäteen paljastamaan Irakin puolustusjärjestelmä ja tekaisemaan verukkeita hyökkäykselle. On kohtuutonta vaatia hyökkäysuhan kohteena olevalta maalta, että se vapaaehtoisesti paljastaa puolustuksensa perusrakenteet uhkaajalleen. Tätä nyt kuitenkin vaaditaan.
Moraalisena perusteluna on esitetty, että Irakilla on kiellettyjä aseita. Kielletyt aseet ovat vaarallisia, mutta niitä voi valmistaa alkeellisissakin oloissa. Sallitut aseet ovat myös vaarallisia, mutta niitä valmistaa vain kehittynyt ja vauras aseteollisuus. Kansainvälinen, aseita kieltävä lainsäädäntö on säädetty isojen ehdoilla. On selvää, että maa tai kansa, jonka olemassaoloa uhataan, käyttää kaikkia aseita puolustukseen. Köyhä käyttää köyhän aseita. Moraali ei niinkään liity aseen laatuun, vaan väkivallan oikeutukseen. Kuolleen läheistä ei lohduta, että vainaja tapettiin sallitulla aseella.
Moraalittomana on myös pidetty terrorismia, jonka vastakohta on järjestynyt, vaikkapa demokratiaan nojaava väkivalta. Terrorismin epäilykin riittää perusteeksi julkisen väkivallan ylimitoitettuun käyttöön. Tätäkin on syytä pohtia uudelleen. Jos valtioiden päämiehet ja päättävät elimet olisivat hyveellisiä ja valtiollinen väkivalta siten aina moraalisesti oikeutettua, olisi jako hyväksyttävä. Kun niin ei ole, on turha hurskastella. Valtaa ja väkivaltaa käyttää silloin jokainen vahva ja rohkea. Kuolleen läheistä ei lohduta, että tappaja oli demokraattisesti valittu.
Hyökkäys Irakiin ei jää sodista viimeiseksi. Tulevaisuudessa keinot käyvät yhä katalammiksi: totuudesta piitataan yhä vähemmän, raja terroristien ja asevoimien välillä katoaa, kiellettyjä aseita käytetään siinä missä sallittujakin ja viimeinenkin pihahdus moraalista tai etiikasta nauretaan lapsellisuutena taivaan tuuliin.
Mutta aina voi uskoa ihmeeseen.