Kuntauudistuksesta tuli auktoriteettikysymys ja nahkapäätös. Jos asia olisi kuten sanotaan, se olisi ratkennut ajat sitten. Uudistusta väitetään ajettavan, jotta hallintomenoja voidaan karsia ja kuntalaisia palvella paremmin. Tähän ei tarvita kuntauudistusta.

Hallintomenoja voitaisiin pudottaa yksityistämällä palveluja ja siirtymällä sektoreittain eri muotoisiin tilaaja/tuottaja-järjestelmiin. Kaikki tietävät esimerkiksi, että poissaolo töistä on merkittävästi vähäisempää yksityisellä kuin julkisella puolella. Kokouksissa kuluva luppoaika paljastuisi tätäkin suuremmaksi hukkakäynniksi, jos asiaa ryhdyttäisiin armottoman rehellisesti tutkailemaan. Kolmas, julkissektoriin kotiutunut käytäntö on paperin tuhlaus. Tonneittain turhia asiakirjanippuja kuljetetaan päivittäin paikasta toiseen, jotta eri satraapit eivät väittäisi, ettei ole informoitu. Hässäkällä pönkitetään itsetuntoja.

Suuri osa kunnallisista palveluista voitaisiin ja ne kannattaisi siirtää yksityisille firmoille. Ellei kysymys olisi ideologinen ja neutraalisti arvioitaisiin palvelujen laatua sekä asiakkaiden etua, näin tehtäisiinkin. Kaksi esimerkkiä. Postin palvelut paranivat yksityistämisen myötä. Virasto-postin virkailija tunsi olevansa kansalaisressukan esimies ja simputti ihmisiä mielivaltaisesti, vaikkapa lähettelemällä väärin osoitettuja kirjeitä takaisin vaikka hyvin tiesi oikean osoitteen. Yksityis-postissa postin kantajasta ja lajittelijasta tuli kansalaisen palvelija. Kun autojen katsastus aikanaan oli virkamiesten heiniä, oli katsastettavien höykytys säälimätöntä. Kansalainen oli alokas, jota korpraali komenteli riemukseen mennen tullen. Yksityisissä katsastuskonttoreissa tarjotaan asiakkaille kahvia ja insinöörit käyttäytyvät asiallisesti.

Hallintoa voitaisiin keventää ja palveluja parantaa ilman kuntaliitoksia. Näillä kahdella ei ole tosiasiassa tekemistä toistensa kanssa. Ylimääräistä vaivaa eivät aiheuta pienet kunnat vaan niiden yhteistyön puute. Mikä estää käyttämästä terveyspalveluja kuntarajojen yli? Mikä estää käymästä koulua toisen kunnan puolella? Jos halutaan palvella vain omia veronmaksajia, voi naapurikuntaa velottaa palveluista. Siihen tarvitaan vain yhteenlaskua ja velotus kerran vuodessa. Tämän estää byrokratian jähmeys.

Kuntalaisen ja hänen edustajansa yhteys on kuntakeskustelussa unohdettu kokonaan. Kunnalla on tietty maksimikoko, noin 30.000, jonka jälkeen valtuutetut ja virkamiehet etääntyvät kuntalaisen tavoittamattomiin. Tätä ei paranneta yhdistämällä pieniä kuntia, kuin hajottamalla suuria. Jos edellinen olisi ihannekoko ja siihen pyrittäisiin, pitäisi esimerkiksi Helsingin valtuusto hajottaa ja jakaa noin viideksitoista kaupunginosavaltuustoksi. Eiralla olisi omat edustajansa ja Kontulalla omansa. Epäilen, että tällainen ehdotus saa vain vaimeaa kannatusta valtuutetuilta.

Syy keskustelun vaikeuteen on sama kuin vaalipiirien jaosta väiteltäessä. Ei tavoitella kuntalaisten tai äänestäjien etuja, vaan kukin poliitikko yrittää ahnehtia lisää valtaa. Kun Helsinki kaappaa kappaleen Sipoota, on tämä pyrkimys peittelemätön. Jos tämä tunnustettaisiin, muuttuisi pönäkkä debatti hupiohjelmaksi tai tyrehtyisi kokonaan.