|
|
Väestönkasvu |
|
| Eero Paloheimon kirjoitus on julkaistu Elonkehä -lehdessä 3.9.2004 | Hurraa! Maapallon
väestönräjähdystä ei tulekaan. Näin kertoo HS ja referoi amerikkalaista
Population Reference Bureaun äskettäin julkaistua raporttia. Sen mukaan
maapallon väkiluku on vain 9.3 miljardia vuonna 2050. Teollisuusmaista vain
Yhdysvallat kasvattaa väkilukuaan. Raportin päätiedot ovat luettavissa
Internetistä. Eräät reunahuomautukset selvitykseen ja sen uutisointiin ovat
paikallaan. Ensimmäinen
ja tärkein: 9.3 miljardia vuonna 2050 on väestönräjähdys. Se ei tule, se on. Nykytilaamme
kuvaa, että maailman kalansaaliit ylittävät jo tasapainotilan, metsät katoavat
ryskyen väestöpaineen puristuksessa ja biosfäärin lajirunsaus harvenee 100
lajin vuorokausivauhtia. Maapallon kokonaisväestön lisääntyminen 50 prosentilla
nykyisestä merkitsee samaa energiankulutuksen, rakennusmassan, viljelysalan ja
tavaratuotannon kasvua. Kasvu tarvitaan äkkiä, kahden sukupolven aikana. Me
elämme väestönräjähdystä tässä ja nyt. Vuorigorilloja
on 640 yksilöä, niiden lähimpiä sukulaisia, ihmisiä on 6.400.000.000. Mutta ihmiset eivät ole huolissaan
väkiluvustaan. Kuvitelkaa hetki – edes tämä tuokio – vastakkaista tilannetta. Sitten
vähemmän tärkeitä muistutuksia. Raportin
uutisoinnissa iloitaan siitä, että teollisuusmaista vain Yhdysvallat kasvattaa
väkilukuaan. Jätetään mainitsematta, että USA:n väkiluvun ennustetaan kasvavan
tuona aikana 130 miljoonalla ja Euroopan väkiluvun vähenevän 60 miljoonalla.
Olennaista on, että teollisuusmaiden koko väkiluku kasvaa. Yhtä ja toista jää
erittelemättä. Kanadan pinta-ala on sama kuin Yhdysvaltojen, mutta väkiluku
vain kymmenesosa Yhdysvaltojen väkiluvusta. Mikä mahtaisi olla se porkkana,
jolla Kanada suostuteltaisiin pysäyttämään väestönkasvunsa, jos USA:n väkiluku
kasvaa vielä 50 % nykyisestä? Miksi Kanada ei haluaisi olla yhtä väkirikas kuin
naapurinsa? Entä harvaan asuttu Australia, pitkällä aikavälillä? Toinen,
reaalipoliittinen seikka koskee sekä Amerikkaa että Eurooppaa. Kun jonkun maan
väkiluku uhkaa laskea, säätää hallitus ripeästi lakeja syntyvyyden ja
lapsiluvun lisäämiseksi. Tämä ei ole vailla merkitystä. Poliitikot eivät
pelästy väkiluvun nousua, laskua sen sijaan kovastikin. Ei Eurooppa sure
korkeata väkilukua, vaan väen vähenemistä, vaikka EU:n väestötiheys jo nyt levitettynä
koko maapallolle johtaisi 12.5 miljardin väkilukuun. Kasvu ei rasita
ympäristöä, määrä rasittaa. Kasvu vain ennakoi tulevaa. Väestönkasvun
painopiste ei ole Euroopassa eikä USA:ssa, vaan muissa maanosissa. Raportin ja
sen uutisoinnin aika pysähtyy mielivaltaisesti vuoteen 2050, epäolennaiseen
ajankohtaan. Kiinnostava on vuosi, jona maapallon väestönkasvu todella pysähtyy
ja kääntyy mahdollisesti laskuun. Tuo ajankohta tulee kaikissa vaihtoehdoissa tällä
tai ensi vuosisadalla, siis lähitulevaisuudessa, eikä missään ennusteta, että
maapallon väestönkasvu pysähtyisi vuonna 2050. Optimistisissakin ennusteissa
veikataan, että väkiluku kasvaa useita kymmeniä miljoonia vuodessa vielä 2050.
Mainittu 9.3 miljardia ei ole yläraja. Tässä
uutisessa harjoitetaan korrektia politiikkaa, ei puhuta ikävistä asioista.
Ihmiset nielevät kernaammin mukavia valheita kuin julmia totuuksia. Ei sanota
suoraan, että väestönräjähdys on tässä ja nyt. Ei sanota, että muutokselle
pitäisi tehdä enemmän heti. Ei ylistetä Kiinaa, joka on jo tehnyt jotain. Ei
sanota, että teollisten maiden on näytettävä esimerkkiä, alettava
määrätietoisesti vähentää väkilukuaan. Eikä sidota teollistuvien maiden
kehitysapua niiden väestönkasvuun. Samalla
vaietaan eräistä osatekijöistä, joiden ansiosta väestönräjähdys on pahimpia
arvioita vaisumpi. Ei kerrota, että merkittäviä syitä tähän ovat AIDS ja muut
tarttuvat taudit, nälänhädät ja nälkäkuolemat, sisällissodat ja valtioiden
väliset sodat. Nämä ikävyydet ovat luonnon reaktio ylipursuavaan väkilukuun,
väärään maailmanpolitiikkaan ja unelmoivaan hyväuskoisuuteen, ei suinkaan määrätietoista
väestöpolitiikkaa. Väestönkasvu näyttää taipuvan hitaasti alas, mutta
taipuminen on suurelta osin vahinko, johtuu pikemmin virheistä kuin oikeista
valinnoista. Sitä ei sanota, sitä ei kavahdeta. Sanotaan, että väestönräjähdystä ei tule. Se on
mukavampaa luettavaa.
|