Pasi Toiviainen sai herätyksensä 1988. Hän luopui arkkitehdin urastaan ja paneutui lähes 20 vuoden ajaksi ongelmaan, joka nyt on noussut jokapojan puheenaiheeksi. Hän alkoi tehdä ilmastokatastrofia käsittelevää dokumenttifilmiä Venus-teoria. Samalla syntyi kirja Ilmastonmuutos.Nyt. Alaotsikko on Muistiinpanoja maailmanlopusta.

Filmiä ja kirjaa tehdessään hän paneutui perusteellisesti alan kirjallisuuteen, omaksui meteorologian ja aurinkokuntamme opit, asiaan liittyvän fysiikan ja kemian perustiedot, sekä matkusti Kaliforniasta Huippuvuorille haastattelemaan maailman tunnetuimpia tiedemiehiä. Kirjan sivuilla henkilökohtaiset kokemukset lomittuvat virkistävästi asiapitoiseen erittelyyn. Se antaa lukijalle hengähdysaikaa, kun pelkästään kuiva asia ei vyöry sivu sivulta silmille.

Huomautettakoon tässä välissä, että arvioija usein kehua retostelee kirjaa ollessaan samaa kuin kirjailija, laadusta piittaamatta. Nyt ei ole niin. Tämä kirja on hyvä. Teos jakautuu neljään osaan, jotka ovat ajallisessa järjestyksessä: Tunne, Tieto, Ymmärrys ja Merkitys.

Osa I kertoo kirjoittajan havainnoista, jotka koskevat maailman lisääntyviä luonnonmullistuksia ja hänen vaiheittaisesta valaistumisestaan merkittävälle aiheelleen. Käy kuten arvata saattaa. Toiminta arkkitehdin ammatissa alkaa tuntua yhä vieraammalta, kun taustalla on koko ajan vakaumus siitä, että ekologisinta olisi lopettaa rakentaminen kokonaan. Luku päättyy kertomukseen sairastumisesta, psykosomaattisista oireista, joiden syynä on ilmeinen ahdistus maapallon tulevaisuudesta ja tilasta. Lisäkiusana on havainto, että vahvat porskuttaa.

Osa II sisältää hauskojakin kuvauksia matkoista alan huippututkijoita luo ja paljastuu perusseikka, joka olisi pitänyt ymmärtää jo vuosikymmeniä sitten. Kirjoittaja kutsuu sitä takaisinkytkennäksi. Toinen ilmaisu samalle asialle on labiilius. Se tarkoittaa, että ilmiö koostuu useista muuttujista niin, että ne vastavuoroisesti vahvistavat toisiaan. Ilmastokatastrofin yhteydessä tällaisia samanaikaisia, toisiaan kiihdyttäviä ilmiöitä ovat esimerkiksi metsien katoaminen hakkuiden johdosta, ikiroudan sulaminen erityisesti Siperian soilla, valtamerien vaiheittainen lämpeneminen, metsäpalot, metaanihydraattien vapautuminen valtamerien pohjasta ja heijastavuuden väheneminen napajäätiköillä. Nämä toisiaan vahvistavat riippuvuussuhteet ovat kauhistuttavia eikä metelöinti tästä seikasta ole läheskään riittävää.

Osa III:ssa on kirjan ydin, maailmanlopun anatomia. Toiviainen kuvailee yksityiskohtaisesti mitä seuraavien vuosikymmenten aikana todennäköisesti maailmassa tapahtuu. Se on karmaisevaa luettavaa. On syytä muistaa, että kysymys ei ole tieteiskirjallisuudesta, vaan viileästi esitetystä tulevaisuuden skenaariosta. Epäilen valitettavasti, että Toiviainen on vieläkin liian toiveikas. Hän käsittelee vain ilmastonmuutoksen seurauksia. Häneltä unohtuvat tässä yhteydessä ne lukemattomat muut prosessit, jotka tapahtuvat samanaikaisesti ja jotka vaikuttavat samaan suuntaan. Tarkoitan väestöräjähdystä, sosiaalista katastrofia, lajien hupenemista, veden loppumista ja niin edelleen, luettelo jatkuu…

Osa IV:ssä on kohta, josta pitäisi keskustella enemmän, median asenne tämän tyyppisiin kysymyksiin. Se on valitettavan vastuuton. On ikävää, että näin vakavista – mahdollisimman vakavista – asioista voi sananvapauteen vedoten valistaa ihmisiä millä tavalla hyvänsä, myös tietoisesti asioita kaunistellen. Seuraukset tästä asennemuokkauksesta ovat peruuttamattomia. Maailmassa hirtetään ihmisiä paljon vähäisemmistä rikkeistä. Näistä kysymyksistä perustetaan joskus totuuskomissio, mutta silloin on liian myöhäistä.

Kaksi kriittistä huomautusta lopuksi. Olisi hyvä, jos tekijä olisi piirtänyt yhdenkin kaavion, jossa kaikki edellä mainitut osatekijät olisi näytetty ja niiden keskinäinen riippuvuus olisi osoitettu. Se olisi havainnollistanut kokonaisuutta paljon. Toinen huomautus: aika jatkuu vielä vuoden 2100 jälkeenkin. Nyt Toiviainen tyytyy tarkastelemaan tapahtumia vain kuluvalla vuosisadalla.

Tällaisen informaation levittäjä sai juuri Nobel-palkinnon. Tämä kirja olisi pitänyt valita Tieto Finlandia – ehdokkaiden joukkoon. Sekin raati suuntaa katseensa menneisyyteen, vaikka tulevaisuus kaatuu päällemme hirveällä jyrinällä.