Olemme nyt saaneet koko kansan presidentin. Kun vaalitulos oli selvä, selvisi myös, mitä tämä täsmällisesti tarkoittaa. Tarja Halonen ilmoitti keskittyvänsä puolustamaan uusköyhää, työtöntä, hyvinvointiyhteiskunnan palveluja lisää tarvitsevaa ja tasa-arvon puutteesta kärsivää kokokansaa.

En tunnista itseäni kokokansaan kuuluvaksi. Kuulun marginaaliseen vähemmistöön, joka on yleensä onnistunut ilman presidentin apua hankkimaan itselleen työpaikan, jolle hyvinvointivaltion hyvinvointipalvelut riittävät yltäkylläisesti, joka näistä syistä ei ole vanhaköyhä eikä uusköyhä ja jolle nykyinen tasa-arvo ilman lisätasoituksiakin on tarpeeksi tasainen. Mutta mitäpä tässä mukisemaan, kun kerran kuulun marginaaliin.

Inisevät terveiset siis täältä vähemmistöstä. Meillä lienee vielä mielipiteen, ehkäpä sanankin vapaus. Siitä syystä olen rohkaissut mieleni ja kerron, mitä asioita olisin suonut Tasavallan Presidentin painottavan.

Soisin Tasavallan Presidentin ajavan todellisten hädänalaisten asiaa. Niitä ovat ennen muuta eläimet ja kasvit, luonto kaiken kaikkiaan, tulevat sukupolvet ja ihmiskunnan syrjäytynyt valtaenemmistö. Arvovaikuttajana presidentti voisi pyrkiä siihen, että Suomi ja Suomen kokokansa pohtisi maapallon tulevaisuutta ja omaa osuuttaan sen turvaamiseksi nykyistä syvällisemmin ja pitkäjänteisemmin. Suomi on maailman uusrikas ylellisyysyksilö, jolla EU-puheenjohtajuuden aikana olisi mahdollisuus havahduttaa koko Eurooppa tähyilemään kohti tätä samaa päämäärää. Jos rohkeus riittäisi, suomalainen tulitikku sytyttäisi nuotion.

Luontoa voisi puolustaa monin tavoin. Itämeren puhdistus ja omien metsiemme suojelu on näistä hankkeista lähimpänä. Seuraavaksi tulisivat koko Euroopan kattavat viherkäytävät, suojelualueiden verkosto, joka soisi suurille nisäkkäille kulkuoikeuden koko maanosan läpi. Afrikan valtioita tulisi tukea ja patistaa norsujen ja sarvikuonojen säilyttämisessä. Ilmastonmuutosta pitäisi hidastaa paljon nykyistä rajummilla toimenpiteillä.

Tulevien sukupolvien suojelemiseksi merkittävintä on väestönkasvun hillitseminen. Kaikkien ongelmien äiti, väestöräjähdys jatkuu edelleen. Ilmastonmuutos on vain yksi tämän äidin lapsista. Näistä yhdessä sitten sikiää sitä ja tätä. Yksittäiset ongelmat, kuten lintuinfluenssa, Darfurin pakolaisleirit ja Meksikon lahden pyörremyrskyt ovat maailmanlaajuisen ympäristötuhon seurauksia. Ennustan, että samanlaisia yllätyksiä tulee yhä tiheämmin ja tulevat sukupolvet kohtaavat ne yhä kaameampina. Jotta näin ei kävisi, ei meidän sukupolvemme saisi säästää työtä, hikeä eikä kyyneleitä.

Entäpä tuo Kolmas Maailma, vaikkapa Afrikka? Ne poliitikot, jotka todellisuutta tuntematta ovat ajaneet ja ajavat kokonaiseen maanosaan pohjoismaisen hyvinvointivaltion ideaa, ovat onnistuneet lähes tuhoamaan koko Afrikan. Kehitysavun määrän tuijottaminen laadun ja pitkäjänteisyyden sijasta on kohtalokas virhe. Sadat miljoonat ihmiset on houkuteltu ansaan, joka rauhoittaa vain antajan mieltä. Yksilötasolta valtioiden tasolle on Afrikassa ajauduttu riippuvuuteen, joka demoralisoi, näivettää ja lopulta tuhoaa nuo ihanat ihmiset.

Mutta ininäähän tämä on jalompien asioiden rinnalla.