Hän on vastassa minua Nyalan lentokentällä. Lörpöttelemme sitä sun tätä englanniksi – en osaa hänen äidinkieltään arabiaa. Mustafa on musta, mukava mies, Nyalassa syntynyt. Asutko Helsingissä, hän kysyy ja kun kerron asuvani Tuusulassa, hän sanoo, että Hyrylässä on kiva tori viikonloppuisin. Saan tietää, että Mustafa on opiskellut Otaniemessä insinööriksi. Vaihdan keskustelun suomenkielelle.

Hän on poikkeus kavereittensa joukossa. Liian monet afrikkalaiset lähtevät ulkomaille opiskelemaan ja jäävät sille tielleen. Valitettava aivovuoto ei edistä maanosan kehitystä. Nyt hän on mukana Suomen Punaisen Ristin sairaalaprojektissa Nyalassa, Juhanin tiimissä. Juhani on yleislääkäri, porukan pomo ja opastaa sairaalan henkilökuntaa hallinnollisissa asioissa.

Tiimissä on heidän lisäkseen kaksi sairaanhoitajaa, Leena ja Tiitta, jotka eivät välittömästi hoida potilaita vaan kouluttavat sairaalan henkilökuntaa. Varsinaisen henkilökunnan lisäksi koulutettavia ovat potilaiden omaiset, jotka ovat leiriytyneet sairaalan pihalle, laittavat ruoan omalle potilaalleen, kävelyttävät häntä, syövät, nukkuvat ja rukoilevat pihalla. He ovat eräänlainen apuhoitajien joukko ja osallistuvat aktiivisesti hoitoon. Hygieniakysymykset ovat korkealla tärkeysjärjestyksessä. Kun ne opetetaan kaikille, saadaan hyvä tuotos paokseen nähden.

Sairaala ei toimi ilman perustekniikkaa. Kuuden hengen tiimissä ovat vielä suomalainen Ola ja ghanalainen Atte, rakennusalan yleismiehiä kumpikin. Käynnissä on sairaalan vesihuollon uusiminen. Parin hehtaarin sairaala-alueella on oma vesitorninsa, mutta nyt putket ovat rikkoutuneet ja koko laitos on ulkopuolelta, aasikyydillä saatavan vesiavun varassa. Ola ja Atte ovat uusimassa koko systeemiä, mutta opettavat samalla joukolle sudanilaisia tarpeellista perustekniikkaa. Vaikeuksia on paljon: materiaalipula, liitoskappaleiden kehittely, varaosien etsiminen ja vanhentuneen putkiston tuntematon asema.

Olen nähnyt Afrikassa ja muuallakin paljon huonoa kehitysapua. Liian usein arvioidaan väärin vastaanottajan mahdollisuudet. Tuodaan koneita, joille ei löydy korjaajaa tai varaosia, rakennetaan tietä, joka ei johda mistään minnekään tai pyritään väkisin tekemään autettavista kaltaisiamme. Usein lähtökohtana on usko länsimaisen kulttuurin ylivoimaisuuteen, itsestään selvänä pidetty kaikkinainen auttajan ylemmyys. Mutta kehitysavun tärkein päämäärä on tehdä itsensä tarpeettomaksi.

Siitä syystä on ilo nähdä hanke, jossa paikalliset ovat tiiviisti mukana, tulokset ovat konkreettisia ja ne juurrutetaan olevaan rakenteeseen, opetus on hankkeessa merkittävällä sijalla ja tulokset jäävät, vaikka auttajat lähtevät. Nyala on matalasti rakennettu miljoonakaupunki Darfurin keskellä. Sen välittömässä läheisyydessä on Kalma, Etelä-Darfurin suurin pakolaisleiri. Siellä on 100.000 asukasta ja se on poliittinen ruutitynnyri. Leirillä kerrotaan olevan 30.000 asetta. Suomalaisen hankkeen loistoa ei himmennä, että toimitaan hankalissa olosuhteissa. Parhaat onnitteluni.