|
|
Kaavamaista kaavoitusta |
|
| Eero Paloheimon kirjoitus on julkaistu Keski-Uusimaassa 23.8.2005 | Ensin Antti
Kalliomäki alkoi ratkaista asuntopulaa sanomalla, että kuntien pitäisi tarjota
riittävästi tontteja rakennusmaaksi. Sitten Matti Vanhanen jatkoi, että pitää
säätää laki pakollisesta kaavoituksesta. Leikki leikkinä, mutta jos puheet ovat
tarkoitetut vakavasti otettaviksi, ne eivät ole harkittuja. Kirjaimellisesti
tämä merkitsisi, että kunnat menettäisivät tärkeimmän oikeutensa, monopolin
kaavoitukseen. Suomi saisi valtion monopolin kaavoituksessa. Pohditaanpa,
millainen laki pakkokaavoituksesta syntyisi. Sen pitäisi tietysti kohdistua
samalla tavoin kaikkiin kuntiin. Suurin osa Suomen kunnista on sellaisia, ettei
mitään käytännön syitä kaavoitukselle ole, kunnat ovat harvaan asuttuja ja
jokainen uusi muuttaja kuntaan on tervetullut. Lähtijöitä vain toppuutellaan.
Nuo kunnat eivät pakkokaavoitusta tarvitse. Helsinki, Espoo ja Vantaa ovat
ruuhkaisinta aluetta, verkkainen kasvu on niille eduksi ja pakkokaavoitus
haittaisi selvästi noissa kaupungeissa jo asuvia ihmisiä. Niinpä pakkokaavoitus
on tähdätty joidenkin kehyskuntien päänmenoksi. Näistä radanvarsikunnat, kuten
Kerava ja Järvenpää ovat ajat sitten muuttuneet kaupunkimaisiksi. Tämä on
kokonaisuuden kannalta hyvä, koska sillä tavoin rakennettu ympäristömme
jäsentyy eikä leviä ihottuman lailla samanlaisena kaikkialle. Noissa kunnissa
asuvat ihmiset keskittyvät kaupunkimaisille alueille, ovat poissa muualta. Sen
sijaan Sipoo, Tuusula, Nurmijärvi, Kirkkonummi ja Vihti ovat pakkokaavoittajan
tähtäimessä. Valtakunnallinen päättäjä näkee nämä potentiaalisena rakennusmaana,
joiden rakentaminen ratkaisisi erään lyhyen tähtäyksen ongelman. Yksinkertaisten
asioiden selittäminen on joskus vaikeaa. Pääkaupunkiseudun ei pidä kasvaa
lainkaan, vaan kehittyä muulla tavoin. Tuo kasvu on haitaksi niin ahtautuvalle
Uudellemaalle kuin tyhjentyvälle maaseudullekin. Mutta jos kasvua ei saada
estetyksi millään, sen pitäisi ainakin olla jäsentynyttä ja sormimaista siten,
että rakentamattomat alueet työntyisivät yhtenäisinä nimekkeinä varsinaiselta
maaseudulta aina Töölönlahdelle saakka. Mattona kaikkialle leviävä rakennusmassa
on ympäristömme kauhuskenaario. Pitää rakentaa vain sormiin. Erityisen
ajankohtainen tämä asia on Tuusulassa. Varuskunnan lähtö vapauttaa uuteen
käyttöön valtaisan alueen. Sinne innokkaimmat ovat työntämässä 10.000 ihmisen
asuinaluetta. Tuo ei ole tyhmyyttä, vaan idiotismia. Kun Tuusula
nyt perustaa työryhmän pohtimaan vapautuvien alueiden tulevaisuutta, olisi
kaksi asiaa paikallaan. Ensinnäkin, maat tulisi lunastaa kunnan käyttöön. Kun
kuntaa on ensin rokotettu varuskunnan lakkauttamisella, on kohtuullista suoda kunnalle
kaikki hyöty alueen käytöstä. Toiseksi, laaja kansalaiskeskustelu alueen
käytöstä on välttämättömyys. Mitään päätöksiä ei pidä tehdä kuulematta ensin
kuntalaisten mielipidettä. Tämä saattaisi johtaa ideakilpailuun, jolloin
suunnittelijoille tulisi antaa vapaat kädet esittää erilaisia
käyttömahdollisuuksia. Anttilan virhe
ei saa toistua. Vaihtoehdot on nostettava ajoissa pöydälle.
|