|
|
Kiinalainen ateria |
|
| Eero Paloheimon kirjoitus on julkaistu Taloussanomissa 21.9.2005 | Peking. Kabinetin pöytä on kukkasin
koristettu ja seitsemälle hengelle kauniiksi katettu. He ovat etupäässä
opiskelijoita ja olen heille velkaa vaivannäöstä. Sanon syöväni lihaa, paitsi
apinoita. Ensin hörpitään keittoa kulmikkailla
posliinikauhoilla, joissa on töpökät varret. Pöydän keskellä on pyörivä
muovilevy. Tarjoilija lastaa levylle vateja, patoja ja kulhoja, kukkurapäin
sikaa, paprikaa, ankkaa, spagettia, perunaherkkuja, lammasta, monin tavoin
valmistettua härkää, meriherkkuja ja lihan kaltaisia vihanneksia. Levyä
pyöritetään ja astioista nappaillaan suupaloja liukkailla puikoilla. Riisi on
henkilökohtainen, omissa kupposissa. Tracy – hänen eurooppalainen nimensä -
sanoo, että Kiinan lisäksi Ranskassakin on ruokakulttuuri ja ettei pelkkä
ruoanlaitto, vaan myös syöminen on taidetta. Hän on pyöreämpi kuin muut tytöt
ja puhuu englantia parhaiten. Hänellä on fiksuja mielipiteitä. Minulle kiikutetaan olutta suurissa
pulloissa. Tracy ja Vivian juovat myös olutta, loppuporukka vihreää teetä.
Vivianilla on nahkainen lippalakki päässä. Tracy sanoo, että Kantonissa syödään
apinoita. Annan kauhistuksen hiipiä silmiini. Koiria! Lisää kauhua. Naurua.
Kissoja! Peitän kasvoni. He innostuvat. Käärmeitä! Kabinetti täyttyy
kikatuksesta. Matoja! Rottia! Ruokaa kannetaan loputtomasti.
Maksumiestä hirvittää ja sanon, ettei ruokaa saa jättää kuppeihin, purnukoihin,
vadeille ja lautasille. He vakuuttavat, että kaikki tulee hyötykäyttöön, jämät
viedään kämpille. Olemme mässäilleet kolme tuntia tauotta. Valkoinen pöytäliina
on kohdallani täplittynyt eri väreillä pienten lipsahdusten johdosta. Alkaa
olla kiire junalle. Ravintola jakaa pieniä styrox – laatikoita ylijääneen ruoan
talteen ottamiseksi. Lasku on 28.1 euroa. Yritän tarjota
juomarahaksi 1.9 euroa, mutta tarjoilija kieltäytyy. Kiinassa ei oteta tippejä.
Olin Pekingissä myös vuonna 1994.
Ajoimme mustilla autoilla, poliisisaattue edellä, valot vilkkuivat. Muuta
liikennettä ei tarvinnut hätistää, autoja oli harvassa. Kaupungissa oli
laajoja, hökkeleiden peittämiä alueita, joissa hiili oli kasoissa kaduilla ja
polkupyörät nojasivat rapistuneisiin seiniin. Nyt nousee uusi. Lasiset
pilvenpiirtäjät yli Shanghain ja Pekingin,
aamuruuhkat leveillä kaduilla, kansa farkuissa, kännykät korvalla. Juna
Pekingistä Shanghaihin on moderni. Makuuvaunussa nukutaan kuuden porukoissa,
kaikilla valkoiset, puhtaat lakanat ja tyynyliinat. Ykkösluokassa on vielä
hienompaa. Rakentaminen on mittavaa ja
investointien pitää tuottaa nopeasti. Ehdotin alan ihmisille ”ekologisia”
lähtökohtia ja sain koepallona Chongqingiin - 30 miljoonan kaupunkiin - kaavaillun
alueellisen hankkeen. Siihen tulisi toimistotaloja. Hanketta kehittelevä
gryndari on eurooppalaisen valtion kokoinen ja alueen pinta-ala on 50 km2.
Voisiko siinä soveltaa ”ekologisia” periaatteita? Muutos ei sykähdytä. Länsi on Kiinan
johtotähti, vaikka maan pitäisi loikata ohitsemme, suoraan siihen seuraavaan,
parempaan vaiheeseen.
|