|
|
Selvitysmiehiä lisää! |
|
| Eero Paloheimon kirjoitus on julkaistu Keski-Uusimaassa 04.02.2007 | On suurenmoista, että Järvenpää on ennakkoluuloton ja
asettanut selvitysmiehen selvittämään tuusulalaisen omaisuuden siirtämistä
järvenpääläisille, vaikka tällainen asia yleensä kuuluu sisäasiainministeriölle.
Hiiteen ministeriöt! Rivakkuutta osoittaa sekin, että Järvenpää on kiirehtinyt nimeämään
myös selvitysmiehen. Jussi-Pekka Alasta pyydetään asialle. Alanen – kauan
Tuusulassa asuneena - tuntee erittäin hyvin tuusulalaisen ihmisen arvomaailman
ja ymmärtää siitä syystä hyvin, mikä tuusulalaiselle on parhaaksi ja miksi
tuusulalainen haluaa antaa omaisuuttaan järvenpääläiselle. Seuraan esimerkkiä. Selvitysmiehiä voi siis asettaa kuka
hyvänsä ja pitääkin asettaa selvittämään minkälaisia asioita hyvänsä. Niinpä
olen ajatellut asettaa selvitysmiehen tutkimaan Järvenpään kaupunginjohtaja
Kukkosen sielunelämää ja hänen motiivejaan kun hän tahtoo kahmia lisää omaisuutta
johtamalleen firmalle, Kiinteistöyritys Järvenpäälle. Selvitysmieheksi ehdotan
eduskunnan jättävää valtiomies Tony Halmetta. Selvitysmies Halmeen tehtäväksi aion antaa
tarkennettuna ja yksityiskohtaisemmin kysymyksen johtaja Kukkosen ja eräiden
muidenkin järvenpääläisten perimmäisistä elämänarvoista. Kenen asialla nämä
ihmiset oikein ovat? Mitä he oikein elämässään tavoittelevat? Miksi juuri Järvenpäähän
pitää haalia paljon ihmisiä? Onko tällä jotain tekemistä johtaja Kukkosen
firman kasvutavoitteiden kanssa? Miksi johtaja Kukkonen haluaisi mieluummin
johtaa suurta kuin pientä firmaa? Miksi Järvenpään pinta-ala ja ihmiset eivät
riitä johtaja Kukkosen johdettaviksi? Haluaisiko Kukkonen alitajuisesti ollakin
Mexico Cityn, New Yorkin tai Bejingin johtaja? Sivistynyt ihminen ei kurkottele määrää vaan laatua.
Sivistynyt ihminen pyrkisi tekemään Järvenpäästä korkeatasoisen (enkä tarkoita
tällä korkeita rakennuksia) asuinalueen järvenpääläisille ihmisille. Hän ei jaa
asuinalueita ”käpykyliksi” ja ”urbaaneiksi” vaan ymmärtää, että tuo ei ole
ratkaiseva. Ratkaisu löytyy muualta. Hän ymmärtää myös, että järvenpääläisen
ihmisen onni ei ole lisääntyvä ahtaus. Hän ymmärtää, että asiaa ei sillä korjaannu,
että naapureilta valloitetaan lisää elintilaa ja täytetään se samalla tavalla
kuin oma alue on jo täytetty. Nämä asiat eivät ole markka-asioita eivätkä
numerojuttuja, kuten Kukkonen ja eräät muut järvenpääläiset näyttävät luulevan.
Ne ovat ennen muuta laadullisia arvokysymyksiä. Järvenpää ja Kerava ovat
kolmanneksi ja neljänneksi ahtaimmat kunnat Suomessa. Vain Helsinki ja
Kauniainen ovat vielä heikommassa jamassa. Ahtaus on seuraus siitä, että määrää
on tuijotettu ja laatu unohdettu. Nyt nämä tuijottajat kohdistavat tuijotuksensa
Tuusulaan, joka ei tähän tautiin ole vielä yhtä pahasti sairastunut. Toivottavasti sisäasiainministeriöstä löytyy jonkin
verran älliä. Kun Järvenpään idoli, suurkaupunki Helsinki halusi selvitysmiehen
Sipoon kaappaukselleen, vedottiin lain edellyttämiin erityisiin perusteisiin. Ne
eivät todellisuudessa passanneet silloinkaan ja vielä huonommin ne passaavat tähän
yhteyteen. Järvenpää ei ole Helsinki, eikä Tuusula ole Sipoo. Tai sitten Jussi-Pekka
Alanen on Tony Halme.
|