Lopettakaa syyllistys

Tavallinen ihminen – nykykielellä tavis – on pantu seinää vasten. Päättäjät ovat havahtuneet vuosikymmenten unestaan ja keksineet, että tuo kaamea otus on syyllinen planeetan kriisiin. Sehän syö lihaa, ajaa autolla, ostelee uusia hepeneitä ja polttaa tulta takassaan. Siispä opastusta ja kuria tavikselle! Sopisiko, että taviksen puolustaja – populistin leimankin muistaen – antaa maltillista palautetta?

Vuosikymmeniä ovat asiantuntijat, tiedemiehet, taiteilijat ja koko älymystön valtaosa tolkuttaneet teille päättäjille maailman tilasta. Mitä te olette tehneet? Te olette leimanneet esimerkiksi Pentti Linkolan hulluksi. Tarvitaan Asperger syndroomasta oireileva ruotsalainen koulutyttö, jolle ette kehtaa olla kateellisia, ja herätyskello kilahtaa ujosti. Esitän nyt kolme avointa asiaa, jotka olisi pitänyt ratkaista jo viime vuosisadan loppupuolella. 

Väestönkasvu olisi pitänyt pysäyttää ajat sitten, sopia keinoista, tarvittavista sanktioista, selkeästä päämäärästä planeetan väkiluvuksi ja oikeudenmukaisesta ohjauksesta siihen. Te ette ole tähän rohjenneet ryhtyä, koska suojelette poliittista urakehitystänne. Päinvastoin: te olette julistaneet Kairossa 1994, että rajaton sikiäminen on ihmisoikeus. Siitäpä saitte suosiota.      

Maapallon luonnonvarojen suunnitelmallinen käyttö olisi pitänyt suunnitella sukupolvia sitten.  Sitä ei ole tehty. Globaalia energiapolitiikkaa ei ole. Sitten te ihmettelette WWF:n ilmoitusta, että nykytarpeisiin tarvittaisiin kaksi maapalloa. Alkeelliseenkaan kirjanpitoon ei äly riitä. Palkkaisitte konsultteja, mutta ettehän te myönnä, että he ovat teitä fiksumpia.

Ja: pankaa armeijat kunnon hommiin. Te tuhlaatte 1800 miljardia euroa vuosittain tuohon menoluokkaan, joka tappaa, räjäyttää ja hävittää. Armeijat voisivat vielä antaa ensiavun, korjata kaikkein kiireisimmät ongelmat: metsittää, putsata valtameret, turvata veden saannin ja suojella sitä arvokkainta, koskematonta luontoa. Mutta te suojelette tappelupukarin kunniaa.   Lopettakaa päättäjät, tuo tavisten patistelu. Tehkää itte

Lapsellista riitelyä

Poliittiseen kenttään on tullut uusi selkeä jakolinja, joka vastaa yhteiskuntien ja maailman muutosta näennäisesti, mutta vain näennäisesti. Vihreät ja perusuomalaiset nimittelevät toisiaan rumasti ja heittelevät kakkulapioilla hiekkaa naapurin ilkimyksen silmille. Siinä ei ole järjen jälkeä.

Kaiken takana on yksi jättimäinen muutos: väestönkasvu ja ylikansoitettu planeetta. Kasvu näyttää jatkuvan massiivisena taustavoimana ja väen määrä tulee olemaan seuraavien 500 vuoden ajan ylivoimaisesti merkittävin ihmiskunnan ongelma. Sen eräitä seurauksia ovat ilmastokatastrofi ja massamuutot. Nämä täytyy kumpikin pysäyttää. Siinä sodassa pitää käyttää miinoja eikä piiskatykkiä.

Kun vihreiden ja perusuomalaisten sanailua seuraa puolueeton, on se kahden palopäällikön ”väärin sammutettu” – kiistelyä eikä taustalla ole yhteinen asia, vaan huvittava halu olla ainoana oikeassa. Kumpikin on oikeassa ja väärässä – samanaikaisesti. Logiikka olisi avuksi asiassa.

Kun ajatellaan asioita globaalisti ja pitkällä tähtäyksellä, tuo kiistely on ehdottoman vahingollista. Massiivista maahanmuuttoa pitää vastustaa lukuisista syistä, jotka ovat paitsi ympäristöpoliittisia, myös todellista monikulttuuria tukevia ja puhtaan taloudellisia. Vain keskeneräiseksi jäänyt ajattelu ei tätä myönnä. Kuten ilmastomuutoksen vastustaminen, on massamuuton vastustaminen maailmanlaajuinen ympäristöteko.

Tämän vastakohta ei isänmaallisuus ole. Senhän – kaikkialla maailmassa hyväksytyn sisäisen voimavaran – ovat uuskielen muokkaajat muuttaneet kansallismielisyydeksi, sitten natsismiksi, rasismiksi ja ties miksi. Kiinalaiset ovat hyvin isänmaallisia ja amerikkalaiset ylpeitä amerikkalaisuudestaan. Miksi pikkuruisen Suomen pitäisi olla epäisänmaallisuuden opettaja maailmassa? Älkää olko hyödyllisiä idiootteja! Reilu itsekkyys on varotoimi. Typeryys globaaleissa asioissa taas on – vain typeryyttä.

Näiden ystävällisten sanojen muodossa toivotan sekä vihreiden että perussuomalaisten porukoille aurinkoista ja rauhanomaista kesää.    ffffffffffff

Se isoin asia

Maapallon luonnonympäristö on hätätilassa. Ongelma ei ratkea perinteisellä ihmiskeskisellä etiikalla, vaan elämäkeskisellä etiikalla. Tätä lähestymistä saatetaan pitää epärealistisena, jota se lyhyellä aikavälillä onkin. On kuitenkin erehdys pohtia maapallon ongelmia lyhytjänteisesti, vain päivänpoliittisia mahdollisuuksia tuijottaen. Todellista realismia on tarkastella asioita tavallista suuremmassa mittakaavassa ja totuttua pidemmällä aikajänteellä.

On ainakin kolme megaluokan ongelmaa, joihin poliittisista syistä ei tohdita kajota. Ne ovat a) pitkän tähtäyksen globaali resurssipolitiikka, b) armeijoiden ohjaus planeetan ympäristön pelastamiseen ja c) sopimus maailman väestökehityksestä.

 Resurssipolitiikka edellyttäisi globaalia kirjanpitoa maapallon materian ja energian varannoista, niiden kulutuksesta ja riittävyydestä tuleviksi vuosisadoiksi. Armeijoiden ohjaaminen puolustustaisteluun jälkeläistemme ympäristön säilyttämiseksi olisi ihmiskunnan yhteinen, viisas päätös. Eivät maakunnatkaan tarvitse toisiaan vastaan taistelevia poliisijoukkoja.  Tässä kirjoituksessa käsittelen kuitenkin tarkemmin vain maailman väestöpolitiikkaa, joka on täysin hunningolla. Nykyisen ihmiskunnan lelliminen väestökysymyksessä kuormittaa tulevia sukupolvia vastuuttomasti ja julmasti. Tuo julmuus saa muotonsa ennen muuta maapallon ainutlaatuisen ja rikkaan aarteen – monenkirjavan elämän – latistamisena ja tuhoamisena.

Vastakkaiset päämäärät

Ihmiskunnalla ei ole harkittua päämäärää. Se ajelehtii fysiikan ja biologian lakien ohjaamana, ilman omaa tahtoa kohti usvaista tulevaisuutta. Ei ole oivallettu, että myös ihmiskunnalla – kuten kansalla, perheellä tai puolueella – voi olla tavoite ja tahto. Niinpä tämä porukka on virran viemää tavaraa. Tavoite on oltava ensin, sitten keinot sen saavuttamiseen. Ensin pitäisi huomata ja hyväksyä, että ihmiskunnalla voi olla ja pitää olla sekä tahto että tavoite. Tästä taidetaan olla yksimielisiä. Sitten on valittava vaihtoehdoista ja siihen sopu varmaan loppuukin.

 Ihmiskunnan nykyinen päämäärä on ”nokkelan ihmisen” malli. Se on yksipuolisen tekninen ja taloudellinen. Näille tavoitteille ei nähdä mitään seiniä eikä kattoa. Tekoäly, geenitekniikka, joka paikan digitaalisuus, taloudelliset perustelut kaikille ratkaisuille, hömppäviihde, mukavuus ja turvallinen tylsyys, ruumiiden syväjäädytys tavoiteltaessa ikuista elämää ja globaali monokulttuuri ovat enemmistön suosimia johtotähtiä ja demokratiassa enemmistö määrää. Keinotekoinen ja turvallinen jännitys yhdistettynä löysään helppouteen on aikamme tunnus.  Suosikkini on edellisen vastakohta, ”viisaan ihmisen” ratkaisumalli. Ihmiskunta on silloin planeettamme uskollinen rakentaja ja isäntä, eikä pöyhkeä, piiskuriksi ilmoittautunut olento. Ihmiskunta löytää tuossa vaihtoehdossa harmonisen tilan, joka säilyy peruspiirteiltään vuosituhannesta toiseen. Perustavin muutos nykyiseen on maailman muuttumaton väkiluku, joka voi olla vain murto-osa nykyisestä. Sen saavuttamiseen menee vuosisatoja, ja sitä käsittelen tässä kirjoituksessa.  Kutsun teknosfääriksi koko sitä elotonta työkalujen verkkoa, joka on ihmisten rakentama ja levittäytyy kaikkialle maailmaan. Tuleva teknosfääri on tässä vaihtoehdossa rajattu vuosituhansiksi noin puoleen maapallon pinta-alasta, noin 70 miljoonaan neliökilometriin.

Toinen puolisko on suojeltu ihmisiltä ja varattu maapallon miljoonille muille lajeille. Sen arvo ei ole välineellinen, vaan itseisarvo, uskonnollisen arvon kaltainen. Ihmislaji tunnustaa elämän rikkaan lajikokonaisuuden perusarvoksi, eikä käytä lajinsa hirmuvaltaa. Suojelualueet erilaisine biotooppeineen ja maisemineen sekä omaehtoiset kulttuuripiirit perinteineen ja tapoineen lomittuvat yhdessä planeetan kattavaksi, rikkaaksi ja kauniiksi kudelmaksi.  Ihmiskunnan kulttuuripiirit kehittyvät tässä vaihtoehdossa omaehtoisesti. Kulttuuripiirillä on yksilöä vankemmat perusoikeudet. Toisen tapakulttuurin konkreettinen peukalointi on tökerö ajatusvirhe. Arkielämässä palataan samaan itsenäisyyksien tilaan, joka vallitsi ennen suuria löytöretkiä. Puuttuminen toisen kulttuuripiirin identiteettiin olkoon sopimatonta ja aggressiivinen puuttuminen rikollista. Eurooppalaiset viettäkööt vuosisatoja katumusharjoituksia menneiden valloitustensa anteeksipyyntöinä. Mutta kulttuuripiirien rajat ovat suodattimia, eivät seiniä. Vuosisatoja kestävä rauha luo ilmapiirin, jossa sota on kuolemaa julmempi häpeä ja siihen valmistautuminenkin tuomittua. On opittu, ettei junan lattialle syljetä. Onko rauhan opettelu vaikeampaa?  Kulttuuripiirit suojelkoot perinteitään ja identiteettiään. Niiden erilaisuus on rikkaus. Varjeltakon tätä ihmiskunnan yhteistä aarretta kuin silmäterää.

Ongelmien perussyy

Maa, meidän taivaankappaleemme on sairas. Sen tauti on ylettömästi lisääntynyt ja lisääntyvä ihmislaji. Se synnyttää jopa etäispesäkkeitä syövän lailla. Tämä on aiheuttanut joukon ongelmia, jotka osittain kiusaavat ihmisiä itseään, mutta ensisijaisesti kaikkea elollista ja – välillisesti ja väistämättä – silloin myös ihmistä.

 Ensimmäistä ongelmajoukkoa voisi kutsua sosiaaliseksi ja siihen kuuluvat esimerkiksi nälänhädät, sodat, massamuutot, terrorismi, kansainvälinen rikollisuus, epidemiat ja resurssien ehtyminen. Ne ovat lajimme jäsentenvälisiä juttuja. Näistä vain massamuutot lisäävät väestönkasvua, mutta väestönkasvu kasvattaa näitä kaikkia ongelmia.

 Toinen ongelmajoukko on leimallisesti ekologinen. Se tuhoaa luontoa välittömästi ja siihen kuuluvat aavikoituminen, vesipula, metsäkato, valtamerien saastuminen, ilmastonmuutos ja eliölajien sukupuutot. Mikään näistäkään ei edistä väestönkasvua, mutta väentiheys synnyttää ja kasvattaa näitä kaikkia.

Ympäristön ja ihmiskunnan ongelmia

Väestönkasvun johdannaiset vahvistavat usein toisiaan ja aiheuttavat siten tuhoprosessin kiihtymisen. Kun ongelmat pahenevat, vahvistuu hätätilanteille ominainen moraalinen rappio. Väkimäärä on perusta kaikille maan ongelmille. On tärkeintä puuttua juuri siihen. 

Nykytilanne

 Maantieteellisesti maapallo jaetaan kuuteen maanosaan, joista jätän Antarktiksen tässä yhteydessä käsittelemättä. Muut viisi ovat Aasia, Afrikka, Amerikka, Eurooppa ja Oseania. Oheinen taulukko valaisee ongelmaa eri maanosissa. Amerikan olen jakanut kahtia.

Maanosa P.-ala VäkilukuVs. tiheysVs. kasvu Kasvu
  M.km2 M. henk.hnk. km2 M.henk/v. %
Aasia 43,8 4504 103 41,8 0,9
Afrikka 30,4 1256 41 31,2 2,5
Et. Amerikka 18,1 646 36 6,5 1,0
P. Amerikka 24,2 361 15 2,6 0,7
Eurooppa 10,2 742 73 0,6 0,1
Oseania 9,0 41 5 0.6 1,5
Yhteensä 135,7 7550 56 83,3 1,1

Lähde: United Nations, Department of Economic and Social Affairs, Population Division (2017). World Population Prospects: The 2017 Revision

On tärkeää huomata heti, että maanosien välillä on ratkaisevia eroja ja vaikka ongelma on seurauksiltaan yleismaailmallinen – kaupan, muuttoliikkeen ja yhteyksien tähden – on käytännöllistä käsitellä väestöongelmaa maanosa maanosalta.

Kestävä koko väkiluku

Maailmanlaajuista keskustelua ei käydä siitä, mikä on maailman kestävä väkiluku, millä perusteella se valittaisiin ja miten siihen päästäisiin. Vaikeneminen on sairauden kipulääkitystä. Tätä kaikkein tärkeintä, olennaisinta kysymystä vältellään ja planeetta kiertää aurinkoa vuosi vuodelta kuin narkoosissa. Ehdotan maailman pysyväksi väkiluvuksi enimmillään 2,0 miljardia henkeä. Sellainen se oli 1920-luvun lopulla. Nyt se on nelinkertainen tuohon nähden ja uhkaa kasvaa kahdeksankertaiseksi ensi vuosisadalla.

 Arvioni perustuu maailman ylikulutuspäivään, jonka WWF julkaisee vuosittain. Tuo päivämäärä saavutettiin 1. elokuuta vuonna 2018 ja se aikaistuu vuosittain noin viikolla. Maailman ylikulutuspäivä on laskennallisesti se päivä, jona ihmisten ekologinen jalanjälki ylittää maapallon biokapasiteetin, eli kyvyn tuottaa uusiutuvia luonnonvaroja ja käsitellä fossiilisten polttoaineiden käytön aiheuttamia kasvihuonekaasupäästöjä.

 Karkeasti arvioiden voisimme elää tuota velkaa kasvattamatta, jos maailman väkiluku olisi 4 miljardia, kulutus ei kasvaisi ja maailman luonnonsuojelualueet olisivat niin olemattomat kuin nykyisin. Ensimmäinen ehto on epärealistinen ja toinen on moraaliton. Tekniikan nykytaso luo maailman asukkaille nykyistä korkeamman kulutustason. Koskemattoman luonnon itseisarvo taas on kestävän tilan eettinen imperatiivi. 2,0 miljardin väkiluku maapallolla voisi taata, että lajien sukupuutot loppuvat ja keskimääräinen kulutus olisi kaikkialla siedettävä, joskaan ei ylellinen missään.         

 Käydyn keskustelun tavallisin toteamus on, että väkiluvun ennustetaan nousevan jollekin siedettävälle tasolle väliaikaisesti ja johonkin vuosilukuun – tavallisimmin vuoteen 2100 – mennessä. Siitä eteenpäin ei arvioida mitään, ei kasvusta eikä määrästä. Tämä asenne on älytön. Väestökehitys pitää eritellä siihen saakka, kun kestävä taso on pysyvästi saavutettu.

Miten jakautuisi pysyvä 2,0 miljardin väkiluku maapallolla?

Ensinnäkin, puolet maapallon pinta-alasta jätettäisiin muun elämän resurssiksi ja meikäläiset  hallitsisivat  rakennelmineen  toista  puolikasta. Tämä on muiden eliölajien näkökulmasta hirmuinen vääryys, mutta vedän nyt kotiin päin lajimme hyväksi. Rajumpaa puolueellisuutta ei omatunto salli, mutta minua ahneempia ja anteliaampia lajikumppaneita kyllä löytyy. Ehdotukseni mukaan ihmislajille jäävä maa-ala (kun Antarktis ja muut asumiselle epämukavat alueet jätetään pois laskuista) olisi noin 68 miljoonaa neliökilometriä ja väentiheys noilla alueilla 30 henkeä neliökilometrille. Metsästys ja kalastus olisivat tietysti siellä sallittuja.

Maanosa Pinta-alaVäkiluku Väentiheys Muutos
M. km2 M. henkeä henkeä/km2 M. henk.
Aasia 43,8 641 14,6 -3863
Afrikka 30,4 449 14,8 -807
Et. Amerikka 18,1 268 14,8 -378
P. Amerikka 24,2 358 14,8 -3
Eurooppa 10,2 151 14,8 -591
Oseania 9,0 133 14,8 + 92
Yhteensä 135.7 2000 14,7 -5500

Ihanteellinen väkiluku suojelualueineen ja sen edellyttämä väkiluvun muutos 

Aikataulu ja keinot

On syytä panna merkille, että käsiteltävä ongelmamme on synnytetty – konkreettisesti ja kuvaannollisesti – alle sadassa vuodessa. Tuo aika on ihmisyksilölle iäisyys, mutta taivaankappaleen kehityksessä salamanisku. On arvioitu, että maailman väkiluku oli 2 miljardia vuonna 1927, eikä ongelma korjaannu yhtä nopeasti kuin se syntyi. Korjattava asia ei ole ihmislajin pulma, vaan paljon tärkeämpi: on palautettava elämänmuotojen rikkaus ja turvalliset olosuhteet sen säilymiselle planeetalla.  Tarkastellaan ensin kokonaisuutta. Realistista olisi ottaa heti maailmanlaajuiseksi ohjeeksi kahden lapsen yläraja kaikille naisille. Väkiluku laskisi silloin, koska aina on myös yhden lapsen perheitä ja lapsettomia naisia. Ratkaisu pitäisi tehdä heti, mutta lienee poliittisesti mahdollinen vasta vuosisatamme lopussa, jolloin maailman väkiluku on ehtinyt kasvaa noin 11 miljardiin. On korjattava Kairon väestö- ja kehityskonferenssin järkyttävä erehdys, jonka mukaan vapaaehtoinen perhesuunnittelu on perustava ihmisoikeus. Millä perusteella? Ajatellaanpa hetki sellaista julistusta, että perustava ihmisoikeus on ajaa tien oikeata tai vasenta laitaa!

Kiinan yhden lapsen politiikka on merkittävin tämän vuosisadan ympäristöteko. Jos vuosisadan lopussa sitouduttaisiin kahden lapsen politiikkaan, olisi kehitys oheisen kuvion mukainen ja 2 miljardin raja saavutettaisiin vuonna 2600. Silti kuviossa punaisella rajattu alue ylittäisi maapallon kantokyvyn ja lopputulos olisi tuhoisa. Tämä politiikka ei siis ole riittävän tehokas. Siksi tulisi monissa maissa heti seurata Kiinan esimerkkiä.

Punaiset pisteet kuvaavat väkiluvun kehitystä. Punaisella viivalla rajattu alue kuvaa sitä ihmismäärää, joka ylittää kestävän luonnonvarojen hyödyntämisen.

Väkiluvun mahdollinen kehitys tulevaisuudessa

Tähän ratkaisuun liittyy selkeä käytännön ongelma. Maanosat ja maat eivät ole tasa-arvoisia, vaan joidenkin syntitaakka on muita suurempi. Oseania ei ole vielä ongelma, ei myöskään Pohjois-Amerikka. Eurooppa saattaa alentaa väkilukuaan vapaaehtoisesti, mutta sen ei tietenkään pitäisi kasvattaa sitä yhtään. Samaa voi optimistisesti toivoa Latinalaiselta Amerikalta. Aasia ja Afrikka muodostavat sen sijaan kaksi erilaista ongelmaa. Aasiassa tulisi useimpien maiden seurata Kiinan esimerkkiä, koska väenahtaus on jo nykyisin ja keskimäärin vahingollinen.  Ensi-avuksi riittäisi, jos 9 väkirikasta maata; Bangladesh, Japani, Intia, Koreat, Filippiinit, Vietnam, Pakistan, Indonesia ja Thaimaa seurasivat Kiinan esimerkkiä, ottaisivat väliaikaisesti käytännöksi yhden lapsen politiikan ja myöhemmin jatkaisivat sitä määrätietoisella kahden lapsen politiikalla. Noissa 10 maassa (Kiina mukaan luettuna) on väentiheys jo 200 henkeä/km2 keskimäärin ja niiden yhteinen väkiluku on 3,3 miljardia. Noihin maihin kiteytyy suurin osa ajankohtaisista ongelmista. Jotta elämä säilyisi rikkaana, pitäisi alueiden luontoarvoja parantaa ratkaisevasti nykyisestä.

Tähän ratkaisuun liittyy selkeä käytännön ongelma. Maanosat ja maat eivät ole tasa-arvoisia, vaan joidenkin syntitaakka on muita suurempi. Oseania ei ole vielä ongelma, ei myöskään Pohjois-Amerikka. Eurooppa saattaa alentaa väkilukuaan vapaaehtoisesti, mutta sen ei tietenkään pitäisi kasvattaa sitä yhtään. Samaa voi optimistisesti toivoa Latinalaiselta Amerikalta. Aasia ja Afrikka muodostavat sen sijaan kaksi erilaista ongelmaa. Aasiassa tulisi useimpien maiden seurata Kiinan esimerkkiä, koska väenahtaus on jo nykyisin ja keskimäärin vahingollinen.  Ensi-avuksi riittäisi, jos 9 väkirikasta maata; Bangladesh, Japani, Intia, Koreat, Filippiinit, Vietnam, Pakistan, Indonesia ja Thaimaa seurasivat Kiinan esimerkkiä, ottaisivat väliaikaisesti käytännöksi yhden lapsen politiikan ja myöhemmin jatkaisivat sitä määrätietoisella kahden lapsen politiikalla. Noissa 10 maassa (Kiina mukaan luettuna) on väentiheys jo 200 henkeä/km2 keskimäärin ja niiden yhteinen väkiluku on 3,3 miljardia. Noihin maihin kiteytyy suurin osa ajankohtaisista ongelmista. Jotta elämä säilyisi rikkaana, pitäisi alueiden luontoarvoja parantaa ratkaisevasti nykyisestä.

Valtiot Pinta-ala Väkiluku Väentiheys
  milj. km2 milj. henkeä henkeä/km2
Bangladesh 0,144 147 1 023
Japani 0,378 127 337
Intia 3,288 1095 333
Koreat 0,219 72 328
Filippiinit 0,300 89 298
Vietnam 0,330 84 256
Pakistan 0,804 166 206
Kiina 9,597 1314 137
Indonesia 1,919 245 128
Thaimaa 0,514 65 126
Yhteensä 17,493 3403 194

Väkiluku Aasian väkirikkaissa maissa

Aasian väkirikkaimmat maat

Afrikan ongelma ei taas ole väen nykyinen määrä, vaan kyltymätön lisääntyminen. Väestönkasvu, joka on 2,5 % vuodessa merkitsee väestön kaksinkertaistumista noin sukupolven aikana, 28 vuodessa. Silloin Afrikan väentiheys olisi yhtä vastuuton kuin Euroopan on jo nyt. Afrikka tarvitsee apua perhesuunnittelussa. Olisi oikeudenmukaista tilanteen alkuperäiseltä aiheuttajalta, Euroopalta, antaa eteläiselle naapurillemme vahvaa ja epäitsekästä apua asiassa. Se olisi eduksi molemmille maanosille ja tukisi näiden kahden harmonista yhteiseloa tulevaisuudessa.   Viimeiset 50 vuotta on maapallon väestönkasvusta ja väkiluvusta käyty kiistaa. Väkilukuun puuttumista on pidetty jostain syystä sopimattomana. Loputonta väestönkasvua ei kukaan tervejärkinen ole kuitenkaan voinut hyväksyä. Siitä syystä on keksitty jatkuvasti muita, uusia ratkaisuja asialle kuin pakotteet. Sellaisia temppuja ovat olleet naisten kouluttaminen, elintason kohottaminen, kulutuksen vähentäminen, kasvissyönti ja massamuutot. Vaikuttaa usein siltä, että tavoite ja keinot sen saavuttamiseksi ovat vaihtaneet paikkaa. Nähdäkseni on aika tunnustaa tosiseikka: maailma tarvitsee väestösuunnitelman ja toimivat keinot sen toteuttamiseen. Kairon julistus on kumottava. 

Suomen mahdollisuus toimia

Edellisen jälkeen on luonnollista kysyä, mitä suomalainen äiti tai Suomen valtio voi tässä asiassa tehdä. Tarkastellaan ensin maamme väestötilannetta. Väkiluku on 5,52 miljoonaa, väentiheys 17,6 henkeä/km2 ja kasvu maltillista. Voin iloisesti ilmoittaa niille, jotka vaativat naapuriltaan aina kannustavaa esimerkkiä asiassa kuin asiassa, ettei se ole synnyttämisen kohdalla Suomessa tarpeen. Riittää, kun pidetään popula nykyisissä rajoissa. Sen verran poikkean tästä säännöstä, että se 18 lasta siittänyt kansanedustaja olisi voinut hillitä itseään sen viidennen kohdalla ja myös, ettei synnytystalkoita tarvita. Nämä olivat ohjeet yksittäiselle kansalaiselle. Ole huoletta.

 Sen sijaan kaikille kansainvälisissä kuvioissa toimiville päättäjille annettakon selkeä viesti. Asia, josta olen tässä kirjoittanut, on elämän ja kuoleman kysymys meidän taivaankappaleellemme. Vitsailkaa vaikka kaikesta muusta, mutta ottakaa tämä asia vakavasti. Käyttäkää jokainen mahdollinen tilaisuus ja keino vaikuttaaksenne siihen, että Euroopan on vähennettävä väkilukuaan, kannustettava auttamaan ja tukemaan Afrikkaa perhesuunnittelussa ja painostettava koko Aasiaa, jotta se seuraisi Kiinaa sen esimerkillisessä politiikassa. Kaikki tämä on vasta välttämätön ensimmäinen askel. Prosessin on jatkuttava nopeimmillaankin vielä kymmenen sukupolven ajan maailmassa. Sotku on hulppeasti aiheutettu, mutta tulos vain vaivalloisesti ja sitkeästi korjattavissa.

Ihmiskunnan vapaa tahto

Voisiko ihmiskunta paeta biologisia viettejään ja vapauttaa itsensä järkeen ja etiikkaan perustuviin valintoihin?

Yksi filosofian perustava kiista koskee ihmisen vapaata tahtoa. Fysikalismin mukaan koko elimistömme, aivot ja hermot mukaan luettuina, muodostuu alkeishiukkasista ja niiden liikkeistä, eikä taustalla ole muuta. Tietoisuutemme ja itsetietoisuutemme ovat vain aineen liikettä. Kvanttifysiikka tuo valintoihimme mukaan sattuman, mutta ei “tahtoa”, joka olisi aineen taustalla oleva itsenäinen voima, jokaisen yksilön ei-aineellinen kyky ja turva. Tahdoksi kutsumamme ilmiö on pohjimmiltaan myös ainetta ja energiaa – joka fyysikkojen mukaan on sama asia – kuten ajattelu ja tunteetkin. Kysymys on eettinen, koska ääritapauksessa se oikeuttaa väittämään, ettei ihmisyksilö ole itse vastuussa teoistaan, vaan niitä ohjaavat puolueettomat luonnonlait ja kansalainen on näitä seuraileva automaatti.

Tahdon, kuten ajattelun ja tunteidenkin perimmäisellä olemuksella on siis toistaiseksi kiistelty luonne, mutta vain akateemisesti. Käytännössä, kaiken kokemamme perusteella ja voidaksemme ylipäänsä toimia järjellisesti, meidän ei pidä ajatella tahtoa aineellisena tapahtumana.

Ihmissuhteet, lainkuuliaisuus, moraali, henkilöhistorian merkitys, lojaliteetti, tulevaisuuden suunnitelmat, yhteiskunnat ja kaikki päätöksemme pyyhkiytyvät olemattomiin, jos katsoisimme itsemme syyntakeettomiksi tekemisiimme. Näin ei menetelläkään. Yksilön saavutuksia ja erehdyksiä pidetään nykyään kaikissa kulttuureissa hänen omina ratkaisuinaan. Palkinnot ja rangaistukset ovat kaikkialla arkipäivää, yksilö katsotaan vastuulliseksi teoistaan.

Muiden elävien olentojen kohdalla ollaan eri kannalla. Onko männyllä tahtoa? Tai saniaisella? Mitkä voimat ohjaavat valaan, elefantin tai gorillan tekemisiä? Eläimet eivät näennäisesti aina ole itsekkäitä. Emot puolustavat poikasiaan, urokset perhettään ja lähisukulaisemme gorillat tappelevat toisen klaanin kanssa kuten Jukolan veljekset Toukolan poikien kanssa. Ei niillä liene lajin sisäpiirin lainsäädäntöä. Tässä suhteessa kehittyneimmätkin eläimet ovat luonnonlakien armoilla. Ei liene gorillakunnan tai norsukunnan itse luotua säännöstöä, jolla luontaisia viettejä, kuten keskinäistä kilpailua tai poikasten puolustamista vaimennettaisiin tai niihin velvoitettaisiin.

Ihmiskuntaa luotsaavat eläinmaailmasta tutut biologiset luonnonlait

Onko ihmiskunta gorillakuntaa kehittyneempi tuossa suhteessa?

Valitettavasti näyttää, että asiat ovat kaukana siitä, miten niiden tulisi olla tai miten niiden toivoisi olevan. Ihmiskuntaa, tai ainakin hyvin monia valtioiden johtohenkilöitä, eivät näytä luotsaavan merkittävien ajattelijoiden eettiset käyttäytymisohjeet, vaan eläinmaailmasta tutut biologiset luonnonlait. Niitä ovat urosten kilpailu naaraitten suosiosta seksuaalisessa kiimassa, oman lauman verinen puolustaminen muiden laumojen uroksilta, naaraitten äidinvaistot, reviirien valtaaminen muilta laumoilta sekä tilaisuuden tullen huijaus, varastaminen, kiristys ja valehtelu. Tätä kilpailua maailman media seuraa yhtä hyväksyvästi kuin jalkapallo-otteluita, kyseenalaistamatta toiminnan perustavaa luonnetta tai kannustimia.

Ihmiskunnan käyttäytyminen planeetalla isossa mittakaavassa on lähempänä gorillaperheitten meininkiä kuin pikkukylän hyvätapaisten naapureiden keskinäistä kanssakäymistä. Ihmiskunnalla ei ole vapaata tahtoa tehdä perustavia eettisiä valintoja, vaikka sillä voisi ja pitäisi olla.

Esimerkkinä olkoon maailman merkittävin ongelma, pitkän aikavälin väestönkasvu. Sen perustavan merkityksen arviointi ei saa takertua valkoisiin valheisiin. Sanon tämän siksi, että lapsikuolleisuuden vähenemistä, keski-iän pidentymistä, elintason nousua ja tarttuvien tautien nujertamista pidetään nykyajan siunauksina. Se ei ole vääristelyä, kun arvioidaan lyhyttä aikaväliä, mutta se on tosiseikkojen salailua, kun unohdetaan lyhytjänteisten voittojen aiheuttamat pitkän aikavälin haitat. Ilman korjaustoimia ne ovat lämmintä pissaa housuihin pakkasella. Ne lisäävät maapallon taakkaa, koska ne kasvattavat maapallon väkilukua ja yksilöiden henkilökohtaista kulutusta. Silti maailmanlaajuista perhesuunnittelua vastustetaan, koska sen katsotaan loukkaavan ihmisoikeuksia. Oikeus lisääntyä ei ole vain ihmisten oikeus, vaan kaiken elämän oikeus, jos mikä. Mikä tuomioistuin olisi ihmislajille monopolin tällaiseen röyhkeyteen suonut? Kyse on vahvemman oikeudesta, joka ei ole oikeus lainkaan, vaan perustava luonnonlaki, petojen perusominaisuus.

Maailman väestönkasvu ja väkiluku ovat ihmiskunnan asioita, joita yksityisen perheen tai yksilön oikeudet eivät voi kumota. Eikö ihmiskunnalla kokonaisuudessaan muka ole perusoikeuksia ja samalla perusvelvollisuuksia? Jos ihmiskunnalla ei olisi niitä, ei sillä myöskään voisi olla tahtoa. Ihmiskunta olisi silloin syyntakeeton ja seuraisi muun eläinkunnan lailla vain sen yksilöille kehittyneitä viettejä.

Parin sukupolven ajan pitäisi tyytyä yhden lapsen politiikkaan                                                      

Maailman ydinongelma on liian suureksi kasvanut, liikaa luonnonvaroja kuluttava väestö. Siitä seuraa kokonainen nivaska ekologisia ja sosiaalisia ongelmia. Ihmiskeskistä etiikkaa seuraten tämän todistaminen on mutkikkaampaa, kuin elämäkeskistä etiikkaa seuraten. Jälkimmäinen on melko uusi suuntaus, enkä paneudu tässä siihen. Yritän selvittää, miksi väestökysymys on ihmiskunnallekin niin tärkeä, että se vaatii pikaisen ja radikaalin ratkaisun.

Asiasta on tietysti keskusteltu paljon. On arvioitu, että väestönkasvu jatkuu seuraavaan vuosisadan vaihteeseen, ja maapallon väkiluku on tuolloin noin 11 miljardia. On laskettu, että luonto kestäisi nykyisen kulutuksen kuormittaessa maapalloa noin neljän miljardin ihmiskunnan. Jos kulutus olisi kohtuullisempaa ja jakautuisi nykyistä tasaisemmin, väkiluku voisi enimmillään olla 1,5 miljardia, sama kuin 1800-luvun lopulla. Silloin olisi resursseja myös riittävän suuriin luonnonsuojelualueisiin ja eliökunnan säilymiseen ilman sukupuuttoja.

Onko se mahdollista, ja mitä tapahtuu sitä ennen?

Olkaamme optimisteja. Olettakaamme, että maailmanlaajuisesti kahden seuraavan sukupolven aikana ihmiskunnan moraali ja yhtenäisyys lujittuu sellaiseksi, että yli kahden lapsen katraita pidetään moraalittomina ja vanhemmat tuomitaan vastuuttomiksi ihmiskunnan ja planeetan tuhoajiksi. Vaatimus toteutuisi varmasti vain tiukalla kansainvälisellä lainsäädännöllä, sillä harvaan asutuissa maissa sitä pidettäisiin kohtuuttomana, eivätkä tiheään asutut maat suostuisi yksin huolehtimaan väkiluvun vähenemisestä. Mutta oletetaan, että tavoitteessa jotenkin onnistuttaisiin ja väkiluvun kasvu kääntyisi vuonna 2100 laskuun silloisesta 11  miljardista.

Ennakoikaamme aluksi, että maailmanlaajuisesti hyväksyttäisiin perhesuunnittelun normiksi kaksi lasta. Tällöin väkiluku laskisi jokaista sukupolvea kohden noin 10 %, koska joissakin perheissä olisi vain yksi tai ei yhtään lasta. Toisaalta säätelyä myös rikottaisiin. Tämä merkitsisi karkeasti sitä, että neljän miljardin väkiluku saavutettaisiin noin vuonna 2400 ja 1,5 miljardin väkiluku noin vuonna 2700.

Ennen ensimmäisen, välttämättömän tilanteen saavuttamista olisimme kuormittaneet maapallon kantokykyä keskimäärin kaksinkertaisesti noin 300 vuoden ajan. Planeetta ei kestä tätä. Huomattakon, että ennuste ei edes kuulu sarjaan ”tulevaisuuden ennustaminen on vaikeaa”, vaan se on lähes varmuutta, todennäköisyydeltään taivaankappaleiden tulevan sijainnin ennustamista – ellei jotain ratkaisevaa ja radikaalia tehdä suunnan muuttamiseksi.

Mikä johtopäätös ihmiskunnan olisi tehtävä?

Ensimmäiseksi tulisi heti nähdä edellinen kokonaisuus ja hyväksyä tilanne – tietysti karkeasti. Sitten tulisi todeta, että suurin vastuu on nykyisellä sukupolvella ja jälkeläisemme ovat meitä huonommassa asemassa. Mitä pidempään asiaa lykätään kiistelyillä ja jaaritteluilla, sitä julmemmiksi käyvät tarpeelliset ratkaisut. Vaikein päätös lienee sen hyväksyminen, että kahden lapsen politiikka on liian hidas, liian salliva. Parin sukupolven ajan pitäisi tyytyä yhden lapsen politiikkaan. Mutta mitä pidemmälle – lapsillemme ja lastenlapsillemme – tuon johtopäätöksen ja ratkaisun lykkäämme, sitä saamattomampia ja julmempia olemme.

Palataan ihmiskunnan olemukseen, sen vapaaseen tahtoon.

Jos ihmiskunta olisi pelkän evoluution tuote, sen jäsenillä olisi vain ominaisuuksia, jotka ovat luonteeltaan fysikaalisia, kuten altistuminen painovoimalle tai sähkömagneettiselle säteilylle, mutta myös rypäs puhtaasti biologisia, eläimellisiä piirteitä. Sellaisia ovat esimerkiksi seksuaalisuus, kilpailuvietti, äidinrakkaus, korkean paikan kammo, nälkä, kuolemanpelko tai klaustrofobia. Ne aiheuttavat kaikki tunnetiloja, mutta niiden ilmeisenä tarkoituksena eivät ole tunnemyrskyt. Perussyy on käytännöllinen, suojella meitä yksilöinä ja sukuamme joukkona. Jos olisimme täysin eläinten kaltaisia, ihmiskunta olisi suuri lauma, joka toimisi vain noiden viettien varassa. Näyttää kuitenkin kovasti siltä, että niin se menee. Siksi väestönkasvun säätelystäkin on paha mennä puhumaan. Vastustusta voi odottaa, suunnalta jos toiseltakin.

Mutta: jos ihmiskunta katsoisi oikeudekseen paeta biologisten viettiensä paineita, vapauttaisi itsensä järkeen ja etiikkaan perustuviin valintoihin, ei piittaisi valintojen lyhyen tähtäyksen vastenmielisyydestä tai vaativuudesta eikä siitä, että ne uhmaavat biologisia viettejämme ja pinnallisia ihmisoikeuksiamme, mitä se osoittaisi?

Se osoittaisi, että ihmiskunnalla on vapaa tahto. d