Tuusulan kunnassa on vihdoin ymmärretty, että tulevaisuutemme avainkysymys on kunnan väkiluvun kasvu, että kunta voi ohjata sitä ja asiasta voi puhua. Keskustelun avauksena on esitetty joitakin hullunkurisia mielipiteitä, joihin puutun nyt.

On sanottu, että väkiluvun kasvu on kehitystä. Näin sanovat ne, jotka eivät laadullista kehitystä ymmärrä ja joille liikalihavuuskin on saavutus. Näin sanovat nekin, joille kunta ei ole kotiseutu, vaan tulolähde ja uudet asukkaat kassavirtaa tai ne, jotka omistavat maata ja odottavat hinnan nousua tai ne, joille kunnan koko ja kasvu sinänsä on sulka hattuun kuten firman johtajalle. Muille kasvu on kehitystä vain joskus, tarkoin hallittuna.

Jotkut sanovat, että Tuusulan kasvu on ollut ja on hallittua. Tämä on väärää kielenkäyttöä. Väkilukumme on kasvanut 50 vuodessa yli kolminkertaiseksi ja jos sama meininki jatkuu, asuu Tuusulassa sadan vuoden kuluttua 350.000 ihmistä. Väentiheys on nyt jo sellainen, että vastaavat alueet maailmassa ovat ajat sitten paneutuneet kysymykseen vakavana ongelmana. Muutos on hallitsematon eikä tietenkään toivottava – tuusulalaisten kannalta.

Joukossamme on myös epäitsekkyydellä ratsastavia päättäjiä, jotka Äiti Teresaa seuraten sulkevat syliinsä kaikki maailman ihmiset, toivottavat heidät tervetulleiksi tähän ihanaan pitäjään ja samalla tuhoavat tuon ihanuuden. Nämä henkilöt ja ryhmät ilmoittakoot ennen seuraavia kunnallisvaaleja, että he ajavat ensisijaisesti niiden etuja, joilla ei vielä ole kunnassa äänioikeutta.

Vielä yksi väärä väite. Uudet tulokkaat ovat muka kunnan taloudelle edullisia, koska he lisäävät verotuloja. Todellisuus on päinvastainen. Tulijoiden aiheuttama kulujen lisä ja tarvittaviin investointeihin menevät rahat ylittävät pitkään tulokkaiden maksamat verot.

Kun väki kasvaa kolminkertaiseksi, tieverkko, autojen määrä, liikennemelu, saasteet ja rakennusala kasvavat myös kolminkertaiseksi. Sienimetsät, peltoaukeat ja kala-apajat pienenevät vastaavasti. Tästä on laadussa kysymys.

Kasvu liittyy kaavoitukseen. Koko Helsingin seutu tulisi kaavoittaa sormimallin mukaisesti siten, että rakennetut alueet seuraavat pääväyliä ja rakentamattomat, väljät alueet ulottuvat näiden välissä pitkälle kohti ydintä: Laakson kentälle, Lauttasaareen ja Kulosaareen. Tämä ei riitä. Tuusulan tulisi ajoissa määritellä ne alueet, jotka jätetään ikuisesti rakentamatta. Kaavan pitää olla jäsennelty ja riekalemainen. Joka kodin läheltä pitää löytyä luonnonmaastoa.

Suurissa kaupungeissa keuhkojen arvo on tietysti tajuttu. New Yorkin asukkaat eivät tahdo rakentaa Keskuspuistoon ja helsinkiläiset haluavat säilyttää Kaivopuiston puistona. Tällaiset asiat ovat siellä itsestään selviä. Tuusulassa ei. Meillä ei ole edes ajan tasalla olevaa, oikeusvaikutteista yleiskaavaa, jossa voitaisiin ja pitäisi pian määritellä rakentamattomat alueet. Sitä ei myöskään näillä näkymin saada, koska juuri kasvua hamuavat tahot eivät sitäkään halua. Ne haluavat Tuusulan ylle harmaan ja betonisen, kaiken kattavan kudoksen.