Iloisia uutisia

Mä suuren ilon ilmoitan. Mä tarkoittaa Keskeisen Uudenmaan Koronan Levinneisyyden Etenemisen Tutkimuskeskusta – lyhennettynä KUKLET.

Monet meistä ovat varmaan seuranneet Helsingin Sanomien tilastosivua, jossa päivittäin kerrotaan lukuja Koronan leviämisestä Suomessa, HUS:ssa ja muissa Suomen sairaanhoitopiireissä. Hyödyllisin noista lienee taulukko, josta näkee viimeisen kahden viikon ajalta havaitut uudet tapaukset. Kiinnostavia ovat myös tilastot, jotka kuvaavat koko maan havaittuja tartuntatapauksia ja luettelo tartunnoista eri puolilla.

Ne eivät kuitenkaan kuvaa tartuntavaaran päivittäistä kehitystä. Ongelmana lienee, että oireettomat, taudille altistuneet voivat tartuttaa tautia tietämättään. Siksi luvut antavat liian myönteisen kuvan tilanteesta, koska testeillä ei ole vielä todettu edellisten osuutta altistuneista. Toinen huomautus on vastakkainen. Se liittyy taudin kestoon ja tartuntavaaraan, joka lienee noin kaksi viikkoa.  

Voimme siis olla kohtalaisen huolettomia niiden osalta, jotka ovat saaneet taudin kaksi viikkoa sitten tai aikaisemmin ja nähdä tartuttajina vain ne jotka ovat saaneet tartunnan sen jälkeen. Tässä näkyvissä taulukoissa on nyt pyritty arvioimaan taudin etenemistä siten, että tämä näkökohta huomataan. Lopputulos ei kerro taudin kaikkia kantajia, vaan vain tiedetyt, tartuttavat tapaukset eri ajankohtina.

Kun näitä vertailee toisiinsa päivittäin, voi seurata taudin leviämistä, sen nopeutta ja kiihtyvyyttä, mutta myös saavutettua huippua ja levinneisyyden hiipumista. Iloinen uutinen on, että tämän mukaan taudin huippu saavutettiin Vappuna, kun tartuttajien määrä oli siihen asti kasvanut ja ainakin tiedettyjen tartuttajien määrä näyttää pienentyvän nyt noin 50 hengellä päivässä.   

Huomattakon, että varottavien henkilöiden määrä on suurempi kuin ”vahvistettujen tapausten” määrä. Todellista leviämistä tai hiipumista voi silti riittävän tarkasti arvioida ”vahvistettujen” muutoksia tarkkailemalla. Samalla metodilla voi ilmeisesti vahtia paitsi HUS:n, myös Järvenpään, Tuusulan, Kellokosken, Keravan ja muun Uusimaan tilanteita ja muutoksia.           

Päivämäärä15.04.16.04.17.04.20.04.21.04.
Vahvistettuja koronavirustapauksia Suomessa kaikkiaan31613237336937833868
Tapaukset HUS:n sairaanhoitopiirissä kaikkiaan19872038213324502526
Tapaukset muualla Suomessa kaikkiaan11741199123613331342

Kolme ylintä riviä on kopioitu HS:n mainittujen päivien tilastosivulta ja alin rivi on laskettu vähentämällä. 

Päivämäärä29.04.30.04.01.0504.05.05.05.
Vahvistettuja koronavirustapauksia Suomessa kaikkiaan47404906499552545327
Tapaukset HUS:n sairaanhoitopiirissä kaikkiaan32433368344036623728
Tapaukset muualla Suomessa kaikkiaan14971538155515921599

Kolme ylintä riviä on kopioitu HS:n mainittujen päivien tilastosivulta ja alin rivi on laskettu vähentämällä. 

Päivämäärä29.04.30.04.01.0504.05.05.05.
Tartuttavia, tiedettyjä tapauksia Suomessa kyseisenä ajankohtana15791669162614711459
Tiedettyjä tapauksia HUS:n sairaanhoitopiirissä tuolloin12561330130712121202
Tiedettyjä tapauksia muualla Suomessa tuolloin323339319259257

Taulukon luvut kuvaavat ajankohtina 29.04. – 04.05. tiedettyjä, tartuttavia tapauksia ja ne on laskettu vähentämällä kaksi viikkoa aikaisemmat luvut myöhäisemmistä.

Päivämäärä30.04.01.05.2.05.-4.05 yht.2.05.-4.05. keskim.05.05.
Tartuttavia, uusia tapauksia Suomessa kyseisenä päivänä+90-43-155-52-12
Uusia tapauksia HUS:n sairaanhoitopiirissä tuolloin+74-23-95-32-10
Uusia tapauksia muualla Suomessa tuolloin+16-20-60-20-2

Taulukon luvut kuvaavat ajankohtina 30.04. – 04.05. tiedettyjä, tartuttavia tapauksia ja ne on laskettu vertailemalla edellisen taulukon tiedettyjen tapausten päivittäisiä muutoksia.

Media ja korona

Huolellinen lukija on varmaan vuosien varrella huomannut, että olen lahjakas antamaan neuvoja suuntaan jos toiseenkin. Tällä palstalla olen aikaisemmin muistanut ystävällisillä ohjeilla mm. Yhdysvaltojen presidenttiä Trumpia ja YK:n pääsihteeri Guterresta. Nyt jakelen neuvoja suomalaisille tiedotusvälineille, hienommin sanottuna medialle.

Pandemia on antanut loistavan massan materiaalia vallan vahtikoiralle. Tuo valtataistelun piilevä osapuoli on käyttänyt tilaisuuden hyväkseen, kantanut kortensa hienosti kekoon ja osoittanut, että sen tärkeä rooli on tietojen jako maailmaa pelastettaessa.

Tutkimuksien perusteella tiedot jaetaan järkytystietoihin, viihdetietoihin ja hyötytietoihin. Järkytystiedoilla saadaan lisää levikkiä. Sellainen tieto on esimerkiksi kuolleiden lukumäärä tänään Yhdysvalloissa. Viihdetiedoilla kevennetään lukijoiden mielialaa. Niinpä uutisoidaan ulkomaiden kiinnostus Suomen kansan rakkaudesta vessapaperiin. Hyötytietoja on vähemmän, ne ovat enimmäkseen tylsiä.

Teen siis ehdotuksen tylsän hyötytiedon lisäämiseksi.

Tavallinen tallustelija on järkytystietojen ja viihdetietojen sekamelskassa alkanut pälyillä epäilevästi jokaista lähimmäistä ruokakaupassa ja väistellä aamulenkillä vaarallisia vastaantulijoita. Nämä varotoimet ovat mitä suurimmalla todennäköisyydellä tarpeettomia, mutta eihän vara venettä kaada.

Kuitenkin olisi kaikille hyödyllistä tietää, kuinka tavallinen on se virukselle altistunut ihminen, joka ei itse huomaa oireita tartunnasta, mutta on silti potentiaalinen tartuttaja. Hän on tietämättään väisteltävin tuttavuus. Tarkkuus tässä ei ole tarpeellinen, mutta likimääräisyyskin riittää. 

Koska tämä tieto on jokaiselle merkityksellisin, toivon median iskevän tähän. Todennäköisyys on nyt jo riittävällä tarkkuudella selvitettävissä kansainvälisen kokemuksen, tilastojen, tietokoneelle tehtävän laskentamallin ja saatujen varmojen tietojen perusteella. Tuo tieto, jaettuna paikkakunnittain, olisi tarpeellisin katujen kulkijalle. Vielä nykyistä tärkeämmäksi tulee tuon todennäköisyyden muutos, kun nykyisiä varokeinoja aletaan purkaa. Tuota muutosta voidaan silloin seurata ja siitä pitäisi kertoa päivittäin.

Sami Kivistön ihmisviha

Sami Kivistö kirjoittaa (KU 22.3.) pitkän ja sekavahkon kommentin, joka jotenkin liittyy kolumniini (KU 17.3.). Suoranaisesti näillä kahdella ei ole paljonkaan tekemistä toistensa kanssa.

Kirjoitukset käsittelevät kahta eri asiaa. Minä kirjoitan maailman väkiluvusta, joka on toinen perussyy sille, että WWF laskee ihmiskunnan ylikulutuksen kasvaneen sellaiseksi, että tarvitsisimme sen tyydyttämiseksi 1,5 maapalloa.

Kivistö tarkastelee väestönkasvua valittuna vuonna 2018-2019 eräissä maissa sekä niiden CO2-päästöjä asukasta kohden. Johtopäätökset eivät kerro muusta kuin ymmärtämättömyydestä. Näillä kahdella asialla on vain olemattomasti suoraa tekemistä toistensa kanssa. Molemmat seurailevat elintasoa ja koulutusta. Se ei tarkoita, että ne riippuisivat toisistaan.  

Jos korrelaatioita asioiden välillä haluaa tarkastella loogisesti ja rehellisesti, voi piirtää maailman väkilukua kuvaavan käyrän vuodesta 1800 vuoteen 2020 ja kasvihuonekaasujen määrän ilmakehässä samalla aikavälillä. Se antaa kuvan siitä riippuvuudesta, josta minä puhun ja josta pitää puhua.

Mutta eihän se olekaan Kivistön kirjoituksen ydin. Kivistön kirjoituksen ydin on syyttää minua ihmisvihasta. Siinä hän onkin osittain oikeassa.

En ole vihainen, vaan raivoissani. Minua raivostuttaa, että ihmiskunta on sellainen omahyväinen lammaslauma, joka seurailee joitakin alfauroksia. Nämä urokset naaraita miellyttääkseen ja laumaansa mielistelläkseen katsovat asiakseen tapella keskenään, uhrata toistatuhatta miljardia euroa vuodessa tuohon pullisteluun ja saavat aikaan hävitystä, tuhoa ja kuolemaa. He käyttäytyvät kuin muutkin nisäkkäät. Lammaslauma määkii kintereillä. Joku pölvästi kehtaa puhua näiden kohdalla ihmisoikeuksista. Se raivostuttaa.

Ihmisrakkauteni kohdistuu Greta Thunbergin ikäisiin ja heidän jälkeläisiinsä, jotka väistämättä joutuvat kestämään sekä luontoon että ihmiskuntaan kohdistuvat rappiot seuraavien satojen vuosien aikana. Heidän kohtalonsa ei lyhytnäköistä lammaslaumaa hetkauta. Kirjoittelen lieventääkseni noiden tulevien sukupolvien kärsimyksiä. Ja esitän Keski-Uusimaalle pikku vinkin. Kivistön juttu piirroksineen ei kestä loogista kritiikkiä. Se on täyttä höpertelyä ja vie paljon palstatilaa. On kai teillä toimituksessa paperikori?

Tauti ja oireet

Koronaviruksella on ainakin kaksi sukulaista, vuoden 2015 massamuutot ja talvemme lumettomuus. Mitä yhteistä näillä kolmella asialla on? Paljonkin.

Ensimmäinen yhdistävä tekijä on, että ne ovat kaikki saman sairauden oireita, kuten kuume, nuha ja yskä. Toinen yhdistäjä on olematon varautuminen, reagointi, huolestuminen ja jälkiviisaus. Jokaisesta on ollut ennakointeja, ongelmista on varoiteltu, varoittelusta ei ole piitattu ja asia on tullut muka täydellisenä yllätyksenä. On kauhisteltu toisarvoisia asioita, kuten ihmisten mielialoja ja ilmapiirin laatua. Itse tapahtumaa on vähätelty.

Ennen muuta jokaiseen on reagoitu tosissaan vasta, kun kaikenlainen hyssyttely ei enää ota purrakseen. Reagointi on ollut aina myöhässä. Jälkipolvet pitävät meitä idiootteina. Tämä ei ole vihapuhetta. Tämä on jälkipolvien ylistystä. 

Tauti, jonka oireita nämä kaikki ovat, on maapallon ylisuuri väkiluku. Reagointi siihen noudattaa tuttua kaavaa. Väestöräjähdyksestä on puhuttu ainakin kuusikymmentä (60) vuotta, siitä lähtien kun maailman väkiluku oli vasta 3 miljardia. Reagoinnin pääpiirteet ovat tosiasioiden välttely, tahallinen epäloogisuus, huolestuminen siittäjien ja synnyttäjien ihmisoikeuksista (piittaamatta vähääkään tulevien ihmisten ihmisoikeuksista), varoittelijoiden pilkkaaminen ja erilaisten välillisten keinojen esittäminen asian ratkaisemiseksi.

Kiina on poikkeus. Sen merkittävä palvelus ihmiskunnalle on ollut yhden lapsen politiikka.

Tämä ei ole jälkiviisautta. Olen 60 vuotta puhunut asiasta. Nyt ei menneisyyttä voi muuttaa, mutta tulevaisuudelle voi vielä tehdä jotain. On todennäköistä, että tauti tulee kiihtyen oireilemaan monilla tavoin. Nuo oireet on syytä ennustaa ja niistä pitää varoittaa heti.

Vuosisatamme loppu täyttyy takuuvarmasti itse taudin kauhistelusta, kiistelystä sen parannuskeinoista ja tahallisesta epäloogisuudesta. Viimemainittu on valehtelun veli. Parhaimmassa tapauksessa päädytään maailmanlaajuiseen kahden lapsen politiikkaan.

Sillä keinolla saavutetaan tasapainoinen tila vuonna 2600. Sitä ei maa-parka kestä. Siksi on seurattava Kiinan mallia.  

Poliisin moraali

Neljä merkittävää poliisin johtajaa on syytettyinä hovioikeudessa siitä, että tietolähteitä ei ole rekisteröity. Tämä on hyvinvoinnin dekadenssia. Pohditaanpa asiaa hieman epäpoliittisesti.

Lait – järjettömätkin – syntyvät eduskunnan päättäminä. Ehkä kuvitellaan, että kansanedustajat kannattavat lakeja, joita pitävät järkevinä ja oikeudenmukaisina. Se pitää pieneltä osin paikkansa. Valtaosa laeista syntyy kuitenkin ryhmäpäätösten voimin ja motiiveja ovat aina myös kannatuksen julkisuuskuva ja siitä syystä päätöksen merkitys puolueelle ja edustajalle seuraavissa vaaleissa. Mitä etäämmällä laki on kansanedustajan arjesta, sitä enemmän poliittiset argumentit painavat. Laki tietolähteitten rekisteröinnistä on tällainen.   

Tietolähteitten rekisteröinti hyödyttää byrokratiaa ja sitäkin vain symbolisesti. Sillä ei ole oikeuden kanssa muuta tekemistä kuin oikeuden sivuuttaminen. Pöllöinkin kansalainen ymmärtää, että kontakti ei toimi, ellei jonkun tietolähteen ja vastaanottavan poliisin välinen suhde ole ehdottoman luottamuksellinen. Rekisteröinti mahdollistaa ja laillistaa vuotamisen ja sen kaikki hirveätkin seuraukset. Sitä ei voi järkevästi käyttää muuhun kuin tiedon vuotamiseen jollekin, jolle se ei ole alun perin tarkoitettu.

Rekisteröinnin ankara noudattaminen taas haihduttaa tietolähteet, hankaloittaa poliisin työtä ja helpottaa rikollisten toimintaa. Tätä ei syyttäjän tarvitse eikä pidäkään ymmärtää. Syyttäjä valvoo laillisuutta – olipa laki kuinka typerä hyvänsä – tottelevaisena lakikoneiston osana.

On helppo kuvitella yksittäisen poliisin ja hänen esimiestensä Jaakobin painia moraalin ja laillisuuden ristiriidassa. Yhdessä vaakakupissa ovat ”mies miehelle” annettu ehdoton vaikenemisen lupaus, tieto lupauksen pettämisen mahdollisista seurauksista ja oman tehtävän kunniakas ja tehokas suorittamien. Toisessa kupissa on käsitys lain älyttömyydestä, sen säätämisen kyseenalaisista motiiveista ja byrokraattien riemusta heidän kurinpitotoimissaan. Jokainen voi pohtia, kumman tien tuossa tilanteessa valitsisi. Mitä itse tekisit?       

Pormestarit porskuttaa

Onpa ikävä aikaa, jolloin Tuusulaa ei vielä armoittanut pormestareiden autuus. En kirjoita nyt tämän uuden aikamme liikenneyhteyksistä, vaikka siitäkin riittäisi sanottavaa. Kirjoitan rakennetusta ympäristöstä, johon tuo burgermaistereitten kolmikko arvelee asiantuntemuksensa riittävän. Saattaapa olla, että he kelpaavat jonkun rakennusliikkeen haaraosaston työnjohtajiksi, mutta nyt kulttuurikuntaan tarvittaisiin näkemystä, visioita ja syvyyttä. Kun moukkuus voittaa sivistyksen 2-1, ovat tulokset sen mukaisia.

Edetäänpä pikku jutuista isompiin.

Tuusulanjärven itärannalle, Fjällbon kohdalle on työnnetty hökötys, joka on luokiteltavissa lähinnä ympäristörikokseksi. Kapistus turmelee maiseman tehokkaammin kuin yksikään rantaviivaan pystytetty vanha sauna. Se alleviivaa suunnittelijan piittaamattomuutta ympäristön menneisyydestä ja hengestä. Miksi hän ei ehdottanut rakennelmaa Disneylandiin? Suomessa suojellaan rantoja suojavyöhykkeillä, eikä lain kiertäminen kumoa teon moraalittomuutta. Miten kunta olisi reagoinut, jos joku yksityinen maanomistaja olisi tehnyt tuon tempun?  

Hyrylän päätien varteen on noussut kehitysmaiden slummeihin sopivia synkeitä kerrostaloja ja samalla intoillaan upeaa arkkitehtuuria edustavan, vanhan kunnantalon purkamisella. Syyt purkuun vaikuttavat tekaistuilta ja ovat joka tapauksessa korjattavissa kohtuullisilla kustannuksilla.

Viimeinen niitti kuntamme rakennetun ympäristömme pilaamisessa on suunnitteilla oleva posliinikaupan dinosaurus – uusi jättiläismarketti keskelle Hyrylää. Sen tavoitteena ovat kaupalliset ja kunnalliset palvelut. Se on mittakaavaltaan kohtuuton maaseutukuntaamme. Sen oikeana tarkoituksena on ilmeisesti julistaa burgermaistereitten kykyä saada aikaan isoja asioita, tosin laadusta piittaamatta.

Tulee ikävä Hannu Joensivua.

Miksi valtuustosta ei löydy vastahankaa? Miksi ette heitä pihalle näitä kuntamme tuholaisia? Miksi annatte vetää itseänne kuin lammaslaumaa?

Tehän nämä pormestarit keksitte. Älkää odottako vaaleja. Toimikaa, teillähän se valta on.

Piittaamattomuus ympäristöstä uhkaa maapalloa

Marko Nenonen kirjoittaa tällä sivustolla (HS) 25.8. otsikolla “Ilmastoahdistus hidastaa kestävää kehitystä”. Ympäristöahdistusta paljon tuhoisampi lienee sen aiheuttaja, vuosikymmeniä jatkunut – edelleen jatkuva – piittaamattomuus ympäristömme tilasta. Nähdäkseni ”paniikki johtaa tyhjien julistusten tekemiseen”, mutta tätä huolestuttavammin julistusten tyhjyys johtaa paniikkiin. Vastakkain ovat tiedostavan maailman valistuneimmat ihmiset ja maailman poliittiset johtajat. Jälkimmäiset eivät ole tehtäviensä tasalla. 

Päättäjätason ensimmäinen tehtävä olisi pohtia maapallon kestävää väkilukua. Kestävässä tilanteessa ihmisten alhaisin elintaso olisi nykyisen keskitason luokkaa, jolloin kestävän tilanteen keskitaso olisi nykyistä jonkun verran korkeampi. Elintason keskiarvo vaikuttaa ympäristöön, sen jakautuma ei niinkään. Eläimille ja kasveille tulisi jättää vähintään puolet kaikista resursseista. Nämä reunaehdot johtavat maailman 2 miljardin ihanneväestöön. Ilman ohjeistusta nykyinen väkiluku kaksinkertaistuu, vaikka sen pitäisi nopeasti puolittua ja sitten pienentyä hitaasti ihannetasolle.

Seuraavaksi maailman päättäjätason olisi pohdittava miten ja missä aikataulussa ihannetasoon päästäisiin. Esimerkiksi kansainvälinen sopimus kahden lapsen politiikasta ei riitä. Silloin ylikuluttava väestö kuormittaisi planeettaamme vuosisatojen ajan. Loppupäätelmä on väistämätön, mutta ei poliittisesti korrekti. Kiinan yhden lapsen politiikkaa pitäisi soveltaa jonkin aikaa heti tiheimmin kansoitetuilla alueilla. 

Toinen seikka, johon vaaditaan maailmantason ratkaisua, on realistinen käsitys ympäristömme tilan muutoksesta. Nähdäkseni asiaa ajatellaan liian lyhytnäköisesti, asettamalla numeerisia lähitavoitteita ja tyytymällä niihin. Eräs tällainen on tunnettu 1,5 asteen keskilämmön nousu. Tällöin ei ole keskusteltu prosessin etenemisestä pidemmällä tähtäyksellä ja sen täydellisestä hallitsemisesta.

Ilmastonmuutos on epävakaassa, labiilissa tilassa. Sen ehtona ja osoituksena on vähintään kahden seikan toisiaan kiihdyttävä vuorovaikutus. Ensimmäinen näistä seikoista on lämpötilan nousu. Toinen on yhdistelmä jäätiköiden sulamisesta, metsien katoamisesta, valtamerien lämpenemisestä ja ikiroudan sulamisen synnyttämistä metaanipäästöistä.

Labiilin tilan pelottavin ominaisuus on alun salakavaluus ja huomaamattomuus mutta räjähdysmäinen kiihtyvyys ja loppu. Nyt näyttää, että vuotuinen jäätiköiden sulaminen ja metsäpalot jo muutaman vuosikymmenen ajan ovat lisääntyneet. Elämme vielä labiilin prosessin salakavalaa, huomaamatonta vaihetta.

Sietämättömänä pidän maailman päättäjien pyrkimystä sysätä ratkaisuksi tavallisten ihmisten kulutuskäytöksen muutos. Se on epärealistista, tehotonta ja epärehellistä. Tarvitaan paljon ankarampia toimia. Peruskysymys on: auttavatko välttämättömät, ankarat toimet maailman poliittisten päättäjien urakehityksiä. Ilmeisesti eivät, mutta tyhjät julistukset kylläkin.               

Lopettakaa syyllistys

Tavallinen ihminen – nykykielellä tavis – on pantu seinää vasten. Päättäjät ovat havahtuneet vuosikymmenten unestaan ja keksineet, että tuo kaamea otus on syyllinen planeetan kriisiin. Sehän syö lihaa, ajaa autolla, ostelee uusia hepeneitä ja polttaa tulta takassaan. Siispä opastusta ja kuria tavikselle! Sopisiko, että taviksen puolustaja – populistin leimankin muistaen – antaa maltillista palautetta?

Vuosikymmeniä ovat asiantuntijat, tiedemiehet, taiteilijat ja koko älymystön valtaosa tolkuttaneet teille päättäjille maailman tilasta. Mitä te olette tehneet? Te olette leimanneet esimerkiksi Pentti Linkolan hulluksi. Tarvitaan Asperger syndroomasta oireileva ruotsalainen koulutyttö, jolle ette kehtaa olla kateellisia, ja herätyskello kilahtaa ujosti. Esitän nyt kolme avointa asiaa, jotka olisi pitänyt ratkaista jo viime vuosisadan loppupuolella. 

Väestönkasvu olisi pitänyt pysäyttää ajat sitten, sopia keinoista, tarvittavista sanktioista, selkeästä päämäärästä planeetan väkiluvuksi ja oikeudenmukaisesta ohjauksesta siihen. Te ette ole tähän rohjenneet ryhtyä, koska suojelette poliittista urakehitystänne. Päinvastoin: te olette julistaneet Kairossa 1994, että rajaton sikiäminen on ihmisoikeus. Siitäpä saitte suosiota.      

Maapallon luonnonvarojen suunnitelmallinen käyttö olisi pitänyt suunnitella sukupolvia sitten.  Sitä ei ole tehty. Globaalia energiapolitiikkaa ei ole. Sitten te ihmettelette WWF:n ilmoitusta, että nykytarpeisiin tarvittaisiin kaksi maapalloa. Alkeelliseenkaan kirjanpitoon ei äly riitä. Palkkaisitte konsultteja, mutta ettehän te myönnä, että he ovat teitä fiksumpia.

Ja: pankaa armeijat kunnon hommiin. Te tuhlaatte 1800 miljardia euroa vuosittain tuohon menoluokkaan, joka tappaa, räjäyttää ja hävittää. Armeijat voisivat vielä antaa ensiavun, korjata kaikkein kiireisimmät ongelmat: metsittää, putsata valtameret, turvata veden saannin ja suojella sitä arvokkainta, koskematonta luontoa. Mutta te suojelette tappelupukarin kunniaa.   Lopettakaa päättäjät, tuo tavisten patistelu. Tehkää itte

Lapsellista riitelyä

Poliittiseen kenttään on tullut uusi selkeä jakolinja, joka vastaa yhteiskuntien ja maailman muutosta näennäisesti, mutta vain näennäisesti. Vihreät ja perusuomalaiset nimittelevät toisiaan rumasti ja heittelevät kakkulapioilla hiekkaa naapurin ilkimyksen silmille. Siinä ei ole järjen jälkeä.

Kaiken takana on yksi jättimäinen muutos: väestönkasvu ja ylikansoitettu planeetta. Kasvu näyttää jatkuvan massiivisena taustavoimana ja väen määrä tulee olemaan seuraavien 500 vuoden ajan ylivoimaisesti merkittävin ihmiskunnan ongelma. Sen eräitä seurauksia ovat ilmastokatastrofi ja massamuutot. Nämä täytyy kumpikin pysäyttää. Siinä sodassa pitää käyttää miinoja eikä piiskatykkiä.

Kun vihreiden ja perusuomalaisten sanailua seuraa puolueeton, on se kahden palopäällikön ”väärin sammutettu” – kiistelyä eikä taustalla ole yhteinen asia, vaan huvittava halu olla ainoana oikeassa. Kumpikin on oikeassa ja väärässä – samanaikaisesti. Logiikka olisi avuksi asiassa.

Kun ajatellaan asioita globaalisti ja pitkällä tähtäyksellä, tuo kiistely on ehdottoman vahingollista. Massiivista maahanmuuttoa pitää vastustaa lukuisista syistä, jotka ovat paitsi ympäristöpoliittisia, myös todellista monikulttuuria tukevia ja puhtaan taloudellisia. Vain keskeneräiseksi jäänyt ajattelu ei tätä myönnä. Kuten ilmastomuutoksen vastustaminen, on massamuuton vastustaminen maailmanlaajuinen ympäristöteko.

Tämän vastakohta ei isänmaallisuus ole. Senhän – kaikkialla maailmassa hyväksytyn sisäisen voimavaran – ovat uuskielen muokkaajat muuttaneet kansallismielisyydeksi, sitten natsismiksi, rasismiksi ja ties miksi. Kiinalaiset ovat hyvin isänmaallisia ja amerikkalaiset ylpeitä amerikkalaisuudestaan. Miksi pikkuruisen Suomen pitäisi olla epäisänmaallisuuden opettaja maailmassa? Älkää olko hyödyllisiä idiootteja! Reilu itsekkyys on varotoimi. Typeryys globaaleissa asioissa taas on – vain typeryyttä.

Näiden ystävällisten sanojen muodossa toivotan sekä vihreiden että perussuomalaisten porukoille aurinkoista ja rauhanomaista kesää.    ffffffffffff

Se isoin asia

Maapallon luonnonympäristö on hätätilassa. Ongelma ei ratkea perinteisellä ihmiskeskisellä etiikalla, vaan elämäkeskisellä etiikalla. Tätä lähestymistä saatetaan pitää epärealistisena, jota se lyhyellä aikavälillä onkin. On kuitenkin erehdys pohtia maapallon ongelmia lyhytjänteisesti, vain päivänpoliittisia mahdollisuuksia tuijottaen. Todellista realismia on tarkastella asioita tavallista suuremmassa mittakaavassa ja totuttua pidemmällä aikajänteellä.

On ainakin kolme megaluokan ongelmaa, joihin poliittisista syistä ei tohdita kajota. Ne ovat a) pitkän tähtäyksen globaali resurssipolitiikka, b) armeijoiden ohjaus planeetan ympäristön pelastamiseen ja c) sopimus maailman väestökehityksestä.

 Resurssipolitiikka edellyttäisi globaalia kirjanpitoa maapallon materian ja energian varannoista, niiden kulutuksesta ja riittävyydestä tuleviksi vuosisadoiksi. Armeijoiden ohjaaminen puolustustaisteluun jälkeläistemme ympäristön säilyttämiseksi olisi ihmiskunnan yhteinen, viisas päätös. Eivät maakunnatkaan tarvitse toisiaan vastaan taistelevia poliisijoukkoja.  Tässä kirjoituksessa käsittelen kuitenkin tarkemmin vain maailman väestöpolitiikkaa, joka on täysin hunningolla. Nykyisen ihmiskunnan lelliminen väestökysymyksessä kuormittaa tulevia sukupolvia vastuuttomasti ja julmasti. Tuo julmuus saa muotonsa ennen muuta maapallon ainutlaatuisen ja rikkaan aarteen – monenkirjavan elämän – latistamisena ja tuhoamisena.

Vastakkaiset päämäärät

Ihmiskunnalla ei ole harkittua päämäärää. Se ajelehtii fysiikan ja biologian lakien ohjaamana, ilman omaa tahtoa kohti usvaista tulevaisuutta. Ei ole oivallettu, että myös ihmiskunnalla – kuten kansalla, perheellä tai puolueella – voi olla tavoite ja tahto. Niinpä tämä porukka on virran viemää tavaraa. Tavoite on oltava ensin, sitten keinot sen saavuttamiseen. Ensin pitäisi huomata ja hyväksyä, että ihmiskunnalla voi olla ja pitää olla sekä tahto että tavoite. Tästä taidetaan olla yksimielisiä. Sitten on valittava vaihtoehdoista ja siihen sopu varmaan loppuukin.

 Ihmiskunnan nykyinen päämäärä on ”nokkelan ihmisen” malli. Se on yksipuolisen tekninen ja taloudellinen. Näille tavoitteille ei nähdä mitään seiniä eikä kattoa. Tekoäly, geenitekniikka, joka paikan digitaalisuus, taloudelliset perustelut kaikille ratkaisuille, hömppäviihde, mukavuus ja turvallinen tylsyys, ruumiiden syväjäädytys tavoiteltaessa ikuista elämää ja globaali monokulttuuri ovat enemmistön suosimia johtotähtiä ja demokratiassa enemmistö määrää. Keinotekoinen ja turvallinen jännitys yhdistettynä löysään helppouteen on aikamme tunnus.  Suosikkini on edellisen vastakohta, ”viisaan ihmisen” ratkaisumalli. Ihmiskunta on silloin planeettamme uskollinen rakentaja ja isäntä, eikä pöyhkeä, piiskuriksi ilmoittautunut olento. Ihmiskunta löytää tuossa vaihtoehdossa harmonisen tilan, joka säilyy peruspiirteiltään vuosituhannesta toiseen. Perustavin muutos nykyiseen on maailman muuttumaton väkiluku, joka voi olla vain murto-osa nykyisestä. Sen saavuttamiseen menee vuosisatoja, ja sitä käsittelen tässä kirjoituksessa.  Kutsun teknosfääriksi koko sitä elotonta työkalujen verkkoa, joka on ihmisten rakentama ja levittäytyy kaikkialle maailmaan. Tuleva teknosfääri on tässä vaihtoehdossa rajattu vuosituhansiksi noin puoleen maapallon pinta-alasta, noin 70 miljoonaan neliökilometriin.

Toinen puolisko on suojeltu ihmisiltä ja varattu maapallon miljoonille muille lajeille. Sen arvo ei ole välineellinen, vaan itseisarvo, uskonnollisen arvon kaltainen. Ihmislaji tunnustaa elämän rikkaan lajikokonaisuuden perusarvoksi, eikä käytä lajinsa hirmuvaltaa. Suojelualueet erilaisine biotooppeineen ja maisemineen sekä omaehtoiset kulttuuripiirit perinteineen ja tapoineen lomittuvat yhdessä planeetan kattavaksi, rikkaaksi ja kauniiksi kudelmaksi.  Ihmiskunnan kulttuuripiirit kehittyvät tässä vaihtoehdossa omaehtoisesti. Kulttuuripiirillä on yksilöä vankemmat perusoikeudet. Toisen tapakulttuurin konkreettinen peukalointi on tökerö ajatusvirhe. Arkielämässä palataan samaan itsenäisyyksien tilaan, joka vallitsi ennen suuria löytöretkiä. Puuttuminen toisen kulttuuripiirin identiteettiin olkoon sopimatonta ja aggressiivinen puuttuminen rikollista. Eurooppalaiset viettäkööt vuosisatoja katumusharjoituksia menneiden valloitustensa anteeksipyyntöinä. Mutta kulttuuripiirien rajat ovat suodattimia, eivät seiniä. Vuosisatoja kestävä rauha luo ilmapiirin, jossa sota on kuolemaa julmempi häpeä ja siihen valmistautuminenkin tuomittua. On opittu, ettei junan lattialle syljetä. Onko rauhan opettelu vaikeampaa?  Kulttuuripiirit suojelkoot perinteitään ja identiteettiään. Niiden erilaisuus on rikkaus. Varjeltakon tätä ihmiskunnan yhteistä aarretta kuin silmäterää.

Ongelmien perussyy

Maa, meidän taivaankappaleemme on sairas. Sen tauti on ylettömästi lisääntynyt ja lisääntyvä ihmislaji. Se synnyttää jopa etäispesäkkeitä syövän lailla. Tämä on aiheuttanut joukon ongelmia, jotka osittain kiusaavat ihmisiä itseään, mutta ensisijaisesti kaikkea elollista ja – välillisesti ja väistämättä – silloin myös ihmistä.

 Ensimmäistä ongelmajoukkoa voisi kutsua sosiaaliseksi ja siihen kuuluvat esimerkiksi nälänhädät, sodat, massamuutot, terrorismi, kansainvälinen rikollisuus, epidemiat ja resurssien ehtyminen. Ne ovat lajimme jäsentenvälisiä juttuja. Näistä vain massamuutot lisäävät väestönkasvua, mutta väestönkasvu kasvattaa näitä kaikkia ongelmia.

 Toinen ongelmajoukko on leimallisesti ekologinen. Se tuhoaa luontoa välittömästi ja siihen kuuluvat aavikoituminen, vesipula, metsäkato, valtamerien saastuminen, ilmastonmuutos ja eliölajien sukupuutot. Mikään näistäkään ei edistä väestönkasvua, mutta väentiheys synnyttää ja kasvattaa näitä kaikkia.

Ympäristön ja ihmiskunnan ongelmia

Väestönkasvun johdannaiset vahvistavat usein toisiaan ja aiheuttavat siten tuhoprosessin kiihtymisen. Kun ongelmat pahenevat, vahvistuu hätätilanteille ominainen moraalinen rappio. Väkimäärä on perusta kaikille maan ongelmille. On tärkeintä puuttua juuri siihen. 

Nykytilanne

 Maantieteellisesti maapallo jaetaan kuuteen maanosaan, joista jätän Antarktiksen tässä yhteydessä käsittelemättä. Muut viisi ovat Aasia, Afrikka, Amerikka, Eurooppa ja Oseania. Oheinen taulukko valaisee ongelmaa eri maanosissa. Amerikan olen jakanut kahtia.

Maanosa P.-ala VäkilukuVs. tiheysVs. kasvu Kasvu
  M.km2 M. henk.hnk. km2 M.henk/v. %
Aasia 43,8 4504 103 41,8 0,9
Afrikka 30,4 1256 41 31,2 2,5
Et. Amerikka 18,1 646 36 6,5 1,0
P. Amerikka 24,2 361 15 2,6 0,7
Eurooppa 10,2 742 73 0,6 0,1
Oseania 9,0 41 5 0.6 1,5
Yhteensä 135,7 7550 56 83,3 1,1

Lähde: United Nations, Department of Economic and Social Affairs, Population Division (2017). World Population Prospects: The 2017 Revision

On tärkeää huomata heti, että maanosien välillä on ratkaisevia eroja ja vaikka ongelma on seurauksiltaan yleismaailmallinen – kaupan, muuttoliikkeen ja yhteyksien tähden – on käytännöllistä käsitellä väestöongelmaa maanosa maanosalta.

Kestävä koko väkiluku

Maailmanlaajuista keskustelua ei käydä siitä, mikä on maailman kestävä väkiluku, millä perusteella se valittaisiin ja miten siihen päästäisiin. Vaikeneminen on sairauden kipulääkitystä. Tätä kaikkein tärkeintä, olennaisinta kysymystä vältellään ja planeetta kiertää aurinkoa vuosi vuodelta kuin narkoosissa. Ehdotan maailman pysyväksi väkiluvuksi enimmillään 2,0 miljardia henkeä. Sellainen se oli 1920-luvun lopulla. Nyt se on nelinkertainen tuohon nähden ja uhkaa kasvaa kahdeksankertaiseksi ensi vuosisadalla.

 Arvioni perustuu maailman ylikulutuspäivään, jonka WWF julkaisee vuosittain. Tuo päivämäärä saavutettiin 1. elokuuta vuonna 2018 ja se aikaistuu vuosittain noin viikolla. Maailman ylikulutuspäivä on laskennallisesti se päivä, jona ihmisten ekologinen jalanjälki ylittää maapallon biokapasiteetin, eli kyvyn tuottaa uusiutuvia luonnonvaroja ja käsitellä fossiilisten polttoaineiden käytön aiheuttamia kasvihuonekaasupäästöjä.

 Karkeasti arvioiden voisimme elää tuota velkaa kasvattamatta, jos maailman väkiluku olisi 4 miljardia, kulutus ei kasvaisi ja maailman luonnonsuojelualueet olisivat niin olemattomat kuin nykyisin. Ensimmäinen ehto on epärealistinen ja toinen on moraaliton. Tekniikan nykytaso luo maailman asukkaille nykyistä korkeamman kulutustason. Koskemattoman luonnon itseisarvo taas on kestävän tilan eettinen imperatiivi. 2,0 miljardin väkiluku maapallolla voisi taata, että lajien sukupuutot loppuvat ja keskimääräinen kulutus olisi kaikkialla siedettävä, joskaan ei ylellinen missään.         

 Käydyn keskustelun tavallisin toteamus on, että väkiluvun ennustetaan nousevan jollekin siedettävälle tasolle väliaikaisesti ja johonkin vuosilukuun – tavallisimmin vuoteen 2100 – mennessä. Siitä eteenpäin ei arvioida mitään, ei kasvusta eikä määrästä. Tämä asenne on älytön. Väestökehitys pitää eritellä siihen saakka, kun kestävä taso on pysyvästi saavutettu.

Miten jakautuisi pysyvä 2,0 miljardin väkiluku maapallolla?

Ensinnäkin, puolet maapallon pinta-alasta jätettäisiin muun elämän resurssiksi ja meikäläiset  hallitsisivat  rakennelmineen  toista  puolikasta. Tämä on muiden eliölajien näkökulmasta hirmuinen vääryys, mutta vedän nyt kotiin päin lajimme hyväksi. Rajumpaa puolueellisuutta ei omatunto salli, mutta minua ahneempia ja anteliaampia lajikumppaneita kyllä löytyy. Ehdotukseni mukaan ihmislajille jäävä maa-ala (kun Antarktis ja muut asumiselle epämukavat alueet jätetään pois laskuista) olisi noin 68 miljoonaa neliökilometriä ja väentiheys noilla alueilla 30 henkeä neliökilometrille. Metsästys ja kalastus olisivat tietysti siellä sallittuja.

Maanosa Pinta-alaVäkiluku Väentiheys Muutos
M. km2 M. henkeä henkeä/km2 M. henk.
Aasia 43,8 641 14,6 -3863
Afrikka 30,4 449 14,8 -807
Et. Amerikka 18,1 268 14,8 -378
P. Amerikka 24,2 358 14,8 -3
Eurooppa 10,2 151 14,8 -591
Oseania 9,0 133 14,8 + 92
Yhteensä 135.7 2000 14,7 -5500

Ihanteellinen väkiluku suojelualueineen ja sen edellyttämä väkiluvun muutos 

Aikataulu ja keinot

On syytä panna merkille, että käsiteltävä ongelmamme on synnytetty – konkreettisesti ja kuvaannollisesti – alle sadassa vuodessa. Tuo aika on ihmisyksilölle iäisyys, mutta taivaankappaleen kehityksessä salamanisku. On arvioitu, että maailman väkiluku oli 2 miljardia vuonna 1927, eikä ongelma korjaannu yhtä nopeasti kuin se syntyi. Korjattava asia ei ole ihmislajin pulma, vaan paljon tärkeämpi: on palautettava elämänmuotojen rikkaus ja turvalliset olosuhteet sen säilymiselle planeetalla.  Tarkastellaan ensin kokonaisuutta. Realistista olisi ottaa heti maailmanlaajuiseksi ohjeeksi kahden lapsen yläraja kaikille naisille. Väkiluku laskisi silloin, koska aina on myös yhden lapsen perheitä ja lapsettomia naisia. Ratkaisu pitäisi tehdä heti, mutta lienee poliittisesti mahdollinen vasta vuosisatamme lopussa, jolloin maailman väkiluku on ehtinyt kasvaa noin 11 miljardiin. On korjattava Kairon väestö- ja kehityskonferenssin järkyttävä erehdys, jonka mukaan vapaaehtoinen perhesuunnittelu on perustava ihmisoikeus. Millä perusteella? Ajatellaanpa hetki sellaista julistusta, että perustava ihmisoikeus on ajaa tien oikeata tai vasenta laitaa!

Kiinan yhden lapsen politiikka on merkittävin tämän vuosisadan ympäristöteko. Jos vuosisadan lopussa sitouduttaisiin kahden lapsen politiikkaan, olisi kehitys oheisen kuvion mukainen ja 2 miljardin raja saavutettaisiin vuonna 2600. Silti kuviossa punaisella rajattu alue ylittäisi maapallon kantokyvyn ja lopputulos olisi tuhoisa. Tämä politiikka ei siis ole riittävän tehokas. Siksi tulisi monissa maissa heti seurata Kiinan esimerkkiä.

Punaiset pisteet kuvaavat väkiluvun kehitystä. Punaisella viivalla rajattu alue kuvaa sitä ihmismäärää, joka ylittää kestävän luonnonvarojen hyödyntämisen.

Väkiluvun mahdollinen kehitys tulevaisuudessa

Tähän ratkaisuun liittyy selkeä käytännön ongelma. Maanosat ja maat eivät ole tasa-arvoisia, vaan joidenkin syntitaakka on muita suurempi. Oseania ei ole vielä ongelma, ei myöskään Pohjois-Amerikka. Eurooppa saattaa alentaa väkilukuaan vapaaehtoisesti, mutta sen ei tietenkään pitäisi kasvattaa sitä yhtään. Samaa voi optimistisesti toivoa Latinalaiselta Amerikalta. Aasia ja Afrikka muodostavat sen sijaan kaksi erilaista ongelmaa. Aasiassa tulisi useimpien maiden seurata Kiinan esimerkkiä, koska väenahtaus on jo nykyisin ja keskimäärin vahingollinen.  Ensi-avuksi riittäisi, jos 9 väkirikasta maata; Bangladesh, Japani, Intia, Koreat, Filippiinit, Vietnam, Pakistan, Indonesia ja Thaimaa seurasivat Kiinan esimerkkiä, ottaisivat väliaikaisesti käytännöksi yhden lapsen politiikan ja myöhemmin jatkaisivat sitä määrätietoisella kahden lapsen politiikalla. Noissa 10 maassa (Kiina mukaan luettuna) on väentiheys jo 200 henkeä/km2 keskimäärin ja niiden yhteinen väkiluku on 3,3 miljardia. Noihin maihin kiteytyy suurin osa ajankohtaisista ongelmista. Jotta elämä säilyisi rikkaana, pitäisi alueiden luontoarvoja parantaa ratkaisevasti nykyisestä.

Tähän ratkaisuun liittyy selkeä käytännön ongelma. Maanosat ja maat eivät ole tasa-arvoisia, vaan joidenkin syntitaakka on muita suurempi. Oseania ei ole vielä ongelma, ei myöskään Pohjois-Amerikka. Eurooppa saattaa alentaa väkilukuaan vapaaehtoisesti, mutta sen ei tietenkään pitäisi kasvattaa sitä yhtään. Samaa voi optimistisesti toivoa Latinalaiselta Amerikalta. Aasia ja Afrikka muodostavat sen sijaan kaksi erilaista ongelmaa. Aasiassa tulisi useimpien maiden seurata Kiinan esimerkkiä, koska väenahtaus on jo nykyisin ja keskimäärin vahingollinen.  Ensi-avuksi riittäisi, jos 9 väkirikasta maata; Bangladesh, Japani, Intia, Koreat, Filippiinit, Vietnam, Pakistan, Indonesia ja Thaimaa seurasivat Kiinan esimerkkiä, ottaisivat väliaikaisesti käytännöksi yhden lapsen politiikan ja myöhemmin jatkaisivat sitä määrätietoisella kahden lapsen politiikalla. Noissa 10 maassa (Kiina mukaan luettuna) on väentiheys jo 200 henkeä/km2 keskimäärin ja niiden yhteinen väkiluku on 3,3 miljardia. Noihin maihin kiteytyy suurin osa ajankohtaisista ongelmista. Jotta elämä säilyisi rikkaana, pitäisi alueiden luontoarvoja parantaa ratkaisevasti nykyisestä.

Valtiot Pinta-ala Väkiluku Väentiheys
  milj. km2 milj. henkeä henkeä/km2
Bangladesh 0,144 147 1 023
Japani 0,378 127 337
Intia 3,288 1095 333
Koreat 0,219 72 328
Filippiinit 0,300 89 298
Vietnam 0,330 84 256
Pakistan 0,804 166 206
Kiina 9,597 1314 137
Indonesia 1,919 245 128
Thaimaa 0,514 65 126
Yhteensä 17,493 3403 194

Väkiluku Aasian väkirikkaissa maissa

Aasian väkirikkaimmat maat

Afrikan ongelma ei taas ole väen nykyinen määrä, vaan kyltymätön lisääntyminen. Väestönkasvu, joka on 2,5 % vuodessa merkitsee väestön kaksinkertaistumista noin sukupolven aikana, 28 vuodessa. Silloin Afrikan väentiheys olisi yhtä vastuuton kuin Euroopan on jo nyt. Afrikka tarvitsee apua perhesuunnittelussa. Olisi oikeudenmukaista tilanteen alkuperäiseltä aiheuttajalta, Euroopalta, antaa eteläiselle naapurillemme vahvaa ja epäitsekästä apua asiassa. Se olisi eduksi molemmille maanosille ja tukisi näiden kahden harmonista yhteiseloa tulevaisuudessa.   Viimeiset 50 vuotta on maapallon väestönkasvusta ja väkiluvusta käyty kiistaa. Väkilukuun puuttumista on pidetty jostain syystä sopimattomana. Loputonta väestönkasvua ei kukaan tervejärkinen ole kuitenkaan voinut hyväksyä. Siitä syystä on keksitty jatkuvasti muita, uusia ratkaisuja asialle kuin pakotteet. Sellaisia temppuja ovat olleet naisten kouluttaminen, elintason kohottaminen, kulutuksen vähentäminen, kasvissyönti ja massamuutot. Vaikuttaa usein siltä, että tavoite ja keinot sen saavuttamiseksi ovat vaihtaneet paikkaa. Nähdäkseni on aika tunnustaa tosiseikka: maailma tarvitsee väestösuunnitelman ja toimivat keinot sen toteuttamiseen. Kairon julistus on kumottava. 

Suomen mahdollisuus toimia

Edellisen jälkeen on luonnollista kysyä, mitä suomalainen äiti tai Suomen valtio voi tässä asiassa tehdä. Tarkastellaan ensin maamme väestötilannetta. Väkiluku on 5,52 miljoonaa, väentiheys 17,6 henkeä/km2 ja kasvu maltillista. Voin iloisesti ilmoittaa niille, jotka vaativat naapuriltaan aina kannustavaa esimerkkiä asiassa kuin asiassa, ettei se ole synnyttämisen kohdalla Suomessa tarpeen. Riittää, kun pidetään popula nykyisissä rajoissa. Sen verran poikkean tästä säännöstä, että se 18 lasta siittänyt kansanedustaja olisi voinut hillitä itseään sen viidennen kohdalla ja myös, ettei synnytystalkoita tarvita. Nämä olivat ohjeet yksittäiselle kansalaiselle. Ole huoletta.

 Sen sijaan kaikille kansainvälisissä kuvioissa toimiville päättäjille annettakon selkeä viesti. Asia, josta olen tässä kirjoittanut, on elämän ja kuoleman kysymys meidän taivaankappaleellemme. Vitsailkaa vaikka kaikesta muusta, mutta ottakaa tämä asia vakavasti. Käyttäkää jokainen mahdollinen tilaisuus ja keino vaikuttaaksenne siihen, että Euroopan on vähennettävä väkilukuaan, kannustettava auttamaan ja tukemaan Afrikkaa perhesuunnittelussa ja painostettava koko Aasiaa, jotta se seuraisi Kiinaa sen esimerkillisessä politiikassa. Kaikki tämä on vasta välttämätön ensimmäinen askel. Prosessin on jatkuttava nopeimmillaankin vielä kymmenen sukupolven ajan maailmassa. Sotku on hulppeasti aiheutettu, mutta tulos vain vaivalloisesti ja sitkeästi korjattavissa.